Onko täällä joku joka ei ole ylpeä lapsistaan?

Miten joku voi hyväksyä lapsensa vähemmän hyvät puolet??? Eli lapseni on sarjamurhaaja, ei se mitään?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ylpeä lapsistani sellaisina kun he ovat. Kaikki erilaisia hyvine ja vähemmän hyvine puolineen.

Miksi et kitke lastesi huonoja puolia pois, vaan vain hyväksyt ne????

Kuka enää lukee propagandasanomalehtiä, kun oikeaa tietoa löytää netistä? Milleniaalien medianlukutaito on ajamassa perinteisia medioita jopa konkurssiin.

Vierailija kirjoitti:

Isäni ei ole minusta ylpeä, vaikka en ole eläessäni tehnyt pahaa ja mielestäni pärjännyt ihan hyvin elämässä. Hänen haukkujensa myötä tosin alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, ettei minusta sittenkään ole oikein mihinkään.

T. 19v tytär

Ja tämän saman kokeneena tiedän valitettavasti, että vaikuttaa aika lailla kaikkeen loppuelämässä, parisuhteeseen, työpaikalla yms. Kun ei osaa arvostaa itseään eikä uskoa itseensä hyvänä ja osaavana ihmisenä ole, niin "tyytyy liian vähään" ja uskoo tosiaan ettei parempaa ansaitsekaan. Miettikää tarkkaan miten lapsianne kohtelette, kannustavasti ja kunniottaen vai nöyryyttäen, ivaten ja haukkuen.

T.nainen 43v.

Mielenkiintoisempaa on, että kuinka moni myöntää, että ei ole. 

Olen todella ylpeä lapsistani, ollut alusta saakka. Minusta lapsille pitää kertoa, että vanhemmat ovat ylpeitä heistä. Toinen lapsi on saanut hymypatsaan, on tosi hyvä koulussa, ei niin lahjakas liikunnassa kuitenkaan, vaikka itse olin - mutta tiedostan, ettei lapseni tarvitse olla hyvä siinä missä itse olin enkä edes ajattele, että hänen täytyisi olla!

Suomalaisessa kulttuurissa kehuminen on syntiä joissakin tilanteissa vielä tänäkin päivänä.

Toinen lapseni ei vielä ole koulussa, aikamoinen säheltäjä, erittäin lahjakas liikunnassa, oppi pyöräilemään tosi varhain ja tasapaino oli uskomaton jo 3-vuotiaana. Hän tekee ja miettii sitten. Hän on ulospäinsuuntautunut ja päässyt jo näyttämään taitojaan, se tosin vaati minultakin vanhempana riskinottokykyä ja rohkeutta, lapselta tietenkin vieläkin enemmän. Olen tyytyväinen, että tarjosin lapselle mahdollisuuden siihen ja varmasti vielä jonakin päivänä kuulette hänestä lisää 😂

Mielestäni lapsia kannattaa kannustaa käyttämään hyväksi omia kykyjään ja vanhempien kannattaa käyttää mielikuvitusta eikä aina vain tehdä lasten kanssa sitä mitä itse harrasti lapsena.

Haluan opettaa lapsille, että mitään ei kannata pelätä ja turha nöyristely ja häpeäminen on vain haitaksi (käytöstavat kuitenkin tulee muistaa ja senhän on nähnyt esikoisen kohdalla miten hyvin hänelle on kaikki opetettu).

Moni vanhempi tyytyy tiettyihin normeihin ja kuluneisiin fraaseihin, meissä monessa, sinussa siellä ruudun takanakin voi olla vaikka mitä taitoja, joita et lapsena syystä tai toisesta uskaltanut tai saanut tuoda esiin ❤️

Erityislapsiperheiltä ja kehitysvammaisten lasten vanhemmilta tosin olen kuullut, että se ylpeyden löytäminen voi olla haasteellista. Silloin varmasti moni vakuuttelee itselleen, ettei kenenkään tarvitsisi olla ylpeä lapsestaan, riittää että lapsi on olemassa ja voi ihmetelläkkin muiden vanhempien tarvetta olla lapsistaan ylpeitä ja se on ymmärrettävää. Ei kuitenkaan ole synti, jos joku toinen on lapsestaan ylpeä.

En usko, että esim. Kimi Räikkösen, Greta Thunbergin, Obaman tai Sauli Niinistön vanhemmat sanoisivat, etteivät ole lapsistaan ylpeitä. Ja miettikääpä heitä, ei niin tunnettuja, jotka tekevät uskomattomia asioita vaikka lääketieteen saralla, parantavat sairauksia jne, tuskinpa heidän vanhemmat ovat sanoneet koko ajan lapsilleen, että ”ihan kiva, kun paransit tän sairauden, en kyllä ole ylpeä”. Toki menestyneitä maailman parantajia tulee perheistä, joissa vanhemmat laiminlyövät lapsiaan, silloin lapsen pitää kasvaa ilman, että kukaan välttämättä koskaan sanoo olevan hänestä ylpeä. Käy sekin.

Oletko sinä koska viimeksi sanonut lapsellesi kehun ja kertonut olevasi hänestä ylpeä? Itse kerroin juuri tänään lapselleni olevani hänestä hyvin ylpeä ❤️

No enpä kyllä voi kovin kehuskella...

Olen kateellinen heille, jotka ovat saaneet kiltit ja helpot lapset, joiden kanssa voi tehdä mitä vain ja harrastaa mitä vain, matkustaa minne ja milloin vain. En saisi omiani pysymään paikallaan lentokoneessa, en edes junassa. Joukkuelajeja ei voi harrastaa, kun alkavat mätkiä muita mailoilla, jos eivät voita.

Niin en tosiaan tiedä, ehkä en ole niin ylpeä kuin edellinen kirjoittaja.

Vierailija kirjoitti:

Olen todella ylpeä lapsistani, ollut alusta saakka. Minusta lapsille pitää kertoa, että vanhemmat ovat ylpeitä heistä. Toinen lapsi on saanut hymypatsaan, on tosi hyvä koulussa, ei niin lahjakas liikunnassa kuitenkaan, vaikka itse olin - mutta tiedostan, ettei lapseni tarvitse olla hyvä siinä missä itse olin enkä edes ajattele, että hänen täytyisi olla!

Suomalaisessa kulttuurissa kehuminen on syntiä joissakin tilanteissa vielä tänäkin päivänä.

Toinen lapseni ei vielä ole koulussa, aikamoinen säheltäjä, erittäin lahjakas liikunnassa, oppi pyöräilemään tosi varhain ja tasapaino oli uskomaton jo 3-vuotiaana. Hän tekee ja miettii sitten. Hän on ulospäinsuuntautunut ja päässyt jo näyttämään taitojaan, se tosin vaati minultakin vanhempana riskinottokykyä ja rohkeutta, lapselta tietenkin vieläkin enemmän. Olen tyytyväinen, että tarjosin lapselle mahdollisuuden siihen ja varmasti vielä jonakin päivänä kuulette hänestä lisää 😂

Mielestäni lapsia kannattaa kannustaa käyttämään hyväksi omia kykyjään ja vanhempien kannattaa käyttää mielikuvitusta eikä aina vain tehdä lasten kanssa sitä mitä itse harrasti lapsena.

Haluan opettaa lapsille, että mitään ei kannata pelätä ja turha nöyristely ja häpeäminen on vain haitaksi (käytöstavat kuitenkin tulee muistaa ja senhän on nähnyt esikoisen kohdalla miten hyvin hänelle on kaikki opetettu).

Moni vanhempi tyytyy tiettyihin normeihin ja kuluneisiin fraaseihin, meissä monessa, sinussa siellä ruudun takanakin voi olla vaikka mitä taitoja, joita et lapsena syystä tai toisesta uskaltanut tai saanut tuoda esiin ❤️

Erityislapsiperheiltä ja kehitysvammaisten lasten vanhemmilta tosin olen kuullut, että se ylpeyden löytäminen voi olla haasteellista. Silloin varmasti moni vakuuttelee itselleen, ettei kenenkään tarvitsisi olla ylpeä lapsestaan, riittää että lapsi on olemassa ja voi ihmetelläkkin muiden vanhempien tarvetta olla lapsistaan ylpeitä ja se on ymmärrettävää. Ei kuitenkaan ole synti, jos joku toinen on lapsestaan ylpeä.

En usko, että esim. Kimi Räikkösen, Greta Thunbergin, Obaman tai Sauli Niinistön vanhemmat sanoisivat, etteivät ole lapsistaan ylpeitä. Ja miettikääpä heitä, ei niin tunnettuja, jotka tekevät uskomattomia asioita vaikka lääketieteen saralla, parantavat sairauksia jne, tuskinpa heidän vanhemmat ovat sanoneet koko ajan lapsilleen, että ”ihan kiva, kun paransit tän sairauden, en kyllä ole ylpeä”. Toki menestyneitä maailman parantajia tulee perheistä, joissa vanhemmat laiminlyövät lapsiaan, silloin lapsen pitää kasvaa ilman, että kukaan välttämättä koskaan sanoo olevan hänestä ylpeä. Käy sekin.

Oletko sinä koska viimeksi sanonut lapsellesi kehun ja kertonut olevasi hänestä ylpeä? Itse kerroin juuri tänään lapselleni olevani hänestä hyvin ylpeä ❤️

Ihanasti kirjoitettu 😭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisesta olen, toisesta en

Moi äiti. Sama, toisesta vanhemmasta olen ylpeä, toisesta en.

No olipa nokkelaa -.- Nolo.

Minusta vanhemmissa vika, jos eivät voi olla ylpeitä lapsistaan, joten ei lainkaan nolo kommentti.

ap

No kyllä monissa lapsissakin on vika joskus. Tämä aihe vain on täysi tabu.

Tunnen monta elämänsä pilalle ryypännyttä ihmistä. En syyttäisi vanhempia vaikka eivät osaisi olla kovin ylpeitä.

Vierailija kirjoitti:

Kuka enää lukee propagandasanomalehtiä, kun oikeaa tietoa löytää netistä? Milleniaalien medianlukutaito on ajamassa perinteisia medioita jopa konkurssiin.

Ei tämä vielä mitään, mutta kun lukisivat edes kirjoja. Nykyään se "oikea" tieto kuitenkin löytyy vain ja ainoastaan netistä ja lopputulosena meillä on nuoriso, joka kuvittelee, että maapallo on litteä ja historiasta ei tiedetä hölkäsen pöläystä.

Olen ylpeä molemmista lapsistani. Toki molemmat ovat ehtineet elämänsä aikana osoittaa myös käytöstä ja piirteitä joista en ole niin ylpeä, mutta ihmisinä, kokonaisuutena, tottakai <3 Ja olen sanonutkin sen heille monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ylpeä lapsistani sellaisina kun he ovat. Kaikki erilaisia hyvine ja vähemmän hyvine puolineen.

Miksi et kitke lastesi huonoja puolia pois, vaan vain hyväksyt ne????

Sinulla ei taida olla lapsia. Ei niitä lasten huonoja puolia kitketä noin vaan. Ne on melkein yhtä vaikea kitkeä pois kuin aikuistenkin huonot puolet.

Esim. olen itse esimerkki. Molemmat vanhempani olivat hyviä liikunnassa, mutta niin vaan en koskaan innostunut liikunnasta, vaikka minua vietiin uimaan, hiihtämään ja luistelemaan. Tiedän hyvin, että pitäisi ulkoilla ja liikkua, mutta kun en ole liikunnallinen, niin minusta ei sellaista saa. Enää en ole nuorikaan, joten turha sanoa, että kunhan ikäännyt, niin muutut.

Vierailija kirjoitti:

Olen kateellinen heille, jotka ovat saaneet kiltit ja helpot lapset, joiden kanssa voi tehdä mitä vain ja harrastaa mitä vain, matkustaa minne ja milloin vain. En saisi omiani pysymään paikallaan lentokoneessa, en edes junassa. Joukkuelajeja ei voi harrastaa, kun alkavat mätkiä muita mailoilla, jos eivät voita.

Niin en tosiaan tiedä, ehkä en ole niin ylpeä kuin edellinen kirjoittaja.

Joo, ei mene tässä lajissa nallekarkit aina tasan. Mutta sellaista lasta en ole vielä tavannut (ja kokemusta on mm. lastensuojelulaitoksesta ja lastenpsykiatrialta) jossa ei olisi hyvää, jolla ei olisi vahvuuksia ja joka ei antaisi aihetta ylpeyteen. Joskus me aikuiset ollaan liian taitamattomia tai uupuneita tai kiireisiä näkemään ne. Koska välillä se vaatii vähän viitsimistä.

Minulla on yksi äänekäs pallosalama ja yksi hiiiiiitaaaaaaaasti lämpenevä turvallisuushakuinen melkein-mutisti, ja mikä tahansa harrastus tai matkustelu ei todellakaan käy. Sit pitää vain nähdä ne hetket kun pallosalama joskus malttaa olla hiljaa edes puolet siitä ajasta kun puhun kaupan kassalle tai pidättäytyjä onnistuu hymyilemään ja vilkaisemaan silmiin sanaakaan sanomatta kun häntä tervehditään sukujuhlissa. Vaikka sitten apteekin kassalla menisikin ranttaliksi ja omaa nimeään ei uskaltaisi kysyttäessä sanoa niin kuuluvasti että isosetä kuulee. Voi olla ylpeä niistä onnistumisista, edistymisistä ja tosiaan olemassa olevista vahvuuksista - niitä on kaikilla. Impulssikontrollipulmaisilta löytyy yleensä rohkeutta, luovuutta ja varmuutta, jumiutujilta keskittymiskykyä, sinnikkyyttä ja taitoa antaa tilaa muillekin.