Lue keskustelun säännöt.
Mun elämä on yhtä kaaosta, tuntuu että menetän kontrollin :(
04.04.2017 |
Koko elämäni on ollut yhtä isoa sekasortoa. Lapsena olin käytösongelmainen; uhmasin kaikkia ja kaikkialla, en saanut kavereita, järjestin kohtauksen minne tahansa menimme ja varastin kaiken huomion nuoremmilta sisaruksiltani ollessani niin hankala.
Nuorena olin opinnoissani laiska, luonteeltani impulsiivinen ja räjäjdysherkkä, sain "potkut" jopa rakastamastani harrastuksesta.
Olin äkkipikainen ja suuttuessani väkivaltainen.
Nuorena aikuisena olen pärjännyt opinnoissani, vaikka pääni sisällä tuntuu olevan kaaos. Suoritan ja suoritan; en siedä epäonnistumisen tunnetta ja jos koen etten osaa tai pärjää, luovutan.
Olen yhä impulsiivinen enkä osaa kontrolloida impulseja. Olen aika ääripääihminen tunteideni kanssa enkä osaa kontrolloida niitäkään. Suusta pääsee sammakoita, usein itkettää tai suututtaa, ärsyyntymiskynnys on matala. Tai sitten olen superinnoissani jostain, täydellä teholla mukana, idearikas ja aina valmis kaikkeen - kunnes kyllästyn.
Mitään selkeää jaksoa ei ole, jokainen päivä on yllätys - tai no, tunti.
Menetän kohta kontrollin, siltä ainakin tuntuu. Ahdistaa helvetisti olla tällainen. Lienee sanomattakin selvää, että mitään ihmissuhteita ei voi muodostaa - kukaan ei jaksa kauaa, ei uudet kaverit tai miehet. Onneksi on pari hyvää ystävää jotka ovat olleet jo vuosia.
Olen kyllä menossa psykiatrin konsultaatioon, mutta jokainen päivä tuntuu taistelulta. On todella, todella raskasta elää tällaisena ja antaisin mitä vain, jos jonain aamuna heräisin täysin eri ihmisenä. En halua kuolla, en edes ajattele sellaista, mutta en jaksa olla MINÄ.
Kommentit (4)
Kuulostaa tutulta. :( On helpottanut ehkä hiukan, kun ikää on tullut lisää. Jos se lohduttaa.
N45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. :( On helpottanut ehkä hiukan, kun ikää on tullut lisää. Jos se lohduttaa.
N45
Sopiiko kysyä, oletko koskaan hakenut mitään apua asiaan?
Itse kyllä olen, mutta jutteluavusta ei ole ollut mitään hyötyä. Toki siis päällimmäiseen ahdistukseen, kun asioita on saanut purettua, mutta mihinkään käyttäytymiseen yms. ei ole ollut vaikutusta (ja olen käynyt juttelemassa PALJON).
Totta kai teoriassa tiedän, millaista käytöstä odotetaan ja tiedän, mitä pitäisi tehdä, mutta en jotenkin osaa. Ja vaikka kuinka ajattelisin tyyliin "tänään mä tsemppaan", tulee joku impulssi/tunne ja taas mennään - mikä lisää ennestään häpeän ja epäonnistumisen tunnetta, jotka taas seuraavat sitten perässä ja oravanpyörä on valmis.
Mulla ei ole malttia eikä keskittymiskykyä ja etenkin itselleni tärkeissä asioissa luon mielettömät paineet ja stressin, jotka tietenkin lisäävät huonoja fiiliksiä ja jälleen ollaan oravanpyörässä.
Tällä hetkellä, juuri tänä päivänä tuntuu siltä kuin olisin keskellä suota, räpiköin ja pysyn kyllä pinnalla, mutten näe menenkö syvemmälle vai kohti rantaa. Tuntuu, että avunheittoköysiä on joka puolella, saan niistä jotenkuten otteen mutta suo pyörii kuin hyrrä enkä saa mitään pysyvää otetta - päinvastoin, kiristän köysistä umpisolmuja jotka sitovat mut tiukemmin suohon.
Ap
Kuulostaa adhdltä. Josko voisit kokeilla lääkitystä.