Onko muilla tällaista sukutapaamisissa?

Istutaan " rennosti" ja keskustellaan miten töissä menee. Sitten ollaan hiljaa ja taas joku avaa keskustelun jostain työhön liittyvästä! Lapsia tuijotetaan kuin ne olisivat jotain näytösapinoita ja taas joku kysyy jonkun työstä.



Mieheni suku on tällaista porukkaa ja minä tunnen olevani niin ulkopuolinen kuin olla ja voi! Olen ihan tavistyössä eli mulla ei ole paljoa kerrottavaa toimistotyöstäni. En edelleenkään etene urallani (jota aina kysytään, olen tyytyväinen työhöni nyt) ja aina aina siihen palataan ja uudestaan kysellään mitä taas teinkään.



Olen yrittänyt joskus vähän rennompia jutun aiheita keksiä mutta niille hetki hymistellään ja hymyillään kuin olisin lapsi. Porukka ei ole mitään pintaliitoporukkaa, mutta osa pikkupäälliköitä aloillaan.



Ensi viikolla taas pitkästä aikaa tapaaminen ja jo nyt ahdistaa mennä sinne! Onko kohtalotovereita?