Vieläkö lapsesi osaa käyttäytyä, vai onko hän zombie, joka?

Meillä saa pelata niin paljon kuin huvittaa. Me vanhemmatkin pelaamme paljon, it-alan ammattilaisia kun olemme. Yksin nuo lähinnä pelaa, ei kavereiden kanssa. Niin kauan kuin koulu menee hyvin ja kaikki arkiasiat tulee hoidettua, en näe mitään syytä puuttua pelaamiseen.

Mitä tekemistä harrastuksella on käytöksen kanssa? Onko väärin olla intohimoinen harrastuksesta ja harrastaa porukalla?

Ei tuo enää harrastamiselta näytä, kun ei osata tervehtiä. Tervehtiminen häiritsisi peliä, josta ei siis voi nostaa katsettakaan pois. Kuuluuko mielestänne lasten liikkua ulkonakin nenä kännykässä kiinni? Kaveriporukka siirtyy pelaamaan jonnekin, mutta ei voi olla edes sen siirtymisen aikana pelaamatta ja kysy ei ole pokemon-pelistä.

Olette kieltäneet pelailun koulumatkoilla, mutta ette valvo kieltoanne ja tässä tulos. Lisäakut kielletty myös, mutta ainahan on latureita lainaan. Lapsi koulun netin varaan? No kaverin luona voi siirtyä kaverin verkkoon ja julkislla paikoilla voi pelata yleisissä verkoissa. Aivan niin kauan on täyttä peliriippuvuutta, kun te ette valvo! Kavereita on enää he, jotka mahdollistavat  jatkuvan pelailun.

ap

Meillä kävi eskarilaisen kaveri kysymässä lasta ulos. Ovikello soi, avasin oven. Kaveri seisoo ovella, ei katso minua vaan puhelintaan. Ei sano mitään, sanon että X ei ole kotona. Lapsi ei sano mitään, lähtee pois edelleen puhelintaan räpeltäen.

Että sellainen reipas ja kohtelias kaveri. Ei mitään vikaa pelaamisessa, antakaa palaa vain. Hyvä ja kehittävä harrastus.

Oli äiti kehottanut zombietaan  käymään hakemassa kaveria ulos leikkimään ja teki työtä käskettyä? Opettakaa niille lapsillenne, ettei pelit ole aivan noin tärkeitä! Lapsellani on joka päivä paha mieli, kun kaverit vain pelaavat! 

ap

Ai minä luulin, että puhutaan teineistä ja meinasin kompata. Pelit ei kuulu asiaan, mutta some kuuluu.

Meillä lapset näprää sitä pirun kännykkää paljon mutta osaavat käyttäytyä. Puhelin pysyy taskussa muualla kuin kotona (pl. kavereiden kanssa vietetty aika) ja kaverinsa osaavat myös käyttäytyä.

Ei tuo käytöksen puuttuminen ole mikään uusi asia, joka olisi tullut vasta älylaitteiden myötä, ehkä kulminoitunut vain. Työssä ollessani olin paljon tekemisissä lukiolaisten kanssa. Joukkoon mahtui porukkaa äärestä laitaan: kohteliaita hyväkäytöksisiä nuoria, mutta myös täysiä tolloja. Nämä tollot eivät osanneet tervehtiä yksinään eivätkä kollektiivisesti luokkana, katsoa mollottivat vaan. Joskus kun en saanut vastausta, saatoin sanoa: "Tule hyvä päivä takaisin, kun et kerran kelvannut." Muutama fiksumpi käsitti, mistä oli kyse, mutta suurelta osalta meni ohi. Kättelyä moni ei hallinnut lainkaan. Ojennettiin veltto kylmä käsi kuin kuollut kala eikä katsottu silmiin.  Tuli lakkiaisissa monesti mieleen, minne nämäkin kylmät kalat aikanaan sijoittuvat. Siperiako heidät opettaa. Oltakoon mitä mieltä tahansa maahanmuuttajista, mutta yhden asian nuoretkin hallitsevat: tervehtimisen ja kättelyn. He kättelevät kavereitaankin, mikä on suomalaisille nuorille täysin käsittämätön juttu. Ottakaa opiksenne!