Lue keskustelun säännöt.
Te pettäneet, miten olette jatkaneet
21.05.2017 |
Oletteko jättäneet kertomatta pettämisestä/pettämisistä ja jatkaneet elämää normaalisti? Onko ollut huono omatunto ja kaiveleeko asia edelleen teitä? Oletteko saaneet lapsia, menneet naimisiin jne? Uskotteko että petätte vielä uudelleen?
Haukkukaa rauhassa, tiedän kyllä tehneeni väärin. Olen pettänyt miestäni useamman kerran, aina eri ihmisten kanssa. Sanonta "kerran pettäjä, aina pettäjä" pitää ilmeisesti paikkaansa kohdallani, lopetanko ikinä? Jokaisella kerralla olen ollut humalassa, selvinpäin ei houkutuksia edes tule. Olen miettinyt että kertoisin miehelleni mutta olen aina loppujen lopuksi "unohtanut" pettämiset ja olemme olleet onnellisia yhdessä. Jos nyt kertoisin edellisestä kerrasta, joutuisin varmasti kertomaan myös muista jolloin loukkaisin miestäni vielä enemmän. Ahdistaa ja pelkään että tulen jatkossakin pettämään vaikka sitä en tahtoisi. Miksi teen näin?
Kommentit (8)
Olen pari kertaa pettänyt. Joskus asia kaivelee, mutta loppujen lopuksi sitä ei pahemmin tule ajateltua. Kertoa en voisi mitenkään koskaan. Ei mitään mahiksia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiemmassa suhteessa petin ja jatkoin kuin mitään ei olisi tapahtunut, lopulta suhde päättyi muista syistä eroon. Tuossa suhteessa koin olevani yksin vastuussa kotitöistä ja olin ainoa joka panosti parilsuhteeseen, mies joi paljon ja ryyppyreissut kestivät useita päiviä aina kerrallaan ja tätä tapahtui joka viikko. Pettäminen ei ollut oikein, eikä oikeutettua, mutta eipä kyllä kadutakaan. Nykyisessä suhteessa en ole pettänyt, mutta tällä kertaa tässä onkin kaksi suhteeseen panostavaa osapuolta. Eli en nyt aivan allekirjoita sanontaa kerran pettäjä, aina pettäjä....
Vierailija kirjoitti:
Kysymys tuossa ei taida edes olla miehessäsi, vaan että mikä on vikana sinussa, että teet jatkuvasti noin? Nimittäin kyllä paljon ihmiset pystyy ottaan alkoholia hyppäämättä sänkyyn ekan vastaantulijan kanssa.
Mitä sinun päässä on silloin liikkunut, mitä tunteita? Mitä sä siitä niinkun saat? Eikö sun mies rakasta sua? Etkö sä rakasta sitä? Eikö teillä ole seksiä? Eikö mies sano sua ihanaksi?
Vai sun vanhemmatko sua ei rakastaneet, ja olet koko ajan jotain vailla??
Päässäni on hetkellä vain liikkunut ajatus seksistä. Seksi on kaikenlisäksi ollut joka kerta hyvää ja olen muistellut itse seksiä hyvillä mielin, tekoa taas en. Mies rakastaa aivan valtavasti ja kertoo sen päivittäin, läheisyyttä on. Seksiäkin meillä on, tosin tahtoisin yleensä useammin kuin mies. Minä rakastan miestäni mutta parisuhteessa on toisinaan pieniä ongelmia, sellaisia joita tulee ajateltua usein ja mietittyä että voisiko tämä asia olla jonkun toisen kanssa paremmin. Olen miettinyt välillä tulevaisuuttamme. Näen meidät yhdessä myös tulevaisuudessa, mutta toisinaan mietin että olisiko jossain mies jonka kanssa ei olisi samanlaisia ongelmia kuin nykyisen kanssa. En ole eronnut, sillä sisimmässäni kuitenkin rakastan miestäni ja mietin ettei kukaan täällä ole täydellinen. Olen hakenut nuoruudessani hyväksyntää harrastamalla seksiä useiden miesten kanssa. Ajatukset ovat sekaisin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen pari kertaa pettänyt. Joskus asia kaivelee, mutta loppujen lopuksi sitä ei pahemmin tule ajateltua. Kertoa en voisi mitenkään koskaan. Ei mitään mahiksia...
Miten näet tulevaisuutenne? Olen ruvennut miettimään että tuntuuko tekopyhältä mennä naimisiin jos ei ole kuitenkaan aina toiminut oikein puolisoaan kohtaan. Olen miettinyt että kertoisinko miehelleni ja hän saisi itse päättää jatkuuko suhde vai eikö. Toisaalta olen lukenut monesti että kertomalla petetylle helpottaa vain itseänsä ja huonoa omaa tuntoa ja samalla tekee toisen olon kamalaksi. Mies on toisaalta myös aiemmin kertonut ettei ikinä antaisi pettämistä anteeksi, on sen aikaisemmassa suhteessa kokenut. Tuon takia tuntuu vielä kamalammalta että myös minä tein niin kuin ex teki.
ap
Mä jatkoin melkein kaksi vuotta, yhden ja saman miehen kanssa. Mies oli tahollaan naimisissa.
Kun suhteeni alkoi, minä vain janosin ihon lämpöä, hellyyttä ja rakastetuksi tulemisen tunnetta; ihan tismalleen samoja asioita mitä se mieskin jonka kanssa omaani petin.
- sitä voisi joku sanoa että enkö olisi voinut tehdä jotain omassa parisuhteessani että olisin saanut sitä omalta mieheltäni, mutta ongelma on siinä että minä yritin. Yritin monta vuotta; koitin puhumalla, itkemällä, raivoamalla, käytiin pariterapiassakin. Mä käännyin linkalle kun koitin tehdä kaikkeni että mies olisi antanut hellyyttä tai edes jotain.
Sitten mä vähän kuolin sisältäni, siihen liittyi monia eri tapahtumia mutta enimmäkseen se, mitä mies sanoi ja teki kun hän harrasti seksiä kanssani. Nimenomaan tuossa määreessä; minä olin vain tarpeellinen astia mihin saa satsit heittää.
Tuo oli sitä aikaa kun aattelin että lapset on pieniä ja on tärkeää että heillä on vanhemmat saman katon alla.
Sit mä tapasin sattumalta tyypin kun toinen lapsistani oli luisteluharkoissa ja toinen rimpuili sylissä uhmakiukussaan. Siitä se sitten lähti. Mies ei ollut samalta paikkakunnalta mutta silti me tapailtiin aika useinkin. Vieläkin hämmästelen sitä miksei mieskään huomannut mussa tapahtunutta muutosta, mutta kertaakaan se ei epäillyt mun selityksiäni miksi piti päästä leffaan tms. Ja me jopa käytiin niissä leffoissa mitä sanoin että meen katsomaan, ennen tai jälkeen seksin. Joskus saatiin viikonloppujakin kaksin kun mies lähti lasten kanssa vanhemmilleen. Ne mökkireissut olivat kuin vettä janoon kuolevalle ja väitän että se mun hyvä oloni heijastui hyvänä olona myös avioliittooni ja siksi kestikin vielä sen pari vuotta.
Mut sitten tuli se, että minä uskoin jälleen itseeni ja mitä vahvemmin uskoin itseeni, sitä enemmän mies minua haukkui. Milloin oli lahna sängyssä, milloin hiivapillu jne. Mutta nyt ei miehen vanhat keinot enää toimineet; sanoin haluavani avioeron. Mitä sen jälkeen sanottiin on porautuneet mun aivoihini ikuisesti:
"Sä et pärjää ja kukaan ei sua enää huoli. Mä otan lapset ja ajan kallioon."
- et ota lapsia. Lapset jää mulle ja mun syykseni et itsariasi sälytä.
Tuosta on nyt 9 vuotta jo aikaa, exäni on edelleen elossa.
Kadunko? En hetkeäkään.
Olin eron jälkeen 3 vuotta lasten kanssa keskenään, sitten löysin nykyisen avomieheni. Hänkin on tahollaan aikanaan eronnut. Hän myös tietää minun eroni syyt ja minä tiedän hänen eronsa syyt.
Elämä hänen kanssaan on hyvää. On hellyyttä ja keskinäistä arvostusta, riitoja meillä ei ole oikeastaan ollenkaan niin että pitäisi ääntä korottaa. Voimme olla erimieltä mutta hänen kanssaan asiat selviävät puhumalla. Ja meillä on kummallakin oikeus olla omaa mieltämme, sitä mulla ei ollut aiemmin.
Minä tiedän nyt omat virheeni, eikä mulla ole tarvetta niitä toistaa. Eron jälkeisinä kolmena vuotena mulla oli aikaa selvittää omaa päätäni; kävin myös satunnaisesti terapiassa keskustelemassa vähän kaikesta.
Mutta ap:lle sanoisin, että jos pettäminen sattuu aina kännissä, niin älä hyvänen aika juo.
- ja selvitä pääsi muutenkin, itsesi sä tolla tavalla loppuun kulutat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä sinua lainkaan. Väität että on hyvä mies, ja toisaalta että löytäisit varmaan paremman. Väität rakastavasi miestäsi, mutta harrastat seksiä muiden kanssa.
Tuo ei ole rakkautta, tiedätköhän edes mitä rakkaus on. Miksi siis olet miehen kanssa?
Noilla spekseillä ehdottomasti ei avioon eikä lapsia.
Kysymys tuossa ei taida edes olla miehessäsi, vaan että mikä on vikana sinussa, että teet jatkuvasti noin? Nimittäin kyllä paljon ihmiset pystyy ottaan alkoholia hyppäämättä sänkyyn ekan vastaantulijan kanssa.
Mitä sinun päässä on silloin liikkunut, mitä tunteita? Mitä sä siitä niinkun saat? Eikö sun mies rakasta sua? Etkö sä rakasta sitä? Eikö teillä ole seksiä? Eikö mies sano sua ihanaksi?
Vai sun vanhemmatko sua ei rakastaneet, ja olet koko ajan jotain vailla??