Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Välillä Masentaa olla hiljainen ja ujo
13.03.2017 |
Oon muuten elämääni tyytyväinen, mutta välillä masentaa olla hiljainen ja vetäynyt.
Miten voisin tulla tämän kanssa toimeen ja olla ylpeämpi itsestäni?
Ärsyttää, kun tunnen alemmuudentunnetta tästä...
Varsinkin työpaikalla tuntuu, etten kuulu joukkoon...
Kommentit (9)
Olen tyytyväinen elämääni. En sanoisi, että kärsisin elämän tyhjyydestä. Mulla on kaikki, mitä ihminen tarvitsee.
Haluaisin kuitenkin olla sosiaalisempi ja puheliaampi.
Mutta, kun en ole, niin haluaisin arvostaa näitä piirteitä itsessäni, mitä mulla on.
Siitä tässä oli kyse.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä sinusta, mutta joskus ujot ovat niin itsekkäitä. Eli ei haluta kiinnostua muista. Esim. töissäkin voi huomioida muita, kysellä harrastuksista, viikonlopusta, perheestä. Voi jutella leffoista, säästä, matkustelusta. Ja kun aihetta, niin kehua jostain vaatteesta, uudesta hiusmallista. Ja kun joku auttaa jossain työhommassa, niin sanoa edes se kiitos.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä sinusta, mutta joskus ujot ovat niin itsekkäitä. Eli ei haluta kiinnostua muista. Esim. töissäkin voi huomioida muita, kysellä harrastuksista, viikonlopusta, perheestä. Voi jutella leffoista, säästä, matkustelusta. Ja kun aihetta, niin kehua jostain vaatteesta, uudesta hiusmallista. Ja kun joku auttaa jossain työhommassa, niin sanoa edes se kiitos.
Eli olla ihan jotain muuta kuin oma itsensä vain miellyttääkseen työkaveria?
Vierailija kirjoitti:
En tiedä sinusta, mutta joskus ujot ovat niin itsekkäitä. Eli ei haluta kiinnostua muista. Esim. töissäkin voi huomioida muita, kysellä harrastuksista, viikonlopusta, perheestä. Voi jutella leffoista, säästä, matkustelusta. Ja kun aihetta, niin kehua jostain vaatteesta, uudesta hiusmallista. Ja kun joku auttaa jossain työhommassa, niin sanoa edes se kiitos.
Minulla ainakin sen ujouden ja hiljaisuuden pointti on juuri se etten uskalla/osaa jutella joidenkin puolituntemattomien työkavereiden kanssa tollasia asioita. Ei se johdu mistään itsekkyydestä tai ylimielisyydestä, en vain yksinkertaisesti uskalla jutella tai mennä yhtäkkiä kehumaan jotain ihmistä. Kiitos osaan kyllä sanoa ja vastata kysymyksiin mutta oma-aloitteinen juttelu ei vaan luonnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä sinusta, mutta joskus ujot ovat niin itsekkäitä. Eli ei haluta kiinnostua muista. Esim. töissäkin voi huomioida muita, kysellä harrastuksista, viikonlopusta, perheestä. Voi jutella leffoista, säästä, matkustelusta. Ja kun aihetta, niin kehua jostain vaatteesta, uudesta hiusmallista. Ja kun joku auttaa jossain työhommassa, niin sanoa edes se kiitos.
Eli olla ihan jotain muuta kuin oma itsensä vain miellyttääkseen työkaveria?
No ei tarvi kälättäjäksi alkaa. Mutta ei kai tuppisuisuus ole mikään ominaisuus, johon ei voi vaikuttaa. Ja miten vaan. Kukin tyylillään. Itse olin tosi ujo teininä. Tajusin vaan, että opiskelu- ja työympyröissä pärjää paremmin, kun oppii välillä aukaisemaan suunsa. Kun se tietty sosiaalisuus usein vaaditaan, että olet porukoissa. Nyt teen asiakaspalvelua ja olen työkaverien kanssa vapaallakin. Välillä sitten pitää nollata pää ja olla ihan vaan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon muuten elämääni tyytyväinen, mutta välillä masentaa olla hiljainen ja vetäynyt.
Miten voisin tulla tämän kanssa toimeen ja olla ylpeämpi itsestäni?
Ärsyttää, kun tunnen alemmuudentunnetta tästä...
Varsinkin työpaikalla tuntuu, etten kuulu joukkoon...
Se ettei tunne kuuluvansa joukkoon satuttaa. Mulla oli myös edellisellä työpaikalla tunne siitä että olin ärsyttävä. Nielin sanottomankin viestinnän niin etten vaikka mennyt enää kahville muiden kanssa samaan aikaan.
Enkä mä edes ollut niin hiljainen vaan aina väärään aikaan puhelias ja väärään aikaan ujo. Sellainen tunne erilaisuudesta on ollut aina läsnä. Olen tuntenut kokemuksia häpeästä jo neljävuotiaana. Sain porttikiellon muskariin (musiikkileikkikouluun) kun keskeytin opettajan kolmevuotiaana. Olen saanut näytellä sientä puistossa koska keskityin riehumaan Mikan kanssa. Kaikkea kivaa enkä koskaan kiusannut muita!
Töissä mua varmaan inhottiin ja se vei itsetunnon hakea uusia töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä sinusta, mutta joskus ujot ovat niin itsekkäitä. Eli ei haluta kiinnostua muista. Esim. töissäkin voi huomioida muita, kysellä harrastuksista, viikonlopusta, perheestä. Voi jutella leffoista, säästä, matkustelusta. Ja kun aihetta, niin kehua jostain vaatteesta, uudesta hiusmallista. Ja kun joku auttaa jossain työhommassa, niin sanoa edes se kiitos.
Minulla ainakin sen ujouden ja hiljaisuuden pointti on juuri se etten uskalla/osaa jutella joidenkin puolituntemattomien työkavereiden kanssa tollasia asioita. Ei se johdu mistään itsekkyydestä tai ylimielisyydestä, en vain yksinkertaisesti uskalla jutella tai mennä yhtäkkiä kehumaan jotain ihmistä. Kiitos osaan kyllä sanoa ja vastata kysymyksiin mutta oma-aloitteinen juttelu ei vaan luonnistu.
Harjoitus tekee mestarin. Valitse joku toinen hiljaisempi tyyppi. Sitten päätä tilaisuuden tullen tehdä aloite juttelusta. Ei haittaa, jos jää lyhyeksi. Sitten taas uudestaan toisen kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon muuten elämääni tyytyväinen, mutta välillä masentaa olla hiljainen ja vetäynyt.
Miten voisin tulla tämän kanssa toimeen ja olla ylpeämpi itsestäni?
Ärsyttää, kun tunnen alemmuudentunnetta tästä...
Varsinkin työpaikalla tuntuu, etten kuulu joukkoon...Se ettei tunne kuuluvansa joukkoon satuttaa. Mulla oli myös edellisellä työpaikalla tunne siitä että olin ärsyttävä. Nielin sanottomankin viestinnän niin etten vaikka mennyt enää kahville muiden kanssa samaan aikaan.
Enkä mä edes ollut niin hiljainen vaan aina väärään aikaan puhelias ja väärään aikaan ujo. Sellainen tunne erilaisuudesta on ollut aina läsnä. Olen tuntenut kokemuksia häpeästä jo neljävuotiaana. Sain porttikiellon muskariin (musiikkileikkikouluun) kun keskeytin opettajan kolmevuotiaana. Olen saanut näytellä sientä puistossa koska keskityin riehumaan Mikan kanssa. Kaikkea kivaa enkä koskaan kiusannut muita!
Töissä mua varmaan inhottiin ja se vei itsetunnon hakea uusia töitä.
No kyllä on pönttöjä aikuisia ollut. Sehän nyt on normaalia, että 3-v keskeyttää tai joskus riehuu kaverin kanssa. Näin sitä suomalaisten lasten itsetuntoa on latistettu.
Alue: Aihe vapaa
Mun kaverilla nuo samat ominaisuudet ja ongelmat. Hän on periaatteessa tyytyväinen itseensä, mutta käytännössä kärsii syrjään jäämisestä ja elämän tyhjyydestä. Ja koska hän kärsii, niin mielestäni hänen pitäisi hankkia keskusteluapua. Mutta eihän hän suostu, kun haluaa mieluummin uskotella itselleen, että kaikki on hyvin. Mieluummin jatkaa kärsimystä kuin suostuisi terapiaan.
Ole sinä fiksumpi.