Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa minua jättämään poikaystäväni
19.03.2017 |
En enää jaksa enkä pysty tähän. Hän on itsekäs, ei myönnä virheitään, on vihainen ja yksipuolinen. Olemme olleet lähes neljä vuotta yhdessä. Välillä on hyviä kausia, jotka tekevät pudotuksesta vielä vaikeampia. Hän ei halua erota. En ole koskaan jättänyt ketään.
Kommentit (29)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot, että tämä on nyt tässä. Se, ettei poikaystävä halua erota, ei estä sinua eroamasta hänestä. Mitä selvemmin ja jopa rumemmin asian sanot, sitä yksinkertaisempaa. Koska hän ei ole kohdellut sinua hyvin, ei sinunkaan tarvitse sokerikuorruttaa mitään. Älä vain aloita mitään "ei tämä johdu sinusta, tämä johtuu minusta"-liibalaabaa, vaan nimenomaan niin, ettet halua enää olla kyseisen ihmisen kanssa sen vuoksi, miten hän käyttäytynyt sinua kohtaan.
Mikäli tunnet pahaa oloa parisuhteessasi, niin lähde pois. Ei se ainakaan pitkittämällä parane.
"Tämä meidän suhde on nyt loppu. En halua olla enää kanssasi. Heippa!"
AP ei tule jättämään miestä. Ensi viikolla ovat taas Rossossa ja mies antaa AP:n valita pizzatäytteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanot, että tämä on nyt tässä. Se, ettei poikaystävä halua erota, ei estä sinua eroamasta hänestä. Mitä selvemmin ja jopa rumemmin asian sanot, sitä yksinkertaisempaa. Koska hän ei ole kohdellut sinua hyvin, ei sinunkaan tarvitse sokerikuorruttaa mitään. Älä vain aloita mitään "ei tämä johdu sinusta, tämä johtuu minusta"-liibalaabaa, vaan nimenomaan niin, ettet halua enää olla kyseisen ihmisen kanssa sen vuoksi, miten hän käyttäytynyt sinua kohtaan.
Hänellä on tapana kääntää asia niin, etten tyydy mihinkään, olen liian vaativa enkä arvosta hänen tunteitaan tai tekojaan. Hän on usein hyvin kilttikin, tekee ruokaa ja kertoo huolehtivansa minusta. Mutta muut asiat ovat täysin pielessä. Tuntuu, että olemme täysin eri aallonpituuksilla monessa asiassa. Välitön hänestä kovasti, enkä tahdo hänelle mitään pahaa. En vain jaksa näin vaikeaa ja epätyydyttävää suhdetta, jossa toinen osapuoli elää vihaisessa ja epäempaattisessa kuplassa, johon en pääse.
1. Hommaat oman asunnon
2. tilaat muuttoauton ja varaat laatikotja irtisanot omalta osaltasi vuokrasopparin yhteisestä kämpästä
3.pakkaat kamasi autoon ja lähdet.
Riittää kun toinen on päättänyt ettei enää halua olla yhdessä. Ei siihen tarvitse lupia kysellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot, että tämä on nyt tässä. Se, ettei poikaystävä halua erota, ei estä sinua eroamasta hänestä. Mitä selvemmin ja jopa rumemmin asian sanot, sitä yksinkertaisempaa. Koska hän ei ole kohdellut sinua hyvin, ei sinunkaan tarvitse sokerikuorruttaa mitään. Älä vain aloita mitään "ei tämä johdu sinusta, tämä johtuu minusta"-liibalaabaa, vaan nimenomaan niin, ettet halua enää olla kyseisen ihmisen kanssa sen vuoksi, miten hän käyttäytynyt sinua kohtaan.
Hänellä on tapana kääntää asia niin, etten tyydy mihinkään, olen liian vaativa enkä arvosta hänen tunteitaan tai tekojaan. Hän on usein hyvin kilttikin, tekee ruokaa ja kertoo huolehtivansa minusta. Mutta muut asiat ovat täysin pielessä. Tuntuu, että olemme täysin eri aallonpituuksilla monessa asiassa. Välitön hänestä kovasti, enkä tahdo hänelle mitään pahaa. En vain jaksa näin vaikeaa ja epätyydyttävää suhdetta, jossa toinen osapuoli elää vihaisessa ja epäempaattisessa kuplassa, johon en pääse.
Niin, siksipä sinun kannattaa jättää hänet, jos niin haluat tehdä. Ei se, että kertoo rehellisesti eron syyn ole mitään pahan tahtomista toiselle. Pahempaa olisi peitellä ero johonkin höttöön, että minun pitää nyt olla itsekseni ja etsiä tietä sydämeeni. Clean cut, se on parempi. Ethän itsekään haluaisi jätetyksi tulemisen hetkellä kuulla jotain tuubaa? Tai mistä sen tietää... en ole eronnut pitkään aikaan, olen tullut jätetyksi ja jättänyt. Pikimmin olen päässyt ylitse jätetyksi tulemisesta, kun ero on ollut kertakaikkinen ja mieluummin hieman "ruma" kuin mitään lohduttelusessio jonka päätteeksi kuitenkin olen jäänyt yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot, että tämä on nyt tässä. Se, ettei poikaystävä halua erota, ei estä sinua eroamasta hänestä. Mitä selvemmin ja jopa rumemmin asian sanot, sitä yksinkertaisempaa. Koska hän ei ole kohdellut sinua hyvin, ei sinunkaan tarvitse sokerikuorruttaa mitään. Älä vain aloita mitään "ei tämä johdu sinusta, tämä johtuu minusta"-liibalaabaa, vaan nimenomaan niin, ettet halua enää olla kyseisen ihmisen kanssa sen vuoksi, miten hän käyttäytynyt sinua kohtaan.
Hänellä on tapana kääntää asia niin, etten tyydy mihinkään, olen liian vaativa enkä arvosta hänen tunteitaan tai tekojaan. Hän on usein hyvin kilttikin, tekee ruokaa ja kertoo huolehtivansa minusta. Mutta muut asiat ovat täysin pielessä. Tuntuu, että olemme täysin eri aallonpituuksilla monessa asiassa. Välitön hänestä kovasti, enkä tahdo hänelle mitään pahaa. En vain jaksa näin vaikeaa ja epätyydyttävää suhdetta, jossa toinen osapuoli elää vihaisessa ja epäempaattisessa kuplassa, johon en pääse.
Niin, siksipä sinun kannattaa jättää hänet, jos niin haluat tehdä. Ei se, että kertoo rehellisesti eron syyn ole mitään pahan tahtomista toiselle. Pahempaa olisi peitellä ero johonkin höttöön, että minun pitää nyt olla itsekseni ja etsiä tietä sydämeeni. Clean cut, se on parempi. Ethän itsekään haluaisi jätetyksi tulemisen hetkellä kuulla jotain tuubaa? Tai mistä sen tietää... en ole eronnut pitkään aikaan, olen tullut jätetyksi ja jättänyt. Pikimmin olen päässyt ylitse jätetyksi tulemisesta, kun ero on ollut kertakaikkinen ja mieluummin hieman "ruma" kuin mitään lohduttelusessio jonka päätteeksi kuitenkin olen jäänyt yksin.
Hän on myös kertonut, että alkaa ryypätä ja kadottaa tietynlaisen elämänhalunsa, jos jätän hänet. Eli periaatteessa pilaisin hänen elämänsä. En halua hänelle sellaista... Ja toisaalta ajattelen viikoittain, kuinka haluaisin olla yksin ja saada elämältä enemmän kuin mitä hänen kanssaan. Hän on hyvin ailahtelevainen, ja välillä hän on muka onnellinen kanssani ja toisessa hetkessä oloni on kuin itsestäänselvyydellä ja riippakivellä. Jättäminen pelottaa ja ahdistaa, koska olen niin tottunut tähän. Ajattelen, että ehkä asiat paranevat ja korjaantuvat. Ja kuitenkin itken hänen vuokseen liian usein, viimeksi eilen. Eikä hän koskaan tule lohduttamaan. Ehkä se kuvaa suhteenkin tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot, että tämä on nyt tässä. Se, ettei poikaystävä halua erota, ei estä sinua eroamasta hänestä. Mitä selvemmin ja jopa rumemmin asian sanot, sitä yksinkertaisempaa. Koska hän ei ole kohdellut sinua hyvin, ei sinunkaan tarvitse sokerikuorruttaa mitään. Älä vain aloita mitään "ei tämä johdu sinusta, tämä johtuu minusta"-liibalaabaa, vaan nimenomaan niin, ettet halua enää olla kyseisen ihmisen kanssa sen vuoksi, miten hän käyttäytynyt sinua kohtaan.
Hänellä on tapana kääntää asia niin, etten tyydy mihinkään, olen liian vaativa enkä arvosta hänen tunteitaan tai tekojaan. Hän on usein hyvin kilttikin, tekee ruokaa ja kertoo huolehtivansa minusta. Mutta muut asiat ovat täysin pielessä. Tuntuu, että olemme täysin eri aallonpituuksilla monessa asiassa. Välitön hänestä kovasti, enkä tahdo hänelle mitään pahaa. En vain jaksa näin vaikeaa ja epätyydyttävää suhdetta, jossa toinen osapuoli elää vihaisessa ja epäempaattisessa kuplassa, johon en pääse.
Niin, siksipä sinun kannattaa jättää hänet, jos niin haluat tehdä. Ei se, että kertoo rehellisesti eron syyn ole mitään pahan tahtomista toiselle. Pahempaa olisi peitellä ero johonkin höttöön, että minun pitää nyt olla itsekseni ja etsiä tietä sydämeeni. Clean cut, se on parempi. Ethän itsekään haluaisi jätetyksi tulemisen hetkellä kuulla jotain tuubaa? Tai mistä sen tietää... en ole eronnut pitkään aikaan, olen tullut jätetyksi ja jättänyt. Pikimmin olen päässyt ylitse jätetyksi tulemisesta, kun ero on ollut kertakaikkinen ja mieluummin hieman "ruma" kuin mitään lohduttelusessio jonka päätteeksi kuitenkin olen jäänyt yksin.
Hän on myös kertonut, että alkaa ryypätä ja kadottaa tietynlaisen elämänhalunsa, jos jätän hänet. Eli periaatteessa pilaisin hänen elämänsä. En halua hänelle sellaista... Ja toisaalta ajattelen viikoittain, kuinka haluaisin olla yksin ja saada elämältä enemmän kuin mitä hänen kanssaan. Hän on hyvin ailahtelevainen, ja välillä hän on muka onnellinen kanssani ja toisessa hetkessä oloni on kuin itsestäänselvyydellä ja riippakivellä. Jättäminen pelottaa ja ahdistaa, koska olen niin tottunut tähän. Ajattelen, että ehkä asiat paranevat ja korjaantuvat. Ja kuitenkin itken hänen vuokseen liian usein, viimeksi eilen. Eikä hän koskaan tule lohduttamaan. Ehkä se kuvaa suhteenkin tilaa.
Nyt sanon kyllä, että höpöhöpö, just tuollaisia ne jaarittelevat lämpimikseen, ettei nainen tohtisi lähteä. Ei ihmisen elämään sillä pilata, että häntä lakataan hyysäämästä. Olet varmaan aika nuori ihminen, ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja lähde etiäpäin!
Hän myös kuukausi sitten irtisanoi asuntonsa, joka on toisella paikkakunnalla. Hän otti töitä kaupungista jossa asun ja oleskelee siis maksamassani vuokrakämpässä. Eikä hänellä kuulemma ole muuta paikkaa mihin mennä. Hän sotkee asunnossani ja jossittelee tekemisiään. Tekee myös hyvin usein lupauksia, joita ei pidäkään, ja suuttuu minulle kun huomautan asiasta. Hän on kuulemma jo korvannut kaikki lupauksensa muilla hienoilla teoillaan tai ei ole tehnyt niitä lainkaan. Olen niin sekaisin tästä tilanteesta, koska hänessä on paljon hyvääkin. Mutta tarkastellessa kokonaisuutta suhde tuntuu raskaalta, yksipuoliselta ja epätyydyttävältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alan kallistua sen puoleen, ettei ap:ssä ole sisua lähteä, vaan vielä 15 vuodenkin päästä pitää nurkissaan tuota nyhväkettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin, printtaahan nyt tämä hieno ajatussikermä, laita jääkaapin oveen ja viereen ilmoitus että alkaa hakea omaa kämppää.
Vierailija kirjoitti:
Alan kallistua sen puoleen, ettei ap:ssä ole sisua lähteä, vaan vielä 15 vuodenkin päästä pitää nurkissaan tuota nyhväkettä.
Toivon, että näin ei käy, ja siksi kaipaisin neuvoja parisuhteen päättämiseen. Olen luonteeltani kiltti, mutta tarvittaessa jämäkkä ja kovakin. Asia ahdistaa minua paljon ja siksi toivon tukea näinkin erikoiselta ja anonyymilta taholta.
Ehkä sullakin on meneillään jokin kriisi ja kohdistat kaikki huonot fiilikset nyt suhteeseen? Kun ajattelet tulevaisuuttasi, sanotaan vaikka 5-10 vuoden päähän, onko mies noissa suunnitelmissa mukana? Voisitko realistisesti ajatellen edes toivoa tilanteen paranevan tästä? Voisitteko yrittää vielä viimeisen kerran esimerkiksi parisuhdeterapian avulla? Ehkä sulla iskee nyt todellisuus vasten kasvoja kun mies on muuttanut sun luokse ja kaikkea, mutta jos pääset "pahan olon kuplasta" pois, olisiko mahdollista nauttia suhteesta ja miehestä? Lyhyesti minun apuni siis: ennen eroa, tee selväksi itsellesi että pahan olon aiheuttaja on nimenomaan mies, etkä sinä itse.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sullakin on meneillään jokin kriisi ja kohdistat kaikki huonot fiilikset nyt suhteeseen? Kun ajattelet tulevaisuuttasi, sanotaan vaikka 5-10 vuoden päähän, onko mies noissa suunnitelmissa mukana? Voisitko realistisesti ajatellen edes toivoa tilanteen paranevan tästä? Voisitteko yrittää vielä viimeisen kerran esimerkiksi parisuhdeterapian avulla? Ehkä sulla iskee nyt todellisuus vasten kasvoja kun mies on muuttanut sun luokse ja kaikkea, mutta jos pääset "pahan olon kuplasta" pois, olisiko mahdollista nauttia suhteesta ja miehestä? Lyhyesti minun apuni siis: ennen eroa, tee selväksi itsellesi että pahan olon aiheuttaja on nimenomaan mies, etkä sinä itse.
Kiitos viestistä. Olen usein ajatellut, että tilanne vielä korjaantuisi. Varsinkin, kun mies on kysyessäni ilmoittanut olevansa onnellinen ja tyytyväinen suhteeseemme. Siksi olen epäillyt pahaa oloani myös itseaiheutetuksi - ehkä mies on oikeassa, kun korostaa ainaista tyytymättömyyttäni? Hänellä on tapana uhriutua ja alleviivaa hyvää luonnettaan. Koen kuitenkin olevani reilu, empaattinen ja välittävä tyttöystävä. Olen aidosti kiinnostunut hänestä, kun taas hän ei yleensä muista isojakaan ja minulle tärkeitä asioita. Jos kerron toiveistani, hän kuittaa sen hymähtämällä tai kommentoimalla, että joo olis kyl kiva. Hän kertoo rakastavansa, muttei osoita välittävänsä todellakin minusta, vain itsestään ja omista tunteistaan. Hän puhuu välillä hyvin loukkaavasti, eikä myönnä tehneensä väärin. Tuntuu, että hän kokee suhteemme tietynlaiseksi kilpailuksi, ja väärässä oleva on aina luuseri tai vastaava.
Mies on siis henkisesti väkivaltainen loinen.
Puhu tilanteesta rehellisesti läheisilkesi, voitko kertoa esim äidille ja isälle tai muulle läheiselle? Näytä tuo viestiketju ja pyydä heiltä tukea.
Vierailija kirjoitti:
Mies on siis henkisesti väkivaltainen loinen.
Puhu tilanteesta rehellisesti läheisilkesi, voitko kertoa esim äidille ja isälle tai muulle läheiselle? Näytä tuo viestiketju ja pyydä heiltä tukea.
Koko perheeni pitää hänestä valtavasti. Edellinen suhteeni oli hyvin väkivaltainen, eikä nykyinen poikaystävä ole koskaan satuttanut minua fyysisesti. Hän on heille ikään kuin osoitus siitä, että pystyn järkeviinkin tekoihin ja valintoihin. Perheeni edessä hän on kohtelias, kuin rakastava palvelija minulle. En pyri selittämään itseäni pois tilanteesta, vaan kartoittamaan vaikeita ja niin ahdistavia lähtökohtia.
up