Mikä on ollut elämäsi kauhein päivä?
Kommentit (44)
No niitä päiviä oli monia, joten en osaa vain yhtä sanoa. Tosin tuntui yhdeltä pitkältä vuorokaudelta tuo ajanjakso; Silloin kun lapsi käytti huumeita eikä tiennyt missä menee ja missä on.. Aika monet yöt ja helvetilliset päivät eletty.
Nyt on asiat hyvin, siitä oon kiitollinen joka päivä :)
Sellainen, että sitä ei halua muistella ikinä elämässä, koska se on vahingollista mielelle ja keholle. Haluaa vain pyrkiä unohtamaan ne viimeisimmätkin rippeet siitä, mitä aivot eivät ole suostuneet tapauksesta hävittämään.
Tod.näk. se kun olin tulipalossa, koska se on varjostanut elämääni koko ajan, mutta en muista sitä, joten vastaan että abortti rv18.
Varmaan se kun mies sanoi, etten voi saada uutta Fiat Tipoa vaan käytetyn Hyundain. Et meillä ei oo varaa! Trust me, noi on sanat mitä te ette ikinä haluu kuulla!
Esikoiseni synnytys on kyllä ehkä kauhein. Pelotti etukäteen, homma oli kohtuu nöyryyttävää, tuntematonta ja brutaalia, eikä itse lapsen maailmaantulokaan nyt mikään kumma juttu ollut.
Miehen sairastuminen. Kuolemakin oli kamala, mutta helpotus kun tiesi että vihdoinkin se taukoamaton kipu loppui.
Se päivä jolloin odotin turhaan veljeäni kotiin. Vaikka olin jo menettänyt koko muun lapsuuden perheeni, niin se osui pahiten.
Eilen, kun poikani, joka on jo nuori mies, sanoi ehkä muuttavansa isänsä luo, kun piti muuttaa mun luo. Olen yksinäinen ihminen. Ex-mieheni eli isänsä ei halua nähdä mua silmissään, karjuu mulle ja joka kerta, kun olen puhunut puhelimessa/kasvotusten hänen kanssaan, itkuhan siinä pääsee mulla. Kaivaa kaikki vanhat virheeni esille, on hänkin virheitä tehnyt. Kun olimme aviossa, oli kova, ilkeä ja määräävä. Olin henkisesti alakynnessä, koska inhoan huutamista, ilkeilyä jne. Eilen näin pojan, sitä ennen kolme kuukautta sitten, asui välillä omillaan. Pelkään, että ex puhuu musta ilkeään sävyyn lapsillemme ja vieraannuttaa lapset minusta, on taitava manipuloija. Oon ollut koko päivän masentunut.
Eipä minun elämässä ole tapahtunut mitään äärimmäisen pahaa tai järkyttävää. Tavanomaisia lähipiirin kuolemia, avioeroja ja konkursseja vain. Pitäisikö olla tyytyväinen, kun mikään ei tunnu oikein miltään?
No okei, ehkä pahin oli se päivä, jolloin näin isäni lyövän äitiä.
Päivä, jolloin selvisi, että miehellä on salasuhde ja hän sanoi muuttavansa pois kotoa. Oltiin viettämässä hääpäiväämme, kun asia tuli esille. Voin niin pahoin tuon kuultuani, että oksensin, tärisin ja sydän alkoi lyödä epätahtiin. Luulin, että saan sydärin. Se oli pahempi kuin päivä jolloin sain syöpädiagnoosin. Tuntui, ettei millään ole enää mitään väliä.
Jos miettii yksittäisen päivän tapahtumia niin varmaan se, kun saattelin äitini kuoleman rajan taa - mielestäni ihan liian varhain. Muut vaikeudet ovat tapahtuneet laveammalla aikajänteellä.
16-vuotiaan tyttären menehtyminen auto-onnettomuudessa. Tapahtui yli kymmenen vuotta sitten, mutta vieläkin nousee kyyneleet silmiin.
Niitä on monta ja ne kaikki on aiheuttanut huumeisiin sekaantunut nuori aikuinen lapsemme. Kamalaa kaaosta ja sydän möykkynä rinnassa paikallaan peläten ja eläen helvettiä jolle ei loppua kukaan suo.
Se päivä, kun jouduin kertomaan äidin äidilleni että hänen ainoa lapsensa, mun äitini, on kuollut. Sitä tuskaa rakkaan ihmisen kasvoilla en unohda ikinä.
Ensimmäinen vuorokausi sen jälkeen, kun oli yötä vasten vahingossa paljastunut, että miehellä on suhde työkaveriinsa. En nukkunut koko yönä. Aamulla soi puhelin, ja minut tarvittiin töihin kolme tuntia tavallista aiemmin. En osannut kieltäytyä, vaan lähdin töihin, osin siksi, etten halunnut jäädä samaan taloon miehen kanssa. Mies ilmoitti itsensä sairaaksi ja oli pois töistä. Töissä olin kuin unessa, mutta jouduin poikkeuksellisen haastaviin tehtäviin, tekemään useampaa asiaa yhtä aikaa (siksihän siellä olinkin ajoissa, hoitamassa omieni lisäksi poissaolevan kollegan hommia).
Tuntui, että on tapahtumassa jotain täysin käsittämätöntä, tilanne tuli täysin puskista. Vaikka meillä oli edellisenä kesänä ollut kriisi, siitä oli mielestäni selvitty keskustellen, ja olin kuvitellut, että meillä oli mennyt viime aikoina hyvin. Koin, että elämäni perustukset vapisivat, olimme olleet yhdessä 14 vuotta enkä koskaan olisi voinut uskoa mieheni voivan satuttaa minua niin pahasti.
Äitini alkoholismin todistaminen on kyllä aiheuttanut monet elämäni hirveimmistä päivistä, mutten pysty paikantamaan vain yhtä. Masennusajoista on jäänyt mieleen yksi erityisen huono päivä kun epätoivoisesti halusin vain kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Niitä on monta ja ne kaikki on aiheuttanut huumeisiin sekaantunut nuori aikuinen lapsemme. Kamalaa kaaosta ja sydän möykkynä rinnassa paikallaan peläten ja eläen helvettiä jolle ei loppua kukaan suo.
Teidän nuori käyttää siis huumeita tälläkin hetkellä? Vai onko niin onnellisesti asiat tällä hetkellä kuin meidän lapsella?
Vastaaja 2
Tämä päivä. Silloin kysyit kysymyksen