Syrjäytyneen Janin tarina, tie kohti parempaa alkoi kannustamisesta, tukemisesta ja positiivisesta asenteesta

Ei me oikein osata tuota positiivisuutta ja kannustamista sensijaan negatiivisuudessa ja toisten haukkumisessa olemme maailmanmestareita.

Tuo tapaus on kuin äärioikeistolaisen märkä uni. Saa kusta muroihinsa ihan tahallaan yli 10 vuotta. Lopulta menee sit opiskelemaan. Öh?!? Miksi tämäkin juttu on tuotu esille?

Mä olen tuota kannustamista ja tukemista tehnyt työkseni. Omasta mielestäni tulos oli yllättävän hyvä, kun peukalotuntumani mukaan noin 30 % noista "työnuoristani" jatkoi pajalta johonkin oppilaitokseen. En tietenkään voi tietää, kuinka siellä myöhemmin kävi. Kuitenkin heillä kaikilla oli rankka ja vaikea tausta. Siis niitä tapauksia, jotka muut ovat tuominneet pohjasakaksi. Pahoin kuitenki pelkään, että niissä kouluissa nämä tyypit on jätetty ilman sitä kannustusta, jota he olisivat paitsi. Eikä se välttämättä ole mitään järisyttävän ihmeellistä se kannustus. Muutama ystävällinen sana päivässä tekee jo paljon.

Kehtaan sanoa, että vaikka lapsen ja nuoren pää ei ole tyhjä taulu, niin melko vähäinen kannustuskin auttaa paljon. Ja kuinka tärkeää se kannustus on niille, jotka ovat lapsuudestaan asti saaneet osakseen vanhemmiltaan ja muulta lähiympäristöltään pelkkää paskaa?

Sepä se, kun koko elämän kuulet olevasi pelkkää paskaa, niin jotkut rupeaa jo uskomaan siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo tapaus on kuin äärioikeistolaisen märkä uni. Saa kusta muroihinsa ihan tahallaan yli 10 vuotta. Lopulta menee sit opiskelemaan. Öh?!? Miksi tämäkin juttu on tuotu esille?

Ja sitten kymmenen vuoden muroihin kusemisen jälkeen ei saisi saavuttaa mitää hyvää?

Tsemppiä Janille, asiat näyttää jo hyvältä töitäkin on löytynyt, opiskelut maistuu ja asennekin tuntuu olevan kohdillaan. Valo näkyy kirkkaasti tunnelin päässä, hyvä homma.

Lapsen harrastustoiminnassa näkee kyllä sen, että kilpailuhenki vie lopunkin järjen vanhemmilta. Kannustaminen unohtuu. Paljon on vielä oppimista jotta osataan mennä positiivisen kautta (välillä epäonnistuen) eteenpäin. Tsemppiä kaikille, joita on potkittu päähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo tapaus on kuin äärioikeistolaisen märkä uni. Saa kusta muroihinsa ihan tahallaan yli 10 vuotta. Lopulta menee sit opiskelemaan. Öh?!? Miksi tämäkin juttu on tuotu esille?

Ja sitten kymmenen vuoden muroihin kusemisen jälkeen ei saisi saavuttaa mitää hyvää?

facepalm

Näitä kadonneita työmiehiä on siis lähes 80 000. Ja tähän lukuun lasketaan vain ne, jotka eivät ole työelämässä eivätkä opiskelemassa. Miten mahtava määrä onkaan sitten vielä niitä, jotka kyllä ovat jollain tavalla työelämässä mukana, mutta työajan ulkopuolella viettävät aikansa neljän seinän sisällä. Sosiaalisia kontakteja ei ole, harrastuksia ei ole. Työssä käydään, mutta kukaan ulkopuolinen ei huomaa, että elämässä ei ole mitään muuta toimintaa. Minäkin tunnen pari tällaista. Tietysti he eivät ole yhteiskunnalle niin suuri ongelma, sillä yhteiskunta laskee vain yksilön tuottavuutta. Mutta yksilön kohdalla voidaan ajatella sen olevan jonkinlaista puolisyrjäytymistä.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kadonneita työmiehiä on siis lähes 80 000. Ja tähän lukuun lasketaan vain ne, jotka eivät ole työelämässä eivätkä opiskelemassa. Miten mahtava määrä onkaan sitten vielä niitä, jotka kyllä ovat jollain tavalla työelämässä mukana, mutta työajan ulkopuolella viettävät aikansa neljän seinän sisällä. Sosiaalisia kontakteja ei ole, harrastuksia ei ole. Työssä käydään, mutta kukaan ulkopuolinen ei huomaa, että elämässä ei ole mitään muuta toimintaa. Minäkin tunnen pari tällaista. Tietysti he eivät ole yhteiskunnalle niin suuri ongelma, sillä yhteiskunta laskee vain yksilön tuottavuutta. Mutta yksilön kohdalla voidaan ajatella sen olevan jonkinlaista puolisyrjäytymistä.

Tiedän, että aihe ei ole suosittu täällä, mutta varmaan monet kaipaisi naistakin elämään. Sekin on asia mikä varmasti masentaa, nykyään yhä usempi nainenkin kärsii samasta ongelmasta ja tuntuu, että ihan tolkuttomat ja epärealistiset vaatimukset on ihmisillä.