Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa joka suhtautuu lasten hiusten leikkaamiseen syöpäsairaiden hyväksi
12.04.2017 |
hiukan siten, että siinä enemmän kiillotetaan äidin kuin hiuksistaan luopuvan lapsen kruunua? Tiedän että asia on vakava ja siinä tehdään hyvän asian puolesta, mutta silti näitä fb:ssä näkyviä päivityksiä katsoessa mua hirvittää miten ne äidit oikein yllyttävät lapsiaan leikkauttamaan pitkät hiuksensa. Ei mun mielestä 9-vuotiaan tarvitsisi parhaimassa tyttöiässä luopua pituuksistaan, vasta sitten kun teini-ikä koittaa ja ennen kuin hiustenvärjäilyt alkavat leikkauksineen oikeasti kiinnostaa voisi tuon lahjoituksen tehdä. Teen nyt suuren tunnustuksen, mutta en anna kyllä oman lapseni leikata hiuksiaan vain siksi että saan aikaan hypetyksen instagramissa.
Kommentit (7)
Asia on tietenkin eri, jos lapsi on erikseen hiustenleikkuuta pyytänyt, mutta tämä varta vasten hiusten leikkaaminen tällaiseen tarkoitukseen arveluttaa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asia on tietenkin eri, jos lapsi on erikseen hiustenleikkuuta pyytänyt, mutta tämä varta vasten hiusten leikkaaminen tällaiseen tarkoitukseen arveluttaa. ap
Eikä ole eri asia! Lasta ei vastuuteta mokomista asioista, mihin lapsen käsityskyky ei riitä. Piste.
Siis mikä juttu tämä on? En ole kuullutkaan. Tehdäänkö niistä leikatuista hiuksista peruukkeja syöpäsairaille lapsille?
Mikä niissä pitkissä hiuksissa on itseisarvo? Minulla pienenä oli upea, paksu ja hyvin pitkä tukka. Olin masentunut lapsi, inhosin itseäni paljon enkä ymmärtänyt miksi kukaan voisi minusta tykätä. Äitini ei antanut leikata hiuksiani, koska ne olivat niin upeat ja pitkät. En minä niitä erityisesti olisikaan halunnut leikata, mutta ala-asteen loppupuolella näin telkkarissa ihanat polkkapituiset hiukset, ja kinusin saada leikata hiukseni sellaisiksi. Lopulta äiti suostui, pääsin pääkarvoistani eroon ja ensimmäistä kertaa elämässäni katsoin itseäni peilistä ja ajattelin, että minähän näytän ihan hyvältä. Pikkuhiljaa itsetuntokin alkoi kohoamaan, ja hyväksyin sen, että on ihmisiä jotka minusta välittävät, ja ne jotka välittämistä minulle osoittavat ovat vilpittömiä, eivät vain esitä, kuten aiemmin olin kuvitellut.
Pointti on, että miksi "parhaassa tyttöiässä" pitäisi olla joku helvatun pitkä tukka? Minä en näe siitä tasan mitään hirveää, että lapsi saa hyvän mielen lahjoitettuaan jotakin niin turhaa kuin pääkarvoituksen sellaiselle, joka sitä "tarvitsee." Ehkäpä lapsi samalla oppii, että hän on paljon enemmän kuin "upea, pitkä tukka" ja että hän voi teoillaan saada maailmaan paljon hyvää. Joskus se tukka voi muutenkin tippua päästä vaikka sitä ei halua. Silloin olisi hyvä, että itsetunto ei ole niistä pitkistä kutreista kiinni. Ja juu, minullakin huonoon itsetuntoon vaikutti hiusten pituus, mutta pointtina on se, että jos minulle ei olisi tuputettu sitä "tytöllä pitää olla pitkä tukka," en olisi joutunut vihaamaan lapsena itseäni niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä niissä pitkissä hiuksissa on itseisarvo? Minulla pienenä oli upea, paksu ja hyvin pitkä tukka. Olin masentunut lapsi, inhosin itseäni paljon enkä ymmärtänyt miksi kukaan voisi minusta tykätä. Äitini ei antanut leikata hiuksiani, koska ne olivat niin upeat ja pitkät. En minä niitä erityisesti olisikaan halunnut leikata, mutta ala-asteen loppupuolella näin telkkarissa ihanat polkkapituiset hiukset, ja kinusin saada leikata hiukseni sellaisiksi. Lopulta äiti suostui, pääsin pääkarvoistani eroon ja ensimmäistä kertaa elämässäni katsoin itseäni peilistä ja ajattelin, että minähän näytän ihan hyvältä. Pikkuhiljaa itsetuntokin alkoi kohoamaan, ja hyväksyin sen, että on ihmisiä jotka minusta välittävät, ja ne jotka välittämistä minulle osoittavat ovat vilpittömiä, eivät vain esitä, kuten aiemmin olin kuvitellut.
Pointti on, että miksi "parhaassa tyttöiässä" pitäisi olla joku helvatun pitkä tukka? Minä en näe siitä tasan mitään hirveää, että lapsi saa hyvän mielen lahjoitettuaan jotakin niin turhaa kuin pääkarvoituksen sellaiselle, joka sitä "tarvitsee." Ehkäpä lapsi samalla oppii, että hän on paljon enemmän kuin "upea, pitkä tukka" ja että hän voi teoillaan saada maailmaan paljon hyvää. Joskus se tukka voi muutenkin tippua päästä vaikka sitä ei halua. Silloin olisi hyvä, että itsetunto ei ole niistä pitkistä kutreista kiinni. Ja juu, minullakin huonoon itsetuntoon vaikutti hiusten pituus, mutta pointtina on se, että jos minulle ei olisi tuputettu sitä "tytöllä pitää olla pitkä tukka," en olisi joutunut vihaamaan lapsena itseäni niin paljon.
Se, että sinä assosioit pahoinvointisi pitkiin hiuksiisi ei ollut nyt se pääasia. Todennäköisesti kohteluusi vaikutti kateus ja siitä ei kauaa ole, kun joku täällä palstallakin toimitti miten kanssasisaret yrittivät päästä tästä kateudenaiheuttajasta eroon leikkauttamalla ne kännissä.
Mietin vain, että tajuavatko nämä lapset aivan varmasti mihin ovat ryhtyneet? Tämäkin yksi äiti sai palkattua tutun kampaajan tekemään sen leikkuun ja sai soitettua paikalle tutun lehtitoimittajan, joka tuli paikan päälle kuvaamaan tämän hiustenluovutusseremonian. Mietin vain, että miten pahemman hypetyksen ja kameroiden sammuttua lapsi tajunnut mistä luopui ja millaiset itkut siitä on käyty vain siksi että äiti saa jakaa tämän facebookissa, instassa ja twitterissä? Sitä hän ei taatusti kerro miten katkeria kyyneleitä siellä on vuodatettu sen jälkeen. Peräänkuulutan siis sitä, että kuinka paljon aikuiset manipuloivat lapsiaan näihin juttuihin mukaan.
Sitä paitsi onko parempaa ikää olla pitkillä hiuksilla kuin pienenä? :)
Yhdelläkin yhdeksänvuotiaalla olivat aivan ihanat pitkät, vaaleat kiharat. Tajuaako lapsi mihin on suostunut ja etteivät hiukset kasva yhdessä yössä takaisin?