Miksi poliitikkoja aina haukutaan

Media on ottanut asiakseen aina vain arvostella päätöksentekijöitä ja nostaa esiin ongelmia. Mitään positiivista ei tunnu ylipäänsä tapahtuvan tai sellaisesta ei ainakaan uutisoida. Johtaviin poliitikkoihin suhtaudutaan kuin pahantekijöihin. Vaalitenteissä heitä kuulusteluun kuin vakavista rikoksista epäiltyjä. Joka käänteessä ollaan kaivelemassa, eikö löytyisi mitään arveluttavaa heidän tekemisistään tai vaikuttimistaan. Jos jotain pientäkin epäilystä löytyy, siitä revitellään juttuja loputtomasti. Varsinaiset poliittiset asiakymykset saavat jäädä taustalle, kun päättäjäparkaa päästää retuuttamaan vaikkapa epäillyistä sukulaisten suosimisesta. Sittenkin kun todetaan, ettei mitään aihetta ollutkaan, julkisen sanan neuvostokin toteaa, ettei olisi saanut antaa asian olla. Näin kävi Sipilän Terrafame jupskassa. Siitä, että Kainuussa saatiin pelastettua tuhansia työpaikkoja, ei tietenkään puhuta mitään. Asiaan liittyvistä ympäristöongelmia kyllä jaksetaan tehdä juttua.

Vaikeita päätöksiä tekeviä poliitikkoja voidaan kiittää korkeintaan vuosikymmenten jälkeen. Esko Ahon hallitusta lyötiin aikoinaan kuin vierasta sikaa, kun he tekivät sen mikä oli pakko tehdä. Onneksi Aho ja Viinanen ovat vielä elossa, kun vihdoin mediaan suvaitse antaa heille tunnustusta maan pelastamisesta kuilun partaalla.

Miksei kukaan puolusta ja kannusta päättäjiä silloin, kun ratkaisuja tehdään? Miksei edes joskus voida myöntää, että jotain hyvääkin on saatu aikaan? Eikö kansalle saa kertoa, että kipeät päätökset ovat joskus välttämättömiä, ettei käy vielä huonommin.

Tarvitseeko ihmetellä alhaisia äänestysprosentteja tai sitä, ettei kansa luota poliitikkoihin ja populistit huijaavat äänestäjiä. Tai varsinkaan sitä, ettei järkeviä ihmisiä saadaan pyrkimään poliittiseen valtaan?

Medialla on asiassa raskas vastuu. Valan vahtikoirankaan ei koko ajan tarvitse haukkua.