Miksi tuomitset entisen narkomaanin ja rikollisen?

Joka tapauksessa, jotkut halveksuu miestäni edelleen hänen menneisyyden takia. Mietin, miksi ihmeessä. Koska menneisyyttä ei voi muuttaa ja ei nämä halveksujat tiedä mun miehen koko elämäntarinaa. Jokaisella päihderiippuvaisellakin on oma tiensä minkä takia on siihen pisteeseen joutunut. Miehelläni oli jo alkoholisti äiti eli joutui lapsuudessaan näkemään myös kotona päihderiippuvuutta ja tottakai semmonen vaikuttaa lapseen negatiivisesti ja sitten on geenit, toiset jää vaan helpommin koukkuun esimerkiksi alkoholiinkin, kun toiset taas ei. Mieheni on kasvanut myös ilman biologista isää, voitte kanssa kuvitella miten paljon se lasta satuttaa kun oma vanhempi hylkää, herää kysymys " enkö ollut tarpeeksi hyvä kun mun oma isä ei rakastanut minua? ". Sitten kun ihminen on rikkinäinen, hän oirehtii siitä, mun miehen kohdalla se alkoi näkymään nuoriso rikollisuutena eli kaupasta karkin varastamisena ja holtittomana päihteiden käyttönä. Emmä väitä että äidin alkoholismi ja isän hylkääminen aiheutti kaikki mun miehen ongelmat, kyllä miehessä ihan itsessäänkin on vikaa ja hän on ollut aina vilkas ja jännityksen hakuinen, mutta ei voida silti kieltää sitä miten paljon tragediat vaikuttaa ihmiseen. Mies aloitti 14v huumeiden käytön, joten käytti huumeita 12v ajan, siitä vähennettynä pois tietty useat lopettamis yritykset eli pienet tauot, ilman niitä taukoja tuskin mun mies ois ees hengissä. Alussa huumeidenkäyttö oli hauskaa ja jännittävää, mutta kun sitä oli jatkunut useamman vuoden ja riippuvuus kasvanut todella pahaksi, oli koko hommasta kadonnut hauskuus ja enää piikitettiin vaan sen takia että jonkinlainen toimintakyky säilyis. Mun mies itki monta kertaa, miten hänen elämänsä on tähän pisteeseen päätynyt, kun hänellä oli aivan tavallisia haaveita onnellisesta perhe-elämästä ja töissä käymisestä ja useiden lopettamis yritysten jälkeen jotka meni kerta toisensa jälkeen päin mäntyä, hän oli aivan varma että tulee kuolemaan vielä huumeriippuvuuteen. Toisin silti kävi, onneksi mun mies löysi jostain voimaa loppujen lopuksi parantuakseen. Meillä tätä kuivilla oloa kutsutaan parantumiseksi, vaikka tiedostamme kyllä että alttius riippuvuuteen säilyy aina. Niin jos ihminen on saanut elämänsä kuntoon ja yrittää hyvittää virheitään olemalla nyt kunnon kansalainen, kun käy rehellisissä töissä ja ei rötöstele enää, huumeiden käytölläkin pääasiassa satutti vain itseään, nii minkä takia jotkut ihmiset jaksaa olla ilkeitä, eikö missään vaiheessa ihminen ansaitse armahdusta virheistään? kun mun mielestä ei voi ja ei ole mitään järkeä tuomita toista ihmistä koko loppuelämää, etenkin jos on parantanut tavat ja mies ei kuitenkaan onneksi tappanut ketään. Tulee välillä sellanen fiilis, että tuomitseminen ja ilkeily on tahallista kiusantekoa, jolla yritetään saada entinen narkkari sortumaan ja palaamaan huonoille teille, jotta voidaan todeta että " mitäs minä sanoin, kerran narkki niin aina narkki! "

Mulla ei ole koskaan ollut päihderiippuvuutta, käytän alkoholia kohtuudella, tupakkaa en polta ja huumeisiin en koskis ikinä, kun minut on valistettu sen verran hyvin niiden vaaroista, nähnyt ja saanut kuulla mitä ne on tehny mun miehelle ja yks ystävä kuoli myös huumeiden yliannostukseen 5v sitten. Nää on ollu tarpeeks kovia opettajia. Ja muutenkin, ei oo ollu koskaan niin suurta kiinnostusta päihteitä kohtaan, enemmän oon kiinostunu liikunnasta ja terveistä elämäntavoista.

Miestä ymmärrän kuitenkin omien taustojeni vuoksi, mullakin ollut rikkinäinen perhe, isällä alkoholismia, äidillä mielenterveysongelmia, kiusaamista ollut koulu aikoina.

Yhtä hyvin minäkin olisin voinut sortua samanlaiselle huonolle tielle mitä minä, koska jos ei oo onnellista ja ehjää lapsuutta, sitä helposti alkaa tekemään rikoksia ja käyttämään huumeita.

Mieheni on komea ja luonteeltaan ihana, menneisyydestä huolimatta, siksi rakastan häntä. :)

Jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden ja onhan se hienoa, että mies halusi parantaa elämäänsä ja laittaa asiansa kuntoon, kun toinen vaihtoehto ois ollut sit se että jää pohjalle ja tapattaa itsensä vielä huumeilla tai joku tappaa mieheni, kun pyöri pahoissa porukoissa..

Ei ole minun tehtäväni tuomita ketään, mutta kyllähän tuolla menneisyydellä suhtautuminen saattaa olla varautunutta eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Minun on ainakin vaikea automaattisesti kunnioittaa ja arvostaa (entistäkään) rikollista tai narkkia. Hienoa, että miehesi on saanut asiansa ja elämänsä raiteilleen, kaikki eivät siihen valitettavasti pysty.

En tuomitse.