Työksesi taidetta tekevä, mitä teen kun minua ahdistaa että joku muu onkin jo keksinyt saman?

Saa toki muutkin vastata jos haluaa.

ap

Anna mennä vaan.

No ethän ole edes varastanut ideaa jos et ole tiennyt siitä. En ymmärrä. Vai siis pelkäät ettet ole uniikki? Voin kertoa sulle, kaikki on jo tehty,mutta voit lisätä oman versiosi joka jollain tapaa on erilainen.

Vierailija kirjoitti:

No ethän ole edes varastanut ideaa jos et ole tiennyt siitä. En ymmärrä. Vai siis pelkäät ettet ole uniikki? Voin kertoa sulle, kaikki on jo tehty,mutta voit lisätä oman versiosi joka jollain tapaa on erilainen.

Siis pelkään että alitajuisesti olisi jäänyt mieleen jotain mitä olen aiemmin nähnyt ja sitten pidän omanani tiedostamatta.

TAI pikemminkin niin että joku on varmasti tehnyt JONKUN samantyyppisen ja sitten jos oma työni menestyisi niin aina löytyisi joku vähän samanlainen  ja sitten syytettäisiin plagioinnista.

Kaikki on jo tehty. Jokin periaatteessa uniikilta vaikuttava ideakin saattaa yhtäkkiä putkahtaa silmien eteen jostain kaukaa toiselta puolelta maailmaa ties kuinka pitkän ajan takaa. Ei sille vain voi mitään.

Ja varsinkin nyt nettiaikana ideat kiertävät ja jalostuvat jatkuvalla syötöllä ja kun jostain jutusta tulee trendi, sitä toistetaan ja toistetaan ja toistetaan. Ei sillekään voi mitään, eikä se tee kenestäkään kopioijaa. Tietysti aina kannattaa pyrkiä tekemään omaa juttuaan, mutta jos jää pelkäämään, että joku muukin on tehnyt samaa, niin sitten ei lopulta uskalla tehdä ikinä mitään.

Kun teet itse ja kehität sen juttusi itse alun luonnoksista asti valmiiksi työksi, niin silloin se on sinun työsi ja sinun tulkintasi. Se ei muutu miksikään, vaikka myöhemmin kävisikin ilmi, että jossain joku on tehnyt samantyyppistä aiemminkin.

Älä välitä. Ei Kolumbuskaan löytänyt Amerikkaa ensimmäisenä. Hän ei vain itse tiennyt sitä. Samoin monilla keksinnöillä on useampia isiä, kun ne on tehty toisistann riippumatta.

No lähtökohtaisesti kaikki on jo keksitty, let's deal with it. Maailmassa on vain rajallinen määrä kuvioita, värejä, muotoja, sävelkulkuja ja niin edelleen. Kysymys on enemmän siitä, miten varioit sen, mitä tuot siihen lisää, mitä jätät pois, mitä tekniikkaa käytät... list goes on. Jokaisen taiteilijan kädenjälki on omanlaisensa, variaatioissa on eriäväisyyttä ja sitä omannäköisyyttä, sitä, mikä tekee siitä Sinun tekemäsi, ei jonkun toisen.

Poikkeuksen tekee toki suora plagiaatti eli suora kopio toisen tekemästä työstä.

-Suunnittelija

Itse maalaan kuvataidetta puoliammattimaisesti.

Olen paininut saman ongelman kanssa ja päätynyt siihen lopputulemaan, että on lähes mahdotonta olla tekemättä mitään mikä ei jollain tapaa pohjautuisi jo olemassaolevaan. Kukaan ei tee taidetta tyhjössä. Ympäröivä kulttuuri vaikuttaa ihan mielettömän paljon lopputulokseen. Ainoa vaihtoehto olisi tehdä jotain täysin abstraktia mitä taatusti kukaan ei ole ennen voinut tehdä.

Suoraa kopiota ei pidä lähteä tekemään kenenkään teoksesta, mutta vaikutteita saa ja kannattaakin ottaa. Taide kehittyy eteenpäin kun uudet tekijät seisoo jättiläisten harteilla kurottaen aina vain ylemmäs.

Vittuja tosiaankin virkataan jo.

Alapeukut kaikille jotka käyttävät  u-sanaa. Oksennus!

Minä olen ajatellut tätä niin, että vahdin itseäni pitämällä jokaisessa työssä ainakin kolme tietoista kehitysvaihetta, joissa jokaisessa työstän asiaa oman kokemukseni ja ympäristöni kautta. Lisään niihin siis jotain uutta läheltäni. Kun tietoiseeeti pidän tästä huolta, en voi vahingossa plagioida mitään, koska ei mikään jonkun muun kehittämä juttu voisi olla niin monessa suhteessa osa myös minun elämääni.

Ymmärrän kokemuksesi. Se ei rajaudu pelkästään luovaan elinkeinoon, vaan sitä voi kokea myös harrastuksessa. Kokemus voi olla ikävä, vaikka se jäisi vain omaan tietoon.

Olen nuoresta alkaen harrastanut luovaa kirjoittamista. Kerran sain loistavan idean tarinaan ja ryhdyin innoissani kirjoittamaan. Kerroin ideasta eräälle ihmiselle (joka tuntee kirjallisuutta suht hyvin). Hän sanoi huvittuneena, että tuohan on kuin y:n teoksesta x! Etsin kyseisen teoksen käsiini ja löysin ideani sieltä melkein samalla tavalla toteutettuna.

Pahinta on, että on teoriassa täysin mahdollista, että olen törmännyt kyseiseen teokseen joskus nuorempana, idea on jäänyt tiedostamattomaani ja myöhemmin sen lähde on unohtunut ja pelkkä idea on jäänyt, eli että kyseessä ei ollut alun perinkään oma keksintöni. En voi tietää tätä varmuudella. Kommentissa 4 tähän ilmiöön joku viittasikin; seuraukset voivat tietysti ammatissa olla vakavat, toisin kuin harrastuksessa.

"Mitä teen?"

Muuta ei oikein voi tehdä kuin hyväksyä riskin olemassaolo ja tehdä parhaansa. Ei kannata "vainoharhaisena" ruveta epäilemään jokaisen idean kohdalla, että mahtaako se olla tahattomasti plagioitu edellä kuvatulla tavalla. Riski taitaa olla aika pieni. Todennäköisempää on, että on vain itsenäisesti keksinyt saman idean vähän myöhemmin kuin joku toinen; varsinkin suuret ideat ovat yleensä "universaaleja", arkkityyppisiä, eli ei ole ihmekään, että moni luova ihminen on tullut keksineeksi suunnilleen saman asian.

Sitä en kuitenkaan allekirjoita, että "kaikki on jo keksitty". Tai riippuu tietysti, mitä keksimisellä tarkoitetaan. Minä pidän keksimisenä sitäkin, että kertoo jostain tunnetusta asiasta täysin uudesta näkökulmasta tai että kertoo ilmiöstä, josta aiemmin on vaiettu. Jälkimmäinen ei edellytä pelkästään rohkeutta rikkoa tabu, vaan myös luovuutta keksiä kieli ja semantiikka, jolla tabuilmiötä voi tehdä ymmärrettäväksi.

Sana kirjoitti:

Ymmärrän kokemuksesi. Se ei rajaudu pelkästään luovaan elinkeinoon, vaan sitä voi kokea myös harrastuksessa. Kokemus voi olla ikävä, vaikka se jäisi vain omaan tietoon.

Olen nuoresta alkaen harrastanut luovaa kirjoittamista. Kerran sain loistavan idean tarinaan ja ryhdyin innoissani kirjoittamaan. Kerroin ideasta eräälle ihmiselle (joka tuntee kirjallisuutta suht hyvin). Hän sanoi huvittuneena, että tuohan on kuin y:n teoksesta x! Etsin kyseisen teoksen käsiini ja löysin ideani sieltä melkein samalla tavalla toteutettuna.

Pahinta on, että on teoriassa täysin mahdollista, että olen törmännyt kyseiseen teokseen joskus nuorempana, idea on jäänyt tiedostamattomaani ja myöhemmin sen lähde on unohtunut ja pelkkä idea on jäänyt, eli että kyseessä ei ollut alun perinkään oma keksintöni. En voi tietää tätä varmuudella. Kommentissa 4 tähän ilmiöön joku viittasikin; seuraukset voivat tietysti ammatissa olla vakavat, toisin kuin harrastuksessa.

"Mitä teen?"

Muuta ei oikein voi tehdä kuin hyväksyä riskin olemassaolo ja tehdä parhaansa. Ei kannata "vainoharhaisena" ruveta epäilemään jokaisen idean kohdalla, että mahtaako se olla tahattomasti plagioitu edellä kuvatulla tavalla. Riski taitaa olla aika pieni. Todennäköisempää on, että on vain itsenäisesti keksinyt saman idean vähän myöhemmin kuin joku toinen; varsinkin suuret ideat ovat yleensä "universaaleja", arkkityyppisiä, eli ei ole ihmekään, että moni luova ihminen on tullut keksineeksi suunnilleen saman asian.

Sitä en kuitenkaan allekirjoita, että "kaikki on jo keksitty". Tai riippuu tietysti, mitä keksimisellä tarkoitetaan. Minä pidän keksimisenä sitäkin, että kertoo jostain tunnetusta asiasta täysin uudesta näkökulmasta tai että kertoo ilmiöstä, josta aiemmin on vaiettu. Jälkimmäinen ei edellytä pelkästään rohkeutta rikkoa tabu, vaan myös luovuutta keksiä kieli ja semantiikka, jolla tabuilmiötä voi tehdä ymmärrettäväksi.

Tutustu menneiden vuosien muoti-ilmiöön kirjallisuuden tutkimuksessa, ts. intertekstuaalisuus. Loppupeleissä kaikki kirjoitus on lainaa jostain, eikä tekijän intentioilla (tietoiset/tiedostamattomat) ole juurikaan merkitystä lopputulokseen. Kaikki tekstit peilaavat aina jollain tasolla aikaisempia tai toisiaan luoden uusia merkityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Ymmärrän kokemuksesi. Se ei rajaudu pelkästään luovaan elinkeinoon, vaan sitä voi kokea myös harrastuksessa. Kokemus voi olla ikävä, vaikka se jäisi vain omaan tietoon.

Olen nuoresta alkaen harrastanut luovaa kirjoittamista. Kerran sain loistavan idean tarinaan ja ryhdyin innoissani kirjoittamaan. Kerroin ideasta eräälle ihmiselle (joka tuntee kirjallisuutta suht hyvin). Hän sanoi huvittuneena, että tuohan on kuin y:n teoksesta x! Etsin kyseisen teoksen käsiini ja löysin ideani sieltä melkein samalla tavalla toteutettuna.

Pahinta on, että on teoriassa täysin mahdollista, että olen törmännyt kyseiseen teokseen joskus nuorempana, idea on jäänyt tiedostamattomaani ja myöhemmin sen lähde on unohtunut ja pelkkä idea on jäänyt, eli että kyseessä ei ollut alun perinkään oma keksintöni. En voi tietää tätä varmuudella. Kommentissa 4 tähän ilmiöön joku viittasikin; seuraukset voivat tietysti ammatissa olla vakavat, toisin kuin harrastuksessa.

"Mitä teen?"

Muuta ei oikein voi tehdä kuin hyväksyä riskin olemassaolo ja tehdä parhaansa. Ei kannata "vainoharhaisena" ruveta epäilemään jokaisen idean kohdalla, että mahtaako se olla tahattomasti plagioitu edellä kuvatulla tavalla. Riski taitaa olla aika pieni. Todennäköisempää on, että on vain itsenäisesti keksinyt saman idean vähän myöhemmin kuin joku toinen; varsinkin suuret ideat ovat yleensä "universaaleja", arkkityyppisiä, eli ei ole ihmekään, että moni luova ihminen on tullut keksineeksi suunnilleen saman asian.

Sitä en kuitenkaan allekirjoita, että "kaikki on jo keksitty". Tai riippuu tietysti, mitä keksimisellä tarkoitetaan. Minä pidän keksimisenä sitäkin, että kertoo jostain tunnetusta asiasta täysin uudesta näkökulmasta tai että kertoo ilmiöstä, josta aiemmin on vaiettu. Jälkimmäinen ei edellytä pelkästään rohkeutta rikkoa tabu, vaan myös luovuutta keksiä kieli ja semantiikka, jolla tabuilmiötä voi tehdä ymmärrettäväksi.

Tutustu menneiden vuosien muoti-ilmiöön kirjallisuuden tutkimuksessa, ts. intertekstuaalisuus. Loppupeleissä kaikki kirjoitus on lainaa jostain, eikä tekijän intentioilla (tietoiset/tiedostamattomat) ole juurikaan merkitystä lopputulokseen. Kaikki tekstit peilaavat aina jollain tasolla aikaisempia tai toisiaan luoden uusia merkityksiä.

Olen tutustunut intertekstuaalisuuteen ja ymmärrän sen perusajatuksen. Kommenttini viimeisessä kappaleessa kuitenkin tarkensin, mitä "keksiminen" voi laajemmin ymmärrettynä tarkoittaa.

Hyviä esimerkkejä suurista keksinnöistä (siinä merkityksessä, jota tarkoitan) kirjallisuudessa ovat R. L. Stevensonin romaani Tohtori Jekyll & herra Hyde sekä Mary Shelleyn romaani Frankenstein. Nämä molemmat ovat 1800-luvulta ja ne ovat "käsitteitä" itsessään. Intertekstuaalisuutta ajatellen ne ovat kuin "emotekstejä", joihin viitataan myöhemmissä saman tyyppisiä aiheita käsittelevissä teksteissä.

Kuitenkin Mary Shelley oli muistaakseni 19-vuotias hahmotellessaan Frankensteinin perusidean ja Stevenson köyhä, sairas ja omana aikanaan aliarvostettu lehtikirjoittelija keksiessään (paheksuntaa herättäneen) tarinan yhteiskunnan tukipilarina pidetyn tohtorin suistumisesta barbarismiin.

Intertekstuaalisuus on tyypillinen postmoderni näkökulma enkä pidä sen perusoletuksia mielekkäinä.

Jos luet hieman taidefilosofiaa huomaat varmaan että kaikki taiteilijat kautta aikojen ovat jossain määrin plagioineet toisiaan. Näin on syntyneet käsitteet kuten renesanssitaide. Hyvin harva taiteilija saa plagiointisyytteitä, näitä tapahtuu lähinnä taiteilijoille jotka ansaitsevat miljoonia. Tietenkin varmaan jossain taideteollisessakin välillä tulee kärhämiä.