Tässä teille uusille äideille lastenkasvatusneuvoni: älä kysy lapselta koskaan mitään!

Muutama vuosi menee ihan hyvin tuolla tapaa. :)

Samaa mieltä. Nyt otetaan mansikkaa ja sillä selvä. Rajat on rakkautta.

Huono neuvo. Lapsi pitää opettaa tekemään päätöksiä myös itse. Muuten kasvaa sitten näitä 18-vuotiaita, jotka ei osaa mitään ajatella omilla aivoillaan.

Mulla on vielä parempi: älä puhu lapselle mitään. Se on ihan turhaa, oppii sekin olemaan hiljaa ja äiti saa olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Huono neuvo. Lapsi pitää opettaa tekemään päätöksiä myös itse. Muuten kasvaa sitten näitä 18-vuotiaita, jotka ei osaa mitään ajatella omilla aivoillaan.

Juuri näin! Minulta ei lapsena kyselty, asiat vain määrättiin ja minä en oppinut tekemään omia päätöksiä.

Miksi ostaa lapselle mitään jäätelöä? Epäterveellistä. Parempi tahdä lapsen kanssa aivan minimaalisesti yhtään mitään. Tällöin myös kasvatusvirheiden määrä vähenee.

Sama pätee puolisoon, ei puhuta sillekään mitään, ei tule turhia riitoja, kaikki on onnellisempia. Eikä töissäkään kannata puhua mitään, ei tule tehtyä virheitä. Ollaan vaan ja katsotaan toiseen suuntaan.Koiralle voi puhua, sillä se on ihmisen paras ystävä. Siltä voi kysyä myös, ottaako se tätä ruokaa tänään vai toista. Sille käy kumminkin kumpikin. Ei taaskaan tule riitaa. Kissoille ei tarvi puhua, sillä kissoja ei kiinnosta.

Väärin. Lapsen annetaan tehdä näennäisiä päätöksiä. Lapselta kysytään, otatko mansikkaa vai vaniljaa, laitatko tänään tämän sinisen vai punaisen paidan jne. Lapsi ei sen sijaan päätä, mitä ruokaa tänään syödään tai laittaako tänään haalarin vai takin. Näin lapsi oppii tekemään päätöksiä, itsetunto kasvaa, mutta perusturvallisuus on kasassa. Iän karttuessa sitten enemmän vastuuta päätöksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono neuvo. Lapsi pitää opettaa tekemään päätöksiä myös itse. Muuten kasvaa sitten näitä 18-vuotiaita, jotka ei osaa mitään ajatella omilla aivoillaan.

Juuri näin! Minulta ei lapsena kyselty, asiat vain määrättiin ja minä en oppinut tekemään omia päätöksiä.

Ja täällä on yksi lisää. Varmaan sanelupolitiikka on vanhemmista helppoa, mutta lasta se ei valmista elämään yhtään. Lapsen mielipidettä pitää kysyä ja antaa lapsen tehdä päätöksiä, ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin antaa valita kahdesta vaihtoehdosta. Pienistä valinnoista siirrytään iän myötä isompiin.

Vielä parempi neuvo: Älä tee lapsia! Elämästäsi tulee paljon helpompaa.

Tärkeintä on että elämässä ei tee yhtään virhettä.

Ihan hyvä neuvo, mutta ei tuollaisissa asioissa.

Lapselta ei kysytä mennäänkö ulos, mennäänkö nukkumaan tms. Sinä päätät että nyt mennään

Ei kannata myöskään kysyä mitkä vaatteet laitetaan. Annat kaksi vaihtoehtoa josta lapsi voi valita.

Jos jäätelöä olet päättänyt ostaa niin tietysti lapsi voi päättää maun.

Väärin. Lapsen pitää antaa harjoitella päätösten tekemistä juurikin tuollaisissa pienissä, vain lapseen vakuttavissa asioissa. Mitä väliä sillä sinulle on syökö lapsi mansikka- vai vaniljajäätelön? Tai välipalalla päärynän vai omenan. Vai saatko jotain nautintoa siitä, että saat mielivaltaisesti määrätä lapsen asioista..? 

Mutta sitten kun se omena on valittu, harjoitellaan niiden päätösten seurauksia, sillä tietenkään lapselle ei enää kuorita päärynää vaikka mieli muuttuisikin. Tämä on kasvattamista. 

Yksi asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota, on miten pyynnöt ja kehoitukset muotoilee. Lapselle ei sanota "Tuletko pukemaan?" jos lapsella ei oikeasti ole mahdollisuus valita puetaanko vai ei.

Tämän voi aloittaa myöhemminkin, lakkaa vaan yksi päivä puhumasta teineilleen. Antaa niitten räpiköidä elämänsä karikoissa ja itse voi ottaa rennosti. 

Se on vanilja eikä vanilija. T: nipo

Joo. Mä olen periaatteessa saanut valita, mutta valinta on aina kyseenalaistettu: "no hyi, miksi sinä nyt sitä suklaajätskiä". Lopputuloksena se, että olen nuori aikuinen, joka miettii jokaisen tekonsa ja sanansa niin, ettei kenelläkään vain olisi pahaa sanottavaa. Aika kuormittavaa ja täysin turhaa, estää minua pääsemästä täyteen potentiaaliini.

Kysykää ja antakaa tehdä pikkuvalintoja kyseenalaistamatta! 

Kyllä minä kysyn kaupassakin lapsilta että mitäs sitä huomenna syödään. Saa hyviä ideoita 😊 Aina en suostu jos ei tee itsellä yhtään mieli muttei aina lapsetkaan suostu minun ehdotukseen. Minä ehdotan esim jauhelihakeittoa ja lapset haluaa mieluummin kalakeittoa niin enemmistön äänillä kalakeitto voittaa koska ei minullakaan ole mitään sitä vastaan. Tänään syödään esikoisen valitsemaa lihaa. Huomenna tehdään itse hampurilaisia jotka minä ehdotin ja kävi kaikille. En ymmärrä niitä vanhempia jotka kauhistelee kun äiti kysyi lapseltaan että mitä ostetaan. Ei kai kukaan nyt kaikkea osta mitä lapsi haluaa mutta se on merkki siitä että vanhempi arvostaa myös lapsen mielipidettä.

Ja todellakin lapset päättää mitä jäätelöä syö. Minä päätän yhden maun ja lapset omansa.

Lapset nyt 7-, 9- ja 12 vuotiaat.

Vierailija kirjoitti:

Väärin. Lapsen pitää antaa harjoitella päätösten tekemistä juurikin tuollaisissa pienissä, vain lapseen vakuttavissa asioissa. Mitä väliä sillä sinulle on syökö lapsi mansikka- vai vaniljajäätelön? Tai välipalalla päärynän vai omenan. Vai saatko jotain nautintoa siitä, että saat mielivaltaisesti määrätä lapsen asioista..? 

Mutta sitten kun se omena on valittu, harjoitellaan niiden päätösten seurauksia, sillä tietenkään lapselle ei enää kuorita päärynää vaikka mieli muuttuisikin. Tämä on kasvattamista. 

Yksi asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota, on miten pyynnöt ja kehoitukset muotoilee. Lapselle ei sanota "Tuletko pukemaan?" jos lapsella ei oikeasti ole mahdollisuus valita puetaanko vai ei.

Meillä ei mennyt kauaa opettaa lapsille, että tulisitko pukemaan on vain kauniisti pyyntöön piilotettu määräys. Mielummin puhun kaikille ystävällisesti enkä komenna komentotornistani 'pukemaan sieltä niinkuin olis jo!!' ( sen vuoro on sitten jos kauniilla kommunikoinnilla ei tapahdu...)

Vierailija kirjoitti:

Joo. Mä olen periaatteessa saanut valita, mutta valinta on aina kyseenalaistettu: "no hyi, miksi sinä nyt sitä suklaajätskiä". Lopputuloksena se, että olen nuori aikuinen, joka miettii jokaisen tekonsa ja sanansa niin, ettei kenelläkään vain olisi pahaa sanottavaa. Aika kuormittavaa ja täysin turhaa, estää minua pääsemästä täyteen potentiaaliini.

Kysykää ja antakaa tehdä pikkuvalintoja kyseenalaistamatta! 

Sorry, mutta tuosta Ok tosi vaikea päästä eroon :(

Mä olen jo 45 ja silti jos kysytään vaikka 'minne mentäis syömään' huomaan useimmiten miettiväni 'mitäköhän sä haluaisit mun vastaavan' 'mitä kaikki muut mahtaa haluta syödä' - se on minussa tosi ärsyttävä piirre mutta vaikka kuinka yritän, ovat vanhempani onnistuneet erinomaisesti minun mielipiteitteni vähättelyssä :(

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota, on miten pyynnöt ja kehoitukset muotoilee. Lapselle ei sanota "Tuletko pukemaan?" jos lapsella ei oikeasti ole mahdollisuus valita puetaanko vai ei.

Tämä on minulle oikeasti aika haastavaa ja joudun kiinnittämään asiaan paljon huomiota, sillä meillä päin aikuiset usein keskustelussa käyttävät kysymyksen muotoon aseteltuja toteamuksia.

"Lähdettäiskö me sitten kauppaan?" kun menosta on jo sovittu

"Mennäänkös sitten syömään?" töissä kun ruokis alkaa jne

"Pitäisikös meidän sitten lähteä baariin" kun hiljaisuus alkaa ja pitää lopettaa juhlat

Eli minulla helposti pääsee suusta "lähdetäänkös sitten pihalle" kun oikeasti tarkoitan "nyt lähdetään pihalle".