Ovatko kaikki muistisairaat ilkeitä?

Ei kaikki ole. Mun pappa oli gentelman loppuun asti vaikka ei tajunnut mistään mitään ja oli vaipoissa.

Eivät ole. Meidän terveenä ollessaa vähän äksy ja aina valittava mummu on muuttunut oikein herttaiseksi.

Ei kaikki joistain tulee kivojakin. Jotenkin joku perusluonne sieltä jää jäljelle

Ei. Äitini pysyi loppuun asti samanlaisena ystävällisenä ihmisenä, mitä oli aina ollutkin. Huumorintajukin säilyi, muisti vain heikentyi lähes olemattomiin. 

Mun anopista tuli hirviö.

Millaisia teidän läheisten ensioireet oli? Mietin välillä anoppiani, että onkohan sairastumassa. Ennen muisti kaikkien nimet ja nyt ei meinaa muistaa, unohtelee tapaamisia, puhelinta, ns. Jutun juju katoaa kesken tarinan. Unohtaa sanoja esim petivaatteista tulee nukkumisvälineet. Mieheni eli poikansa ei huomaa eroa, äiti on kuulemma samanlainen omituinen tohottaja kun aina ennenkin. Joo, onhan se mutta ennen se oli semmonen skarppi tohottaja, nyt vaikuttaa enemmän jotenki hämmentyneeltä. Anteeksi, nyt meni off topiciksi sinänsä.

Mun vaarilla alkoi muisti tosissaan pettämään heti sen jälkeen kun mummu kuoli. Vuosiahan se kertoi samoja juttuja uudestaan ja uudestaan, mutta ei sellasella ilmiselvällä tavalla, että olis tullu muistisairaus mieleen. Tosin en muista että sillon olis vielä niistä paljon puhuttukaan.

Aluksi se unohti nimen sieltä ja täältä, välillä meni niin sekaisin ettei tunnistanu miun isää, jo kerran jopa tempaisi turpaankin. Viimeiset kuukaudet ei ollu jutuissa päätä eikä häntää ja tuntui että kesken lauseen saattoi matkata ajassa vuosia taaksepäin ja luulla ympärillä istuvia ihan muiksi. Tosin mummun kuoleman jälkeen se ryypiskelikin aika paljon. Vuodessa se meni semmosesta suht vireästä papasta täysin sekapäiseksi ja sitten kuoli pois.

Unohti syyä aika usein, saattoi ruuat seistä pöydillä tai uunissa monta päivää, unohti ottaa lääkkeet jne. Tilasi neljä telkkaria kun vanha meni rikki ja oli unohtanu jo tilanneensa, siellä ne pahvilaatikoissa nökötti nurkassa. Välillä soitteli isää apuun kun joku ei toiminu ja syyttii siivoojaa kun isä ihmetteli miksi kaikki töpselit on revitty seinistä. Muuten hyvä muttakun ei sillä siivoojaa ollut ikinä käynyt. Rahan käyttö meni ihan holtittomaksi.

Isäni sairasti alzheimeria ja hänestä tuli väkivaltainen. Hän ei enää tunnistanut äitiäni. Aviossa yli 60 v. Oli koko ajan häätämässä äitiä kodista. Muutaman kerran kävi käsiksi. Lopulta hommasin hänelle paikan muistisairaiden hoivakodista. Tätini joka sairasti myös alzheimeria muuttui ilkeäksi, vainoharhaiseksi ja karkailevaksi. Välillä poliisit toi kotiin. Pienellä paikkakunnalla tunsivat hänet.

Ei kaikista tule lähellekään. Olen itse hoivakodissa töissä ja minun osastolla on 16 asukasta, joista 5 saattaa lyödä tms. Nytkin on kynnen jäljet olkapäässä ja kyljessä iso mustelma.

Riippuu ihan ihmisestä. Mun isäni säilyi leppoisana loppuun asti, äiti rupesi saamaan raivokohtauksia ja kävi käsiksi mun lisäksi kotihoidon työntekijään ja naapuriinsa, ennen kuin joutui laitoshoitoon, Molemmilla oli Alzheimer.

Riippuu tapauksesta ja lääkkeistäkin. Tätini oli melko raivoissaan kun hänellä oli lääkkeenä Donepezil, mutta lääkkeen vaihdon jälkeen ihan säyseä. Risperdal on myös käsittääkseni melko yleinen lääke esim. Alzheimer-tapauksissa.

Isä dementoitui nopeasti. Yhdessä vaiheessa hän sitten alkoi myymälävarkaaksi - siinä kylän pienessä kyläkaupassa.

Kauppias hoiti asian niin että soitti joka kerran paikalle poliisin. Isäukko tuotiin sitten melkein päivittäin mustanmaijan takakontissa kotipihalle.

Ymmärrän kauppiaan turhautumisen mutta olisi sen vaan voinut poistaa kaupasta ja sanoa että sulla on "Masa" porttikielto tänne.

Mitkään poliisikyydit ei muistisairasta hävetä tai toimi rangaistuksena.

Äitiäni kyllä hävetti ja kyläläisillä oli supistavaa- taas se oli poliisien kyydissä.

Uhan tarpeetonta nöyryyttämistä.

Hoitajana välillä mietin, että se asukkaan ilkeys ja haastavuus esim. hoitotilanteissa on nimenomaan jäänne henkilön terveestä minästä, oman tahdon toteuttamisesta. Ei kukaan terve ihminen pidä siitä, että toinen tulee omalle intiimialueelle, liian lähelle ja jatkuvasti. Muistisairaan on toiminnanohjauksen ja muistin mentyä alistuttava hoitotoimenpiteille kerta toisensa jälkeen. Häpeä oman kehon alastomuudesta on ihmisessä niin syvällä, ettei se katoa koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki joistain tulee kivojakin. Jotenkin joku perusluonne sieltä jää jäljelle

Juuri perusluonnehan voi muuttua TÄYSIN!

Vierailija kirjoitti:

Hoitajana välillä mietin, että se asukkaan ilkeys ja haastavuus esim. hoitotilanteissa on nimenomaan jäänne henkilön terveestä minästä, oman tahdon toteuttamisesta. Ei kukaan terve ihminen pidä siitä, että toinen tulee omalle intiimialueelle, liian lähelle ja jatkuvasti. Muistisairaan on toiminnanohjauksen ja muistin mentyä alistuttava hoitotoimenpiteille kerta toisensa jälkeen. Häpeä oman kehon alastomuudesta on ihmisessä niin syvällä, ettei se katoa koskaan.

Ihana, kun jaksat vielä ajatella noin fiksusti, vaikka työsi on varmasti haastavaa.

Isäni sairastaa Alzheimeria ja taudin edetessä on alkanut käydä hoitajiin ja toisiin potilaisiin käsiksi. Rankkaa hommaa, hatunnosto kaikille hoitajille!

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki joistain tulee kivojakin. Jotenkin joku perusluonne sieltä jää jäljelle

Tädilläni on hyvin pitkälle edennyt muistisairaus, hänellä on kyllä jo paljon ikääkin. Hän on aina ollut herttainen, kiltti, jopa vähän arka ja ujo luonne, ja nuo piirteet ovat säilyneet koko ajan. Toisaalta herttainen ja sydämellinen isovanhempani alkoi muistisairauden edetessä käyttäytymään huonosti ja olemaan ärtynyt. Se on ihan tuurista kiinni, missä kohdassa aivoja kenelläkin tapahtuu muutoksia. Ei voida yleistää, että perusluonne säilyy, vaan se VOI muuttua. Ei voi automaattisesti olettaa, että ilkeä muistisairas vanhus olisi koko ikänsä ollut vittumainen, mutta sosiaalisten normien vuoksi pyrkinyt käyttäytymään yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan. Ja nyt muistisairauden myötä oikea luonne muka "vapautuisi".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoitajana välillä mietin, että se asukkaan ilkeys ja haastavuus esim. hoitotilanteissa on nimenomaan jäänne henkilön terveestä minästä, oman tahdon toteuttamisesta. Ei kukaan terve ihminen pidä siitä, että toinen tulee omalle intiimialueelle, liian lähelle ja jatkuvasti. Muistisairaan on toiminnanohjauksen ja muistin mentyä alistuttava hoitotoimenpiteille kerta toisensa jälkeen. Häpeä oman kehon alastomuudesta on ihmisessä niin syvällä, ettei se katoa koskaan.

Ihana, kun jaksat vielä ajatella noin fiksusti, vaikka työsi on varmasti haastavaa.

Isäni sairastaa Alzheimeria ja taudin edetessä on alkanut käydä hoitajiin ja toisiin potilaisiin käsiksi. Rankkaa hommaa, hatunnosto kaikille hoitajille!

Omaisiin nähden meillä hoitajilla on monta etua, useimmiten vain 8h päivässä, hoitokodissa on toisiakin hoitajia, useimmiten ei tunneta henkilökohtaisesti ennen sairautta eli ei surua sairastumisesta. Jonkin verran myös koulutusta sairaudesta ja toivottavasti myös ymmärrystä.

up