Lue keskustelun säännöt.
Emme puhu miesystäväni kanssa samaa kieltä
11.05.2017 |
Olen siinä tilanteessa, että en enää tiedä, mitä tehdä. Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa vasta nelisen kuukautta, tapailua takana puolisen vuotta ja tunnen jo nyt olevani umpikujassa suhteessa. Mies on aivan ihana. Hän on kiltti ja kultainen ja monta muuta hyvää, mutta vuorovaikutuksemme ei toimi. Välillä minusta tuntuu, että puhumme aivan eri kieltä. Olemme keskustelleetkin tästä, kun riidat muuttuvat aivan absurdeiksi. Saatamme riidellä aivan mistä aiheesta tahansa. En ymmärrä, mikä tähän johtaa. Miksi kumpikaan ei tule ymmärretyksi?
Tämänhetkinen riitamme koskee kesäreissua. Olen ehdottanut moneen kertaan yhteistä reissua miesystävälleni, mutta hän empii ja pohtii ja sanoo, että katsotaan. Hän ei tee mitään asian eteen ja kun olen katsonut netistä joitain vaihtoehtoja, hän ei tartu niihinkään. Eilen ystäväni pyysi minua pitkäksi viikonlopuksi reissuun kesällä ja suostuin tähän. Tai no pistin viestin miesystävälleni ennen asian lukitsemista, että onhan tämä ok ja oletin sen tietenkin olevan ok. Mutta eipä ollutkaan. Hän suuttui ja kiukutteli miksen lähde hänen kanssaan ja hänellä on tosi tylsä juhannus tulossa, kun en ole hänen kanssaan. En ymmärrä, en vain kertakaikkiaan ymmärrä. Rahatilanteeni on sellainen, että voimme tehdä yhdessä reissun, jos hän niin haluaa vielä tämän reissun jälkeenkin, mutta kovasti epäilen, kun aiemminkaan siitä ei ole tullut mitään. Kerron matkasta niin paljon etukäteen, että hän pystyy vielä suunnittelemaan itselleen juhannustekemistä kaveriensa kanssa. En ymmärrä mikä tässä on ongelma. Kun kysyn asiaa niin hän vastaa, että "saat itse päättää kenen seura on tärkeintä".
Vastaavia kiistoja tulee aivan jatkuvasti. Riitelimme yhtenä iltana siitä, kuinka mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta tuomita ihmisiä sen perusteella, kuinka monen kanssa kukakin on pannut. Asia ei liity edes meihin (selvyyden vuoksi: meillä kummallakaan ei ole ollut montaa seksikumppania), mutta mielestäni on väärin tuomita ihmisiä sen perusteella huonoiksi ja hyviksi ihmisiksi, kuinka monta seksikumppania heillä on ollut. Jos miesystäväni olisi uskonnollinen tms ymmärtäisin tämän mielipiteen, mutta hän ei ole. Hän ei edes osaa perustella, mihin tällainen väite pohjautuu. Hän ei voisi olla sellaisen naisen kanssa, jolla on ollut monta miestä aiemmin. Ja muutamaa viikkoa aiemmin hän on tuskaillut sitä, että hänellä on jäänyt nuoruus elämättä, kun hän ei ole saanut paneskella naisia ympäriinsä, kun oli pitkässä parisuhteessa. Ystävälleen oli jopa kertonut olevansa katkera siitä, että ei ole saanut elää sellaista elämää. Jos hän sallisi sellaisen elämän itselleen niin miksei muillekin? Miksi hänen pitää inttää jokaisessa asiassa vastaan ja olla eri mieltä kanssani vaikka salaa oikeasti haaveilee aivan päinvastaisesta?
Osaako joku selittää tätä käytöstä ja miten saisimme vuorovaikutuksemme toimimaan? Kun näitä riitoja on selvitelty, siihen saattaa mennä tuntikausia, mutta emme ikinä saa minkäänlaista ratkaisua tehtyä...
Kommentit (68)
Te taidatte haluta ihan erilaista parisuhdetta. Mies haluaa suhdetta, jossa kaikista menoista neuvotellaan etukäteen, asiat tapahtuu juuri ennakkoon sovitussa aikataulussa ja juhannukset ja kaikki vietetään yhdessä tiiviisti ilman että sitä pitää edes ääneen sanoa. Sinä taas haluat suhteen, jossa saat säilyttää ainakin osan itsenäisyyttäsi. Molemmat on ihan ok, mutta eivät sovi yhteen. Pitää valita kumppani, jonka käsitys parisuhteesta on samanlainen kuin itsellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies ei osaa katsoa asioita kuin omalta kantiltaan. Esimerkiksi matkalle lähtö voisi mennä näin: minä pesen ja varmistan, että pakattavat vaatteet on puhtaina, hoidan koiralle hoidon ja teen ohjeet sekä pakkaan koiran ruuat ja pari lelua ja edellisenä iltana vien koiran hoitoon. Pakkaan molempien vaatteet sekä kaikki hygieniatarvikkeet. Katson, että kaikki asiakirjat ovat mukana ja tarkistan aikataulut yms. Sitten mies kantaa valmiiksi pakatut laukut eteisestä autoon ja hänen mielestään hänellä on rankkaa koska hänhän sen työn teki kantaessaan ne laukut ja minähän vain kävelin autoon. No, ei ihan tämmöistä tilannetta ole ollut, mutta vastaavaa.
Pitkä suhde takana ja joskus kyrpii todella paljon tuo omaan napaan tuijottaminen. Luulin, että hän oppisi ajan kanssa, mutta paskanmarjat sanon minä.
Mies kasvatettu siten, että hän on maailman napa.
Nämä tällaiset on varmaan just niitä äitiensä passaamia poikia :/
Itse tuollaisessa tilanteessa jättäisin ihan kylmästi miehen laukun pakkaamatta. Jokainen hoitakoot oman tonttinsa. Me naisetkin sorrutaan usein siihen, että passataan miehiä liikaa.
Niin, passaatte tuollaisia luusereita ja elätte niiden kanssa, miksi?
Minä passasin edellisessä suhteessa naista ja jaksoin aikani sitä kivirekeä vetää perässäni. Lopulta sanoin, että nyt riittää. Ei mitään arvostusta, tai kunnioitusta, joten sanoin "naiselle", että pakkaa kamasi ja häivy mun elämästä.
Ap, kuulostat läheisriippuvaiselta. Lähinnä, koska yrität aivan liikaa sopeutua ja miellyttää, etkä pidä lainkaan puoliasi, vaikka olet tekemisissä todella hankalan ja vaativan ihmisen kanssa.
Jos joku pärjää tuollaisen vaativan persoonallisuusen kanssa, sinä et ole se.
Läheisriippuvuudella voi olla juuret alkoholistiperhetaustassa.
Olet hakannut päätäsi seinään jo 10kk, kuinka pitkään meinasit vielä jatkaa?
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostat läheisriippuvaiselta. Lähinnä, koska yrität aivan liikaa sopeutua ja miellyttää, etkä pidä lainkaan puoliasi, vaikka olet tekemisissä todella hankalan ja vaativan ihmisen kanssa.
Jos joku pärjää tuollaisen vaativan persoonallisuusen kanssa, sinä et ole se.Läheisriippuvuudella voi olla juuret alkoholistiperhetaustassa.
En ole ap, mutta miehessäni oli seurustelun alussa samanlaisia piirteitä kuin ap kuvaa miehessään. Ja minussa taas ap:n piirteitä, että yritin liikaa sopeutua ja joustaa. Jossain vaiheessa sitten mittani tuli täyteen, ja aloin pistämään miestä kuriin. Hänen syyllistämisyritykset sivuutin täysin, en suostunut pahoittamaan mieltäni tai alistumaan vaan jatkoin itsenäistä iloista päivääni, ja aina kun miehen vaativuus tuli esille, niin palautin hänet siihen, että suhteen pitää olla tasavertainen. Joskus tuli iskettyä nyrkkiä pöytään ja karjaistua, että nyt hiljaa. Siten että mies säikähti. Ja joskus tuli taas oltua aika empaattinen mutta siten että itse asiassa en antanut periksi.. Minä olen sen verran kova ja elämän koulima luonne, että pärjään hankalien tyyppien kanssa. Ja osaan ja jaksan asettaa heille tiukat rajat. Ja nyt meillä itse asiassa menee tasapainoisesti ja hyvin, ei enää riidellä eikä mies temppuile, mutta ei hän toisaalta myöskään ole mikään tossu vaan yhä tarvittaessa pippurinen tyyppi kuten minäkin. Kova vääntö oli alussa, mutta nyt suhde on aidosti hyvä ja rauhallinen ja tasapainoinen. Mutta en nyt varsinaisesti suosittelisi, että tämä tie kannattaisi käydä läpi, jos lähteminen on myös hyvä vaihtoehto..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostat läheisriippuvaiselta. Lähinnä, koska yrität aivan liikaa sopeutua ja miellyttää, etkä pidä lainkaan puoliasi, vaikka olet tekemisissä todella hankalan ja vaativan ihmisen kanssa.
Jos joku pärjää tuollaisen vaativan persoonallisuusen kanssa, sinä et ole se.Läheisriippuvuudella voi olla juuret alkoholistiperhetaustassa.
En ole ap, mutta miehessäni oli seurustelun alussa samanlaisia piirteitä kuin ap kuvaa miehessään. Ja minussa taas ap:n piirteitä, että yritin liikaa sopeutua ja joustaa. Jossain vaiheessa sitten mittani tuli täyteen, ja aloin pistämään miestä kuriin. Hänen syyllistämisyritykset sivuutin täysin, en suostunut pahoittamaan mieltäni tai alistumaan vaan jatkoin itsenäistä iloista päivääni, ja aina kun miehen vaativuus tuli esille, niin palautin hänet siihen, että suhteen pitää olla tasavertainen. Joskus tuli iskettyä nyrkkiä pöytään ja karjaistua, että nyt hiljaa. Siten että mies säikähti. Ja joskus tuli taas oltua aika empaattinen mutta siten että itse asiassa en antanut periksi.. Minä olen sen verran kova ja elämän koulima luonne, että pärjään hankalien tyyppien kanssa. Ja osaan ja jaksan asettaa heille tiukat rajat. Ja nyt meillä itse asiassa menee tasapainoisesti ja hyvin, ei enää riidellä eikä mies temppuile, mutta ei hän toisaalta myöskään ole mikään tossu vaan yhä tarvittaessa pippurinen tyyppi kuten minäkin. Kova vääntö oli alussa, mutta nyt suhde on aidosti hyvä ja rauhallinen ja tasapainoinen. Mutta en nyt varsinaisesti suosittelisi, että tämä tie kannattaisi käydä läpi, jos lähteminen on myös hyvä vaihtoehto..
Olin siis oikeassa, kun liiton aikana mietin välillä, että olen miehelleni väärä ihminen, ja hän tarvitsisi jonkun joka panee hänelle kampoihin. Se taas ei ole perusluonteessani.
Luojan kiitos on nyt ex. Vielä näin vuosien jälkeen olen siitä valtavan helpottunut. Kunpa olisin eronnut paljon nopeammin.
Teen nyt olettamuksen, että sinut on joskus vuosia sitten jonain juhannuksena raiskattu. Ja reaktiona siihen hirveään tekoon olet juhannusinhon lisäksi kehittänyt psyykkiseksi suojakeinoksi tietynlaisen etäisyyden pitämisen. Sellainen symbioottinen henkinen läheisyys parisuhteessa tuntuu sinusta epämiellyttävältä, ja pyrit pitämään tietyn henkisen välimatkan kumppaniin niin, että et antaudu ihan satasella ja täysillä kaikkine tunteinesi avoimesti suhteeseen. Älä käsitä tätä nyt kritiikkinä, vaan huomiona kertomuksestasi. Sillä jos olen oikeassa, niin kaikki nuo on normaaleja ja aivan ymmärrettäviä. Sitten teen toisen olettamuksen, että miesystäväsi janoaa sellaista symbioottista tiivistä läheisyyttä, ja tulkitsee pienetkin etäisyyden merkit (vertauskuvallisesti) hylätyksi tulemisen uhkana.. Ja takertuu yhä tiiviimmin sinuun kiinni, ettet vaan etääntyisi. Josta sinä taas ahdistut ja vahvistat itsenäistä puoltasi.. Ja mies alkaa yhä enemmän pelkäämään hylätyksi tulemista, ja se pelko ei näy ulospäin pelkona vaan suuttumisena (ja räyhäämisenä/riitelynä). Kuulostaako ap mahdolliselta että olisi kyse tästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostat läheisriippuvaiselta. Lähinnä, koska yrität aivan liikaa sopeutua ja miellyttää, etkä pidä lainkaan puoliasi, vaikka olet tekemisissä todella hankalan ja vaativan ihmisen kanssa.
Jos joku pärjää tuollaisen vaativan persoonallisuusen kanssa, sinä et ole se.Läheisriippuvuudella voi olla juuret alkoholistiperhetaustassa.
En ole ap, mutta miehessäni oli seurustelun alussa samanlaisia piirteitä kuin ap kuvaa miehessään. Ja minussa taas ap:n piirteitä, että yritin liikaa sopeutua ja joustaa. Jossain vaiheessa sitten mittani tuli täyteen, ja aloin pistämään miestä kuriin. Hänen syyllistämisyritykset sivuutin täysin, en suostunut pahoittamaan mieltäni tai alistumaan vaan jatkoin itsenäistä iloista päivääni, ja aina kun miehen vaativuus tuli esille, niin palautin hänet siihen, että suhteen pitää olla tasavertainen. Joskus tuli iskettyä nyrkkiä pöytään ja karjaistua, että nyt hiljaa. Siten että mies säikähti. Ja joskus tuli taas oltua aika empaattinen mutta siten että itse asiassa en antanut periksi.. Minä olen sen verran kova ja elämän koulima luonne, että pärjään hankalien tyyppien kanssa. Ja osaan ja jaksan asettaa heille tiukat rajat. Ja nyt meillä itse asiassa menee tasapainoisesti ja hyvin, ei enää riidellä eikä mies temppuile, mutta ei hän toisaalta myöskään ole mikään tossu vaan yhä tarvittaessa pippurinen tyyppi kuten minäkin. Kova vääntö oli alussa, mutta nyt suhde on aidosti hyvä ja rauhallinen ja tasapainoinen. Mutta en nyt varsinaisesti suosittelisi, että tämä tie kannattaisi käydä läpi, jos lähteminen on myös hyvä vaihtoehto..
Olin siis oikeassa, kun liiton aikana mietin välillä, että olen miehelleni väärä ihminen, ja hän tarvitsisi jonkun joka panee hänelle kampoihin. Se taas ei ole perusluonteessani.
Luojan kiitos on nyt ex. Vielä näin vuosien jälkeen olen siitä valtavan helpottunut. Kunpa olisin eronnut paljon nopeammin.
Tuollaisille ihmisille on pakko panna kampoihin, ja heille on pakko asettaa rajat. Muuten heidän kanssa ei pärjää. Ja he itse asiassa alkavat kunnioittaa ihmistä, joka heidät laittaa kuriin. Mutta se pitää olla omassa perusluonteessa, että osaa luontaisesti niin tehdä.. En suosittele, vaikka itse olenkin sellainen joka niin osaa tehdä. Minun päässä on se vika, että otan nuo tilanteet jonkunlaisena haasteena.. ei ihan viisasta. Hyvä että jätit sen eksäsi.
Mun mies oli nuorempana ihan samanlainen (ja vieläkin vähän). Just osuvia nuo esimerkit. Loman suunnittelusta ei tullut mitään. Hänellä kyllä ilmeisesti oli ajatuksia päässään, mutta ei niitä ilmaissut. Loukkaantui kuitenkin, jos tein suunnitelmia muiden kanssa. Jos sanoin tekeväni jotain tiettyä ruokaa, siihen takerruttiin, vaikka olisuhteet olisivat muuttuneet (esim. syystä tai toisesta jäi niin vähän aikaa, että ehdotin jotain nopeampaa) ja olisin hyvin voinut tehdä vasta seuraavana päivänä. Jotenkin ollaan opittu elämään yhdessä, vaikka usein en miehen ajatuksenjuoksua ymmärräkään. Älyttömyyksiin en suostu ja mieskin edes osittain alkanut ymmärtää mun perusteluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulin välttäväni riidan, kun rupesin vääntämään sitä kakkua. Riitaa yritin välttää siksi, ettei koko ilta menisi pilalle.
Siis tiivistäen: neljän kuukauden suhteen jälkeen sinä muutat käytöstäsi riidan pelossa, ja teet riidan välttämiseksi jotain, jossa ei ole mitään järkeä.
Mieti nyt ihan oikeasti kannattaako tuollaista suhdetta jatkaa yhtään pidemmälle.
Käsittämätöntä, että aloit leipomaan sitä hiton kakkua. Älä enää koskaan alistu noihin miehen juttuihin, jos tossa suhteessa meinaat jatkaa!! Riidan välttely ym. ilta menee pilalle -syyt on aivan naurettavia. Vältät ne, kun pidät pääsi, lähdet yksin sinne illan viettoon ja et edes keskustele tollasista pyynnöistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelkäsin, että saan kommenteiks vain näitä kielikurssille neuvojia, mutta moni puhunut ihan asiaa. Kiitos, kun ymmärrätte.
Kerron toisen esimerkin, kun sitä pyydettiin. Riitelimme hiljattain kakun tekemisestä. Olin luvannut tehdä kakun maanantaiselle piknikille eräänä lauantaina, kun miehen piti olla töissä. Työpäivä peruuntui ja kävimme hoitamassa miehen asioita samalla, kun menimme kauppaan. No asioiden hoitaminen venähti ja koska meillä oli illalla menoa, ehdotin, että tekisinkin kakun vasta sunnuntaina, että ehtisin laittautua rauhassa illan menolle. Miehelle tämä ei käynyt. Perustelu oli se, että olinhan minä sanonut, että teen kakun lauantaina. Sanoin, että en tiennyt, että aika menee näin tiukille, kun olin kuvitellut olevani päivän yksin ja kipasevani vain kaupassa. Kakku vaati useita jäähdyttelyvaiheita ja liivatetta yms. minkä vuoksi sitä ei vaan voi sutasta tunnissa. No mies vaati ja vaati. Aloin sitten tehdä, kun yritin välttää riitaa, kun illallkin kuitenkin oli meno, että ei mennä sinne ihan ilmiriidoissa. No kuten olin arvannutkin kakku ei onnistunut, koska en ehtinyt tehdä jäähdyttelyitä välissä. (Miettikää kiehuvaa marjaseosta ja kermaa....) Olin jo heittämässä kakkua sitten menemään, koska se oli aivan liisteriä ja ajattelin tekeväni seuraavana päivänä uuden. Mies suuttuu kun meinaan heittää kakun pois. Huutaa, että voisin vähän miettiä asioita ja tulla sitten juttelemaan. Ensinnäkin olin hirveän pettynyt siitä, että kakku epäonnistui, koska nautin leipomisesta ja nyt olin paineessa joutunut sutasemaan pilalle menneen kakun ja hyviä aineita meni hukkaan. En myöskää ehtinyt valmistautua rauhassa illan juhliin ja olin itku kurkussa siitä, kun mies huusi minulle. Hän kommentoi myöhemmin, että minun olisi pitänyt kertoa, että minulla menee kauemmin aikaa laittautumiseen. Eli se oli minun syyni siis... En ymmärrä, miten minun olisi pitänyt selittää hänelle toisin, että en ehdi. Miksei hän ymmärtänyt, että on liian tiukka aikataulu?
Apua. Tuore parisuhde ja tuollaista. Kuulostaa todella pahalta. Mies käyttäytyy hyvin itsekkäästi ja päällepäsmäröi. Syyttää ja syyllistää päälle. Ja sinä yrität miellyttää ja mukautua? Ei tämä kovin herttaiselta ja lämpimältä mieheltä vaikuta, jos tuollaisissa pikkuasioissa käyttäytyy niin. Keskenkasvuinen itsekäs kakara! Ansaitset paljon parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakku oli tulossa piknikille, jonne olimme menossa yhdessä.
Tällä hetkellä mies syyttää minua viesteissä tästä reissuasiasta siitä, että en ole alunperin huomioinut häntä reissua sopiessani. Siihen en lähde, että pyydän LUPAA, minä aikuinen ihminen miesystävältä, että saanko mennä kaverin kanssa pitkälle viikonloppureissulle. Hän käyttää tosin termiä "neuvottelu". Miten se kuuluu hänelle minne minä menen? Ymmärtäisin, jos olisi vaikka lapsia tai jotain, mutta asumme eri osotteissa, emme muutenkaan näe joka päivä jne. Miten se vaikuttaa yhtään mitenkään häneen, että menen neljäksi päiväksi reissuun????? Miksi pitäisi neuvotella??? (Vastaus oli, että niin kuuluu tehdä ja hänellä on ollut huonoja juhannuksia ennenkin, eikä halua enää ja jätän hänet yksin)
Kyllä minusta on ihan ymmärrettävää ja oikeutettua odottaa ja olettaa, että juhannukset ym juhlat ollaan yhdessä kun seurustellaan.
Jos tai kun joskus olet parisuhteessa, niin älä jätä tuota oletukseksi vaan sano ääneen. Se ei nimittäin ole kaikkien oletus. Meidän parisuhteessamme pyritään olemaan juhlapyhinä yhdessä, mutta se ei todellakaan ole mikään välttämättömyys.
Kuten ei ole mikään välttämättömyys sekään, että pitäisi pitää täysin samoista asioista ihan kaikessa ja tehdä ihan kokoajan kaikki yhdessä.
Luulisi, että aika helposti sellaiseen kyllästyy. Joillakin naisilla se vaan tuntuu menevän niin, että aletaan väittää, että kumppani ei häntä rakasta, tai hänestä välitä, jos ei jatkuvasti olla tekemässä asioita yhdessä, tai ole täysin samat mielenkiinnon kohteet.
Mä en ymmärrä tollasta, eikö se ole vähän sama asia kuin olisi yhdessä peilikuvansa kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kantapäät vastakkain ja eri suuntiin, mars! Kasvakaa molemmat aikuisiksi ja vasta sitten uutta matoa koukkuun.
Voi ei, kiukuttelevat miehet ovat jotain ihan hirveää. Aikuinen fiksu mies esittää asiansa asiana, on valmis keskustelemaan eikä koe tarvetta lapselliseen kiukutteluun. Pikkulapset kiukuttelevat ennen kuin oppivat tavoille (olettaen että on tasapainoinen koti), eivät fiksut aikuiset ihmiset.
JSSAP
Kiitos monista hyvistä kommenteista. Itseasiassa sain niistä varmuutta siihen, että nyt on hyvä lähteä suhteesta vielä kun voi "helposti". Erosimme siis tuossa tämän parin tunnin aikana. Joku voi sanoa päätöstä hätiköidyksi, mutta olen miettinyt tätä paljon viimeisen kuukauden aikana.
En ole kynnysmatto eikä minun ole pakko elää elämää, joka ei tunnu minulle luontevalta. Olen ollut kahdessa hyvässä kolmen vuoden suhteessa, joissa minusta ei tullut tällaisia puolia esiin. Sain olla itseni, minun ei tarvinnut pelätä millaisia reaktioita aiheutan toisessa ja meillä oli rauhallista arkea. Saan sen vielä joskus jonkun toisen kanssa ja entinen miesystäväni löytää tulisen naisen, jolla on munaa pistää hänet aisoihin. :)
Kiitos. :)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos monista hyvistä kommenteista. Itseasiassa sain niistä varmuutta siihen, että nyt on hyvä lähteä suhteesta vielä kun voi "helposti". Erosimme siis tuossa tämän parin tunnin aikana. Joku voi sanoa päätöstä hätiköidyksi, mutta olen miettinyt tätä paljon viimeisen kuukauden aikana.
En ole kynnysmatto eikä minun ole pakko elää elämää, joka ei tunnu minulle luontevalta. Olen ollut kahdessa hyvässä kolmen vuoden suhteessa, joissa minusta ei tullut tällaisia puolia esiin. Sain olla itseni, minun ei tarvinnut pelätä millaisia reaktioita aiheutan toisessa ja meillä oli rauhallista arkea. Saan sen vielä joskus jonkun toisen kanssa ja entinen miesystäväni löytää tulisen naisen, jolla on munaa pistää hänet aisoihin. :)
Kiitos. :)
Ap! Onnittelut. Varmasti hyvä päätös. Hyvää jatkoa!
Miten ap mies reagoi? Perustelitko miksi halusit erota, mitkä olivat sinun pointtini erolle ja miten mies reagoi?
Olin jankannut jo moneen kertaan sitä, ettemme osaa keskustella ja se oli tuloksetonta. Emme ikinä päässeet mihinkään sopimuksiin tai selkeisiin käytänteiden muuttamisiin. Eli mies kyllä tiesi, miksi olin niin väsynyt arkeemme. Hän olisi halunnut yrittää. Ja uskoi, että ratkaisu olisi löytynyt ja olisimme oppineet ajan kanssa. Se on toki mahdollista, mutta minä en enää vain jaksa... Ja todennäköisesti minussa ei oli ollut tarpeeksi voimaa pistää hanttiin. Olen niin joustava ja rauhallinen etten voisi ikinä kuvitella lyöväni nyrkkiä pöytään, kuten aiemmin vinkattiin.
En usko että voit oikeasti tehdä mitään, eikä tuosta ikinä tule toimivaa suhdetta.
Itse tein sen virheen että yritin tuollaisessa suhteessa kymmenen vuotta, luullen että kyse on vain yrittämisestä ja oppimisesta, että minun pitää vain yrittää kovemmin.
Ei näin. Peruskommunikaatio ja perusluonne vaan on totaalisen erilainen. Ihminen ei muutu niin paljon.
Nyt minulla on kumppani, jonka kanssa kommunikaatio oli alusta asti helppoa ja pakotonta. Kolmatta vuotta yhdessä, eikä mitään tuollaista vääntöä kuten edellisessä suhteessa. Se on mahdollista.
Tottakai välillä jompaa kumpaa harmittaa, tai ollaan eri mieltä. Mutta asiasta keskustellaan heti, eikä jumituta syyttelyyn ja ymmärtämättömyyteen.
Sinä olet ollut tuossa suhteessa vasta 4 kk. Myönnä itsellesi, ettei tästä tule mitään. Mies ei tule muuttumaan, ja näet jo mitä teidän suhde tulee olemaan.
Tiedäthän, että ekat kaksi vuotta on kuherruskuukautta, ja suhteen helpointa ja parasta aikaa. Mieti mitä teidän suhde on kun kuherruskuukausi loppuu ja arki alkaa.