Lue keskustelun säännöt.
Kun mieli alkaa käsitellä todenteolla vaikeita asioita. Miten olette selvinneet?
28.04.2017 |
En ymmärrä oikeastaan vielä miten käytökseni alkoi muuttumaan pikkuhiljaa voimakkaammaksi.
Kaikki tunteet ja levelit alkoi nousemaan.
Aloin käymään ylikierroksilla, räjähtelin, tunsin tuskaa, tunsin kiitollisuutta, tunsin rakkautta ja tunsin vihaa.
Tunsin itseasiassa kaikkia näitä päivästä toiseen lamauttaen minut kokonaan.
Olen niin väsynyt ja inhoan olla väsynyt.
Yritän oikealla ravinnolla hoitaa itseäni ja olen pakkomielteinen siitä, että parannun jotta voisin tehdä töitä paljon.
Haluan kehittyä niin ihmisenä itselleni, ystävänä ja työntekijänä.
Nyt vain on tullut jokin todella raskas vaihe elämääni.
Olen kokenut menneisyydessä todella vaikeita asioita, joita lähdin pakoon ja rakensin elämäni vuosi sitten uudelleen muualle.
Nyt tunteet heittelee laidasta laitaan ja kauheinta on se suuri tuska sisällä.
Se on jotain sietämätöntä enkä tiedä osaanko elää sen kanssa enää kauaa.
Kauan asioita täytyy käsitellä? Tahdon päästää irti ja elää viimein mutta tunteet vetää minut alas.
Miten te olette selvinneet?
Tämä on jotain uskomatonta. Koko käytökseni on muuttunut ja tuntuu, että etsin jonkinlaista kadonnutta identiteettiäni ja että minun on pakko käydä tämä läpi.
Kommentit (42)
Menneisyyden tuskat tulee usein päälle vähän jäkikäteen. Just sillon kun kuvittelet selvinneesi voittajana, huomaatkin olevasi kuilun pohjalla. Tsemppiä, kyllä sä selviät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu. Haluisin lomaa omasta itsestäni. En jaksa näitä tunteita!! Ahdistusta, surua, ikävää ja kaipausta, surua, tunnen onnettomaksi oloni, joskus harvoin iloa. Tunnen olevani vuoristoradan kyydissä, jonka menoa en hallitse.
Vituttaa tämä tunteiden raskaus.
Vuosi sitten olin vielä tasa-painoinen ja tyytyväinen elämääni. Tein ison elämäntapamuutoksen, joka johtikin siihen että joudun käymään käsittelemättömät asiat elämässäni läpi, jotka elämän tapamuutos toi esiin. Elämäni on perseestä, vituttaa tämä henkinen ahdistus ja kipu!!
Olen selvinnyt puhumalla asioista. Psykologi, hoitaja, läheinen tai ystävä. Olen järkeistänyt asioita ja hyväksynyt sen ettei aina voi olla vahva. Edelleen käsittelen joitain asioita ja raskastahan se on. Puhuminen on minua auttanut todella paljon!
Vierailija kirjoitti:
Pitää sisäistää ettei tunteet ole oikeasti vaarallisia vaikka ne siltä tuntuu. Pitää vain sietää ja hyväksyä se valtava tuska yrittämättä muuttaa mitään tai arvostelematta. Antautua sille silloin kun se on sietämättömimmillään, koska juuri silloin kun niin tyynenä kuin mahdollista ottaa vastaan sulavan syväjäädytetyn tuskan, se menee pois. Annos kerrallaan. Vaatii niin paljon mutta palkinto on sen arvoinen.
Kiitos paljon vastauksesta.
Uskon sen, että tämän jälkeen elämäni on parempaa.
Tämä on pakollinen prosessi.
Mutta olen todella nuori vielä ja elämässäni on tapahtunut ehkä liikaakin, en tiedä onko minulla voimia tällaiseen koettelemukseen kun minä olen vieläkin todella herkkä. Tällä hetkellä itseasiassa herkemilläni kuin koskaan. Aivan vereslihalla.
Luulin todella olevani hyvin vahva ihminen kun minua on kaltoinkohdeltu lapsuudesta lähtien ja siinä sitten vielä itsekin alkoholisoiduin ja vaikka ja mitä.
Mutta revin itseni irti sieltä helvetistä.
Tuntui hyvältä lähteä ja hengittää. Tiesin, että minun täytyy joskus käsitellä asiat mutta en osannut odottaa, että kehoni ja mieleni alkaa tekemään sitä ns. Kysymättä lupaa.
Se vain alkoi tapahtumaan ja aloin voimaan huonosti. Itsevarmuuden ja kaiken menetin. Tavallaan luhistuin polvilleni ja välillä taistellen ja pakottaen itseni nousemaan.
Nyt olen aika loppu mutta annan tämän tapahtua enkä enää taistele vastaan.
Se tuska on kyllä sietämätön, joudun usein toistamaan jumalaa kun se tuska tuntuu.
Sekä puhumaan luottoystävälle, olen hänestä kiitollinen.
Ehkä tämä tästä kohta helpottaa. Kunhan en vain luovuttaisi ainakaan.
Ap
Hyväksy tapahtuneet asiat ja päästä niistä irti. En tiedä voiko prosessia nopeuttaa tai helpottaa, mutta pysäyttää sitä ei varmaan enää voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti ihanaa lukea teidän kommentteja!
Sillä te tiedätte ja ymmärrätte mistä puhun!
Ja näin ollen tunnen enemmän toivoa enkä luule olevani seonnut enää.
Jokainen kommentti on ollut arvokas.
Ja viesti 3!! Tunnen aivan samanlailla!
Vihaan tuntea niin voimakkaasti ja olen todella ärtynyt ja väsynyt siihen usein.
Tekisi mieli suunnilleen repiä silmät päästä ja vaan itkupotku raivareita vedellä kun se tunteiden läpikäyminen alkaa raastamaan. Vielä kun se on hyvin vaihtelevaa ja voimakasta.
Mutta olen myös rauhallisempina hetkinä kiitollinen ja onnellinen, että olen menossa oikeaan suuntaan koko ajan.
Ap
Ei niitä tunteita voi määrätä. Ota ne vastaan. Mutta kun näitä tulee, niin kerro itsellesi: menneseen en voi vaikuttaa, tulevaisuutta en voi ennustaa, on elettävä nyt, hetkessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hulluks te ootte vaan tulossa. Lääkitys on sitä varten.
HIPHEI!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä ryyppään.
Itse tein joskus saman ja monta vuotta. Toisaalta osittain se kuului siihen ikäänkin, että oli "pakko" vetää.
Mutta minulla se meni yli ja pilasi aika paljon asioita. Samalla kasvatti minua.
Mutta en halua olla samanlainen kun vanhempani. Molemmat alkoholisteja, surullisia ja katkeroituneita. Onneksi heilläkin on kuitenkin vielä vähän edes rakkautta sisällään ainakin meitä lapsia kohtaan.
Alkoholi pahentaa ahdistusta niin kliseistä kun se onkin, että viina on huono lääke.
Ap
Olen varmaan samassa vaiheessa, ongelmia on ollut ja aloitin traumaterapian, muistoja vain vyöryy mieleeni ja alan hahmottaa mistä ongelmani ovat johtuneet. Suru ja tuska on suurta. Pelkään helpottaako tämä koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niiiiiiin tuttua. Läpi oon käyny ton, en tosin oo koskaan ryypännyt.
Menee noin 5 vuotta. Se lievenee pikkuhiljaa. Juju on just antautua prosessille. Ja olla yrittämättä "helpottaa" tuskaa juomisella koska siten vaan pitkittää tuskaa. Muuten toi on ohimenevää, juominen saattaa saada tuskan jatkumaan loppuelämän.
Jos lohduttaa yhtään niin mieli ei itsekseen ala käsittelemään mitään, mihin se ei olis valmis ja mitä se ei kestäis. Heikkouden tunne tulee menneisyydestä, oot tosi vahva kun kestät antaa surun ja tuskaan tulla pintaan.
Kannattaa hakeutua terapiaan, mutta mieluummin kognitiiviseen kuin traumaterapiaan. Ei psykoanalyysiä vaan ratkaisukeskeistä ja myötäelävää.
5 vuotta on aika lyhyt aika. Sanon ton kestoksi koska se mulla on menny.
Mulla on välillä yhtä helvettiä. Patoutuneet asiat yrittävät tulla läpi.
Apua en saa enkä oikeaa tukea.
Valtava ahdistus ja paniikkitunteet ja yksinäisyys on se pahin.
Olla yksin, mennä ulos ja taas yksin.
Nykypäivässä on triggereitä vähän väliä jolloin paha olo lähtee yhtäkkiä liikkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Niiiiiiin tuttua. Läpi oon käyny ton, en tosin oo koskaan ryypännyt.
Menee noin 5 vuotta. Se lievenee pikkuhiljaa. Juju on just antautua prosessille. Ja olla yrittämättä "helpottaa" tuskaa juomisella koska siten vaan pitkittää tuskaa. Muuten toi on ohimenevää, juominen saattaa saada tuskan jatkumaan loppuelämän.
Jos lohduttaa yhtään niin mieli ei itsekseen ala käsittelemään mitään, mihin se ei olis valmis ja mitä se ei kestäis. Heikkouden tunne tulee menneisyydestä, oot tosi vahva kun kestät antaa surun ja tuskaan tulla pintaan.
Kannattaa hakeutua terapiaan, mutta mieluummin kognitiiviseen kuin traumaterapiaan. Ei psykoanalyysiä vaan ratkaisukeskeistä ja myötäelävää.
5 vuotta on aika lyhyt aika. Sanon ton kestoksi koska se mulla on menny.
Kiitos vastauksesta :)
Hienoa kuulla, että sinä olet saanut käsiteltyä tunteet.
Olen todella onnellinen, että läpikäyn tämän nyt. Ehkä se tekee minusta paremman ja vahvemman ihmisen.
Välillä kauhistuttaa miten selviän, se tuska on niin ankaraa mutta olen kyllä lukenut tuosta, että mieli avaa näitä asioita vähän kerrallaan ja tuo ne tunteet hiljalleen käsiteltäviksi.
Ei niin, etteikö niistä selviäisi. Täytyy vain luottaa itseensä ja elää ne hetket. Olen onnellinen, että olen jo nyt tarpeeksi kypsä kohtaamaan menneitä.
Olisi kamalaa jos joutuisi vielä vanhana käymään läpi kymmenien vuosien takaisia asioita. Tuntuu, että se oma identiteetti on nyt ollut vangittuna ja tämän jälkeen se alkaa tulemaan esiin ja voin kaiken suhteen paremmin.
En siis tiedä mitä tapahtuu mutta toivon näin.
Käyn ryhmissä ja luennoilla. Käyn myös psykologilla ja olen hakeutumassa terapiaan. Mutta vasta kun raha-asiat sallivat :) tämä on kuitenkin hyvä alku.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on välillä yhtä helvettiä. Patoutuneet asiat yrittävät tulla läpi.
Apua en saa enkä oikeaa tukea.
Valtava ahdistus ja paniikkitunteet ja yksinäisyys on se pahin.
Olla yksin, mennä ulos ja taas yksin.
Nykypäivässä on triggereitä vähän väliä jolloin paha olo lähtee yhtäkkiä liikkeelle.
Nuo ovat juuri ne pahimmat tunteet.
Mutta sinä kestät ne kyllä
Minä esimerkiksi muutama päivä sitten tunsin todella valtavaa tuskaa. Itkin, vihasin, raivosin enkä tiennyt miten kestän sen. Olisin halunnut kuolla siihen paikkaan. Annoin vain sen tulla ja kärsin sen. Sitten nukahdin muutamaksi tunniksi ja herättyäni oloni oli paljon rauhallisempi.
Tämä oli se välähdys kun tajusin, että minä todella läpikäyn nyt nämä asiat enkä anna tunteiden enää käydä vain pinnalla ja tukahduttaa niitä. Vaan minä käsittelen ne kun ne tulevat ja tuntuvat painavan rintakehään enkä tunne voivani hengittää kunnolla.
Sitten minä tunnen sen helvetillisen olon ja itken vaikka lattialla huutaen ja syyllistäen Jumalaa ja vaikka keitä.
Luulen, että tämä kaikki on sen arvoista mitä maalissa odottaa. Ja se maali on lähempänä yksi tuska kerrallaan.
Ap
Varhaislapsuudestani nousee valtava hätä ja ahdistus. Usein tuntuu niin pahalle etten enää näe mitään vaihtoehtoja.
Eräs ystäväni on tavallaan "poissa", hän ei tiedä tuntemuksistani emmekä tapaa juuri koskaan.
Yksikin ihminen voisi auttaa jos joskus joku olisi läsnä.
Käyn terapiassa mutta se ei paljoa auta.
Ehkä se terapeutti on väärä.
Nytkin ahdistaa ja mietin lähdenkö jonnekin matkalle ja minne.
Onko missään paikkaa missä huonosti voiva ihminen voisi vähän aikaa olla?
Pitää sisäistää ettei tunteet ole oikeasti vaarallisia vaikka ne siltä tuntuu. Pitää vain sietää ja hyväksyä se valtava tuska yrittämättä muuttaa mitään tai arvostelematta. Antautua sille silloin kun se on sietämättömimmillään, koska juuri silloin kun niin tyynenä kuin mahdollista ottaa vastaan sulavan syväjäädytetyn tuskan, se menee pois. Annos kerrallaan. Vaatii niin paljon mutta palkinto on sen arvoinen.