Lue keskustelun säännöt.
Emme puhu miesystäväni kanssa samaa kieltä
11.05.2017 |
Olen siinä tilanteessa, että en enää tiedä, mitä tehdä. Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa vasta nelisen kuukautta, tapailua takana puolisen vuotta ja tunnen jo nyt olevani umpikujassa suhteessa. Mies on aivan ihana. Hän on kiltti ja kultainen ja monta muuta hyvää, mutta vuorovaikutuksemme ei toimi. Välillä minusta tuntuu, että puhumme aivan eri kieltä. Olemme keskustelleetkin tästä, kun riidat muuttuvat aivan absurdeiksi. Saatamme riidellä aivan mistä aiheesta tahansa. En ymmärrä, mikä tähän johtaa. Miksi kumpikaan ei tule ymmärretyksi?
Tämänhetkinen riitamme koskee kesäreissua. Olen ehdottanut moneen kertaan yhteistä reissua miesystävälleni, mutta hän empii ja pohtii ja sanoo, että katsotaan. Hän ei tee mitään asian eteen ja kun olen katsonut netistä joitain vaihtoehtoja, hän ei tartu niihinkään. Eilen ystäväni pyysi minua pitkäksi viikonlopuksi reissuun kesällä ja suostuin tähän. Tai no pistin viestin miesystävälleni ennen asian lukitsemista, että onhan tämä ok ja oletin sen tietenkin olevan ok. Mutta eipä ollutkaan. Hän suuttui ja kiukutteli miksen lähde hänen kanssaan ja hänellä on tosi tylsä juhannus tulossa, kun en ole hänen kanssaan. En ymmärrä, en vain kertakaikkiaan ymmärrä. Rahatilanteeni on sellainen, että voimme tehdä yhdessä reissun, jos hän niin haluaa vielä tämän reissun jälkeenkin, mutta kovasti epäilen, kun aiemminkaan siitä ei ole tullut mitään. Kerron matkasta niin paljon etukäteen, että hän pystyy vielä suunnittelemaan itselleen juhannustekemistä kaveriensa kanssa. En ymmärrä mikä tässä on ongelma. Kun kysyn asiaa niin hän vastaa, että "saat itse päättää kenen seura on tärkeintä".
Vastaavia kiistoja tulee aivan jatkuvasti. Riitelimme yhtenä iltana siitä, kuinka mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta tuomita ihmisiä sen perusteella, kuinka monen kanssa kukakin on pannut. Asia ei liity edes meihin (selvyyden vuoksi: meillä kummallakaan ei ole ollut montaa seksikumppania), mutta mielestäni on väärin tuomita ihmisiä sen perusteella huonoiksi ja hyviksi ihmisiksi, kuinka monta seksikumppania heillä on ollut. Jos miesystäväni olisi uskonnollinen tms ymmärtäisin tämän mielipiteen, mutta hän ei ole. Hän ei edes osaa perustella, mihin tällainen väite pohjautuu. Hän ei voisi olla sellaisen naisen kanssa, jolla on ollut monta miestä aiemmin. Ja muutamaa viikkoa aiemmin hän on tuskaillut sitä, että hänellä on jäänyt nuoruus elämättä, kun hän ei ole saanut paneskella naisia ympäriinsä, kun oli pitkässä parisuhteessa. Ystävälleen oli jopa kertonut olevansa katkera siitä, että ei ole saanut elää sellaista elämää. Jos hän sallisi sellaisen elämän itselleen niin miksei muillekin? Miksi hänen pitää inttää jokaisessa asiassa vastaan ja olla eri mieltä kanssani vaikka salaa oikeasti haaveilee aivan päinvastaisesta?
Osaako joku selittää tätä käytöstä ja miten saisimme vuorovaikutuksemme toimimaan? Kun näitä riitoja on selvitelty, siihen saattaa mennä tuntikausia, mutta emme ikinä saa minkäänlaista ratkaisua tehtyä...
Kommentit (68)
Itselleni ainakin jää sellainen olo, jos en selitä, mitä tarkoitan, että toinen voi kuvitella minun tekevän tai sanovan siten ilkeyttäni. Vaikka lomareissua suunnitellessanikin ajattelin vain mukavaa kesälomareissua, enkä mitään kummempaa. Nyt hän on minulle taas vihainen ja pitää ilmeisesti minua sen takia ilkeänä tai jotain....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opetelkaa vaikka molemmat englanti. Se on maailmankieli ja muutenkin hyödyllinen.
Olet tulkinnut niin, että kyseessä olisi kommunikaation erilaisuus ("puhutte eri kieltä"). Minä sanoisin, että olet tehnyt väärän tulkinnan. Väittäisin, että ongelmana on miehen puutteellinen kyky itsereflektioon ja puutteellinen kyky eläytyä katsomaan asioita toisen ihmisen silmin, ns. hypätä toisen saappaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Opetelkaa vaikka molemmat englanti. Se on maailmankieli ja muutenkin hyödyllinen.
Tai espanjaa! Se on rakkauden kieli 💕
Anteeksi vaan mutta kuulostaa aika lapselliselta tapaukselta tämä "mies".
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä voin tehdä, että saamme homman toimimaan? Miten saada mies hyppäämään muiden saappaisiin? Vai onko hänet tuomittu ikuisesti toimimaan samalla tavalla? En jaksa myöskään uskoa, että itse olisin täydellinen, mitä voin tehdä toisin?
Miehellä ei ole kokemusta parisuhteesta? Hän harjoittelee kanssasi ja hakee rajojaan kuin lapsi. Se on normaalia vaikka ärsyttävää. Ei hän muuten tietäisi, mikä on normaalia ja mitä ei. Alkaa ihastumisvaiheen jälkeen juuri noin puolen vuoden kohdalla. Jos hän todella on niin herttainen kuin väität, hän myöntää tilanteen ja opettelua kestää vain muutaman kuukauden. Jos se jatkuu pitempään, hänen on pakko saada turpiinsa eli tulla jätetyksi ennen kuin oppii. Koeta sinä suhtautua kuin aikuinen ja, vaikka joutuisit jättämään, anna hyvät neuvot mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä miehesi on vaan hankala tyyppi. Ehkä muuttuu tuosta joustavampaan suuntaan vuosien myötä tai sitten ei ja pahenee vain.
Itse päätät haluatko tuollaisen kanssa suhteeseen, onko oma persoonallisuutesi sopiva tällaisen kanssa?
MInä jankkasin yhden tuollaisen kanssa 20 vuotta. Ei se siitä miksikään muuttunut, mutta itse opin olemaan enimmäkseen hiljaa. Erosin lopulta kun en viitsinyt enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesystäväsi vaikuttaa lapselliselta kiukuttelijalta, joka tarvitsee vastuuhenkilön ja syyllisen omalle surkeudelleen. Turhalla kiukuttelulla käännetään jatkuvasti huomio omaan itseen ja tunteisiin. Toisen tunteet ei sitten niin kiinnostakaan. Kunnon marttyyriainesta. Kylläpä se siitä kehittyä voi jos opit pitämään puolesi ja tiedät rajasi. Mulla on ollut tuollainen riitelysuhde aiemmin. Vihaan riitelyä ja aina siihen vaan päädyttiin ihan absurdeista asioista. Toinen keksi mitä tahansa ilkeyttä jotta lopuksi käämini kärähti. Mun mielestä se mies oikeasti halusi riitaa, vaikka koitti naamioida aikeensa. Sitten jos minä lähdin mukaan niin kyllähän sainkin kuulla kunniani. Hän ei ikinä uskaltanut asioista puhua muuten kuin riidan kautta solvaten, haukkuen, erolla uhkaillen. Aika kauan, vuosia, sain työstää itseäni että en ärsyyntynyt kun ärsytettiin. Välillä muutin poiskin. Jotta uskoisi, että uskallan ja pystyn.
Varsinainen aihe taustalla oli aina sama: miksi inhoat minua? Jolla vinguttiin sääliseksiä. Olisi jatkuvasti pitänyt olla hänen käytettävissään. Opin rauhallisesti vastaamaan että menee nyt sitten vaan laittamaan erohakemuksen vireille, jos tarpeelliseksi kokee, kyllä minä suostun, ei minun kanssani ole pakko elää kenenkään. Liittomme jatkuu edelleen ja on parantunut ihan mukavaksi. Kai se mies vanhetessaan älystyi.
Ap kirjoitit näin: "Mies on aivan ihana. Hän on kiltti ja kultainen ja monta muuta hyvää". Kuitenkin koko aloituspostauksesi huokuu rivien välistä oikeastaan vain sitä, että mies on aika lapsellinen ja hankala persoona.
Millä tavalla se käytännössä ilmenee, että hän on (myöskin) ihana ja kultainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies ei osaa katsoa asioita kuin omalta kantiltaan. Esimerkiksi matkalle lähtö voisi mennä näin: minä pesen ja varmistan, että pakattavat vaatteet on puhtaina, hoidan koiralle hoidon ja teen ohjeet sekä pakkaan koiran ruuat ja pari lelua ja edellisenä iltana vien koiran hoitoon. Pakkaan molempien vaatteet sekä kaikki hygieniatarvikkeet. Katson, että kaikki asiakirjat ovat mukana ja tarkistan aikataulut yms. Sitten mies kantaa valmiiksi pakatut laukut eteisestä autoon ja hänen mielestään hänellä on rankkaa koska hänhän sen työn teki kantaessaan ne laukut ja minähän vain kävelin autoon. No, ei ihan tämmöistä tilannetta ole ollut, mutta vastaavaa.
Pitkä suhde takana ja joskus kyrpii todella paljon tuo omaan napaan tuijottaminen. Luulin, että hän oppisi ajan kanssa, mutta paskanmarjat sanon minä.
Mies kasvatettu siten, että hän on maailman napa.
Mies on ollut yhdessä pitkässä suhteessa. Tuo suhde ei ollut kovin onnistunut...
Mietin, tuhlaanko aikaa vain hänen kanssaan vai olenko vain kärsimätön, kun olemme kuitenkin vielä siinä vaiheessa, kun opetellaan tuntemaan toista. Ehkä annan vielä aikaa, vaikka jatkuva riitely on hyvin kuluttavaa... Hän ei siis ikinä hauku tai puhu minulle rumasti, vaikka riitelemmekin. Riitojen ulkopuolella hän on hyvin lämmin, huolehtii, on sataprosenttisen luotettava, on hauska ja hemmottelee minua kuin prinsessaa eli hieman liikaakin. Hän on läsnä kun tarvitsen tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aika kauhealta, miten jaksat
Vierailija kirjoitti:
Mies on ollut yhdessä pitkässä suhteessa. Tuo suhde ei ollut kovin onnistunut...
Mietin, tuhlaanko aikaa vain hänen kanssaan vai olenko vain kärsimätön, kun olemme kuitenkin vielä siinä vaiheessa, kun opetellaan tuntemaan toista. Ehkä annan vielä aikaa, vaikka jatkuva riitely on hyvin kuluttavaa... Hän ei siis ikinä hauku tai puhu minulle rumasti, vaikka riitelemmekin. Riitojen ulkopuolella hän on hyvin lämmin, huolehtii, on sataprosenttisen luotettava, on hauska ja hemmottelee minua kuin prinsessaa eli hieman liikaakin. Hän on läsnä kun tarvitsen tukea.
Kuvaile vielä joku yksi riita vähän tarkemmin, niin yritän ottaa kantaa. Kun huomaan täällä miettiväni, että nuo teidän "absurdit riidat" ei oikeastaan ehkä ole edes riitoja, vaan sitä että sinä pyydät mieheltä perusteluja tai johdonmukaisuutta ja mies systemaattisesti kieltäytyy kumpaakaan antamasta..
Kerro suuttuuko jompi kumpi? Kerro alkaako joku huutaa? Millaiset roolit otatte noissa "absurdeissa riidoissa", jankkaako toinen selkeästi aina samaa, vaatiiko toinen toista tilille jostain, yrittääkö toinen vaientaa koko keskustelun, leikkiikö mykkäkoulua vai miten ne menee?
Mutulla heittäisin, että mies on hirveän epävarma itsestään. Siksi ei osaa perustella tai olla johdonmukainen, kun tunne vie, vaikkei keksi syytä tunteelle. Joku riittämättömyyden tunne jota ei osaa kohdata, ja siksi monet muut miehet ovat uhka, ja siksi pitäisi itse olla ollut sellainen ympäriinsä paneskelija, kun kokee ne jotenkin epämääräisellä tavalla menestyneemmiksi kuin itse on. Tuo reissuhommakin, ei ehkä ole niin innokas lähtemään, ei vaan tiedä miksi, ja tuntee olonsa hankalaksi ja välttelee koko aihetta. Kykenemättömyyttä kohdata itseään ja tunteitaan ja epävarmuuksiaan.
Toinen yrittää liikaa ja toinen jarruttelee tai heittäytyy mustasukkaiseksi. Ihan oikeasti, lopeta se suhde. Koko tuo aloituspuheenvuoro oli hengästyttävää luettavaa.
Siis mielestäni tuo mies on malliesimerkki passiivis-aggressiivisesta ihmisestä.
Lue ap tämä linkki: http://www.healingeagle.net/Fin/Burney/dynamics.html
Mielestäni siellä on hyvin kuvattu, miten passiivis-aggressiivisuus ilmenee parisuhteessa.
Miehellä ei ole kosketuspintaa omiin tunteisiinsa ja omiin haluihinsa. Hänellä on ristiriitainen halu sen teidän kesämatkan suhteen. Toisaalta hän haluaa lähteä kanssasi reissuun, toisaalta ei, koska reissu ehkä pelottaa, tai tuntuu liian vaativalta jostain syystä tms. Mutta hän ei osaa kertoa sinulle mitä tuntee sen reissun suhteen. Sitten se ilmenee reissun välttelyn ja sinun yksin lähtemisen aiheuttaman loukkaantumisen ja suuttumisen kummallisena sekamelskana. Ja kun pyydät miestä kertomaan että miksi sitten hän ei ole halunnut lyödä kanssasi yhteistä reissua lukkoon, niin mies vetäytyy vihaisuusmuurin taakse, koska hän ei osaa kertoa ja perustella.
Kannattaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja selvästi, ettei jää mitään epäslvyyksiä. Mitään ei kannata olettaa.
Tarviiko kaikkeen saada kummempaa ratkaisua? Ratkaisuksi riittää, että ollaan erimieltä. Asian voi myös antaa olla vähän aikaa, josko mieli tasoittuisi ja asiasta voi puhua rauhallisesti.