Onko työuupumuksen hoito todellakin tällaista Suomessa?! Onko työntekijällä enää oikeuksia?

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun alan pahimman uupumuksen jälkeen saada aivotoimintaani takaisin, olen alkanut pohtimaan omaa kuviotani. Onko työntekijällä nykyään enää oikeuksia ja sananvaltaa?

Uskalsin ottaa yhteyttä työterapiaan vasta puolen vuoden päästä siitä kun tunnistin uupumuksen. Itse terapia oli hyvin pintapuolista "laastaria" ja hyvä jos edes kerran kuukaudessa. Lisäksi työnantaja kustansi vain noin viisi käyntikertaa. Terapeutti lupaili kolmikantakeskustelua, jossa esimies olisi velvoitettu korjaamaan työpaikan oloja. Tätä ei koskaan tapahtunut.

Sinnittelin mahdollisimman pitkään ilman sairaslomaa, vaikka työn teko oli hankalaa. Kun lopulta romahdin niin että en meinannut päästä ylös sängystä ja itku/paniikkikohtausta loppumaan, sain työterveylääkärin vastaanotolla todella tylyä kohtelua. Hän voivotteli että tämä tekee huonoa minun uralleni, mutta jos nyt viikon kirjoittaa sairaslomaa jotta "saan hieman ryhdistäydyttyä". Tämän jälkeen tajusin anoa jo aiemmin sairaslomaa, ja ihan toiselta lääkäriltä (sairaslomia tuli myöhemmin useita).

Kollegoillani oli samoja ongelmia kuin minulla, sekä työpaikkamme ongelmat olivat yhteystyöorganisaatioillammekin tiedossa. Ei siis todellakaan mitään mitä olisin päästäni keksinyt. Pomo oli tunnettu siitä että ei huomioi alaisiaan ja hän jopa rehvasteli aiemmin uuvuttamillaan työntekijöillään. Nämä oli julkisia salaisuuksia.

Kävin esimiehen kanssa useita keskusteluja tilanteestani, ja se oli kuin olisi seinälle puhunut. Muutoksia ei tapahtunut. Useampi kollega myös uupui, joutui sairaslomalle ja yritti keskustella ja meno jatkui samana.

Useampi teki ilmoitusta luottamusmiehelle, ei mitään vaikutusta. Ilmoitettiin työsuojeluun ja parasta mitä sieltä voitiin tehdä oli muutama tarkastuskäynti, jolla ei juurikaan ollut vaikutusta niihin kaikkiin syvempiin ongelmiin. Myös esimiehen esimiehelle ilmoitettiin, mutta hänkin vain lupasi tarkkailla tilannetta.

Nyt en ole enää siellä töissä, vaan olen taistellut parin kuukauden välein Kelan sairaslomabyrokratian kanssa. Hakemukseni on hukkunut ja rahat on venyneet ja ties mitä ylimääräistä, niin että varmasti lähtee usko kaikkeen.

On vaan jotenkin todella kädetön olo koko touhusta. Tätäkö tämä nyt on?

Työterveys ei voi velvoittaa esimiestä mihinkään. Ne voi kyllä ehdottaa esimiehelle, että työtä olisi hyvä vaikkapa keventää, mutta mikään pakko ei esimiehen ole niin tehdä. Työterveys vaan suosittelee, esimies päättää ja vastaa kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun alan pahimman uupumuksen jälkeen saada aivotoimintaani takaisin, olen alkanut pohtimaan omaa kuviotani. Onko työntekijällä nykyään enää oikeuksia ja sananvaltaa?

Uskalsin ottaa yhteyttä työterapiaan vasta puolen vuoden päästä siitä kun tunnistin uupumuksen. Itse terapia oli hyvin pintapuolista "laastaria" ja hyvä jos edes kerran kuukaudessa. Lisäksi työnantaja kustansi vain noin viisi käyntikertaa. Terapeutti lupaili kolmikantakeskustelua, jossa esimies olisi velvoitettu korjaamaan työpaikan oloja. Tätä ei koskaan tapahtunut.

Sinnittelin mahdollisimman pitkään ilman sairaslomaa, vaikka työn teko oli hankalaa. Kun lopulta romahdin niin että en meinannut päästä ylös sängystä ja itku/paniikkikohtausta loppumaan, sain työterveylääkärin vastaanotolla todella tylyä kohtelua. Hän voivotteli että tämä tekee huonoa minun uralleni, mutta jos nyt viikon kirjoittaa sairaslomaa jotta "saan hieman ryhdistäydyttyä". Tämän jälkeen tajusin anoa jo aiemmin sairaslomaa, ja ihan toiselta lääkäriltä (sairaslomia tuli myöhemmin useita).

Kollegoillani oli samoja ongelmia kuin minulla, sekä työpaikkamme ongelmat olivat yhteystyöorganisaatioillammekin tiedossa. Ei siis todellakaan mitään mitä olisin päästäni keksinyt. Pomo oli tunnettu siitä että ei huomioi alaisiaan ja hän jopa rehvasteli aiemmin uuvuttamillaan työntekijöillään. Nämä oli julkisia salaisuuksia.

Kävin esimiehen kanssa useita keskusteluja tilanteestani, ja se oli kuin olisi seinälle puhunut. Muutoksia ei tapahtunut. Useampi kollega myös uupui, joutui sairaslomalle ja yritti keskustella ja meno jatkui samana.

Useampi teki ilmoitusta luottamusmiehelle, ei mitään vaikutusta. Ilmoitettiin työsuojeluun ja parasta mitä sieltä voitiin tehdä oli muutama tarkastuskäynti, jolla ei juurikaan ollut vaikutusta niihin kaikkiin syvempiin ongelmiin. Myös esimiehen esimiehelle ilmoitettiin, mutta hänkin vain lupasi tarkkailla tilannetta.

Nyt en ole enää siellä töissä, vaan olen taistellut parin kuukauden välein Kelan sairaslomabyrokratian kanssa. Hakemukseni on hukkunut ja rahat on venyneet ja ties mitä ylimääräistä, niin että varmasti lähtee usko kaikkeen.

On vaan jotenkin todella kädetön olo koko touhusta. Tätäkö tämä nyt on?

Työterveys ei voi velvoittaa esimiestä mihinkään. Ne voi kyllä ehdottaa esimiehelle, että työtä olisi hyvä vaikkapa keventää, mutta mikään pakko ei esimiehen ole niin tehdä. Työterveys vaan suosittelee, esimies päättää ja vastaa kaikesta.

Hyvä kun korjasit. Olin niin sekavana tuona aikana että olen käsittänyt väärin.

Ap

Tuotahan se oli omalla työpaikallakin. En vaan tajunnut, miteen uupunut olin, luulin vain tulleeni tyhmäksi ja hitaaksi. Sitten tuli yt:t ja lähtö tuli, mutta sen jälkeen työuupumuskin vähitellen hävisi. Kova vilske entisellä työpaikalla kuuluu olevan, vanhat työntekijät lähtevät kuka minnekin ja uusia haetaan koko ajan.

Niin, sairasloma ei voi jatkua ikuisesti ja jos työpaikka ja esimies on paska, ei se sinua kuntouttamalla tai keskustelemalla tai sairaslomailemalla parane. Työpaikka ja/tai ammatti vaihtoon. Näin se vaan on. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, sairasloma ei voi jatkua ikuisesti ja jos työpaikka ja esimies on paska, ei se sinua kuntouttamalla tai keskustelemalla tai sairaslomailemalla parane. Työpaikka ja/tai ammatti vaihtoon. Näin se vaan on. 

Tämä taitaa valitettavasti olla totta. Tsemppiä ap, elämä jatkuu. Uupumus on kova paikka, joka pakottaa tekemään muutoksia muuhunkin kuin "omaan asenteeseen" (vaikka niin saataa ulkopuolisilta kuulla ja itsekin itselleen väittää). Lepää ja tutkaile. Löydät vielä uuden suunnan.

Vaihda ihmeessä työpaikkaa. Itsekin tein niin, kun työpaikalla oli kiinnostus zero korjata ongelmia. Jos työpaikalla ei ole mitään tukea ja ymmärrystä työkyvyn tukemiseen niin uupuneena sitä syyllistää vaan itseään ja alkaa uskoa, että on maailman paskin työntekijä ja syypää itse kaikkeen. Ei se ole niin. Kuvittelin myös, että kun taustalla on pitkiä sairaslomia edellisessä työssä, on uuden työn saaminen lähes mahdotonta. Pahimmassa vaiheessa mietin itsaria koska ajattelin että en enää kelpaa mihinkään enkä saa enää ikinä työtä, tai jos ihmeen kaupalla saankin, sössin sielläkin asiat.

Todellisuudessa loppujen lopuksi löysin ihan suhteellisen nopeasti uuden työn, jossa minulla menee ihan hyvin. Tuntuu hyvältä tehdä ihan normaalisti työtä työpaikalla, jossa perusasiat on kunnossa, voi keskittyä työntekemiseen ja työkaverien kanssa on kiva henki. Aiemmassa työpaikassakaan itse työnteko ei minua missään vaiheessa uuvuttanut, vaan se tavallinen tarina suomalaislla työpaikoilla, eli organisaatiomuutosten ja yt-neuvotteluiden myötä pääsi valloilleen kaikenlainen epäasiallinen kohtelu, kuppikuntaisuudet ja työn hallitsemattomuus. Huono johtaminen sairastuttaa työntekijät, mutta tokikaan nämä johtajat eivät silloin peiliin katsomisen taitoakaan osaa, vaan syy vieritetään työntekijöiden ja eritoten sen heikoimman niskoille.

Suosittelen vaihtaa vaikka mieluummin totaalisesti alaa, kuin tuhoamaan terveyttään paskassa työpaikassa. Oikeuksien puolesta taistelun totesin itsekin valitettavasti turhaksi tieksi. Jätä paska taaksesi ja keskity oman jaksamisen kuntoon saamiseen.  

Vierailija kirjoitti:

Tuotahan se oli omalla työpaikallakin. En vaan tajunnut, miteen uupunut olin, luulin vain tulleeni tyhmäksi ja hitaaksi. Sitten tuli yt:t ja lähtö tuli, mutta sen jälkeen työuupumuskin vähitellen hävisi. Kova vilske entisellä työpaikalla kuuluu olevan, vanhat työntekijät lähtevät kuka minnekin ja uusia haetaan koko ajan.

Oman uupumuksen hoksaaminen oli hankalaa, kun halusi pitää yllä sitä illuusiota että "kyllä jaksaa". Mutta se mikä minua tässä jäi ihmetyttämään ja ahdistamaan oli se, että kun hoksasi sen uupumuksen ja lähti hakemaan apua, niin ei sitä tullut sillalailla kuin olisi voinut järjellä ajatella. Jos useampi tekee ilmoitusta samasta työpaikasta ja on ihan yleisesti tiedossa että ongelmia on, niin luulisi että siihen on jonkun pakko puuttua. Jotenkin ihan hurjaa, että siinä sitten oltiin melkeen keskenämme.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Niin, sairasloma ei voi jatkua ikuisesti ja jos työpaikka ja esimies on paska, ei se sinua kuntouttamalla tai keskustelemalla tai sairaslomailemalla parane. Työpaikka ja/tai ammatti vaihtoon. Näin se vaan on. 

Näinhän se on. Ja lopetin työt kyseisessä paikassa, en ilmeisesti hoksannut kirjoittaa sitä tarpeeksi selkeästi tuohon tekstiin. Tarkoituseni ei ole nyt vain "lomailla" vaan päästä töihin. Se mikä minua järkytti ja miksi tämän tekstin kirjoitin, oli tuo yksin jäämisen tunne. Kaikkialle syydettiin ilmoituksia, mutta apu oli lähinnä näennäistä. Oma oikeustajuni sanoo, että jos esimies on tuollainen, niin sen kuuluisi saada potkut. Tai vähintäänkin että käytäisiin koko työporukalla + esimiehen esimies, + mahdollisesti työterveys/luottamusmies/joku läpi näitä asioita ja tarkkailtaisiin että muutosta tapahtuu. Mutta tuntui kuin asiat vain lakaistiin pois. Tätä kuitenkin jatkui vuoden verran, ja sinä aikana tilannetta käytiin vain tarkkailemassa. Jotenkin en vaan voi käsittää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, sairasloma ei voi jatkua ikuisesti ja jos työpaikka ja esimies on paska, ei se sinua kuntouttamalla tai keskustelemalla tai sairaslomailemalla parane. Työpaikka ja/tai ammatti vaihtoon. Näin se vaan on. 

Tämä taitaa valitettavasti olla totta. Tsemppiä ap, elämä jatkuu. Uupumus on kova paikka, joka pakottaa tekemään muutoksia muuhunkin kuin "omaan asenteeseen" (vaikka niin saataa ulkopuolisilta kuulla ja itsekin itselleen väittää). Lepää ja tutkaile. Löydät vielä uuden suunnan.

Kiitos.

Olen kovasti yrittänytkin lepäillä, jotta olisin mahdollisimman pian valmis hakemaan (ja toivottavasti saamaan) töitä. Kelan kanssa tulleet ongelmat olivat vaan jotenkin irvokas lisä tuohon kaikkeen. Nyt kun olen muutenkin ollut muisti- ja keskittymisvaikeuksissa, stressiherkkänä ja hieman pihalla uupumuksen takia, niin on pitänyt soitella hukkuneiden hakemusten perään ja stressailla lisää. Voin vaan kuvitella miten hankalaa masentuneiden on hoitaa paperiasioitaan, kun nyt sai itse hieman makua siitä.

Ap

Mä luulin että pystyisin ihan tuosta vain hakemaan uutta työpaikkaa. En pystynyt tekemään edes yhtään hakemusta 4 kk aikana. Kaikki paha mieli vyöryi päälle. En kyennyt avaamaan laskuja, en pystynyt urheilemaan vaikka siihen vihdoin olisi ollut aikaa. Koko kroppa oli täysin väsynyt. Jos ei olisi lasta, niin olisin varmaan maannut koomassa. Järkyttävä paha mieli on edelleen siitä miten mua kohdeltiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, sairasloma ei voi jatkua ikuisesti ja jos työpaikka ja esimies on paska, ei se sinua kuntouttamalla tai keskustelemalla tai sairaslomailemalla parane. Työpaikka ja/tai ammatti vaihtoon. Näin se vaan on. 

Tämä taitaa valitettavasti olla totta. Tsemppiä ap, elämä jatkuu. Uupumus on kova paikka, joka pakottaa tekemään muutoksia muuhunkin kuin "omaan asenteeseen" (vaikka niin saataa ulkopuolisilta kuulla ja itsekin itselleen väittää). Lepää ja tutkaile. Löydät vielä uuden suunnan.

Kiitos.

Olen kovasti yrittänytkin lepäillä, jotta olisin mahdollisimman pian valmis hakemaan (ja toivottavasti saamaan) töitä. Kelan kanssa tulleet ongelmat olivat vaan jotenkin irvokas lisä tuohon kaikkeen. Nyt kun olen muutenkin ollut muisti- ja keskittymisvaikeuksissa, stressiherkkänä ja hieman pihalla uupumuksen takia, niin on pitänyt soitella hukkuneiden hakemusten perään ja stressailla lisää. Voin vaan kuvitella miten hankalaa masentuneiden on hoitaa paperiasioitaan, kun nyt sai itse hieman makua siitä.

Ap

Sama täällä. Mulla Kela lisäsi stressiä tuhottomasti. En saanut maksusitoumusta lääkkeeseen joka on välttämätön. Rahat olivat aina myöhässä. Työntekijät olivat todella ilkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vaihda ihmeessä työpaikkaa. Itsekin tein niin, kun työpaikalla oli kiinnostus zero korjata ongelmia. Jos työpaikalla ei ole mitään tukea ja ymmärrystä työkyvyn tukemiseen niin uupuneena sitä syyllistää vaan itseään ja alkaa uskoa, että on maailman paskin työntekijä ja syypää itse kaikkeen. Ei se ole niin. Kuvittelin myös, että kun taustalla on pitkiä sairaslomia edellisessä työssä, on uuden työn saaminen lähes mahdotonta. Pahimmassa vaiheessa mietin itsaria koska ajattelin että en enää kelpaa mihinkään enkä saa enää ikinä työtä, tai jos ihmeen kaupalla saankin, sössin sielläkin asiat.

Todellisuudessa loppujen lopuksi löysin ihan suhteellisen nopeasti uuden työn, jossa minulla menee ihan hyvin. Tuntuu hyvältä tehdä ihan normaalisti työtä työpaikalla, jossa perusasiat on kunnossa, voi keskittyä työntekemiseen ja työkaverien kanssa on kiva henki. Aiemmassa työpaikassakaan itse työnteko ei minua missään vaiheessa uuvuttanut, vaan se tavallinen tarina suomalaislla työpaikoilla, eli organisaatiomuutosten ja yt-neuvotteluiden myötä pääsi valloilleen kaikenlainen epäasiallinen kohtelu, kuppikuntaisuudet ja työn hallitsemattomuus. Huono johtaminen sairastuttaa työntekijät, mutta tokikaan nämä johtajat eivät silloin peiliin katsomisen taitoakaan osaa, vaan syy vieritetään työntekijöiden ja eritoten sen heikoimman niskoille.

Suosittelen vaihtaa vaikka mieluummin totaalisesti alaa, kuin tuhoamaan terveyttään paskassa työpaikassa. Oikeuksien puolesta taistelun totesin itsekin valitettavasti turhaksi tieksi. Jätä paska taaksesi ja keskity oman jaksamisen kuntoon saamiseen.  

Kiitos.

En tosiaan ole enää kyseisessä työpaikassa. Se mikä minua harmittaa, on että minulla ei ollut energiaa hakea muuta työtä, kun olin vielä töissä. Ja minun olisi pitänyt vaatia pidempiä sairaslomia jo silloin, mutta työn luonne oli sellainen, että kaaos olisi ollut odottamassa ja se olisi taas ampunut kollegoden nilkkaan enkä sitäkään olisi halunnut. Joten sinänsä huono homma saada työsuhteen jälkeen pitkää aukkoa cv:hen ja uuden työn saaminen tulee luultavasti hidastumaan. En kuitenkaan aio luovuttaa, kyllä sitä varmasti jotain, ihan mitä tahansa työtä saa, vaikka siinä voisi kestää.

Alanvaihtokaan ei pelota. Se mikä minua pelottaa, on tämän tapahtuminen uudestaan. Koska tiedän jo että silloin ei jää muuta vaihtoehtoa kuin loparit. Saisi olla huono tuuri jos osuisi heti uudestaan kohdalle, mutta silti, turhauttavaahan tuo on.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun alan pahimman uupumuksen jälkeen saada aivotoimintaani takaisin, olen alkanut pohtimaan omaa kuviotani. Onko työntekijällä nykyään enää oikeuksia ja sananvaltaa?

Uskalsin ottaa yhteyttä työterapiaan vasta puolen vuoden päästä siitä kun tunnistin uupumuksen. Itse terapia oli hyvin pintapuolista "laastaria" ja hyvä jos edes kerran kuukaudessa. Lisäksi työnantaja kustansi vain noin viisi käyntikertaa. Terapeutti lupaili kolmikantakeskustelua, jossa esimies olisi velvoitettu korjaamaan työpaikan oloja. Tätä ei koskaan tapahtunut.

Sinnittelin mahdollisimman pitkään ilman sairaslomaa, vaikka työn teko oli hankalaa. Kun lopulta romahdin niin että en meinannut päästä ylös sängystä ja itku/paniikkikohtausta loppumaan, sain työterveylääkärin vastaanotolla todella tylyä kohtelua. Hän voivotteli että tämä tekee huonoa minun uralleni, mutta jos nyt viikon kirjoittaa sairaslomaa jotta "saan hieman ryhdistäydyttyä". Tämän jälkeen tajusin anoa jo aiemmin sairaslomaa, ja ihan toiselta lääkäriltä (sairaslomia tuli myöhemmin useita).

Kollegoillani oli samoja ongelmia kuin minulla, sekä työpaikkamme ongelmat olivat yhteystyöorganisaatioillammekin tiedossa. Ei siis todellakaan mitään mitä olisin päästäni keksinyt. Pomo oli tunnettu siitä että ei huomioi alaisiaan ja hän jopa rehvasteli aiemmin uuvuttamillaan työntekijöillään. Nämä oli julkisia salaisuuksia.

Kävin esimiehen kanssa useita keskusteluja tilanteestani, ja se oli kuin olisi seinälle puhunut. Muutoksia ei tapahtunut. Useampi kollega myös uupui, joutui sairaslomalle ja yritti keskustella ja meno jatkui samana.

Useampi teki ilmoitusta luottamusmiehelle, ei mitään vaikutusta. Ilmoitettiin työsuojeluun ja parasta mitä sieltä voitiin tehdä oli muutama tarkastuskäynti, jolla ei juurikaan ollut vaikutusta niihin kaikkiin syvempiin ongelmiin. Myös esimiehen esimiehelle ilmoitettiin, mutta hänkin vain lupasi tarkkailla tilannetta.

Nyt en ole enää siellä töissä, vaan olen taistellut parin kuukauden välein Kelan sairaslomabyrokratian kanssa. Hakemukseni on hukkunut ja rahat on venyneet ja ties mitä ylimääräistä, niin että varmasti lähtee usko kaikkeen.

On vaan jotenkin todella kädetön olo koko touhusta. Tätäkö tämä nyt on?

Työterveys ei voi velvoittaa esimiestä mihinkään. Ne voi kyllä ehdottaa esimiehelle, että työtä olisi hyvä vaikkapa keventää, mutta mikään pakko ei esimiehen ole niin tehdä. Työterveys vaan suosittelee, esikmies päättää ja vastaa kaikesta.

Näin se menee. Mut laittoi kiusaajaesimies työkykyarviointeihin kun olin kokenut traumattisen elämäntilanteen. Tuli hyvät tulokset. Alattiin tarkistamaan faktoja ja huomattiin että olin tehnyt kaiken muun ohella hullusti töitä, enemmän kuin muut. Työterveys vaati muutoksia työtehtäviini. Neurologi sanoi suoraan että lakkaa olemasta juoksutyttö ja kieltäydy. Muutoksia ei tullut vaan kosto.

Minä vaan ihmettelen että mikä uuvuttaa? Onko elämä muutenkin sekaisin? Onko koko elämä uupumista? Työssä tehdään töitä ja jos ei ehdi seuraavana päivänä jatketaan

Vierailija kirjoitti:

Mä luulin että pystyisin ihan tuosta vain hakemaan uutta työpaikkaa. En pystynyt tekemään edes yhtään hakemusta 4 kk aikana. Kaikki paha mieli vyöryi päälle. En kyennyt avaamaan laskuja, en pystynyt urheilemaan vaikka siihen vihdoin olisi ollut aikaa. Koko kroppa oli täysin väsynyt. Jos ei olisi lasta, niin olisin varmaan maannut koomassa. Järkyttävä paha mieli on edelleen siitä miten mua kohdeltiin.

Vähän sama tuli itselle myös yllätyksenä. Luulin että kaikkein pahin on ohi, kun lopetin työt. Mutta sitten iski joku "jälki ahdistus". Ei todellakaan ole ollut mitään leppoisaa lomailua tämä. Pahimmillaan saatoin tuijottaa monta tuntia koomassa seinää ahdistuneena. Onneksi minulla on ollut mies auttamassa paperihommien ym kanssa, koska ne olisi ihan varmasti jääneet hoitamatta jos olisin ollut yksin. On saanut työstää itseään että pääsee takaisin arkirytmiin ja taas harrastamaan (koska harrastukset tuppaa jäämään uupumuksessa ensin pois, tai näin ainakin minulle sanottiin).

Hieman hurjaa että kohta pitäisi olla täysin työkuntoinen. Harmittaa niin älyttömästi kaikki. En olisi mennyt niin huonoon kuntoon jos asioihin olisi puututtu. Minun ei olisi tarvinut olla näin pitkään sairaslomalla.

Tsemppiä sinullekin! Eiköhän me tästä suosta nousta, vaikka katkeruutta saattaa jäädäkin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, sairasloma ei voi jatkua ikuisesti ja jos työpaikka ja esimies on paska, ei se sinua kuntouttamalla tai keskustelemalla tai sairaslomailemalla parane. Työpaikka ja/tai ammatti vaihtoon. Näin se vaan on. 

Tämä taitaa valitettavasti olla totta. Tsemppiä ap, elämä jatkuu. Uupumus on kova paikka, joka pakottaa tekemään muutoksia muuhunkin kuin "omaan asenteeseen" (vaikka niin saataa ulkopuolisilta kuulla ja itsekin itselleen väittää). Lepää ja tutkaile. Löydät vielä uuden suunnan.

Kiitos.

Olen kovasti yrittänytkin lepäillä, jotta olisin mahdollisimman pian valmis hakemaan (ja toivottavasti saamaan) töitä. Kelan kanssa tulleet ongelmat olivat vaan jotenkin irvokas lisä tuohon kaikkeen. Nyt kun olen muutenkin ollut muisti- ja keskittymisvaikeuksissa, stressiherkkänä ja hieman pihalla uupumuksen takia, niin on pitänyt soitella hukkuneiden hakemusten perään ja stressailla lisää. Voin vaan kuvitella miten hankalaa masentuneiden on hoitaa paperiasioitaan, kun nyt sai itse hieman makua siitä.

Ap

Sama täällä. Mulla Kela lisäsi stressiä tuhottomasti. En saanut maksusitoumusta lääkkeeseen joka on välttämätön. Rahat olivat aina myöhässä. Työntekijät olivat todella ilkeitä.

Kun on muutenkin heikossa kunnossa niin ei kaipaisi mitään ylimääräistä stressiä siihen. :/ Minulle Kelan työntekijät ovat onneksi olleet kohteliaita, vaikka pelkäsin että jos he jostain nappaavat uupumusmerkinnän, niin kohtelevat eritavalla. Vaan onhan se ollut turhauttavaa ja stressaavaa selvitellä asioita, kun pitäisi keskittyä siihen toipumiseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulin että pystyisin ihan tuosta vain hakemaan uutta työpaikkaa. En pystynyt tekemään edes yhtään hakemusta 4 kk aikana. Kaikki paha mieli vyöryi päälle. En kyennyt avaamaan laskuja, en pystynyt urheilemaan vaikka siihen vihdoin olisi ollut aikaa. Koko kroppa oli täysin väsynyt. Jos ei olisi lasta, niin olisin varmaan maannut koomassa. Järkyttävä paha mieli on edelleen siitä miten mua kohdeltiin.

Vähän sama tuli itselle myös yllätyksenä. Luulin että kaikkein pahin on ohi, kun lopetin työt. Mutta sitten iski joku "jälki ahdistus". Ei todellakaan ole ollut mitään leppoisaa lomailua tämä. Pahimmillaan saatoin tuijottaa monta tuntia koomassa seinää ahdistuneena. Onneksi minulla on ollut mies auttamassa paperihommien ym kanssa, koska ne olisi ihan varmasti jääneet hoitamatta jos olisin ollut yksin. On saanut työstää itseään että pääsee takaisin arkirytmiin ja taas harrastamaan (koska harrastukset tuppaa jäämään uupumuksessa ensin pois, tai näin ainakin minulle sanottiin).

Hieman hurjaa että kohta pitäisi olla täysin työkuntoinen. Harmittaa niin älyttömästi kaikki. En olisi mennyt niin huonoon kuntoon jos asioihin olisi puututtu. Minun ei olisi tarvinut olla näin pitkään sairaslomalla.

Tsemppiä sinullekin! Eiköhän me tästä suosta nousta, vaikka katkeruutta saattaa jäädäkin.

Ap

Sama juttu. Mä en saanut juuri silloin apua kun olisin tarvinnut. En voinut/uskaltanut näyttää sitä mitä olin kokenut. Kukaan entinen työkaverini ei pitänyt mitään yhteyttä. Tunsin olevani täysin paska. Koska irtisanouduin itse, niin en saanut edes työterveydestä apua. Itkin vain yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, sairasloma ei voi jatkua ikuisesti ja jos työpaikka ja esimies on paska, ei se sinua kuntouttamalla tai keskustelemalla tai sairaslomailemalla parane. Työpaikka ja/tai ammatti vaihtoon. Näin se vaan on. 

Tämä taitaa valitettavasti olla totta. Tsemppiä ap, elämä jatkuu. Uupumus on kova paikka, joka pakottaa tekemään muutoksia muuhunkin kuin "omaan asenteeseen" (vaikka niin saataa ulkopuolisilta kuulla ja itsekin itselleen väittää). Lepää ja tutkaile. Löydät vielä uuden suunnan.

Kiitos.

Olen kovasti yrittänytkin lepäillä, jotta olisin mahdollisimman pian valmis hakemaan (ja toivottavasti saamaan) töitä. Kelan kanssa tulleet ongelmat olivat vaan jotenkin irvokas lisä tuohon kaikkeen. Nyt kun olen muutenkin ollut muisti- ja keskittymisvaikeuksissa, stressiherkkänä ja hieman pihalla uupumuksen takia, niin on pitänyt soitella hukkuneiden hakemusten perään ja stressailla lisää. Voin vaan kuvitella miten hankalaa masentuneiden on hoitaa paperiasioitaan, kun nyt sai itse hieman makua siitä.

Ap

Sama täällä. Mulla Kela lisäsi stressiä tuhottomasti. En saanut maksusitoumusta lääkkeeseen joka on välttämätön. Rahat olivat aina myöhässä. Työntekijät olivat todella ilkeitä.

Kun on muutenkin heikossa kunnossa niin ei kaipaisi mitään ylimääräistä stressiä siihen. :/ Minulle Kelan työntekijät ovat onneksi olleet kohteliaita, vaikka pelkäsin että jos he jostain nappaavat uupumusmerkinnän, niin kohtelevat eritavalla. Vaan onhan se ollut turhauttavaa ja stressaavaa selvitellä asioita, kun pitäisi keskittyä siihen toipumiseen.

Ap

Mun ensimmäinen kohtaaminen Kelan kanssa oli hyvä! Seuraava oli karmiva. Sitten oli ok. Sitten taas sellainen, että voi kun et ole täyttänyt paperia x, niin tukesi ovat myöhässä. Sanoin että jokin perusturva on Suomessakin, jos on lapsikin. Sitten tuli että voi voi voi, mene sossuun, kamalaa jos lapsellasi ei ole ruokaa! Silkkaa vittuilua, ilman konkreettista apua. Kyllä mä nyt pakasteaineksista ja spagetista pastan väännän.

Mulla kävi sitten onneksi tuuri siinä, että mun oma työterveyshuolto on kyllä ollut täyden kympin arvoinen. Olen saanut hyvää kohtelua ja hoitoa, eikä olotilaani ole missään vaiheessa vähätelty. Kelan ja vakuutusyhtiönkin kanssa asiat on sujuneet suht ok. Olen edelleen sairauslomalla ja työkyvytön, burnoutini oli niin totaalinen. 

Vierailija kirjoitti:

Minä vaan ihmettelen että mikä uuvuttaa? Onko elämä muutenkin sekaisin? Onko koko elämä uupumista? Työssä tehdään töitä ja jos ei ehdi seuraavana päivänä jatketaan

Niin, että seuraana päivänä niiden edellispäivän töiden lisäksi on normaalit työt, joita ei muutenkaan ehdi tehdä. Sitä seuraavana päivänä on edellispäivän rästitöiden lisäksi on normaalit työt. Kyse on siitä, että työmäärää ei mitenkään ehdi tehdä normityöpäivän aikana pois. Jos yksikin työntekijä on pois, koko homma levähtää käsiin. Tunnolliset työntekijät yrittävät joustaa, kun entiset yt:t on muistissa ja johto uhkailee epäsuorasti "tulevista huonoista ajoista". Työpaikan menettämisen pelossa sitä vääntyy vaikka minkälaiselle korkkiruuville eikä sellaista kukaan jaksa.