Mikä vaivaa ihmistä, joka tuntuu puhuvan ihan koko ajan?
Siis siten, että suu käy tauotta jatkuvasti ja sitä puhetta piisaa koko ajan oli joku kuulemassa tai ei. Jos ei ole ketään muuta kuulemasta, niin hän ilmeisesti puhuu vaikka seinille, huonekaluille tai vaikka peilikuvalleen ja jankuttaa koko ajan samoja asioita. Jostain jalkahoitajalle menostakin hän saattaa puhua suunnilleen 10 tuntia putkeen ja että kuinka hän ei sitten pääse kuntosalille, vaikka käy siellä yleensä kerran viikossa. En ihmettelisi, jos kävisi selville, että hän puhuisi nukkuessaankin jatkuvasti, sillä niin kova puhuja hän on että pakosti hän puhuu unissaankin.
Kommentit (13)
Näitä on erilaisia.
Yhdet ovat mielenterveyspotilaita.
Toiset ovat ehkä jonkun lapsuuden trauman takia tällaisia. Tunnen itse yhden. Ihan ok-tyyppi. Tälle asialle ei vaan voi mitään.
Joo tämä on rasittavaa jos jokainen sukanlaittokin pitää kuvata tarkasti
Neuroottisia, saavat puhumalla mielihyvää itselleen jotkut taas runkkaamisesta.
En tiedä mikä vaivaa, mutta todella rasittavaa on. Lähipiiristä löytyy yksi tällainen ja kun alkaa jostain puhumaan niin aihe rönsyilee ja yksi asia johtaa aina toiseen ja kohta ei itsekään muista mikä se alkuperäinen asia oli. Jouduin tämän henkilön kanssa viettämään vuosi sitten viikonlopun yhdessä ja olin aivan puhki sen viikonlopun jälkeen. Tuntui, että se pälpätys kaikui korvissa vielä monta päivää.
Mun anoppi on kanssa tällainen jatkuva puhuja, toistaa vaikka samaa asiaa jos uutta ei ole. Olen miettinyt että onko hän niin hermostunut että puhuu sen takia, vai mikähän lie. Hän on paljon positiivisia superlatiiveja käyttävä, ei koskaan puhu mistään negatiivisesta, ei näytä negatiivisia tunteita. Jopa tavallinen bilteman ämpäri on upea, mielettömän mahtavan koskettava jne. Kuutisen vuotta ollaan tunnettu, koskaan en ole nähnyt kiukkuisena tai surullisena vaikka aihetta olisi kyllä ollut. Mietin pelkääkö omia ajatuksiaan tai hiljaisuutta niin että pakko on vaan puhua. Paha sanoa. Hänen positiivisuutensa on jotenkin väkinäistä ja epäaitoa, tulee mieleen joku pikkukakkosen juontaja. Tosi sydämellinen tyyppi, mutta jotenki vähän rikkinäisen tai traumatisoituneen olonen.
Mun työkaveri on kans samanlainen papupata, viimeksi tänään kuulin esim. seikkaperäisen selonteon kuinka hän menee huomenna ruokakauppaan...
Mää en kestänyt yhtä mummua kun se puhui liikaa. Lopetin käynnit.
Mania?
Saadessani suuria määriä kortisonia olin järjettömän puhelias. Puhun muutenkin paljon, mutta kortisonin vuoksi olin naurettava räpättäjä.
Töissä on yks nainen joka puhuu koko ajan.
Siitä on kyllä naurut kaukana, kun joutuu kuuloetäisyydelle räpätädin kanssa. Sisareni on semmoinen. Olen kyllä kerran tavannut yhden 24/7 puhuvan miehenkin. Se on eräänlaista piiloaggressiota, kuulijan soft killingiä.
Puhutko itsestäsi?