Lue keskustelun säännöt.
Kun mieli alkaa käsitellä todenteolla vaikeita asioita. Miten olette selvinneet?
28.04.2017 |
En ymmärrä oikeastaan vielä miten käytökseni alkoi muuttumaan pikkuhiljaa voimakkaammaksi.
Kaikki tunteet ja levelit alkoi nousemaan.
Aloin käymään ylikierroksilla, räjähtelin, tunsin tuskaa, tunsin kiitollisuutta, tunsin rakkautta ja tunsin vihaa.
Tunsin itseasiassa kaikkia näitä päivästä toiseen lamauttaen minut kokonaan.
Olen niin väsynyt ja inhoan olla väsynyt.
Yritän oikealla ravinnolla hoitaa itseäni ja olen pakkomielteinen siitä, että parannun jotta voisin tehdä töitä paljon.
Haluan kehittyä niin ihmisenä itselleni, ystävänä ja työntekijänä.
Nyt vain on tullut jokin todella raskas vaihe elämääni.
Olen kokenut menneisyydessä todella vaikeita asioita, joita lähdin pakoon ja rakensin elämäni vuosi sitten uudelleen muualle.
Nyt tunteet heittelee laidasta laitaan ja kauheinta on se suuri tuska sisällä.
Se on jotain sietämätöntä enkä tiedä osaanko elää sen kanssa enää kauaa.
Kauan asioita täytyy käsitellä? Tahdon päästää irti ja elää viimein mutta tunteet vetää minut alas.
Miten te olette selvinneet?
Tämä on jotain uskomatonta. Koko käytökseni on muuttunut ja tuntuu, että etsin jonkinlaista kadonnutta identiteettiäni ja että minun on pakko käydä tämä läpi.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Varhaislapsuudestani nousee valtava hätä ja ahdistus. Usein tuntuu niin pahalle etten enää näe mitään vaihtoehtoja.
Eräs ystäväni on tavallaan "poissa", hän ei tiedä tuntemuksistani emmekä tapaa juuri koskaan.
Yksikin ihminen voisi auttaa jos joskus joku olisi läsnä.
Käyn terapiassa mutta se ei paljoa auta.
Ehkä se terapeutti on väärä.
Nytkin ahdistaa ja mietin lähdenkö jonnekin matkalle ja minne.
Onko missään paikkaa missä huonosti voiva ihminen voisi vähän aikaa olla?
Älä loukkaannu kun sanon, että sinun pitää hyväksyä tunteesi. Jotenkin tuntuu, että saatat pakoilla tuota huonoa oloasi. Itke ja anna kaiken vain tulla ulos.
Tiedän se on vaikeaa ja saa tosi levottomaksi ja tuskaiseksi olon kun voi todella huonosti mutta hengitä hetki ja yritä hyväksyä se tunne. Sitten yritä antaa itkun ja vihan tulla.
Minäkin ajattelin, että nyt tarvitsen jotain johon tarttua. Tuntea eläväni ja saada syyn elää ja impulsiivisena ihmisenä aloin miettimään, että lähden ulkomaille hetkeksi vaikka olen melko kielitaidoton, köyhä ja arka. Mutta tuntu, että pakko saada tuntea olevansa elossa.
Mutta rauhotuin sen suhteen. Se olisi kuitenkin itsensä pakoilemista.
Mielummin teen sitten nämä asiat kun voin paremmin ja minun tilanne on sellainen, että hyvällä omatunnolla voin toteuttaa asioita ja jaksan myös oppia niiltä matkoilta jotain.
Nyt voimani menevät vain itseni parantamiseen ja hyvä niin.
Muuten kannattaa myös kirjoittaa.
Ei tarvitse miettiä sen sisältöä. Kirjoitat vain juuri kuin tunnet ja haluat.
Kirjoita vaikka tähän keskusteluun :)
Minua se auttaa näkemään asioita selkeämmin ja tuntuu hyvältä kertoa omista ajatuksista. Sekä vielä saada vertaistukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinulla ei ole terapeuttia (tai sellaista jonka kanssa terapia toimiia), kirjoita päiväkirjaa tai tajunnanvirtaa, se voi hyvä työkalua. Minun mielipiteeni on, että olennainen osa asioiden läpikäymistä on nähdä niiden välisiä yhteyksiä ja samankaltaisuuksia ja omalla kohdallani se ei olisi onnistunut ilman terapeuttia. En löytänyt terapiassa uusia traumoja tai saanut sellaisia suuria oivalluksia, joita en olisi voinut saada ilmankin, mutta terapeutin apu asioiden "lajittelussa" tai ikäänkuin järjestykseen laittamisessa oli korvaamatonta.
Luulen että kun asioista puhuu ääneen tai niistä kirjoittaa, on helpompi havaita toistuvia teemoja ja samankaltaisuuksia, kuin vain mielessä pyöritellessä. Oman prosessini lopputulos oli se, että menneisyydessäni tapahtuneet asiat oli käsitelty siinä määrin juurta jaksain, että ne pystyi paketoimaan menneisyyden varastolaatikoihin ja jättämään taakse. Lisäksi tutustuin traumojen ja haavojen alta paljastuneisiin persoonallisuuden osiini, joita en aiemmin tiennyt olevan olemassakaan ja otin ne käyttöön elämässäni. Ensin kokeilin niitä varovaisesti ja vähän horjuen, sitten rohkeammin ja lopulta sain liitettyä ne osaksi sitä minuutta joka oli minulle jo tuttu.
Niin. Minäkin olen löytänyt itsestäni sen kaikista haavoittuneimman lapsiosan ja se minussa oireilee.
Nyt on helpompi olo kun sain tietää yhden asian josta tänään oloni alkoi pahentumaan ja tuo yksi asia on nyt kunnossa ja mieli rauhoittunut.
Kunnes taas joku päivä...
19
Minkä ikäisiä olette? Itse käsittelin lapsuustraumani n. 22-25 v, sitä ennen vietin riehakasta elämää. Oikeastaan selittelin ja järkeilin asioita jo silloin kun ne tapahtui, tai osaa niistä. Osin luultavasti hyvä, mutta toisaalta eihän sellaista pitäisi keneltäkään vaatia ja olenko sitten niin järkevästi järkeillyt. Varmaan tyttölapsen rooli. Veljeni oireili taas silloin näkyvällä tavalla.
Minulla on jäänyt trauma päälle siitä, miten mun aviomies lopetti meidän onnelliseksi luulemani liiton vuosi sitten ja nyt kun tajusin miettineeni tätä asiaa 360 päivää, otin yhteyttä terkkariin ja varasin ajan psykiatriselle sh:lle.
TIEDÄN, että tätä pitää käsitellä muutenkin kuin pyörittämällä mun pään sisällä, mutta kun en haluaisi... Liian tuskallista.
Mieli on niin ihmeellinen. ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette? Itse käsittelin lapsuustraumani n. 22-25 v, sitä ennen vietin riehakasta elämää. Oikeastaan selittelin ja järkeilin asioita jo silloin kun ne tapahtui, tai osaa niistä. Osin luultavasti hyvä, mutta toisaalta eihän sellaista pitäisi keneltäkään vaatia ja olenko sitten niin järkevästi järkeillyt. Varmaan tyttölapsen rooli. Veljeni oireili taas silloin näkyvällä tavalla.
Kävin siis kelan psykodynaamisessa terapiassa ja ehkä pointtini oli se, että itsellä ei ole mieli alkanut yhtäkkiä käsittelemään jotain lokeroitua vaan olen tietyllä tavalla käsitelly aina.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette? Itse käsittelin lapsuustraumani n. 22-25 v, sitä ennen vietin riehakasta elämää. Oikeastaan selittelin ja järkeilin asioita jo silloin kun ne tapahtui, tai osaa niistä. Osin luultavasti hyvä, mutta toisaalta eihän sellaista pitäisi keneltäkään vaatia ja olenko sitten niin järkevästi järkeillyt. Varmaan tyttölapsen rooli. Veljeni oireili taas silloin näkyvällä tavalla.
Minä olen 21-vuotias. Ja koen itsekin käsitelleeni jo ihan lapsesta lähtien näitä asioita koska muistan olleeni usein todella surullinen ja vähän etäinen.
Jotenkin minä suistuin kuitenkin todella huonolle tielle. Tuntuu vaikealta välillä jälkeenpäin ajatella sitä kaikkea mihin on suostunut ja tehnyt.
Mutta en ole vihainen itselleni tai muille. Se tie kannatti koska kasvoin siinä niin paljon. Kantapään kautta opin monia asioita ja parasta oli lähteä pois siitä maailmasta. Se oli niin sanotusti elämänkoulua parhaimillaan :D
Nyt olen siis voiton puolella mutta loppuun saakka täytyy elää menneisyys tunteidenkin tasolla.
Sitten ehkä se todellinen elämäni alkaa kun minä oikeasti toteutan itseäni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä oikeastaan vielä miten käytökseni alkoi muuttumaan pikkuhiljaa voimakkaammaksi.
Kaikki tunteet ja levelit alkoi nousemaan.
Aloin käymään ylikierroksilla, räjähtelin, tunsin tuskaa, tunsin kiitollisuutta, tunsin rakkautta ja tunsin vihaa.
Tunsin itseasiassa kaikkia näitä päivästä toiseen lamauttaen minut kokonaan.
Olen niin väsynyt ja inhoan olla väsynyt.
Yritän oikealla ravinnolla hoitaa itseäni ja olen pakkomielteinen siitä, että parannun jotta voisin tehdä töitä paljon.
Haluan kehittyä niin ihmisenä itselleni, ystävänä ja työntekijänä.Nyt vain on tullut jokin todella raskas vaihe elämääni.
Olen kokenut menneisyydessä todella vaikeita asioita, joita lähdin pakoon ja rakensin elämäni vuosi sitten uudelleen muualle.
Nyt tunteet heittelee laidasta laitaan ja kauheinta on se suuri tuska sisällä.
Se on jotain sietämätöntä enkä tiedä osaanko elää sen kanssa enää kauaa.Kauan asioita täytyy käsitellä? Tahdon päästää irti ja elää viimein mutta tunteet vetää minut alas.
Miten te olette selvinneet?
Tämä on jotain uskomatonta. Koko käytökseni on muuttunut ja tuntuu, että etsin jonkinlaista kadonnutta identiteettiäni ja että minun on pakko käydä tämä läpi.
Kiva runo. Sinun kannattaa jatkaa kirjoittamista.
Kirjoita muistiin ajatuksiasi ihan vaan sinua itseäsi varten. Kirjoittaminen oikeasti auttaa vaikeissa tilanteissa.
Minä olen toipunut syövästä ja lääkäri totesi, että minulla voi olla toinen syöpä - ja seuraavaksi hän patisti minua töihin. Olin pari päivää täysin ymmälläni, surullinen ja uupunut. Piristin mieltäni kirjoittamalla tilanteesta, lähtemällä kävelylle eli perinteisesti lisää happea -ratkaisu ja juttelemalla kavereille.
Toivon, että vointisi paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette? Itse käsittelin lapsuustraumani n. 22-25 v, sitä ennen vietin riehakasta elämää. Oikeastaan selittelin ja järkeilin asioita jo silloin kun ne tapahtui, tai osaa niistä. Osin luultavasti hyvä, mutta toisaalta eihän sellaista pitäisi keneltäkään vaatia ja olenko sitten niin järkevästi järkeillyt. Varmaan tyttölapsen rooli. Veljeni oireili taas silloin näkyvällä tavalla.
Minä olen 21-vuotias. Ja koen itsekin käsitelleeni jo ihan lapsesta lähtien näitä asioita koska muistan olleeni usein todella surullinen ja vähän etäinen.
Jotenkin minä suistuin kuitenkin todella huonolle tielle. Tuntuu vaikealta välillä jälkeenpäin ajatella sitä kaikkea mihin on suostunut ja tehnyt.
Mutta en ole vihainen itselleni tai muille. Se tie kannatti koska kasvoin siinä niin paljon. Kantapään kautta opin monia asioita ja parasta oli lähteä pois siitä maailmasta. Se oli niin sanotusti elämänkoulua parhaimillaan :D
Nyt olen siis voiton puolella mutta loppuun saakka täytyy elää menneisyys tunteidenkin tasolla.
Sitten ehkä se todellinen elämäni alkaa kun minä oikeasti toteutan itseäni.
Ap
Olet vielä kovin nuori, tarkoitan siis positiivisella mielellä... ja jos vertaan itseäni, että noin tuossa vaiheessa se työstö alkoi. Itsekin tuli tuota vaihetta ennen tehtyä vaikka sun mitä, josta osittain pakoilen menneisyyttäni ja toivon ettei se ns. tule eteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse selvinnyt masennuksesta johon kuului vastaavasti paljon käsittelyä lapsuuden ajan traumoista... Sanon "selvinnyt" koska vaikka edelleen joskus elämässä voi olla ahdistuksia ja ikäviä tunteita, nyt tiedän että selviän niistä. Ne eivät ole jokapäiväisiä enää, eivät jokaviikkoisia tai edes jokakuukautisia. Suurimmaksi osaksi elämä on hyvää ja koen kasvaneeni ihmisenä paljon vahvemmaksi ja syvällisemmäksi.
Kannatan sitä mitä täällä ketjussa on paljon sanottu: kaikki paska pitää käydä läpi. Itse kävin (käyn?) psykodynaamisessa terapiassa vuosia ja tämä prosessi toi todella paljon itsetuntemusta ja vahvuutta. Terapeuttini oli loistava ja muutenkin itselleni juuri oikea. Pahimmat vaiheet olivat ehkä ihan alku kun mieli oli synkimmillään eikä tulevaisuuden toivoa ollut. Sen lisäksi tuli noin 1-2v kuluttua se vaihe kun olin niin vahva että pystyin käymään läpi niitä ahdistavimpia asioita. Se oli rankkaa ja ahdistavaa mutta selvisin. Tässä se terapia toimi hyvin koska tiesin että vaikka tuntuu pahalta niin enää pari päivää terapiaan jossa tiesin että oloni paranee. Kävin terapiassa 1-2 kertaa viikossa, nyt enää satunnaisesti.
"Lomasta" mitä monet ovat täällä toivoneet voin antaa seuraavia vinkkejä, jotka auttoivat vaikeimpien hetkien ohi:
- aistiärsykkeiden poisto (ei telkkua, ei nettiä, ei ihmismassoja eikä tapahtumia)
- kävely luonnossa. Päätä kävellä vaikka 1 tunti päivittäin yksin luonnossa. Tämä lisää mielenrauhaa ja huomaamatta tulee taustalla käsiteltyä vaikeuksia
- uinti. Se tunne kun lipuu veden ylitse ja vesi huuhtelee ahdistuksen pois päältä. Runollista ehkä mutta näin tämän koin
- Lastenkirjat. Jotkut 7v suunnatut vanhat lastenkirjat joissa tempo on hidas, maailma kaunis ja kaikki järjestyy. Nämä loivat toivoa ja hyviä mielikuvia.
- Selkeä päivärytmi. Pidä huolta että nukut tarpeeksi. Jos unensaannissa on vaikeuksia, pidä itselläsi mahdollisimman selkeä unirytmi: esim 23 nukkumaan, 10 herääminen. Syö säännöllisesti ja pidä huolta että kaapissa on aina jotain helppoa syötävää niille päiville kun et vaan jaksa
- Pimeät suihkut. Suihku tuntuu hyvältä ja hyväntuoksuisen suihkusaippuan kanssa luo nautintoa
- Hoida itseäsi! Mielihyvä poistaa ahdistusta. Rasvaa ihoasi, pese tukkaasi, lakkaa kynsiäsi tai tee mitä tahansa mistä olet joskus nauttinut
- Ole itsellesi armollinen. Ymmärrä että olet vahva, olet hieno ja sinulla on kaikki tulevaisuudessa vielä edessäsi. Kiitä itseäsi siitä että olet jaksanut ja yrität edelleen tarpoa eteenpäin.
Kiitos paljon kokemuksiesi ja parantumisesi kertomisesta :)
Ap
Hyvä ketju. Mulla on lasten syntyminen aktivoinut omat lapsuustraumat. Olen vähän päälle 30. Oikeastaan luulen, että olen ollut vähän masentunut koko aikuisikäni. Nyt vana olen vasta alkanut antaa itseni myöntää, että lapsuuteni on ollut huono ja traumaattinen.
En vain tiedä, miten tästä pääsisi eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju. Mulla on lasten syntyminen aktivoinut omat lapsuustraumat. Olen vähän päälle 30. Oikeastaan luulen, että olen ollut vähän masentunut koko aikuisikäni. Nyt vana olen vasta alkanut antaa itseni myöntää, että lapsuuteni on ollut huono ja traumaattinen.
En vain tiedä, miten tästä pääsisi eteenpäin.
Minulla kävi samalla tavalla, esikoisen syntymä laukaisi lapsuuden ja nuoruuden käsittelemättömiä asioita.
Minulla äärettömän tärkeä asia on ollut puolison tuki. Hän on auttanut minua puhumalla kanssani ja mm. kyselemällä ahdistuksen syistä. Hänen avullaan olen alkanut hahmottaa menneisyyttäni ja ahdistuksen syitä.
Sanoisin siis, että yritä löytää joku ehdottoman luotettava puhekumppani. Ammattilainen, puoliso tai muu läheinen.
Tosi hyviä vinkkejä olet saanut. Kun mieli on sekava, kannattaa pyrkiä myös säännöllisiin elämäntapoihin. Siis jos se on mahdollista, eikä ole liian huonossa kunnossa. Syö hyvin ja riittävästi, harrasta liikuntaa, vaikka pienikin kävelylenkki päivässä. Jos pääset luontoon, se rauhoittaa tutkitustikin. Yritä pitää suht. säännöllinen vuorokausirytmi ja nukkua riittävästi, ei liikaa. Maltillinen määrä ruutuaikaa. Tapaa kavereita ja/tai sukulaisia, jos se ei tunnu liian raskaalta. Tee mahdollisimman paljon asioita, joista pidät. Nämä lievittävät ainakin mulla pahimpia tunnemyrskyjä ja ahdistusta, joka kumpuaa menneisyydestä ja herkkyydestä. Voimia!