Mielipide: Tupakka on suuri uhka ympäristölle – se ei ole kenenkään "oma asia"
Uimarannoille ja terasseille pudotetut tumpit jatkavat elämäänsä pitkään.Savukkeiden filtterit muuttuvat luonnossa mikromuoviksi, joka ei maadu.
Mervi Hara
Tupakka on suuri uhka ympäristölle.
Tupakointi on oma asia. Ja se, mihin sen pienen pienen tumpin pudottaa, on oikeastaan ihan sama.
Kyllä se tupakka sinne sammaleen alle, katukiveyksen rakoon tai joenuomaan pian maatuu.
Näin moni ihminen luulee, mutta todellisuudessa leirinuotioille, uimarannoille ja terasseille pudotetut tumpit jatkavat elämäänsä pitkään.
Savukkeiden filtterit muuttuvat luonnossa mikromuoviksi, joka ei maadu. Esimerkiksi vesistöihin kulkeutuneet tumpit päätyvät usein eläinten vatsaan.
Maanantaina 5. kesäkuuta vietettiin Maailman ympäristöpäivää. Suomen ASH ja Luonto-Liitto muistuttivat tuolloin karuista faktoista.
Vaikka Suomessa ja monessa teollisuusmaassa tupakointi on vähentynyt, tupakkateollisuus tuottaa maailmanlaajuisesti noin kuusi biljoonaa savuketta vuosittain. Se on kolminkertainen määrä verrattuna tuotantoon 1960-luvulla.
Suomessakin tumppeja heitetään kaduille, pihoihin ja metsiin miljardeja vuosittain. Tumpeissa on samoja myrkkyjä kuin savukkeissa, muun muassa bentseeniä, kadmiumia, formaldehydiä, asetonia, tervaa, nikotiinia ja lyijyä.
Tumpit eivät suinkaan ole ainoa ongelma. Myös tupakan viljely ja valmistus ovat todellisia ympäristötuholaisia.
Myös uuden hiilidioksidipäästöt ovat merkittävät: Pelkästään Yhdysvalloissa tupakkateollisuuden hiilidioksidipäästöt vastaavat neljän miljoonan auton päästöjä.
Tupakka on epäekologinen tuote, jonka valmistajan, tupakkateollisuuden, tulisi kantaa vastuuta tuhojen korjaamisesta.
Tähän asti tupakkateollisuus on kuitenkin keskittynyt voittojensa maksimointiin. Tuotteista aiheutuvat sairaudet ja ympäristötuhot jäävät muiden kontolle ja maksettavaksi.
Olisi aika ryhtyä vastarintaan. Me kaikki voimme vaikuttaa muutokseen.
Vaaditaan, että tupakkateollisuuden on maksettava aiheuttamistaan vahingoista, sillä ainoa vaikutin, jonka tupakkayritykset ymmärtävät, on raha.
Kerätään tumpit, eikä heitetä niitä luontoon. Kaikkein paras vastalause tupakkateollisuuden toiminnalle on tietysti tupakoinnin lopettaminen.
TUPAKAN VILJELY
Syrjäyttää ruokaa
Tupakkaa viljellään yli 120 maassa, ja valtaosa näistä on kehitysmaita.
Tupakkaviljelmien tieltä kaadetaan vuosittain noin 200 000 hehtaaria trooppisia metsiä.
Metsien kaataminen kiihdyttää ilmastonmuutosta ja jättää maaperän alttiiksi tuulille ja sateille, mikä synnyttää vähitellen autiomaita.
On laskettu, että jos tupakan sijasta viljeltäisiinkin ruokakasveja, niin saataisiin ruokittua yli 19 miljoonaa ihmistä maapallolla.
Lähde: Mervi Hara
Lähde: https://www.aamulehti.fi/kotimaa/mielipide-tupakka-on-suuri-uhka-ympari…
Kommentit (52)
Tupakan voisi valita vuoden turhakkeeksi.
Se tuhkisten lisääminen todella auttaisi. Siis ihan oikeasti, ei niitä tumppeja mielellään kadulle heittele varmaan kukaan ja pirun laiska saa olla jos ei töhikseen vie jos sellainen jossain näköpiirissä on. Minä ainakin vien jos töhiksen jossain näen. Muttakun ei niitä näy missään.
Vierailija kirjoitti:
Keskustelua, mielipiteitä ja ratkaisuvaihtoehtoja ongelmaan...
Vinkujat hiljaisiksi.
Hanki tai tee oma MINIROSKIS!
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002912463.html
”Tupakantumppi on maailman yleisin roska, ja vielä myrkyllinen. Miniroskikseen voi toki laittaa purkkaa ja muutakin pikkuroskaa.”
"Ilmatiiviiseen purkkiin voi laittaa useita tumppeja, myös palavina. Hapettomassa tilassa tumpit sammuvat hetkessä. Purkin sisällön voi tyhjentää turvallisesti tavalliseen sekajätteeseen."
Joo muuten hyvä kirjoitus paitsi ilmastonmuutos...
Hiilidioksidi ei ole mikään päästö eikä saaste. Hyvänen aika me kaikki tuotamme sitä. Pitääkö ihmisten kohta rajoittaa uloshengittämistä? Ilmastonmuutosteoria on täysin mielipuolinen, vitsi.
Filtterit pitäisi kieltää. Ennenvanhaan oli sellaisia puisia holkkeja, joihin itsekääritty sätkä laitettiin. Piipunpoltto olisi myös parempi vaihtoehto jos on pakko käryttää.
Se on kyllä ihme, miten eräät elävät edelleen siinä harhaluulossa, että tupakantumpit maatuvat. Se filtterihän on muovia!
Meneväthän ne kaikki tupakan yli 4000 kemikaaliakin luontoon: vesistöihin, maaperään ja eläinten mahaan, myöhemmin myös ihmisten mahaan.
Vierailija kirjoitti:
Se tuhkisten lisääminen todella auttaisi. Siis ihan oikeasti, ei niitä tumppeja mielellään kadulle heittele varmaan kukaan ja pirun laiska saa olla jos ei töhikseen vie jos sellainen jossain näköpiirissä on. Minä ainakin vien jos töhiksen jossain näen. Muttakun ei niitä näy missään.
Kannattaa joskus käydä katsomassa menoa Tampereen Koskipuiston bussipysäkeillä. Joudun usein odottamaan siinä bussia aika pitkäänkin, ja ihmettelen jos yksi rööki kymmenestä menee roskikseen, vaikka montaa askelta ei tarvitsisi ottaa. Maahan vaan.
Eläimiä kuolee, kun ne syövät tupakantumppeja. Kyllä, nälkäiset eläimet ja varsinkin pennut nielevät tumppeja. Tumppi filttereineen voi helposti aiheuttaa suolitukoksen, johon eläin menehtyy hitaasti kärsien.
Koiranpennut ovat uteliaita ja saattavat omistajan huomaamatta nielaista lenkillä tupakantumpin. Suolitukokseen kuoleminen on tuskallinen kuolema.
Onko kukaan palstailija tuunannut omaa miniroskista?
"Selluloosa-asetaatti ei maadu, vaan hajoaa esimerkiksi meressä yhä pienemmiksi hiukkasiksi planktonin joukkoon.
Sadeveden mukana tämä mikromuovi huuhtoutuu vesistöön.
– Mikromuovissa on vielä sellainen ikävä piirre, että se kerää esimerkiksi vesistöissä olevia ympäristömyrkkyjä itseensä. Mikromuovi on niin pientä, että vesistöeliöt pystyvät huomaamattaan syömään sitä, Koskela jatkaa.
Koskelan mukaan ympäristömyrkyt päätyvät näin puolestaan ruokapöytiimme esimerkiksi kalojen mukana."
Koulujen tupakkavalistuksessa pitäisi puhua myös tupakan ympäristövaikutuksista ja juuri näistä tupakantumpeista. Omana kouluaikanani ei tupakan haitoista valistamisen yhteydessä mainittu sanallakaan ympäristöasioita. Toivottavasti nykyään on toisin.
Miniroskiksia pitäisi tehdä enemmän ja jakaa ilmaiseksi. Niihin voi laittaa muutakin roskaa kuin tupakantumppeja, esimerkiksi purkkaa.
"On laskettu, että jos tupakan sijasta viljeltäisiinkin ruokakasveja, niin saataisiin ruokittua yli 19 miljoonaa ihmistä maapallolla."
Tuolta saa ainakin ostettua puisia tupakkaholkkeja:
Keskustelua, mielipiteitä ja ratkaisuvaihtoehtoja ongelmaan...