Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä joku joka ei ole ylpeä lapsistaan?
06.05.2017 |
Esim. että kun itse olit nuori, sinut opetettiin lukemaan sanomalehteä, ulkoilemaan, pitämään huolta kunnostasi ja muutenkin itsestäsi, sivistämään itseäsi, panostamaan asioihin jne ja koitit kyllä opettaa samat asiat lapsillesi, mutta he eivät oppineet?
Kommentit (34)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisesta olen, toisesta en
Moi äiti. Sama, toisesta vanhemmasta olen ylpeä, toisesta en.
Isäni ei ole minusta ylpeä, vaikka en ole eläessäni tehnyt pahaa ja mielestäni pärjännyt ihan hyvin elämässä. Hänen haukkujensa myötä tosin alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, ettei minusta sittenkään ole oikein mihinkään.
T. 19v tytär
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisesta olen, toisesta en
Moi äiti. Sama, toisesta vanhemmasta olen ylpeä, toisesta en.
No olipa nokkelaa -.- Nolo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisesta olen, toisesta en
Moi äiti. Sama, toisesta vanhemmasta olen ylpeä, toisesta en.
No olipa nokkelaa -.- Nolo.
Totuus kirpaisee huonoa vanhempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisesta olen, toisesta en
Moi äiti. Sama, toisesta vanhemmasta olen ylpeä, toisesta en.
No olipa nokkelaa -.- Nolo.
Minusta vanhemmissa vika, jos eivät voi olla ylpeitä lapsistaan, joten ei lainkaan nolo kommentti.
ap
Ei mun lapset ole sen kummempia kuin muidenkaan. Vahvuuksia ja heikkouksia on molemmilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisesta olen, toisesta en
Moi äiti. Sama, toisesta vanhemmasta olen ylpeä, toisesta en.
No olipa nokkelaa -.- Nolo.
Minusta vanhemmissa vika, jos eivät voi olla ylpeitä lapsistaan, joten ei lainkaan nolo kommentti.
ap
Mitä olisin voinut tehdä toisin? Olisin palkannut lapselle kotiopetusta ja olisin maksanut kunnolla hyvistä arvosanoista. Lukion käymisestä olisin ostanut auton tai lomamatkan tai mitä ikinä. Mutta ei kun pikkuneitiä ei voinut lukeminen ja sivistyminen kiinnostaa tippaakaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisesta olen, toisesta en
Moi äiti. Sama, toisesta vanhemmasta olen ylpeä, toisesta en.
No olipa nokkelaa -.- Nolo.
Minusta vanhemmissa vika, jos eivät voi olla ylpeitä lapsistaan, joten ei lainkaan nolo kommentti.
apMitä olisin voinut tehdä toisin? Olisin palkannut lapselle kotiopetusta ja olisin maksanut kunnolla hyvistä arvosanoista. Lukion käymisestä olisin ostanut auton tai lomamatkan tai mitä ikinä. Mutta ei kun pikkuneitiä ei voinut lukeminen ja sivistyminen kiinnostaa tippaakaan
No en tiedä mitä olisit voinut tehdä toisin, mutta ehkä numeron 8 kommentissa on asian ydin. Aina pitäisi pystyä näkemään hyvä lapsessa ja olemaan ylpeä siitä, mutta ainakin minä uskon, että se on minulle vaikeaa. Olen niin treenattu näkemään virheet kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapsestani onnellinen, mutta en erityisen ylpeä. Mielestäni lapsista ei tarvitse eikä ole syytä olla ylpeä. Ei lasten tarvitse olla mitään erityistä eikä tehdä mitään erityistä, mistä olisi syytä olla ylpeä. Kunhan ovat tyytyväisiä eikä tahallaan pahoja.
Lapsi joka loistaa niissä asioissa jotka ovat vanhemmalle tärkeitä aiheuttaa ylpeyden tunnetta. Jos taas lapsi on kiinnostunut eri asioista kuin vanhempi voi vanhempi kokea pettymyksen tunteita vaikka lapsi loistaisi niissä omissa asioissaan. Tätä tapahtuu paljon ja ihmettelen oikeasti miksi. Miksi aikuinen ihminen kuvittelee että lapsi ei ole yksilö jolla on oma tahto ja omat kiinnostuksen kohteet. Jotakuta lasta ei koulunkäynti kiinnosta vaikka kuinka lahjoisi. Olisiko siinä vanhemman syytä etsiä joku muu mikä lasta itseä kiinnostaisi...urheilu, musiikki...Näissä voi loistaa vaikka koulu ei kiinnostaisi ja saa ihan tyydyttävän ja antoisan elämän. Mä olen yrittänyt tukea lapsen kiinnostuksen kohteita oli se sitten urheilu tai vaikka kynsien lakkaaminen. Näistä se ura ja unelma ammatti aukenee kun saa toteuttaa itseään, ei vanhemman toiveita. Sellainen lapsi on hukassa joka vanhemman mieltymyksiä yrittää miellyttää vaikka omat kiinnostuksen kohteet olisi muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen lapsestani onnellinen, mutta en erityisen ylpeä. Mielestäni lapsista ei tarvitse eikä ole syytä olla ylpeä. Ei lasten tarvitse olla mitään erityistä eikä tehdä mitään erityistä, mistä olisi syytä olla ylpeä. Kunhan ovat tyytyväisiä eikä tahallaan pahoja.
No en oikeastaan ajattele, että lapsista täystyisi olla pullistelevan ylpeä, mutta ehkä jollain lailla tyytyväinen. Kuitenkin vastakohta ajatukselle, että häpeää lastaan (=ei ole hänestä ylpeä)
Olen onnellinen, että minulla on lapsia. En ole mikään "yli-ihminen", minussa on sekä hyviä että huonoja puolia, miten voisin vaatia, että lapseni olisivat sen ihmeellisempää. Jos he pärjäävät elämässään minua paremmin, erittäin hyvä asia, mutta jos eivät, en voi heitä moittia, vaan katsella peiliin omakuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen taatusti onnellinen lapsistani ja toivon heille parasta. Joistakin tempauksistaan en ole ylpeä mutta rakkaita ovat silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisesta olen, toisesta en
Moi äiti. Sama, toisesta vanhemmasta olen ylpeä, toisesta en.
No olipa nokkelaa -.- Nolo.
Minusta vanhemmissa vika, jos eivät voi olla ylpeitä lapsistaan, joten ei lainkaan nolo kommentti.
ap
Lapset on oman elämänsä sankareita. Sun pitää ymmärtää ettei niillä ole ehkä samat kiinnostuksen kohteet kuin sinulla.
Jos lapsi ei opi käytöstapoja tai kunnioita muita yms.
Pitää miettiä onko lapsi liian nuori vielä ja vaadit liikaa tai oletko huono kasvattamaan. Pahin mitä teet, on se ettet arvosta lastasi.
En ole vanhimmasta lapsestani järin ylpeä. Toki rakastan häntä jne mutta mitään erityisen hienoa en hänessä näe. On kiinnostunut vain ulkonäöstä, pinnallisista asioista jne, eikä niissäkään osoita erityisen hyvää makua, edes teinien mittakaavassa. Koulua ei edes yritä hoitaa hyvin. On kateellinen ja huomiohakuinen. Nyt on jo 17 eikä minkäänlaista halua miettiä elämää... neuvoa tai auttaa ei saa, edes vaikka pyytäisi apua. Kaikki on kuulemma arvostelua.
En vilpittömästi ymmärrä miksi, mutta luultavasti jossain kohti olen hänen kanssaan väärälle uralle joutunut. Mielestäni olen kuitenkin ihan kannustava ja välittävä, mutta en nyt sentään ihan tyhjästä voi kannustaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi joka loistaa niissä asioissa jotka ovat vanhemmalle tärkeitä aiheuttaa ylpeyden tunnetta. Jos taas lapsi on kiinnostunut eri asioista kuin vanhempi voi vanhempi kokea pettymyksen tunteita vaikka lapsi loistaisi niissä omissa asioissaan. Tätä tapahtuu paljon ja ihmettelen oikeasti miksi. Miksi aikuinen ihminen kuvittelee että lapsi ei ole yksilö jolla on oma tahto ja omat kiinnostuksen kohteet. Jotakuta lasta ei koulunkäynti kiinnosta vaikka kuinka lahjoisi. Olisiko siinä vanhemman syytä etsiä joku muu mikä lasta itseä kiinnostaisi...urheilu, musiikki...Näissä voi loistaa vaikka koulu ei kiinnostaisi ja saa ihan tyydyttävän ja antoisan elämän. Mä olen yrittänyt tukea lapsen kiinnostuksen kohteita oli se sitten urheilu tai vaikka kynsien lakkaaminen. Näistä se ura ja unelma ammatti aukenee kun saa toteuttaa itseään, ei vanhemman toiveita. Sellainen lapsi on hukassa joka vanhemman mieltymyksiä yrittää miellyttää vaikka omat kiinnostuksen kohteet olisi muualla.
Minusta se ettei lapsi opi aloituksessa mainittuja asioita on säälittävää olivatpa kiinnostuksen kohteet mitä tahansa. Mutta havaitsen, että ehkä syy on siinä, että en osaa nähdä hyviä asioita lapsessa. Koska en ole oppinut arvostamaan keskeneräisyyttä ym.
En ole vanhimmasta lapsestani järin ylpeä. Toki rakastan häntä jne mutta mitään erityisen hienoa en hänessä näe. On kiinnostunut vain ulkonäöstä, pinnallisista asioista jne, eikä niissäkään osoita erityisen hyvää makua, edes teinien mittakaavassa. Koulua ei edes yritä hoitaa hyvin. On kateellinen ja huomiohakuinen. Nyt on jo 17 eikä minkäänlaista halua miettiä elämää... neuvoa tai auttaa ei saa, edes vaikka pyytäisi apua. Kaikki on kuulemma arvostelua.
En vilpittömästi ymmärrä miksi, mutta luultavasti jossain kohti olen hänen kanssaan väärälle uralle joutunut. Mielestäni olen kuitenkin ihan kannustava ja välittävä, mutta en nyt sentään ihan tyhjästä voi kannustaakaan.
Minä olen ylpeä lapsistani sellaisina kun he ovat. Kaikki erilaisia hyvine ja vähemmän hyvine puolineen.
Alue: Aihe vapaa
Mitä sä yrität kysyä?