Miksi tällaisesta avioliitosta lähtemistä pidetään "kevyenä pikkujuttuna"?

asioilla on aina kaksi puolta, ei kukaan petä ja jätä muuten vain

Ihmiset yrittävät lohduttaa sanomalla noin, vaikka eivät tajua loukkaavansa.

Ymmärtäisit sit, jos sulla olis niitä lapsia. Lähtijä yleensä hylkää väkisinkin lapsensakin.

Ja se avioliittoa ja ydinperhettä halunnut ei saakaan olla joka päivä normaalisti kotona lastensa kanssa, kun lapset ovat öitäkin poissa lähtijän uudessa kodissa ja siellä on uusi isä- tai äitipuoli omine sääntöineen. Ei kiva tilanne sille, joka olisi halunnu, että joka ilta lapset käy omassa kodissa nukkuu ja ollaan yhdessä arjet ja viikonloput.

Sitten joutuukin olemaan paljon yksin ja lapset vieraan hoidettavana ja käskytettävänä. Kamala tilanne jätetylle, jos lapsia on kuvioissa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisit sit, jos sulla olis niitä lapsia. Lähtijä yleensä hylkää väkisinkin lapsensakin.

Ja se avioliittoa ja ydinperhettä halunnut ei saakaan olla joka päivä normaalisti kotona lastensa kanssa, kun lapset ovat öitäkin poissa lähtijän uudessa kodissa ja siellä on uusi isä- tai äitipuoli omine sääntöineen. Ei kiva tilanne sille, joka olisi halunnu, että joka ilta lapset käy omassa kodissa nukkuu ja ollaan yhdessä arjet ja viikonloput.

Sitten joutuukin olemaan paljon yksin ja lapset vieraan hoidettavana ja käskytettävänä. Kamala tilanne jätetylle, jos lapsia on kuvioissa.

On se tilanne varmasti kamala jätetylle, vaikka niitä lapsia ei olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

asioilla on aina kaksi puolta, ei kukaan petä ja jätä muuten vain

Mistä tynnyristä sinä tähän ketjuun tupsahdit?

Jotkut pettää jopa suhteen alkuvaiheessa täyden ihastumishuuman ollessa päällä. Nimim. kokemusta on..

Toki lapset tuo eroon oman lisänsä ja silloin täytyy miettiä lastenkin parasta, mutta on ero kipeä ilman lapsiakin. Olin tuollaisessa liitossa, josta mies lähti yllättäen ennen näitä omakotitaloja, lapsia ja asuntolainoja. Eron rankkuutta vähäteltiin, "onneksi teillä ei ollut lapsia, on niin paljon helpompaa". Yhtäkkiä elämästä hävisi puoliso, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, vuokra-asunto ja kaikki täytyi järjestää uudestaan. Perheen perustamisen sijaan eteen tulikin ositukset ja muut eroon liittyvät kiemurat. Pikkujuttu? Ilmeisesti monen mielestä.

Avioero on lähes poikkeuksetta raskas asia, vaikka kuinka hoetaan kuinka kevyesti nykyisin ihmiset eroavat. Sitä paitsi eroa voi hakea yksin toinen jos siltä sattuu tuntumaan, eikä toinen voi liittoa pelastaa vaikka haluaisi.

Aika moni tuntuu nykyisin ajattelevan, että ihmisen oma onni on tärkein. Viis siitä, vaikka sitä omaa onnea tavoiteltaessa särkisi toisen sydämen, oman ja jopa jonkun toisen perheen. Noissakin lapsettomissa avioliitoissa ajatellaan, että ihmisellä on oikeus etsiä omaa onnea toisen kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni tuntuu nykyisin ajattelevan, että ihmisen oma onni on tärkein. Viis siitä, vaikka sitä omaa onnea tavoiteltaessa särkisi toisen sydämen, oman ja jopa jonkun toisen perheen. Noissakin lapsettomissa avioliitoissa ajatellaan, että ihmisellä on oikeus etsiä omaa onnea toisen kustannuksella.

Tämä!

Ajatellaan oma napa edellä. Minusta avioliitto on sitoutus ihan jo ilman lapsiakin. Olipa parilla lapsia tai ei, on lähtijä itsekäs. Toisaalta hyvä, ettei tuollaiseen ihmiseen haaskaudu yhtään enempää aikaa.

Kylmästi tehty, oli lapsia tai ei.

Muuten en kadehdi vanhoja aikoja, mutta tällaisissa tilanteissa kaipaan entisaikojen avioliittomoraalia, jolloin pettäjiä katsottiin pahemmin. Nykyisin vain silitellään päätä.

En minäkään ymmärrä vähättelyä. Vähätelläänkö myös 30 vuotta naimisissa ollutta pariskuntaa, jos he ovat lapsettomia (mistä syystä tahansa)? Tai siksi, että lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet kotoa pois? 

Ero on aina tragedia ja jokaisen pariskunnan/ perheen kohdalla erilainen. Ellei osaa tuntea myötätuntoa eroavia kohtaan, on parempi pitää suunsa kiinni. 

Vierailija kirjoitti:

Aika moni tuntuu nykyisin ajattelevan, että ihmisen oma onni on tärkein. Viis siitä, vaikka sitä omaa onnea tavoiteltaessa särkisi toisen sydämen, oman ja jopa jonkun toisen perheen. Noissakin lapsettomissa avioliitoissa ajatellaan, että ihmisellä on oikeus etsiä omaa onnea toisen kustannuksella.

Eli sinusta ihmisen pitäisi väkisin olla puolison kanssa jota ei enää rakasta, jotta tekee toisen onnelliseksi? Parempi valehdella vaan loppuelämä että on kaikki hyvin..

Vierailija kirjoitti:

Aika moni tuntuu nykyisin ajattelevan, että ihmisen oma onni on tärkein. Viis siitä, vaikka sitä omaa onnea tavoiteltaessa särkisi toisen sydämen, oman ja jopa jonkun toisen perheen. Noissakin lapsettomissa avioliitoissa ajatellaan, että ihmisellä on oikeus etsiä omaa onnea toisen kustannuksella.

Niin, oikeastihan elämä kannattaa tuhlata elämällä se muiden ehdoilla, omat tarpeet tukahduttaen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni tuntuu nykyisin ajattelevan, että ihmisen oma onni on tärkein. Viis siitä, vaikka sitä omaa onnea tavoiteltaessa särkisi toisen sydämen, oman ja jopa jonkun toisen perheen. Noissakin lapsettomissa avioliitoissa ajatellaan, että ihmisellä on oikeus etsiä omaa onnea toisen kustannuksella.

Niin, oikeastihan elämä kannattaa tuhlata elämällä se muiden ehdoilla, omat tarpeet tukahduttaen.

Sitä voisi yrittää toteuttaa niitä omia tarpeita siinä omassa avioliitossaan, eikä lähteä ilman yrittämistä. Monesta on vain helpompaa lähteä kuin yrittää tehdä töitä suhteen eteen.

Mä olen pitkästä lapsettomasta liitosta puolison pettämisen takia eronnut, ja olen itse sitä mieltä, että helpompaa se oli ilman lapsia. Asiaa jokusen vuoden sulateltuani olen jopa sitä mieltä, että puolisollani oli oikeus lähteä onnensa perään - tiedän, että hän ei ehdoin tahdoin etsinyt uutta rakkautta, mutta niin kävi silti.

En pidä eroani kevyenä pikkujuttuna, eikä kyllä pidä kukaan läheisenikään. Varmasti joku tilannetta kauempaa seurannut saattoi pitää eroa helppona (ei riidelty, pysyttiin puheväleissä, ja tosiaan, ei lapsia mukana kuviossa), mutta mitä sitten? Ei kaikkien tarvitse tuntea mun surujani.

Lapsettomana kuulee paljon vastaavia möläytyksiä, joita niiden sanojat ei varmaan pahemmin ajattele. Tahattomasti lapsettomalle ne on monesti kuitenkin tosi arkoja juttuja, koettu on. Eikä vela-ystävänikään sen helpommalla tunnu pääsevän. Etenkin naisen lapsettomuus on aina jotenkin yleisen arvostelun, nälvimisen tai ihmettelyn aiheena, oli syy mikä tahansa. Tutulta kuoli rakas, lapseton läheinen, josta olivat töissä kysyneet: "Oliko hänellä lapsia? Ai ei vai? No ei sillä sitten niin väliä."

Toki lapsettomuus helpottaa käytännön asioita erossa, mutta lapsettomuus voi tehdä erosta myös raastavan. Ehdinkö enää saada lapsia? Mitä jos jään lapsettomaksi, kun ero tuli nyt? Niillä jo kerran lapsia saaneilla on ne lapset joka tapauksessa. Voi keskittyä rauhassa etsimään sopivaa parisuhdetta, kun ei ole hätää lapsettomaksi jäämisestä.

Eikä sellainen kolmekymppinen kerran eronnut ja lapsia hinkuva ihminen ole parisuhdemarkkinoilla kuumaa kamaa...

Nykyisin on ihan ok pettää, jättää ja elää miten haluaa, onhan ihmisellä oikeus elää onnellisena.