Lue keskustelun säännöt.
Te jotka koette että teillä on sielunkumppani ystävänä
12.04.2017 |
Tunnistitteko aikoinaan heti ensi näkemältä että hänessä on jotain erityistä vai tuliko tämä tunne myöhemmin? Tunsiko hän samoin? Miten ystävystyminen tapahtui? Onko tunteenne häntä kohtaan erilaiset kuin muita ystäviä kohtaan? Mitä tarkalleen ottaen tunnette? Miten muuten ystävyyssuhteenne eroaa muista ystävyyssuhteistanne?
Kommentit (30)
En helposti avaudu kenellekään, mutta hänelle avauduin vaikken vielä tuntenut. Tunsin että voi luottaa. Helppo puhua kaikesta, ymmärtää jopa ilman sanoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidin hänestä heti kun eka kerran tapasimme. Olemme samanlaisia luonteiltamme, niin hyvässä kuin pahassa. Hän ymmärtää minua paremmin kuin kukaan muu ja minä häntä. Meillä on aina niin hauskaa yhdessä. Keskustelumme on ihan erilaisia kuin muiden ystävien kanssa. Olemme myös olleet riidoissa, emme olleet tekemisissä 10 vuoteen. Mutta sitten kuin näimme eka kerran 10v. jälkeen niin oltiin ihan kuin oltais nähty edellisenä päivänä viimeksi.
Vastausten määrästä päätellen aika harva taitaa kokea että heillä on sielunkumppani ystävänä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä töissä melko pian huomasin että työkaverissa on jotain erityistä ja hänen kanssaan on helppo olla ja keskustella syvällisesti. Esim lounaat hänen kanssaan ovat syvällistä keskustelua mutta heti kun muita tulee pöytään niin keskustelu muuttuu pinnalliseksi. Kannustamme ja tuemme toisiamme elämän karikoissa ja luottamus on 100%.Oikein kiva että häneen olen päässyt tutustumaan.
Minulla on ystävä joka kokee olevansa sielunkumppanini. Itse asiassa olen hyvä kuuntelija ja osaan kuunnella myös "rivien välit", siitä hänelle on tullut tämä mielikuva. Itse asennoidun häneen pienellä varauksella, omia juttujani en voi hänelle kertoa koska suunvuorot ovat harvassa mutta kaveeraamme kuitenkin, täyyyhän jonkun pitää hänet järjissään :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän täytyy valitettavasti lisätä imperfekti. Mutta onneksi muitakin on, eri efektillä tosin. Kaipaan häntä.
Puolisoni on sielunkumppanini. Yhdessä oltu 25v. Ollaan oltu Jo vuosia myös parhaat kaverit. Pystymme kertomaan toiselle kaikki ja toinen huomaa heti jos joku on vialla. Ajattelemme myös usein samaa asiaa ja havaitaan se kun toinen alkaa puhumaan siitä. Se on aika outoa. Koen että olemme täydelliset toisillemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tuntenut ystäväni puolet elämästäni. Emne useinkaan ole asuneet lähekkäin, välillä olemme asuneet jopa eri maissa, mutta fyysisestä välimatkasta huolimatta hän on paljon läheisempi kuin kukaan toinen ystäväni. Voimme puhua oikeastaan kaikesta, ja ymmärrämme toisiamme jollain todella kummallisella tasolla. En voi kuvitella mitään sellaista, mikä voisi erottaa meidät toisistamme. Mulla ei ole siskoa, mutta hän täyttää sen paikan täydellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ystävä joka kokee olevansa sielunkumppanini. Itse asiassa olen hyvä kuuntelija ja osaan kuunnella myös "rivien välit", siitä hänelle on tullut tämä mielikuva. Itse asennoidun häneen pienellä varauksella, omia juttujani en voi hänelle kertoa koska suunvuorot ovat harvassa mutta kaveeraamme kuitenkin, täyyyhän jonkun pitää hänet järjissään :D.
Ja hän pitää sinua sielunkumppanina? Voi kamalaa! Todella epäreilu kuvio, miksi toimit noin? Toi on väärin.
Samalla pikku kylällä vietettiin lapsuus. Teini-iässä nuortenleirillä tutustuttiin paremmin, mutta sielunkumppaneita meistä tuli eräänä yönä, kun hän tuli kotiini hädissään ja kertoi, ettei voi mennä kotiin. Kun on sydän verellä ja henkisesti aivan rikki, ei siinä voi olla ystävystymättä todella syvästi.
No, elämät vei omille teilleen ja vastoin kaikkien muiden oletuksia, meistä ei tullut paria. Mutta tuli parempaa, tuli ikuiset ystävät. Molemmilla parisuhteet on tullut ja mennyt, mutta me ollaan jotain ikuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samalla pikku kylällä vietettiin lapsuus. Teini-iässä nuortenleirillä tutustuttiin paremmin, mutta sielunkumppaneita meistä tuli eräänä yönä, kun hän tuli kotiini hädissään ja kertoi, ettei voi mennä kotiin. Kun on sydän verellä ja henkisesti aivan rikki, ei siinä voi olla ystävystymättä todella syvästi.
No, elämät vei omille teilleen ja vastoin kaikkien muiden oletuksia, meistä ei tullut paria. Mutta tuli parempaa, tuli ikuiset ystävät. Molemmilla parisuhteet on tullut ja mennyt, mutta me ollaan jotain ikuista.
Aika ihana että ajattelet noin.
Kierrän kaukaa ihmiset, jotka alkavat kokea "sielunkumppanuutta" kanssani. Tällaisilla ihmisillä on ilmennyt selvää luonnehäiriötä. Eli rajattomuutta, "ihon alle menemistä", raivokohtauksia, ilkeyttä, vihaa, kostamista, omistushaluisuutta, omien asioitten pitkästyttävää tilittämistä...
Ikävää, että mulla on näin negatiivisia kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kierrän kaukaa ihmiset, jotka alkavat kokea "sielunkumppanuutta" kanssani. Tällaisilla ihmisillä on ilmennyt selvää luonnehäiriötä. Eli rajattomuutta, "ihon alle menemistä", raivokohtauksia, ilkeyttä, vihaa, kostamista, omistushaluisuutta, omien asioitten pitkästyttävää tilittämistä...
Ikävää, että mulla on näin negatiivisia kokemuksia.
Joo, tää on kyllä totta.
Muutama tässä ketjussa on vihjannut, että sielunkumppaniksi koettu ystävä on nykyään entinen ystävä. Monesti kuvioon kuuluu, että "sielunkumppaniystävä" vihastuu tulisesti ja katkaisee välit. Tällaisesta "ystävyydestä" jää jäljelle vain riekaleet ja rikkinäinen sydän. Sekä kummallinen kaipaus. Ei ole terve suhde tällainen.
Itse en todellakaan halua intensiivistä sielunkumppanuusystävyyttä, joka lopulta päättyy huonosti. Mieluummin olen pitkäaikaisten rauhallisempien ja luotettavampien ystävien kanssa. Luotettava, vakaa, viisas ja huumorintajuinen. Sellainen on parempi ystävä kuin joku outo ja intensiivinen, ihon alle menevä sielunkumppani. Siis mun kokemuksen mukaan.
Hän tunnisti heti, minulla meni pari viikkoa ennen kuin aloin tajuta - hän oli niin erilainen kuin muut tuntemani ihmiset, että hän tuntui omituiselta aluksi.
Hetihän se selvis jutellessa, että ollaan sielunkumppaneita kummallekin. Muutama vuosi myöhemmin mentiin naimisiin keskenämme.
Tätä on nyt sitten kestänyt 24v. En pois vaihda. <3
Tapasin sielunkumppani ystäväni ammattikorkeakoulussa noin 10 v sitten ja aluksi olimme eri porukoissa, sattumalta ajauduttiin kuitenkin juttelemaan bussipysäkillä keskenämme ja heti huomasimme miten samanhenkisiä olemme. Siitä asti oltu viikottain yhdessä. Matkusteltu, soitettu aina ekana toisillemme ja ystäväni oli kaasoni sekä on nyt lapseni kummi. Erilainen ystävyys kuin muiden kanssa, olemme kuin siskokset.