Lue keskustelun säännöt.
Luottaisitko mieheen joka on pettänyt aiemmassa suhteessaan?
18.04.2017 |
Mieheni kertoi omasta aloitteestaan että oli pettänyt exäänsä edellisessä suhteessa. Arvostan hänen rehellisyyttään (moni jättäisi tuollaisen kokonaan varmasti mainitsematta, varsinkin jos olisi aikeissa pettää uudestaan) mutta asia on silti jäänyt vaivaamaan mieltä. Miehen puolustus oli että heillä oli mennyt suhteessa pitkään huonosti ja nämä pettämiset (ainakin kaksi eri kertaa...) olivat sisältäneet "vain kännissä pussailua". Itseäni nuo syyt eivät kuitenkaan yhtään lohduta, sillä kyllähän jokaisessa uudessakin suhteessa voi tulla vaikeita kausia tai mikä tahansa kriisi joskus eteen. Ja jos känni on ollut madaltanut kynnystä pettää, pitäisi mielestäni aikuisen ihmisen lopettaa alkoholin käyttö jos ei itseään kännissä hallitse. Ja mitä se kertoo miehestäni, että ei ole suoraan eronnut jos suhde on ollut paska? Ahdistaa vaikka asiasta on aikaa ja meillä kaikki on ihan täydellistä...
Mutta sitten toisaalta; kukapa meistä ei olisi joskus entisissä suhteissa mokaillut, ja monihan ottaa myös opiksi virheistään... Olisiko mieheni kertonut tästä minulle ja sanonut katuvansa menneisyyttään, jos ei aidosti tarkottaisi sitä? Kannattaako minun verrata tätä suhdetta mihinkään toiseen? Olisi niin epäreilua olla antamatta ihanalle miehelle mahdollisuus. Mutta muuttuuko ihmiset ikinä oikeasti, vaikka haluaisivatkin itse kasvaa ja kehittyä itsensä takia? Olenko hullu jos päätän vain luottaa 100% ennen kuin muuhun annetaan aihetta?
Kommentit (84)
Tietenkin.
Kerran pettäjä, aina pettäjä = kyllä, siinä samaisessa parisuhteessa, joka ei ole oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh huh. Olet sitä mieltä, että ihminen ei voi tehdä virheitä, katua, oppia?
En luottaisi. Rehellinen eroaisi ensin. Täysi paska petturimies
Luottaisin. En näe mitään syytä miksi en luottaisi? En itsekään menisi pettämään ketä tahansa. Ja päinvastoin, on tyyppejä, joiden kanssa nyt vain saattaisi tulla petettyä.
Ei kenekään voi luottaa 100% aina on olemassa se riski että tulee petyksi. Milloin sitten kannattaa luottaa, sen jokainen joutuu itse päättämään.
Itse ehkä uskaltaisin luottaa niin että suhteen syntyminen olisi mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh huh. Olet sitä mieltä, että ihminen ei voi tehdä virheitä, katua, oppia?
Tottakai voi katua ja oppia, ja kaikki me tehdään virheitä. Mutta pakosti vähän pelottaa, että onko tuollainen mieheni menettelytapa yleensäkin vaikeissa tilanteissa. Hän sanoo rakastaneensa exäänsä valtavasti, mutta silti petti enemmän kuin kerran eli tietoisesti satutti toista. Sellainen ei mielestäni kuulu aitoon rakkauteen. Niin paljon myös hoetaan joka paikassa sitä "miehet on sikoja ja pettää aina kun mahdollisuus"-mantraa että se pistää miettimään, mitä jos olen itse vain sinisilmäinen hölmö jos kuvittelen että oma mieheni on poikkeus... Olisiko fiksumpaa tiedostaa riskit jo etukäteen eikä edes yrittää rakentaa mitään vaaleanpunaista pilvilinnaa? Ehkä enemmän minua siis häiritsee tuo miehen selitys, kuin itse pettämiset. Olisi ollut rehellinen, ja sanonut mielummin suoraan, että oli itsekäs eikä varmaan loppujen lopuksi rakastanut eksää yhtä paljon kuin olisi toivonut rakastavansa. Ottaa päähän etenkin tuo kännin piikkiin laitto, kun mies nykyäänkin käy välillä ilman minua baarissa. Ap
Mä en tajua, miksi pettämistä pitäisi edes katua, jos on tehnyt sen vakaasta harkinnasta. Jos taas petti niin ettei oikein harkinnut, niin sitten ymmärrän kyllä. Jälkimmäistä kutsutaan vahingoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luottaisin, koska omalta kohdaltani tiedän, että kun oikeasti rakastaa, niin haluaa olla uskollinen.
Totta kai.
Jos mies varasti edellisiltä vaimoiltaan, niin minun rahani ovat varmasit turvassa.
Toki. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luottaisin, koska omalta kohdaltani tiedän, että kun oikeasti rakastaa, niin haluaa olla uskollinen.
Mutta eikö ole vähän häiritsevä ajatus että mies on ollut suhteessa jossa ei ole rakastanut oikeasti? Tai vielä häiritsevämpää, on sanojensa mukaan oikeasti rakastanut ja silti pettänyt? Sen ymmärrän että keskenkasvuisena ei välttämättä vielä osaa rakastaa aidosti vaikka haluaisi... Välillä tuntuu ettei miehet opi sitä taitoa välttämättä koskaan, edes mokailuistaan. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua, miksi pettämistä pitäisi edes katua, jos on tehnyt sen vakaasta harkinnasta. Jos taas petti niin ettei oikein harkinnut, niin sitten ymmärrän kyllä. Jälkimmäistä kutsutaan vahingoksi.
Vahingossa veti perseet ja iski baarissa vieraaseen naiseen kiinni? Ja ei pitäisi katua, jos on oikein harkinnut pettämistä eli oman rakkaansa tietoista satuttamista?! Huhhuh...
En mä vahinkokänneistä mitään puhunut. Ja nii-in? Jos on vakaasti harkiten päättänyt pettää, niin sehän on valinta. Miksi sitä edes kannattaisi katua? Sinun tunteittesiko tähden? Älä nyt viitsi, jos niistä välittäisi, ei ois pettänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pussailu ei mielestäni nyt varsinaisesti täytä pettämisen kriteereitä; humalassa vielä. Toki ei se kivaa ole, mutta asiahan olisi täysin eri, jos hänellä olisi ollut vaikka kaksi pitkää salasuhdetta avioliitossaan - silloin sanoisin, että mieti vielä.
Luottaisin ihan täysin. Hän vaikuttaa oikein luotettavalta. Ja rehelliseltä: jopa pussailu kolkuttaa omaatuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luottaisin, koska omalta kohdaltani tiedän, että kun oikeasti rakastaa, niin haluaa olla uskollinen.
Mutta eikö ole vähän häiritsevä ajatus että mies on ollut suhteessa jossa ei ole rakastanut oikeasti? Tai vielä häiritsevämpää, on sanojensa mukaan oikeasti rakastanut ja silti pettänyt? Sen ymmärrän että keskenkasvuisena ei välttämättä vielä osaa rakastaa aidosti vaikka haluaisi... Välillä tuntuu ettei miehet opi sitä taitoa välttämättä koskaan, edes mokailuistaan. :(
Ihmiset nyt vaan ihan oikeasti ajautuu parisuhteisiin ihan ilman todellista rakkauttakin. Nuoruuttaan, yksinäisyyttään, perheenperustamispaniikeissaan, kuka mistäkin syystä. Mistä voi tietää mitä on rakastuminen, ennenkuin sen kokee? Oikea voi tulla vastaan väärässä elämäntilanteessakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon ollu naimisissa 10 vuotta miehen kanssa, joka edellisessä suhteessaan petti kännissä ja kertoi heti virheestään tyttöystävälleen. Kertoi myös minulle aika suhteen alussa tästä, eikä minulla ole kyllä mitään epäilystä siitä, että olisi minua ikinä pettänyt.
Syytön heittää sen ekan kiven jne.
Vierailija kirjoitti:
Välillä tuntuu ettei miehet opi sitä taitoa välttämättä koskaan, edes mokailuistaan. :(
Kannattaako luottaa yhteenkään mieheen jos sinusta tuntuu tuolta?
Oletpa AP saanut nyt tiukkoja moralisteja ketjuusi. Minusta siis pussailu nyt ei edes vielä ole oikein pettämistä edes. On ei-toivottavaa, enkä puolison halua muita pussailevan, mutta ei se nyt aviorikos vielä ole.
Hyvä mies sinulla on - luota vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua, miksi pettämistä pitäisi edes katua, jos on tehnyt sen vakaasta harkinnasta. Jos taas petti niin ettei oikein harkinnut, niin sitten ymmärrän kyllä. Jälkimmäistä kutsutaan vahingoksi.
Vahingossa veti perseet ja iski baarissa vieraaseen naiseen kiinni? Ja ei pitäisi katua, jos on oikein harkinnut pettämistä eli oman rakkaansa tietoista satuttamista?! Huhhuh...
En mä vahinkokänneistä mitään puhunut. Ja nii-in? Jos on vakaasti harkiten päättänyt pettää, niin sehän on valinta. Miksi sitä edes kannattaisi katua? Sinun tunteittesiko tähden? Älä nyt viitsi, jos niistä välittäisi, ei ois pettänyt.
Joo, mutta eikö se nyt ole aika häpeällinen ja raukkamainen valinta? Miksi ei mielummin suoraan eroa, jos toisen tunteilla ei kerran ole mitään väliä? Jos olisin itse tietoisesti valinnut pettää jotakuta, häpeäisin ja katuisin jälkeenpäin itsekkyyttäni ja sitä että menettelytapani oli vaikeassa tilanteessa niin paskamainen. Kaduttaisi myös se, miksi olisin esittänyt toiselle rakastavani jos suhde ei oikeasti olisi merkinnyt itselleni mitään. Miksi pettää kun voi erota? Ja miksi olla epäkunnioittava kun voi aina valita sen reilumman tavan? Katuminen kertoo sentään siitä että omatunto toimii. Ihminen joka ei välitä muiden satuttamisesta ja loukkaamisesta kuulostaa narsistiselta/jonkin asteen psykopaatilta.
Jokainen saa vetää moraalillaan rajan pettämiselle mihin haluaa.
(Ja ei tartte väärinymmärtää, että se sitoisi ketään muuta kuin rajanvetäjää itseään).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua, miksi pettämistä pitäisi edes katua, jos on tehnyt sen vakaasta harkinnasta. Jos taas petti niin ettei oikein harkinnut, niin sitten ymmärrän kyllä. Jälkimmäistä kutsutaan vahingoksi.
Vahingossa veti perseet ja iski baarissa vieraaseen naiseen kiinni? Ja ei pitäisi katua, jos on oikein harkinnut pettämistä eli oman rakkaansa tietoista satuttamista?! Huhhuh...
En mä vahinkokänneistä mitään puhunut. Ja nii-in? Jos on vakaasti harkiten päättänyt pettää, niin sehän on valinta. Miksi sitä edes kannattaisi katua? Sinun tunteittesiko tähden? Älä nyt viitsi, jos niistä välittäisi, ei ois pettänyt.
Joo, mutta eikö se nyt ole aika häpeällinen ja raukkamainen valinta? Miksi ei mielummin suoraan eroa, jos toisen tunteilla ei kerran ole mitään väliä? Jos olisin itse tietoisesti valinnut pettää jotakuta, häpeäisin ja katuisin jälkeenpäin itsekkyyttäni ja sitä että menettelytapani oli vaikeassa tilanteessa niin paskamainen. Kaduttaisi myös se, miksi olisin esittänyt toiselle rakastavani jos suhde ei oikeasti olisi merkinnyt itselleni mitään. Miksi pettää kun voi erota? Ja miksi olla epäkunnioittava kun voi aina valita sen reilumman tavan? Katuminen kertoo sentään siitä että omatunto toimii. Ihminen joka ei välitä muiden satuttamisesta ja loukkaamisesta kuulostaa narsistiselta/jonkin asteen psykopaatilta.
No kummalla tavalla ihminen pettää? Vahingossa vai tahallaan?
Mä luottaisin. Rehellinen, elämässä mokaillut mies. Eri asia sitten, jos alkaa sun kanssa sälakähmäisesti käyttäytyä.