Mitä hemmettiä?
Olenko lopun ikääni merkitty mies?
Käytin yli 10 vuotta sitten jokusen vuoden todelliseen tarpeeseen rauhoittavaa lääkettä. Nuori naislääkäri käski minun lopettamaan ja otti yhteyttä ylilääkäriin, joka sokaistui tämän lääkärin kauneudesta. Jotain siellä tapahtui ja lääkettä ei enää uusittu.
Ei siinä mitään, jouduin lopettamaan työnteon ja jäin yhteiskunnan elätiksi, jonka elämän veronmaksajat nykyään maksaa.
Kävin kunnallisella hammaslääkärissä tänään ja mitä näinkään. Hammaslääkärin näytölle pomppasi punaisella aikoinaan käyttämäni lääkkeen nimi ja kielto uusimisesta. Siis yli 10 vuoteen en ole tuota lääkettä edes käyttänyt ja joku täysin vieras (hammaslääkäri) ihminen näkee tuosta vain "rikollisen" historiani. Näki sen myös joku hoitajaharjoittelija, joka oli yhtä nolona, kuin kaikki muutkin huoneessa olijat. Onko tässä oikeus tapahtunut ja olisiko jollekin taholle syytteen paikka?
Tapahtui siis Vantaalla, kunnallisessa hammashoidossa. Jotenkin tuntuu, että ei tää nyt ihan näin voi hitto vieköön mennä.
Kommentit (13)
Ymmärrän tapauksen, jossa tuttuni veti kaikki loput unilääkkeet naamaansa ja olikin sitten sairaalassa.. eipä enää uusittu, vaikkei muuten mielenterveyshäiriötä hoidettukaan. Siis jos on ollut itsetuhoinen ja selvästi lääkkeiden väärinkäyttäjä, mutta tuntuu hassulta että vielä noinkin pitkän ajan jälkeen tapahtuu tuollaista..
Vierailija kirjoitti:

Selvästikään et ymmärrä. Kohdallani ei ollut kyse itsetuhoisuudesta, riippuvuudesta yms. Vaan todellisesta tarpeesta. Sairaalloiseen jännittämiseeni, paniikkihäiriöön yms. ei auttanut terapiat, SSRI lääkkeet, eivätkä mitkään muut, kuin juurikin rauhoittavat. Niiden turvin olin toimintakykyinen, työkykyinen ja omillaan toimeentuleva. Nyt minut siis elättää veronmaksajat, niin kuin aloituksessani kerroin.
Sote alan rekisterit ja ne mitä sinne kirjataan ja mitä ei ja mitä ne tarkoittavat. Ne ovat hakusessa vielä
Mitenkäs se entisaikaan oli? Saattoi olla kylällä yksi lääkäri, joka hoisi perhettä niin kauan kuin itse eli. Oli ehkä jotain vihkosia, jonne kirjattiin ja kirjataan jotain. Hoitopäiväkirjoja lapsille ja vanhuksille. Jos on jokin lääkitys, voi siitäkin pitää lääkekirjaa. Hyvin meni ennen.
Siihen hyvään malliin sieltä pyritään nytkin. Kestää vaan hieman. Tekniikka kehittyy erehdyksen ja oivalluksen ja korjailujen kautta. Systeemeistä on mahdollista saada aukottomia, sanon minä. Sen toteutuminen vaan kestää aikansa. Tiede kehittyy kyllä
Jos henkilö, joka jatkuvasti käyttää jotain lääkettä tai lääkkeitä. Kirjoittaisi tuntemuksistaan ja kokemuksistaan muistiinpanoja. Ja joku taho näitä keräisi, asiakkaan omia huomioita, sekä se taho voisi tehdä oikeanlaisia mittauksia siinä samalla. Tästä saamme tutkimusdataa, jonka perusteella voimme viedettä tiedettä ja oikeita asioita eteenpäin.
Usein kai lääketieteenkin tutkimukset tehdään kootusti. Jollain taholla on jokin mielenkiinnon kohde ja intressi. Ja mieluummin rahoituskin. Sitten sen ympärille aletaan kerätä sopivaa asiakasjoukkoa esim, jolta tietoa halutaan. Tämän uuden tiedon perusteella ja sitä muokkaillen, tarkastellen ja tutkien ja verraten sitten voidaan ehkä tehdä jotain varovaisia johtopäätöksiä. Joista sitten päästään taas eteenpäin jonnekin ehkä. Semmoista
Odotin joiltain järkeviltä ihmisiltä kommenttia dilemaani, en sekopäisiltä väärinkäyttäjiltä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tapauksen, jossa tuttuni veti kaikki loput unilääkkeet naamaansa ja olikin sitten sairaalassa.. eipä enää uusittu, vaikkei muuten mielenterveyshäiriötä hoidettukaan. Siis jos on ollut itsetuhoinen ja selvästi lääkkeiden väärinkäyttäjä, mutta tuntuu hassulta että vielä noinkin pitkän ajan jälkeen tapahtuu tuollaista..
Selvästikään et ymmärrä. Kohdallani ei ollut kyse itsetuhoisuudesta, riippuvuudesta yms. Vaan todellisesta tarpeesta. Sairaalloiseen jännittämiseeni, paniikkihäiriöön yms. ei auttanut terapiat, SSRI lääkkeet, eivätkä mitkään muut, kuin juurikin rauhoittavat. Niiden turvin olin toimintakykyinen, työkykyinen ja omillaan toimeentuleva. Nyt minut siis elättää veronmaksajat, niin kuin aloituksessani kerroin.
En oikein ajatellut loppuun kun kirjoitin tuon viestin. Eli tarkoitan että ymmärtäisin pitkän tähtäimen "varoituksen/eston" lääkkeisiin vain, jos olisi itsetuhoa tai lääkkeiden väärinkäyttöä. Ja kun luen tekstini uudestaan, en epäile että ymmärsit väärin, koska kirjoitin päin helvettiä asiani. Kuitenkin, EN voi ymmärtää sun tapaustasi, koska lääke on ollut käytössäsi tarpeellinen, etkä ole silloin 10v sitten käyttänyt sitä väärin.
10v sitten lääkäri(t) on tehnyt virheen tietojesi suhteen, ja saat maksaa vielä tänäkin päivänä siitä "nöyryytyksenä"
Vierailija kirjoitti:
Olenko lopun ikääni merkitty mies?
Käytin yli 10 vuotta sitten jokusen vuoden todelliseen tarpeeseen rauhoittavaa lääkettä. Nuori naislääkäri käski minun lopettamaan ja otti yhteyttä ylilääkäriin, joka sokaistui tämän lääkärin kauneudesta. Jotain siellä tapahtui ja lääkettä ei enää uusittu.Ei siinä mitään, jouduin lopettamaan työnteon ja jäin yhteiskunnan elätiksi, jonka elämän veronmaksajat nykyään maksaa.
Kävin kunnallisella hammaslääkärissä tänään ja mitä näinkään. Hammaslääkärin näytölle pomppasi punaisella aikoinaan käyttämäni lääkkeen nimi ja kielto uusimisesta. Siis yli 10 vuoteen en ole tuota lääkettä edes käyttänyt ja joku täysin vieras (hammaslääkäri) ihminen näkee tuosta vain "rikollisen" historiani. Näki sen myös joku hoitajaharjoittelija, joka oli yhtä nolona, kuin kaikki muutkin huoneessa olijat. Onko tässä oikeus tapahtunut ja olisiko jollekin taholle syytteen paikka?
Tapahtui siis Vantaalla, kunnallisessa hammashoidossa. Jotenkin tuntuu, että ei tää nyt ihan näin voi hitto vieköön mennä.
Lääkäri sokaistui toisen lääkärin kauneudesta ja siksi reseptiä ei enää uusittu, minkä takia jäit yhteiskunnan elätiksi?
Yli 10 vuotta myöhemmin kunnallisessa hammashoidossa joku nolostuu siitä, että näkee nuo vanhat lääkereseptisi?

Jos luet tämän ketjun vastauksia, niin löydät sieltä mm. miksi hän joutui jäämään yhteiskunnan elätiksi.
Täähän on törkeydessään ihan uskomaton juttu. Voin kuvitella tilanteen. Mulla on esim. kaveri (ei ystävä) hammashoitajana, ollut jonkun kerran jopa minun hammashoidossa mukana. Hän olisi vastaavassa tilanteessa nähnyt tuon saman, ei hittolainen, voiko tuo todella olla mahdollista.
Minua ei ainakaan haittaa, jos joku työkuvioissaan näkee lääkehistoriani.
Ap, et sinäkään voi joutua tuosta kärsimään, koska olet jo veronmaksajien elättinä -omien sanojesi mukaan.
Kaikki mielenterveysvaivat ja isot käyttömäärät bentsoja/vastaavia leimaavat ihmisen tässä yhteiskunnassa loppuiäksi... Miten isoja annoksia sinulla meni ap?
Itse saan bentsoja yhden liuskan muutaman kuukauden välein, mt-ongelmia löytyy. En tiedä mikä lääkäreillä nykyisin on ykköspelonaihe noissa, että menee myyntiin, että jää koukkuun, vai että masentunut hamstraa ja yrittää yliannostusta.
Menisin jollekin järkevälle lääkärille ja pyytäisin lääkettä perusteena elämänlaadun parantaminen ja yritys palata työelämään. Terapiastakaan en kieltäytyisi, jos tarjottaisiin ilmaista.
Mikä tän nuoren kanan (lääkäriopettelija) nimi oli? Mielestäni hänet kannattaa vetää oikeuteen, jos siis mitään järkevää syytä hänen rikokselleen ei ollut.