Miehen veljen vaimo raivostuttaa!!
Nyt loppui kärsivällisyys mieheni veljen vaimon kanssa (olkoon vaikka " Tiina" )! Sain esikoiseni pari kuukautta sitten. Yritimme lasta puolisen vuotta, kunnes tärppäsi. Tiina oli tällöin myös raskaana (esikoinen hänelläkin), pari kuukautta minua edellä.
Tällöin jo huomasin katkeruutta raskaudestani, ja eräänä päivänä Tiina väittikin meidän matkineen häntä, koska tulin raskaaksi! Aloitimme siis yrittämisen ennen kuin hän oli tullut raskaaksi. Kerroimme tämän hänelle, eikä uskonut!
Raskautensa aikana oli kamalan huomionhakuinen, yritti saada enemmän huomiota anopilta minun kustannuksellani. Anoppi ei olisi siis saanut iloita minun raskaudestani, hänen vain ;)
No hänen lapsensa syntyi sitten ennen minun lastani, ja tämä lapsi oli appivanhempien ensimmäinen lapsenlapsi, tyttö. Itse sain sitten parin viikon päästä pojan. Tiina ei ole kertaakaan onnitellut miuna ja miestäni vauvasta, ja kun appivanhemmat onnittelivat hänen kuullensa, niin hän näytti todella todella vihaiselta. Menimme hänen tyttönsä ristiäisiin, mutta meidän pojan ristiäisissä Tiinaa ei näkynyt, vain hänen miehensä tuli...
Tiina lisäksi yrittää, että lasten isovanhemmat viettäisivät enemmän aikaa hänen tyttönsä kanssa, ja vihjailee minulle, että hänen lapsensa on isovanhemmille tärkeämpi, koska on ensimmäinen ja tyttö :D
AAAARGH!! Olen yrittänyt puhua hänelle, ja myös mieheni ja hänen miehensä. Mikään ei auta. Isovanhempia emme viitsisi tällä asialla vaivata. Mitä teen?!
Kommentit (5)
Miksi välität hänen lapsellisesta käytöksestään pätkän vertaa? Miksi haluaisit alentua samalle tasolle hänen kanssaan, jos alkaisit väittää vastaan hänelle? Anna vaan olla, annat juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuollainen käytös ei muuta reagoimistapaa ansaitse.
älä puhu enää mitään koko asiasta.
aikuistuu luultavasti jossain vaiheessa. jos ei, niin miehensä jättää varmaan vielä. tuollaiset on oma rotunsa. jätä omaan arvoonsa ja nauti sinä lapsestasi ja isovanhempien huomiosta teidän pojalle. kivaa kun on isovanhempia, joiden rakkauden määrä ei ole vakio.. niinhän se menee.
tsemppiä!
siis en saanut poikaani pari viikkoa hänen jälkeensä, vaan pari kuukautta :D
ap
Anna hänen toipua äidiksi tulostaan ja nauti itse täysin rinnoin (kirjaimellisesti.. ;) ) vauva-ajasta!
Onko hän ollut aiemminkin (siis ennen raskauttaan) yhtä hankala?
Nimittäin jos ei ole ollut, niin ymmärtänet että joillain vaan ei pää kestä suuria mullistuksia elämässä.
sille että teidän keskonen ansaitsee enemmän huomiota