Mielipide: Tupakka on suuri uhka ympäristölle – se ei ole kenenkään "oma asia"
Uimarannoille ja terasseille pudotetut tumpit jatkavat elämäänsä pitkään.Savukkeiden filtterit muuttuvat luonnossa mikromuoviksi, joka ei maadu.
Mervi Hara
Tupakka on suuri uhka ympäristölle.
Tupakointi on oma asia. Ja se, mihin sen pienen pienen tumpin pudottaa, on oikeastaan ihan sama.
Kyllä se tupakka sinne sammaleen alle, katukiveyksen rakoon tai joenuomaan pian maatuu.
Näin moni ihminen luulee, mutta todellisuudessa leirinuotioille, uimarannoille ja terasseille pudotetut tumpit jatkavat elämäänsä pitkään.
Savukkeiden filtterit muuttuvat luonnossa mikromuoviksi, joka ei maadu. Esimerkiksi vesistöihin kulkeutuneet tumpit päätyvät usein eläinten vatsaan.
Maanantaina 5. kesäkuuta vietettiin Maailman ympäristöpäivää. Suomen ASH ja Luonto-Liitto muistuttivat tuolloin karuista faktoista.
Vaikka Suomessa ja monessa teollisuusmaassa tupakointi on vähentynyt, tupakkateollisuus tuottaa maailmanlaajuisesti noin kuusi biljoonaa savuketta vuosittain. Se on kolminkertainen määrä verrattuna tuotantoon 1960-luvulla.
Suomessakin tumppeja heitetään kaduille, pihoihin ja metsiin miljardeja vuosittain. Tumpeissa on samoja myrkkyjä kuin savukkeissa, muun muassa bentseeniä, kadmiumia, formaldehydiä, asetonia, tervaa, nikotiinia ja lyijyä.
Tumpit eivät suinkaan ole ainoa ongelma. Myös tupakan viljely ja valmistus ovat todellisia ympäristötuholaisia.
Myös uuden hiilidioksidipäästöt ovat merkittävät: Pelkästään Yhdysvalloissa tupakkateollisuuden hiilidioksidipäästöt vastaavat neljän miljoonan auton päästöjä.
Tupakka on epäekologinen tuote, jonka valmistajan, tupakkateollisuuden, tulisi kantaa vastuuta tuhojen korjaamisesta.
Tähän asti tupakkateollisuus on kuitenkin keskittynyt voittojensa maksimointiin. Tuotteista aiheutuvat sairaudet ja ympäristötuhot jäävät muiden kontolle ja maksettavaksi.
Olisi aika ryhtyä vastarintaan. Me kaikki voimme vaikuttaa muutokseen.
Vaaditaan, että tupakkateollisuuden on maksettava aiheuttamistaan vahingoista, sillä ainoa vaikutin, jonka tupakkayritykset ymmärtävät, on raha.
Kerätään tumpit, eikä heitetä niitä luontoon. Kaikkein paras vastalause tupakkateollisuuden toiminnalle on tietysti tupakoinnin lopettaminen.
TUPAKAN VILJELY
Syrjäyttää ruokaa
Tupakkaa viljellään yli 120 maassa, ja valtaosa näistä on kehitysmaita.
Tupakkaviljelmien tieltä kaadetaan vuosittain noin 200 000 hehtaaria trooppisia metsiä.
Metsien kaataminen kiihdyttää ilmastonmuutosta ja jättää maaperän alttiiksi tuulille ja sateille, mikä synnyttää vähitellen autiomaita.
On laskettu, että jos tupakan sijasta viljeltäisiinkin ruokakasveja, niin saataisiin ruokittua yli 19 miljoonaa ihmistä maapallolla.
Lähde: Mervi Hara
Lähde: https://www.aamulehti.fi/kotimaa/mielipide-tupakka-on-suuri-uhka-ympari…
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
"Selluloosa-asetaatti ei maadu, vaan hajoaa esimerkiksi meressä yhä pienemmiksi hiukkasiksi planktonin joukkoon.
Sadeveden mukana tämä mikromuovi huuhtoutuu vesistöön.
– Mikromuovissa on vielä sellainen ikävä piirre, että se kerää esimerkiksi vesistöissä olevia ympäristömyrkkyjä itseensä. Mikromuovi on niin pientä, että vesistöeliöt pystyvät huomaamattaan syömään sitä, Koskela jatkaa.
Koskelan mukaan ympäristömyrkyt päätyvät näin puolestaan ruokapöytiimme esimerkiksi kalojen mukana."
Elekee syökö kalloo! Haiseekin niin öyhölle se kala.
Fossiilisten polttoaineiden käyttö, öljy ja kivihiili,lentoliikenteen päästöt, kehitysmaiden teollisuus jne. jäävät sitten ihan kakkosiksi kaikki niille tupakantumpeille ympäristömme kuormittamisessa, vai ?
Sodankäynti maailmassa ei aiheuta tietenkään tumppien rinnalla minkäänlaisia ympäristöhaittoja,ei lentoliikenne, eikä valtameriin päätyvä muovijäte ?
Jos tupakantumpit olisivat se suurin uhka ympäristölle,niin silloin voitaisiin kyllä sanoa,että melko puhtaassa maailmassa eläisimme.
Oma asia on tietysti heittääkö ne tumpit luontoon vai ei. Meillä ne menevät kyllä tuhkakuppiin kaikki ja ne taas tyhjennetään uuniin.
Miksi uuniin eikä sekajätteisiin? Lisää myrkkysavua ilmaan vai mikä idea?
Itsekin olen tavannut ihmisiä, jotka ovat olleet ihan ymmällään, kun olen sanonut, etteivät tupakantumpit maadu. Osa on jopa väittänyt vastaan, että kyllä muuten maatuvat. Mistähän lähtien muovi on maatunut?
Mikäänhän ei ole yhtä epäterveellistä ja ympäristölle haitallista kuin roskaruoka, mutta siitä ei kukaan uskalla sanoa mitään, koska joku läski loukkaantuu.
Heitän tumpin maahan koska ei ole tuhkakuppeja, jos sellainen on niin laitan sinne.
Vierailija kirjoitti:
Miksi uuniin eikä sekajätteisiin? Lisää myrkkysavua ilmaan vai mikä idea?
Kun käyt kaupassa autolla, niin sekö ei sitten tuota yhtään myrkkysavua ilmakehäämme ?
Miksi sitä myrkkysavun määrää pitää entisestään lisätä, kun voi lajitella jätteet oikein eikä heittää kaikkea esim. uuniin?
Vierailija kirjoitti:
Heitän tumpin maahan koska ei ole tuhkakuppeja, jos sellainen on niin laitan sinne.
Hanki hyvä ihminen miniroskis! Se mahtuu helposti taskuun ja tumpit sammuvat sinne, siis miniroskikseen. Miniroskikseksi sopii esimerkiksi diabeetikon koeliuskapurkki tai filmirullan purkki (voi kysyä valokuvausliikkeestä).
Vierailija kirjoitti:
Se tuhkisten lisääminen todella auttaisi. Siis ihan oikeasti, ei niitä tumppeja mielellään kadulle heittele varmaan kukaan ja pirun laiska saa olla jos ei töhikseen vie jos sellainen jossain näköpiirissä on. Minä ainakin vien jos töhiksen jossain näen. Muttakun ei niitä näy missään.
Kyllä ihan aikuiset ihmiset heittää sen tumpin maahan vaikka roskis on vieressä. Yleinen tapa on se että heitetään tumppi roskiksen suuntaan. Paras oli pysäkillä kun rouva kääntyi pois roskiksesta ja heitti tumpin kadulle. Itsekin poltan mutta tuo turha roskaaminen ärsyttää. Ja sen tumpin voi kantaa seuraavaan roskikseen asti tai polttaa vain siellä missä on roskis lähellä.
Ruokaa tuotetaan nykyisin yli kymmenelle miljardille ihmiselle vuosittain, ja suuri määrä ajetaan siis myymättömänä suoraan kaatopaikoille.
Vierailija kirjoitti:
Fossiilisten polttoaineiden käyttö, öljy ja kivihiili,lentoliikenteen päästöt, kehitysmaiden teollisuus jne. jäävät sitten ihan kakkosiksi kaikki niille tupakantumpeille ympäristömme kuormittamisessa, vai ?
Sodankäynti maailmassa ei aiheuta tietenkään tumppien rinnalla minkäänlaisia ympäristöhaittoja,ei lentoliikenne, eikä valtameriin päätyvä muovijäte ?
Jos tupakantumpit olisivat se suurin uhka ympäristölle,niin silloin voitaisiin kyllä sanoa,että melko puhtaassa maailmassa eläisimme.
Oma asia on tietysti heittääkö ne tumpit luontoon vai ei. Meillä ne menevät kyllä tuhkakuppiin kaikki ja ne taas tyhjennetään uuniin.
Tottakai nuo kirjoittamasi asiat ovat huomattavasti suurempia ongelmia kuin pelkät tupakantumpit. Eikö kuitenkin ole hyvä, että myös tupakan ympäristövaikutuksista kirjoitetaan, niistä on alettu puhua laajemmin vasta viime vuosina. Paljon on tietämättömyyttä tästä aiheesta. Eihän yhdessä keskusteluketjussa voi käsitellä kaikkia maailman ongelmia. Tee noista esiin nostamistasi asioista omat ketjut! Aloituksen mielipidekirjoituksessa on kerrottu paljon muustakin kuin pelkistä tumpeista. Tupakantumppien luontoon heittämättä jättäminen on kuitenkin päätös, joka jokaisen tupakoitsijan on helppo tehdä jo tänään. Vaaditaan vain hieman viitselijäisyyttä. Hienoa, että teillä ei heitetä tummpeja luontoon!
Vierailija kirjoitti:
Uimarannoille ja terasseille pudotetut tumpit jatkavat elämäänsä pitkään.Savukkeiden filtterit muuttuvat luonnossa mikromuoviksi, joka ei maadu.
Mervi Hara
Tupakka on suuri uhka ympäristölle.
Tupakointi on oma asia. Ja se, mihin sen pienen pienen tumpin pudottaa, on oikeastaan ihan sama.
Kyllä se tupakka sinne sammaleen alle, katukiveyksen rakoon tai joenuomaan pian maatuu.
Näin moni ihminen luulee, mutta todellisuudessa leirinuotioille, uimarannoille ja terasseille pudotetut tumpit jatkavat elämäänsä pitkään.
Savukkeiden filtterit muuttuvat luonnossa mikromuoviksi, joka ei maadu. Esimerkiksi vesistöihin kulkeutuneet tumpit päätyvät usein eläinten vatsaan.
Maanantaina 5. kesäkuuta vietettiin Maailman ympäristöpäivää. Suomen ASH ja Luonto-Liitto muistuttivat tuolloin karuista faktoista.
Vaikka Suomessa ja monessa teollisuusmaassa tupakointi on vähentynyt, tupakkateollisuus tuottaa maailmanlaajuisesti noin kuusi biljoonaa savuketta vuosittain. Se on kolminkertainen määrä verrattuna tuotantoon 1960-luvulla.
Suomessakin tumppeja heitetään kaduille, pihoihin ja metsiin miljardeja vuosittain. Tumpeissa on samoja myrkkyjä kuin savukkeissa, muun muassa bentseeniä, kadmiumia, formaldehydiä, asetonia, tervaa, nikotiinia ja lyijyä.
Tumpit eivät suinkaan ole ainoa ongelma. Myös tupakan viljely ja valmistus ovat todellisia ympäristötuholaisia.
Myös uuden hiilidioksidipäästöt ovat merkittävät: Pelkästään Yhdysvalloissa tupakkateollisuuden hiilidioksidipäästöt vastaavat neljän miljoonan auton päästöjä.
Tupakka on epäekologinen tuote, jonka valmistajan, tupakkateollisuuden, tulisi kantaa vastuuta tuhojen korjaamisesta.
Tähän asti tupakkateollisuus on kuitenkin keskittynyt voittojensa maksimointiin. Tuotteista aiheutuvat sairaudet ja ympäristötuhot jäävät muiden kontolle ja maksettavaksi.
Olisi aika ryhtyä vastarintaan. Me kaikki voimme vaikuttaa muutokseen.
Vaaditaan, että tupakkateollisuuden on maksettava aiheuttamistaan vahingoista, sillä ainoa vaikutin, jonka tupakkayritykset ymmärtävät, on raha.
Kerätään tumpit, eikä heitetä niitä luontoon. Kaikkein paras vastalause tupakkateollisuuden toiminnalle on tietysti tupakoinnin lopettaminen.
TUPAKAN VILJELY
Syrjäyttää ruokaa
Tupakkaa viljellään yli 120 maassa, ja valtaosa näistä on kehitysmaita.
Tupakkaviljelmien tieltä kaadetaan vuosittain noin 200 000 hehtaaria trooppisia metsiä.
Metsien kaataminen kiihdyttää ilmastonmuutosta ja jättää maaperän alttiiksi tuulille ja sateille, mikä synnyttää vähitellen autiomaita.
On laskettu, että jos tupakan sijasta viljeltäisiinkin ruokakasveja, niin saataisiin ruokittua yli 19 miljoonaa ihmistä maapallolla.
Lähde: Mervi Hara
Lähde: https://www.aamulehti.fi/kotimaa/mielipide-tupakka-on-suuri-uhka-ympari…
Sinä tunnut tulittavan hädissäsi joka suuntaan, ilman minkäänlaista maalia!
1. Tupakka ei ole minkäänlainen uhka ympäristölle, se tupakka kun ei tee itsestään yhtään mitään. Näitä kasvejakin on ollut maanpäällä aina luomisesta saakka, eikä itse tupakkakasvit ole mitään ongelmia aiheuttaneet. 6 biljoonaakaan savuketta ei aiheuta kuin korkeintaan varastointi ongelman.
2. Tupakoitsija on se ongelma, jokainen joka ostaa tupakan, sytyttää sen ja heittää tumpin luontoon, hän vastatkoon omasta toiminnastaan ja sen seuraamuksista!
3. Tupakkateollisuus vastatkoon vain omista päästöistään, ja vain siitä haitasta, jotka heidän tehtaat tekevät.
4. Tupakan viljelijät vastatkoon siitä tuhosta jonka he omalla toiminnallaan tekevät.
5. Tupakan viljelijät eivät ole vastuussa maailman nälänhädästä, viljelköön he OMALLA maallaan mitä haluavat.
6. Niin kauan kun ihmiset haluavat tupakkaa enemmän kuin ruokaa, poltellaan sitä tupakkia sitten. Älä koohota, vaan syy sille jolle se kuuluukin. Helppoa syyttää tupakkateollisuutta kaikesta, ja unohtaa se että tuskin yhdellekään ihmiselle sitä tupakkaa on väkisin suuhun tungettu!
Tällä logiikalla myöskään lihan syönti ei ole kenenkään oma asia. Lihantuotanto on maailman suurin ympäristöpäästöjen aiheuttaja.
Minä teen joskus niin, että nakkelen nurmikolle heitettyjä tumppeja asvaltille, ihan siksi, että josko edes joku tupakoitsija alkaisi vähän miettimään, kun ne tumpit onkin siinä kulkuväylällä näkyvillä, eivätkä piilossa nurmikon seassa.
Saisi kyllä jo kieltää koko tupakan, sitä odotellessa.
Te, jotka heitätte roskiksen ohi, vaikka roskis olisi vieressä, miksi teette niin? Täällä voitte asiasta anonyymisti avautua.
Vierailija kirjoitti:
Se tuhkisten lisääminen todella auttaisi. Siis ihan oikeasti, ei niitä tumppeja mielellään kadulle heittele varmaan kukaan ja pirun laiska saa olla jos ei töhikseen vie jos sellainen jossain näköpiirissä on. Minä ainakin vien jos töhiksen jossain näen. Muttakun ei niitä näy missään.
Muttakumuttakun... Jos poltat, niin kannat mukanasi rasiaa/pussia, johon tinttaat tumpit.
Minä kerään koiralenkeillä välillä tupakantumppeja samalla, kun kerään muitakin roskia maasta. Heitän ne sitten sekajäteroskikseen. En ole koskaan itse tupakoinut.
Vierailija kirjoitti:
Tällä logiikalla myöskään lihan syönti ei ole kenenkään oma asia. Lihantuotanto on maailman suurin ympäristöpäästöjen aiheuttaja.
Oikeassa olet, mutta se on jo toisen ketjun paikka.
Puuholkkia käyttämällä ei ainakaan tulisi sitä filtterin mikromuovia. Miksi nykyään kaikki pitää kääriä muoviin?