Surullinen-ketju

Miiiiyyyyyyyyyhhh, hyyyyyyuuuuh, ffuuuuuh.

Olen, koska en osaa riittävästi kontrolloida tunteitani ja ajatuksiani, vaikka tiedän niiden olevan vääriä. Toimin kyseenalaisesti ja tyhmästi, koska olen liian heikko.

Että harrastus, joka ennen tuotti minulle iloa, ei nyt kiinnosta pätkääkään. Monista syistä; Vie rahaa ja aikaa ja molemmat nyt kortilla, urheiluseuraan on tullut pari myrkyllistä tyyppiä jotka pilanneet ennen kivan seuran hengen, om avomies, joka ennen harrasti samaa lajia on myös vähitellen luopunut lajista. En tiedä pitäisi laittaa kamat kesäkuntoon mutta tuntuu siltä että voisi vain myydä pois. Toisaalta elättelen toivoa että into joskus vielä palaisi.

No V&%¤ttu. Eipä kai tässä muuta ongelmaa kuin ura ja perhe, eli ne tärkeimmät asiat.

Olen surullinen, koska olen yksin. Viihdyn yksin ja olen ollut aina paljon yksin, lapsenakin olin yksinäinen.

Nyt olen siitä surullinen, koska olen eronnut enkä saa asua ja elää koko aikaa lapseni kanssa.

Surullinen olen myös siksi, että en enää usko, että löytäisin "sen oikean" tai ehkä edes ketään. Vanhenen eikä minulla ole kokemusta hyvästä rakkaussuhteesta. Kokemukset miehistä ovat siis pääasiassa huonoja eikä viime aikoina ole ollut edes niitä. Oikeasti haluaisin rakastavan, rehellisen puolison ja pitkän, hyvän suhteen. Sellaisessaolisin ehkä onnellinen.Että olisi mies ja yleensäkin aikuinen ihminen, joka haluaisi elää kanssani. Surisi, jos vaikka kuolisin. Tai edes huomaisi. Sairaalassa kysyttiin lähiomaista - alaikäinen lapseniko se on?

Anteeksi valitus, mutta olen vain surullinen.