Sinä eronnut nainen, kysymys sinulle!

Otan osaa AP. Olosi helpottaa ajan kanssa. Anna tunteiden tulla, itke jos siltä tuntuu. Kyllä asiat muuttuvat vielä paremmiksi ja löydät sinulle sopivan miehen. :)

Tsemppiä!

Pahalta tuntui vaikka erosta oli silloin "jo" vuosi aikaa. Miehen uusi oli aivan vastakohtani, mutta ehkä se kertoo ettemme sopineet toisillemme ollenkaan.

Raukkis tyyppi jos ensin jättää eikä edes viitsi myöntää asiaa. Ole onnellinen et pääsit tuollaisesta eroon!

Valitettavasti ei kipuun auta muu kuin aika. Yritä olla ajattelematta koko asiaa. Yritä hyväksyä se, että tilanne on nyt tämä, älä suotta kysele miksi. Elämä meni nyt näin ja sillä sipuli. Et voi muuttaa tapahtunutta, voit vain muuttaa asenteesi tapahtuneeseen. Lopeta exäsi tarkkaileminen ja miettiminen, anna sen mennä. Ei se helppoa ole, mutta kyllä sä selviät. 

Eiköhän exäsi jossain vaiheessa tee saman tempun uudelle naiselleen. Eli et menetä mitään ihmeellistä. Sure nyt surusi ja sitten uutta matoa koukkuun.

Hän ei kerro naisesta, koska häpeää itsekin itseään.

Minun mieheni vaihtoi minut lennosta toiseen 20 v jälkeen. Toipuminen oli raskas tie. Pahin vaihe kesti 1,4 v. Aika hyvin pääsin yli kahdessa vuodessa.

Nyt erosta on jo vuosia, en kanna kaunaa ja olen uusissa naimisissa, mutta silti josku surettaa, että miksi minä en kelvannut.... hylkääminen kun on yksi kamalimmista asioista, mitä ihmiselle voi tapahtua.

Erosta meni ehkä 3 vuotta että otti uuden naisen. Ei sen kummempia ajatuksia, lapset pitävät hänestä ja puhuvat lämpimään sävyyn, se riittää.

Oli ristiriitainen olo, kun kuulin exän alkaneen seurustella. Toisaalta sisimmässäni tiesin, että uuden kanssa hänellä oli enemmän yhteistä kuin minun kanssani. Silti ajatus naisesta satutti. Lohduttauduin ajattelemalla, ettei exälle kelpaamattomuus tehnyt minusta huonoa ihmistä. Emme vain sopineet toisillemme.

Jaksamista sinulle, selviät kyllä!!

Mies lähti ja teki tilaa sinulle paremmin sopivalle miehelle. Näin tämä kuvio usein menee.

Itse jätin aikanaan oman mieheni kuin nallin, hänelle oli turha selittää etten tee mitään hänen kaltaisellaan tyypillä, hän valitti ja arvosteli tekemisiäni ja olemustani kaiken aikaa. Olin tietysti väärässä ja tekemässä elämäni erehdystä kun osoitin hänelle ovea ja hän tarjoutui monta kertaa jalomielisesti tulemaan takaisin siihen asti kun uhkasin syöttää hänet koirilleni. Olin vain ja ainoastaan helpottunut kun hän löysi uuden "uhrin" joka vielä hankkiutui raskaaksi suhteelisen pian, viimeinkin rauhallista sinkkuelämää jota ei ole tarvinnut pois vaihtaa:)

Ensimmäisenä ainakin poistat facebook kavereista!

Aika auttaa. Käsittele tunteitasi rauhassa, ne ovat ihan luonnollisia. Ex-miehesi teki ikävän tempun ja sinulla on täysi oikeus olla surullinen, vihainen jne. Itse saatoin itkeä vielä parinkin vuoden päästä erosta. En haikaillut miestä takaisin, mutta surin menetettyjä unelmiani. Ehkä vielä joskus saan kokea ne jonkun kanssa.

Erosimme yhteisestä sopimuksesta ystävinä pitkän pohdinnan jälkeen. Olin jopa iloinen kun kuulin, että miehellä on uusi tyttöystävä, koska yhteisestä eropäätöksestä huolimatta mies tuntui ottavan eron raskaammin.

Tuo kertomatta jättäminen erosta kuulostaa oudolta. Haaveilisiko mies vielä sinua takaisin? No ainakin noille postin lähettäjille voinet laittaa viestiä missä kerrot asiasta, ettei tule lisää samaa?

Minulla on aika tuore ero. Mieheni on ollut jo vuosia enemmän tai vähemmän onneton, eikä se suoraan liitynyt meidän väliseen suhteeseen, mutta osittain juuri tuon takia meillä oli hyvin vinoutuneet ja epätasapainoiset roolit perheessä. Olen aina toivonut, että hän pystyisi olemaan onnellinen ja vaikka hän romahti aika totaalisesti eron jälkeen (minä halusin erota) on hän noussut kuin feeniks-lintu tuhkasta. Ja olen siitä vilpittömän onnellinen hänen puolestaan. Tämä 'kukoistaminen'  tulee melko suurelta osalta saamastaan huomiostaan naisilta (puhumme tästä aika avoimesti). Oikeasti kiva hänelle.

Mutta. Pystyin kohtaamaan neutraalisti, jopa positiivisesti, tätä hänen voittoisaa kulkuaan naisrintamalla niin kauan hyvin kun minullakin oli toimiva laastari/fwb suhde. Kun se hiipui ja totaali yh'n arki ja eron kaikki vaikutukset ja koko mennyt avioliitto kaikissa merkityksissään konkretisoitui minulle, alkoi inhottava katkeruus kaivelemaan... Ja halusin nimenomaan erota ennenkuin minusta olisi tullut sellainen katkera akka.  

Olen edelleenkin tyytyväinen että uskalsin erota monen vuoden pinnistelyn jälkeen, mutta eihän se tehnyt minun elämääni yhtään helpommaksi (onneksi hieman kepeämmäksi ja valoisammaksi kuitenkin). Minä olen edelleenkin se jolla on kaikki vastuu lapsista, taloudesta jne. Energiani riittää juuri ja juuri työssäkäyntiin ja lasten perus (+) tarpeiden hoitamiseen. Vaikka yritän ottaa itselleni inspiroivia hetkiä kodin ulkopuolelta, on minun sosiaalinen piirini kutistunut vuosien saatossa aika minimaaliseksi.

Eksälläni on toki omat haasteensa elämässään, mutta ai kuinka kadehdin sitä hänen vapauttaan ja mahdollisuutta omaan aikaan. Hänellä on työnsäkin puolesta laaja ja vilkas sosiaalinen elämä, jossa on helppo tehdä uusia tuttavuuksia.

En voi muuta kuin hyväksyä asian tilan niinkuin se on. Varon lankeamasta vertailuun. Olen hellä ja empaattinen itselleni, ei ole syytä surkutteluun, vahvistan tietoisesti positiivista ajattelua jne. Mutta kyllähän joskus huomaan vajoavani sellaiseen itsensä surkuttelluun; koen olevani jo vanha nainen, jota kukaan ei halua, kauneus on hävinnyt, ja loppuelämän yksinäisyys odottaa. nyyh nyyh :) Ja sitten taas ryhdistäydyn ja menen hymyillen kauppaan ja töihin ja saan hymyjä takaisin ja elämä voittaa ja ehkä joskus vielä joku mukava positiivinen kumppani tulee jostain vastaan ja eksäni onni ei todellakaan ole minulta pois vaan päinvastoin!

Johan tuli sepustus. Oli ilmeisesti tarve saada tämä 'sanottua ääneen'.