"Vallan mukaan mediassa esiintyvien ihmisten esimerkki ja heidän ihailunsa on johtanut siihen, että nuoruuden lisäksi tavoitellaan myös tyhmyyttä."
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/527424-bimbot-ja-vasarapaat-karjalai…
Eversti Asko Valta kertoo suorapuheisesti mielipiteensä suomalaisista tv-sarjoista ja niiden päähenkilöistä Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä Joensuussa. Puheesta kertoo Karjalainen.
– B-luokan median – Big Brotherin, Alastomien treffien ja Iholla-sarjan tapaisten ohjelmien – kaiken kansan nähtäväksi tuomat bimbot ja vasarapäät ovat suorastaan ylpeitä, kun eivät tiedä missä on Joensuu tai mikä on Tanskan pääkaupunki. Saati kuka on Suomen pääministeri tai kumpi maailmansodista käytiin ensin, ensimmäinen vai toinen, Valta sanoo.
Vallan mukaan mediassa esiintyvien ihmisten esimerkki ja heidän ihailunsa on johtanut siihen, että nuoruuden lisäksi tavoitellaan myös tyhmyyttä. Sivistys on ainoa tapa taistella valemedioita vastaan.
– Pidetään itsemme ja Suomi sivistyneenä, niin silloin emme haksahda jokaiseen valemedian tai some-uutisten kohulööppeihin lapsikaappauksista, Syyrian tai Irakin sodan vahingossa väärään paikkaan osuneista täsmäpommituksista tai meille syötettyyn sanomaan mikä on Suomen etu ja mikä ei, Valta jatkaa.
Vallan mukaan on ristiriitaista, että suomalaiset vastustavat hallituksen tekemiä koulutusleikkauksia, mutta samaan aikaan on muotia olla tyhmä.
Kommentit (10)
Noin se on ainakin ollut. Syvällinen tieto on aika harvinaista nykyään.
Tämä on häpeä koko yhreiskunnalle.
Tätä palstaa seuraavana voin allekirjoittaa väitteen, sen verran urpoja juttuja ja itsestäänselvyyksiä ihmiset täällä kyselevät. Koskaan ei pidä aliarvoida palstalaisten tyhmyyttä.
Jonkun pitäisi kertoa everstille että BB:n tekeminen Suomessa loppui vuonna 2014.
Ketä tosi-tv:ssä ollutta tyyppiä on ihailtu? Yleensä niitä vain haukutaan joka paikassa. Mistähän herra eversti on tuon ihailun pieraissut?
Ja sitä paitsi kaikki tostv-tyypit ei ole olleet tuota "missä on Joensuu" -osastoa. Siellä on ollut tohtoreita, ulkomaisissa yliopistoissa tutkinnon suorittaneita jne.
Vierailija kirjoitti:
Ketä tosi-tv:ssä ollutta tyyppiä on ihailtu? Yleensä niitä vain haukutaan joka paikassa. Mistähän herra eversti on tuon ihailun pieraissut?
BB-Sauli postas just videon jossa on menossa Rapalloon eikä tiedä missä se on. :P
Nykynuoret ovat normaalisti kehitysvammaisten tasolla henkisesti.