Pohdin eroa miehen (muuttuneen) käytöksen vuoksi. Mitä mieltä olette?

"hän tekee kahden lapsemme kanssa paljon ja on heille läsnä. Hän oli taloudellisessa vastuussa perheestämme koko hoitovapaiden ajan (olin kotona maksimiajat) ja hoiti tämän upeasti. Hän osallistuu kodinhoitoon ja ruuanlaittoon siinä missä minäkin"

Onnea. Saitte miehen burnoutin partaalle, tuttuja oireita. Ei tullut mieleen, että ehkä miehen luonne ei ole muuttunut vaan mies on selkeästi ylikuormittunut? Ja siihen auttaa tietysti... ero. Jooei. Etsisin ratkaisua ihan muualta

Jätä se

Eroaisin. Miehesi  osoittaa mieltä koska ei ole enää sinulle numero uno. Hän on henkisesti keskenkasvuinen ja tekee saman jokaikiselle hänen kanssaan lisääntyvälle naiselle.  Tällainen  käytös on valitettavan yleistä miesten keskuudessa.

Isän ei pidä kohdella lasten nähden näiden äitiä huonosti ja sama toki pätee toisinkin päin. Uskon että te kummatkin olette onnellisempia erillään.

Vierailija kirjoitti:

"hän tekee kahden lapsemme kanssa paljon ja on heille läsnä. Hän oli taloudellisessa vastuussa perheestämme koko hoitovapaiden ajan (olin kotona maksimiajat) ja hoiti tämän upeasti. Hän osallistuu kodinhoitoon ja ruuanlaittoon siinä missä minäkin"

Onnea. Saitte miehen burnoutin partaalle, tuttuja oireita. Ei tullut mieleen, että ehkä miehen luonne ei ole muuttunut vaan mies on selkeästi ylikuormittunut? Ja siihen auttaa tietysti... ero. Jooei. Etsisin ratkaisua ihan muualta

On varmasti todella kuormittunut ja väsy, mutta niin olen minäkin! En minäkään silti raivoa täällä ja pimahtele pienimmistäkin asioista. 

Hyvä pointti sulla silti ja hyvin mahdollista, että hän kärsii burnoutista. Mitä sinä tekisit/mistä hakisit ratkaisua? 

Kysy mieheltäsi haluaako hän oikeasti jatkaa kanssasi yhdessä kun toimii tuolla tavalla. Eli ota tuo nykyisen tilanteen jatkumisen mahdottomuus esille ja katso tapahtuuko muutosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"hän tekee kahden lapsemme kanssa paljon ja on heille läsnä. Hän oli taloudellisessa vastuussa perheestämme koko hoitovapaiden ajan (olin kotona maksimiajat) ja hoiti tämän upeasti. Hän osallistuu kodinhoitoon ja ruuanlaittoon siinä missä minäkin"

Onnea. Saitte miehen burnoutin partaalle, tuttuja oireita. Ei tullut mieleen, että ehkä miehen luonne ei ole muuttunut vaan mies on selkeästi ylikuormittunut? Ja siihen auttaa tietysti... ero. Jooei. Etsisin ratkaisua ihan muualta

On varmasti todella kuormittunut ja väsy, mutta niin olen minäkin! En minäkään silti raivoa täällä ja pimahtele pienimmistäkin asioista. 

Hyvä pointti sulla silti ja hyvin mahdollista, että hän kärsii burnoutista. Mitä sinä tekisit/mistä hakisit ratkaisua? 

Terveydenhuollon suunnalta. Miehen kuormitusta pitäisi saada vähennettyä ja ilkeilyyn ei saa lähteä mukaan. Kannattaa myös asennoitua siihen, että prosessista tulee pitkä. Vertaistuki muilta (ex-)pikkulapsiperheiltä voi myös auttaa

Muuten sama mutta meillä noin käyttäytyy vaimo.

Viimeksi jouduin jättämään liikkeessä erään ostotilanteen kesken ja poistumaan liikkeestä kun vaimo räyhäsi luurin toisessa päässä.

Joo, ei kuulosta normaalilta elämältä. Teet aikuisena itse omat valintasi ja miehesi, kuten sinäkin olette vastuussa itse omista tunnereaktioista.

Kuulostaa ihan minun mieheltäni ja olen pohtinut samoja asioita kuin sinäkin. Joskus tuntuu, että hän on yksi lapsi lisää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"hän tekee kahden lapsemme kanssa paljon ja on heille läsnä. Hän oli taloudellisessa vastuussa perheestämme koko hoitovapaiden ajan (olin kotona maksimiajat) ja hoiti tämän upeasti. Hän osallistuu kodinhoitoon ja ruuanlaittoon siinä missä minäkin"

Onnea. Saitte miehen burnoutin partaalle, tuttuja oireita. Ei tullut mieleen, että ehkä miehen luonne ei ole muuttunut vaan mies on selkeästi ylikuormittunut? Ja siihen auttaa tietysti... ero. Jooei. Etsisin ratkaisua ihan muualta

On varmasti todella kuormittunut ja väsy, mutta niin olen minäkin! En minäkään silti raivoa täällä ja pimahtele pienimmistäkin asioista. 

Hyvä pointti sulla silti ja hyvin mahdollista, että hän kärsii burnoutista. Mitä sinä tekisit/mistä hakisit ratkaisua? 

Terveydenhuollon suunnalta. Miehen kuormitusta pitäisi saada vähennettyä ja ilkeilyyn ei saa lähteä mukaan. Kannattaa myös asennoitua siihen, että prosessista tulee pitkä. Vertaistuki muilta (ex-)pikkulapsiperheiltä voi myös auttaa

Kuormitusta on jo alettu vähentää (ainakin se taloudellinen kuorma), koska minä palasin töihin ja teen kokonaista päivää. Lisäksi palkkasimme nyt opiskelijan muutama iltana kuussa hoitamaan lapsia, että saamme omaa aikaa.

Ilkeilyyn on HYVIN vaikea olla lähtemättä mukaan... Myönnän joutuvani heti puolustuskannalle, kun mies käyttäytyy ikävästi. Koen sen olevan NIIN monella tasolla epäreilua. 

Vertaistuen puuttuminen on ongelma. Miehellä on tasan yksi hyvä ystävä, joka on harvoin tavoitettavissa. Ymmärrän miehen yksinäisyyden, mutta en sitä ettei hän yritä tehdä asialle mitään. Minä kannustan häntä aina joka ikisessä mahdollisessa tilanteessa lähtemään tapaamaan kaveria ja olen kysellyt eikö esim. töistä löytyisi ketään muuta ystävää.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan minun mieheltäni ja olen pohtinut samoja asioita kuin sinäkin. Joskus tuntuu, että hän on yksi lapsi lisää

Joo tuttu tunne, yksi lapsi lisää... Ihan kuin noissa kahdessa ei jo olisi tarpeeksi.

Huomaan haaveilevani uudesta kodista, vain minulle ja lapsille. Saan itseni kiinni päiväuneksimasta miten sen sisustaisin ja kuinka viettäisin ajan jonka lapset ovat isällään. Kuinka kevyt olo olisi tulla kotiin, kun TIETÄÄ ettei siellä ole toista aikuista suuttuilemassa/vaatimassa/pimahtelemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Miehen käytös muuttui lasten tulon myötä ja on tätä nykyä välillä aika sietämätöntä. Hänessä on silti hyvääkin, minkä takia eropäätös ei ole helppo. Ensin ne hyvät: hän tekee kahden lapsemme kanssa paljon ja on heille läsnä. Hän oli taloudellisessa vastuussa perheestämme koko hoitovapaiden ajan (olin kotona maksimiajat) ja hoiti tämän upeasti. Hän osallistuu kodinhoitoon ja ruuanlaittoon siinä missä minäkin. Hän on järkevä ja aikuismainen tietyissä asioissa (ei pelaa videopelejä tms. ei ryypiskele/käy baareissa, pitää itsestään ja kunnostaan huolta, jne. on kielitaitoinen ja maailmaakin nähnyt.) Mutta sitten...

Ne huonot puolet, joiden vuoksi mietin eroa - mies on usein todella huonotuulinen ja impulsiivinen. Hän napsahtelee minulle ja lapsille mitättömistä asioista, jurottaa ja kiroilee. Huomaan ennakoivani ja varautuvani hänen suuttuilemisiinsa jatkuvasti. Hän saattaa pimahtaa vaikkapa puhelimessa minun ollessani tilanteessa, jossa en voi vastata tai joudun esittämään kuin puhelimessa olisi kaikki ok (töissä/ihmisten ilmoilla). HUOM. fyysisen väkivallan uhkaa ei ole, mutta henkinen arvaamattomuus on aika ajoin todella painostavaa.

Hän saattaa keskeyttää minut tokaisemalla, että ei jaksa puhua aiheesta, se ei ole hänestä kiinnostava?!? Todella loukkaavaa! Tai jos kerron jotain hauskaa sattumaa, hän ei välttämättä sano yhtään mitään ja katsoo minuun ilmeenkään värähtämättä. Ei edes sitä kohteliasta pientä hymyä, juu kuulin mitä kerroit, varmaan olikin hassua tms. Noissa tilanteissa koen menettäväni kasvoni.

En voi koskaan luottaa siihen, että mies olisi aikuismaisesti korrektin ystävällinen muille ihmisille (voi jopa jättää tervehtimättä) tai että hän olisi tukena tilanteissa, joissa lapset huutavat ja kiukuttelevat (hän yleensä huutaa ylimpänä ja kovimmin).

Kotona on hyvin harvoin leppoisa tunnelma tästä miehen käytöksestä (luonteesta??) johtuen. Olen yrittänyt puhua asiasta, ei ole auttanut. Hänen ongelmansa ovat aina niitä vaikeimpia ja yleensä toisten (minun / meidän) syytä. Hän etsii aina syyn jostain muualta kuin itsestään. On toisinaan todella noloa, kun vastaan hänen puheluunsa jossain ja hän aloittaa huutamalla kurkku suorana niin että kaikki ympärillä olijat kuulevat sen. Joskus olen saanut kuulla näyttäväni säikähtäneeltä, kun olen puhunut hänen kanssaan puhelimessa.

En tiedä mitä tehdä. Toisaalta mietin kuinka ihanaa olisi olla oman itsensä herra, ilman tuollaista rölliä määrittelemässä minkälainen ilmapiiri milloinkin on. Toisaalta mietin lapsia ja sitä mitä ero väistämättä merkitsisi (viikko kerrallaan toista vanhempaa) jne.

Vaikeaa... kommentteja?

Sinä puhut miehestäsi aivan kuin hän olisi sinulle vain käyttöesine ja hyödyke! Kaikki hyvät puolet mitä miehessä luettelit, on vain resursseja sinulle! Miehen henkilöstä, persoonasta, et hänestä itsestään ihmisenä, puhunut sanaakaan! Tämän perusteella sanoisin, että siinä olet parisuhteen hyväksikäyttäjä pahinta laatua! Et hyvällä katsoisi, mikäli miehesi pelaisi jotain mukavaa videopeliä, tai kävisi ottamassa raikkaan oluen, tai vaikka useammankin, ystäviensä kanssa baarissa! Ehkäpä miehesi haluaisi tehdä edellisiä asioita, mutta ei uskalla, koska elämä hyväksikäyttäjän kanssa muuttuisi vaikeaksi! Hän ei enää käyttöesineenä täyttäisi nykyisiäkään normeja! En yhtään ihmettele että miehesi hermot ovat riekaleina! Hyväksikäytetyilla näin tuppaa olemaan! Miehesi on todella vahva ja sitkeä, kun sietää sinua! Miehesi ei ole teidän perheen ongelma, sinä olet!!! Tätä asiaa ei vain hyväksikäyttäjä koskaan tajua, sillä hyväksikäyttäjän maailmassa hyväksikäyttö on normi, ja täysin luonnollinen asia. Hyväksikäyttäjä ei sitä ymmärrä, vaikka sen polttoraudalla otsaan laittaisi!

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen käytös muuttui lasten tulon myötä ja on tätä nykyä välillä aika sietämätöntä. Hänessä on silti hyvääkin, minkä takia eropäätös ei ole helppo. Ensin ne hyvät: hän tekee kahden lapsemme kanssa paljon ja on heille läsnä. Hän oli taloudellisessa vastuussa perheestämme koko hoitovapaiden ajan (olin kotona maksimiajat) ja hoiti tämän upeasti. Hän osallistuu kodinhoitoon ja ruuanlaittoon siinä missä minäkin. Hän on järkevä ja aikuismainen tietyissä asioissa (ei pelaa videopelejä tms. ei ryypiskele/käy baareissa, pitää itsestään ja kunnostaan huolta, jne. on kielitaitoinen ja maailmaakin nähnyt.) Mutta sitten...

Ne huonot puolet, joiden vuoksi mietin eroa - mies on usein todella huonotuulinen ja impulsiivinen. Hän napsahtelee minulle ja lapsille mitättömistä asioista, jurottaa ja kiroilee. Huomaan ennakoivani ja varautuvani hänen suuttuilemisiinsa jatkuvasti. Hän saattaa pimahtaa vaikkapa puhelimessa minun ollessani tilanteessa, jossa en voi vastata tai joudun esittämään kuin puhelimessa olisi kaikki ok (töissä/ihmisten ilmoilla). HUOM. fyysisen väkivallan uhkaa ei ole, mutta henkinen arvaamattomuus on aika ajoin todella painostavaa.

Hän saattaa keskeyttää minut tokaisemalla, että ei jaksa puhua aiheesta, se ei ole hänestä kiinnostava?!? Todella loukkaavaa! Tai jos kerron jotain hauskaa sattumaa, hän ei välttämättä sano yhtään mitään ja katsoo minuun ilmeenkään värähtämättä. Ei edes sitä kohteliasta pientä hymyä, juu kuulin mitä kerroit, varmaan olikin hassua tms. Noissa tilanteissa koen menettäväni kasvoni.

En voi koskaan luottaa siihen, että mies olisi aikuismaisesti korrektin ystävällinen muille ihmisille (voi jopa jättää tervehtimättä) tai että hän olisi tukena tilanteissa, joissa lapset huutavat ja kiukuttelevat (hän yleensä huutaa ylimpänä ja kovimmin).

Kotona on hyvin harvoin leppoisa tunnelma tästä miehen käytöksestä (luonteesta??) johtuen. Olen yrittänyt puhua asiasta, ei ole auttanut. Hänen ongelmansa ovat aina niitä vaikeimpia ja yleensä toisten (minun / meidän) syytä. Hän etsii aina syyn jostain muualta kuin itsestään. On toisinaan todella noloa, kun vastaan hänen puheluunsa jossain ja hän aloittaa huutamalla kurkku suorana niin että kaikki ympärillä olijat kuulevat sen. Joskus olen saanut kuulla näyttäväni säikähtäneeltä, kun olen puhunut hänen kanssaan puhelimessa.

En tiedä mitä tehdä. Toisaalta mietin kuinka ihanaa olisi olla oman itsensä herra, ilman tuollaista rölliä määrittelemässä minkälainen ilmapiiri milloinkin on. Toisaalta mietin lapsia ja sitä mitä ero väistämättä merkitsisi (viikko kerrallaan toista vanhempaa) jne.

Vaikeaa... kommentteja?

Sinä puhut miehestäsi aivan kuin hän olisi sinulle vain käyttöesine ja hyödyke! Kaikki hyvät puolet mitä miehessä luettelit, on vain resursseja sinulle! Miehen henkilöstä, persoonasta, et hänestä itsestään ihmisenä, puhunut sanaakaan! Tämän perusteella sanoisin, että siinä olet parisuhteen hyväksikäyttäjä pahinta laatua! Et hyvällä katsoisi, mikäli miehesi pelaisi jotain mukavaa videopeliä, tai kävisi ottamassa raikkaan oluen, tai vaikka useammankin, ystäviensä kanssa baarissa! Ehkäpä miehesi haluaisi tehdä edellisiä asioita, mutta ei uskalla, koska elämä hyväksikäyttäjän kanssa muuttuisi vaikeaksi! Hän ei enää käyttöesineenä täyttäisi nykyisiäkään normeja! En yhtään ihmettele että miehesi hermot ovat riekaleina! Hyväksikäytetyilla näin tuppaa olemaan! Miehesi on todella vahva ja sitkeä, kun sietää sinua! Miehesi ei ole teidän perheen ongelma, sinä olet!!! Tätä asiaa ei vain hyväksikäyttäjä koskaan tajua, sillä hyväksikäyttäjän maailmassa hyväksikäyttö on normi, ja täysin luonnollinen asia. Hyväksikäyttäjä ei sitä ymmärrä, vaikka sen polttoraudalla otsaan laittaisi!

Olet oikeassa, en listannut aloitukseen adjektiiveja mieheni persoonasta, mutta ne ovat varmasti luettavissa rivien välistäkin. Hän on lapsille hyvä isä ( = lämmin, vastuuntuntoinen, luotettava, vahva) ja halusi antaa lapsillemme mahdollisuuden kasvaa kotona äidin kanssa ( = empatiakykyinen, tajuava, ajatteleva). Hän ei tykkää pelata videopelejä, pitää itsestään huolta ( = kultivoitunut, sivistynyt, lukee mieluummin ja rentoutuu urheilemalla). Tuossa adjektiiveja ja henkilöä sinulle. 

Onko hyväksi käyttämistä kasvattaa yhteisiä lapsia kotona (jolloin on mahdotonta tienata elantoa) jos näin on yhdessä päätetty? Voihan sen kääntää niinkin päin, että minua on kaikki nämä vuodet käytetty hyväksi - ansionmenetystä ja harmaita hiuksia, kertymättä jääneitä eläkkeitä?

Oluelle mieheni saa lähteä koska tahansa. Tähän häntä kannustan aina kun vain tilaisuus tulee - lähteä tapaamaan kaveria tai työpaikan illanviettoihin. Baareissa notkumisella ja ryyppäämisellä tarkoitan lähinnä päihdeongelmaista käytöstä, en ystävän tapaamista lasillisella, parilla (tai miksei vaikka pilkkuun asti jos siltä tuntuu). En ole ikinä rajoittanut miehen omia menoja, enkä tule ikinä niin tekemään. 

En oikein ymmärrä syytöksiäsi hyväksikäyttämisestä. En käsitä miten aloituksen saa käännettyä niin, että minä olisin joku pirttihirmu riistäjä, joka vaan käyttää miestä hyväkseen.

Minusta kuulostaa siltä että miehesi on masentunut. Masentunut ihminen on usein kärttyisä, lyhytpinnainen, ilkeä koska oma olo on niin kurja. Mitään ulkoista syytä masennukselle ei tarvitse olla, monilla se liittyy aivokemiaan ja serotoniinin sekä dopamiinin tasapainoon.

Huonosti käyttäytyvää ja kärttyistä ihmistä voi herätellä kysymällä "mikä sinua harmittaa". "Mikä on huonosti" Ja ilmaisemalla itseänsä selkeästi: minulle tulee paha mieli kun puhut minulle noin. Kannattaa myös kuunnella toisen puheen sisältöä: puhuuko hän juuri minun tekemisistäni vai kiukutteleeko yleisesti vaan kaikesta.

Joka tapauksessa teidän olisi syytä ensin puhua keskenänne perusteellisesti asioista, hakea terapia-apuakin parisuhteeseenne ennen kuin on Ok ruveta miettimään eroa.

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen käytös muuttui lasten tulon myötä ja on tätä nykyä välillä aika sietämätöntä. Hänessä on silti hyvääkin, minkä takia eropäätös ei ole helppo. Ensin ne hyvät: hän tekee kahden lapsemme kanssa paljon ja on heille läsnä. Hän oli taloudellisessa vastuussa perheestämme koko hoitovapaiden ajan (olin kotona maksimiajat) ja hoiti tämän upeasti. Hän osallistuu kodinhoitoon ja ruuanlaittoon siinä missä minäkin. Hän on järkevä ja aikuismainen tietyissä asioissa (ei pelaa videopelejä tms. ei ryypiskele/käy baareissa, pitää itsestään ja kunnostaan huolta, jne. on kielitaitoinen ja maailmaakin nähnyt.) Mutta sitten...

Ne huonot puolet, joiden vuoksi mietin eroa - mies on usein todella huonotuulinen ja impulsiivinen. Hän napsahtelee minulle ja lapsille mitättömistä asioista, jurottaa ja kiroilee. Huomaan ennakoivani ja varautuvani hänen suuttuilemisiinsa jatkuvasti. Hän saattaa pimahtaa vaikkapa puhelimessa minun ollessani tilanteessa, jossa en voi vastata tai joudun esittämään kuin puhelimessa olisi kaikki ok (töissä/ihmisten ilmoilla). HUOM. fyysisen väkivallan uhkaa ei ole, mutta henkinen arvaamattomuus on aika ajoin todella painostavaa.

Hän saattaa keskeyttää minut tokaisemalla, että ei jaksa puhua aiheesta, se ei ole hänestä kiinnostava?!? Todella loukkaavaa! Tai jos kerron jotain hauskaa sattumaa, hän ei välttämättä sano yhtään mitään ja katsoo minuun ilmeenkään värähtämättä. Ei edes sitä kohteliasta pientä hymyä, juu kuulin mitä kerroit, varmaan olikin hassua tms. Noissa tilanteissa koen menettäväni kasvoni.

En voi koskaan luottaa siihen, että mies olisi aikuismaisesti korrektin ystävällinen muille ihmisille (voi jopa jättää tervehtimättä) tai että hän olisi tukena tilanteissa, joissa lapset huutavat ja kiukuttelevat (hän yleensä huutaa ylimpänä ja kovimmin).

Kotona on hyvin harvoin leppoisa tunnelma tästä miehen käytöksestä (luonteesta??) johtuen. Olen yrittänyt puhua asiasta, ei ole auttanut. Hänen ongelmansa ovat aina niitä vaikeimpia ja yleensä toisten (minun / meidän) syytä. Hän etsii aina syyn jostain muualta kuin itsestään. On toisinaan todella noloa, kun vastaan hänen puheluunsa jossain ja hän aloittaa huutamalla kurkku suorana niin että kaikki ympärillä olijat kuulevat sen. Joskus olen saanut kuulla näyttäväni säikähtäneeltä, kun olen puhunut hänen kanssaan puhelimessa.

En tiedä mitä tehdä. Toisaalta mietin kuinka ihanaa olisi olla oman itsensä herra, ilman tuollaista rölliä määrittelemässä minkälainen ilmapiiri milloinkin on. Toisaalta mietin lapsia ja sitä mitä ero väistämättä merkitsisi (viikko kerrallaan toista vanhempaa) jne.

Vaikeaa... kommentteja?

Sinä puhut miehestäsi aivan kuin hän olisi sinulle vain käyttöesine ja hyödyke! Kaikki hyvät puolet mitä miehessä luettelit, on vain resursseja sinulle! Miehen henkilöstä, persoonasta, et hänestä itsestään ihmisenä, puhunut sanaakaan! Tämän perusteella sanoisin, että siinä olet parisuhteen hyväksikäyttäjä pahinta laatua! Et hyvällä katsoisi, mikäli miehesi pelaisi jotain mukavaa videopeliä, tai kävisi ottamassa raikkaan oluen, tai vaikka useammankin, ystäviensä kanssa baarissa! Ehkäpä miehesi haluaisi tehdä edellisiä asioita, mutta ei uskalla, koska elämä hyväksikäyttäjän kanssa muuttuisi vaikeaksi! Hän ei enää käyttöesineenä täyttäisi nykyisiäkään normeja! En yhtään ihmettele että miehesi hermot ovat riekaleina! Hyväksikäytetyilla näin tuppaa olemaan! Miehesi on todella vahva ja sitkeä, kun sietää sinua! Miehesi ei ole teidän perheen ongelma, sinä olet!!! Tätä asiaa ei vain hyväksikäyttäjä koskaan tajua, sillä hyväksikäyttäjän maailmassa hyväksikäyttö on normi, ja täysin luonnollinen asia. Hyväksikäyttäjä ei sitä ymmärrä, vaikka sen polttoraudalla otsaan laittaisi!

Olet oikeassa, en listannut aloitukseen adjektiiveja mieheni persoonasta, mutta ne ovat varmasti luettavissa rivien välistäkin. Hän on lapsille hyvä isä ( = lämmin, vastuuntuntoinen, luotettava, vahva) ja halusi antaa lapsillemme mahdollisuuden kasvaa kotona äidin kanssa ( = empatiakykyinen, tajuava, ajatteleva). Hän ei tykkää pelata videopelejä, pitää itsestään huolta ( = kultivoitunut, sivistynyt, lukee mieluummin ja rentoutuu urheilemalla). Tuossa adjektiiveja ja henkilöä sinulle. 

Onko hyväksi käyttämistä kasvattaa yhteisiä lapsia kotona (jolloin on mahdotonta tienata elantoa) jos näin on yhdessä päätetty? Voihan sen kääntää niinkin päin, että minua on kaikki nämä vuodet käytetty hyväksi - ansionmenetystä ja harmaita hiuksia, kertymättä jääneitä eläkkeitä?

Oluelle mieheni saa lähteä koska tahansa. Tähän häntä kannustan aina kun vain tilaisuus tulee - lähteä tapaamaan kaveria tai työpaikan illanviettoihin. Baareissa notkumisella ja ryyppäämisellä tarkoitan lähinnä päihdeongelmaista käytöstä, en ystävän tapaamista lasillisella, parilla (tai miksei vaikka pilkkuun asti jos siltä tuntuu). En ole ikinä rajoittanut miehen omia menoja, enkä tule ikinä niin tekemään. 

En oikein ymmärrä syytöksiäsi hyväksikäyttämisestä. En käsitä miten aloituksen saa käännettyä niin, että minä olisin joku pirttihirmu riistäjä, joka vaan käyttää miestä hyväkseen.

Älä välitä. Ainahan täällä ilkeillään

Aika selvästi loppuunpalanut. Tunnistan itseni kahden pienen lapsen äitinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"hän tekee kahden lapsemme kanssa paljon ja on heille läsnä. Hän oli taloudellisessa vastuussa perheestämme koko hoitovapaiden ajan (olin kotona maksimiajat) ja hoiti tämän upeasti. Hän osallistuu kodinhoitoon ja ruuanlaittoon siinä missä minäkin"

Onnea. Saitte miehen burnoutin partaalle, tuttuja oireita. Ei tullut mieleen, että ehkä miehen luonne ei ole muuttunut vaan mies on selkeästi ylikuormittunut? Ja siihen auttaa tietysti... ero. Jooei. Etsisin ratkaisua ihan muualta

On varmasti todella kuormittunut ja väsy, mutta niin olen minäkin! En minäkään silti raivoa täällä ja pimahtele pienimmistäkin asioista. 

Hyvä pointti sulla silti ja hyvin mahdollista, että hän kärsii burnoutista. Mitä sinä tekisit/mistä hakisit ratkaisua? 

Terveydenhuollon suunnalta. Miehen kuormitusta pitäisi saada vähennettyä ja ilkeilyyn ei saa lähteä mukaan. Kannattaa myös asennoitua siihen, että prosessista tulee pitkä. Vertaistuki muilta (ex-)pikkulapsiperheiltä voi myös auttaa

Kuormitusta on jo alettu vähentää (ainakin se taloudellinen kuorma), koska minä palasin töihin ja teen kokonaista päivää. Lisäksi palkkasimme nyt opiskelijan muutama iltana kuussa hoitamaan lapsia, että saamme omaa aikaa.

Ilkeilyyn on HYVIN vaikea olla lähtemättä mukaan... Myönnän joutuvani heti puolustuskannalle, kun mies käyttäytyy ikävästi. Koen sen olevan NIIN monella tasolla epäreilua. 

Vertaistuen puuttuminen on ongelma. Miehellä on tasan yksi hyvä ystävä, joka on harvoin tavoitettavissa. Ymmärrän miehen yksinäisyyden, mutta en sitä ettei hän yritä tehdä asialle mitään. Minä kannustan häntä aina joka ikisessä mahdollisessa tilanteessa lähtemään tapaamaan kaveria ja olen kysellyt eikö esim. töistä löytyisi ketään muuta ystävää.

Kuormituksen suhteen äärirajoilla mentäessä on hyvin vaikeaa löytää lisäresursseja yksinäisyyden voittamiseen, kun pelkkä päivän jaksaminen on taistelun takana

Miehesi kuulostaa tosiaan masentuneelta/ loppuunpalaneelta. Pääsisikö työterveydenhuollon kautta psykologin kanssa keskustelemaan? Tai sitten esim. pariterapiaan (ongelmat liittyvät kyllä mieheesi enemmän)

Eroa ihmeessä, miehesi ansaitsee parempaa.

Mun mies on hyvin samanlainen, lisäksi oma mieheni nalkuttaa. Vuosia yritin olla välittämättä, toisesta korvasta ulos ja kysellä missä vika on. En oikein saannut vastauksia.

Nyt nalkutan takasin ja pohdin eroa.