lapsen pitäminen vai abortti
Tein tänään testin kuukautisten ollessa 6 päivää myöhässä. Testi oli aika vahva plussa ja nyt en tiedä mitä teen. Menen siis lääkärille puhumaan elämäntilanteeseeni sopivimmasta vaihtoehdosta. Olen 21 vuotias ja seurustelen miehen kanssa kenet olen tuntenut nyt noin kolme viikkoa.
Syy miksi edes mietin aborttia on, että olen työtön eikä minulla ole edes ammattia. Lisäksi en ole varma miehen reaktiosta tähän. Kerron hänelle tänä iltana tän tilanteen, mutta jos ei halua vielä isäksi niin en tiedä mitä teen. Opiskeluni pitäisi alkaa syksyllä jos pääsen haluamaani opiskelupaikkaan. Minulla on siis tavotteita elämässä mitkä haluaisin toteuttaa ennen lapsen tuloa.. Toisaalta olen miettinyt että pystyisinkö pitämään lapsen. Olen siis aina halunnut oman lapsen ja abortin ajatteleminenkin yököttää ja tuntuu niin väärältä. Kysyn siis mikä teidän näkemys on tästä, pystyisikö 21 vuotias työtön nainen kasvattamaan lapsen jos jää yksin lapsen kanssa?
Kommentit (5)
Kiitos vastauksesta, juttelin siis miehen kanssa tilanteesta ja hän sanoi että aikoo olla silti kanssani ja kantaa vastuun jos päätän pitää lapsen. Nyt olen siis enemmän sitä mieltä että pitäisin lapsen. Jännittää kyllä, henkisesti olen valmis vauvan tuloon ja antamaan kaikkeni että syntyy rakastavaan ja huolehtivan perheeseen. Vanhempani ovat onneksi tukena jos apua tarvitaan
Hieno juttu, että lapsen isä olisi valmis olemaan tukenasi. Sillä on iso merkitys!
Olen pääosin samoilla kannoilla kuin Ensisynnyttäjä2017, mutta myös mietin sitä, että jos et pitäisi lasta, niin voi olla, että katumus olisi myöhemmin suuri, vaikka onkin alkuvaiheesta kysymys. Olen kuullut, että moni laskee jälkikäteen, minkä ikäinen abortoitu lapsi olisi jos sen olisi pitänyt jne.
Millainen elämäntilanne miehelläsi on? Uskon, että monenlaisista tilanteista voi selvitä ja rakentaa hyvän perheen. Tärkeintä on se, että on rakastava koti, josta saa tukea, vaikka rahaa olisikin vähänlaisesti.
Ystäväpariskuntani sai juuri lapsen, ja molemmat ovat tällä hetkellä työttömiä, eikä heillä ole kovin hyviä edellytyksiä saadakaan töitä ihan lähiaikoina. Silti he ovat pärjänneet ihan hyvin. He ovat kyllä yli kolmekymppisiä.
Itse olen nyt raskaana ensimmäistä kertaa, ja olen 26, mieheni 30. Itse olin parikymppisenä vielä aika hukassa itseni kanssa, mutta pian siinä parinkympin jälkeen aloin löytää itseäni. Menin 19-vuotiaana naimisiin, ja se on asia, jota olen katunut myöhemmin, siis sitä ikää ja sitä tilannetta jossa naimisiin menin. Mutta nyt on onneksi asiat hyvin ja lapsi siis toivottu ja suunniteltu, joten toisaalta katson mennyttä niin, että ehkä sen kaiken oli tarkoitus tapahtua, jotta oppisin ja kasvaisin ja tulisin siksi ihmiseksi, joka nyt olen. Puhumattakaan siitä, millainen matka on tehty yhdessä ja millainen vaikutus minulla on ollut mieheni elämään.
Mieheni on ammattikoripalloilija, tulot on hyvät hänen osalta. Olen nyt viikolla 6+0 ja olemme miehen kanssa suunnitelleet jo muuttoa isompaan asuntoon. Hän on todella innoissaan tulevasta lapsestaan kanssani ja mietimme jo nimiäkin, vaikka raskaus vielä tosi alussa.. Tosi hyvin on asiat järjestynyt tähän asti! Rakastavat vanhemmat lapsi tulee saamaan :)
Ihana kuulla, että on mennyt noin hyvin :) Onnea teille odotukseen!
Hmm olisiko sinulla tukea vanhemmistasi, ja läheisistä ihmisistä lapsen hoidossa? Tärkeintä ehkä että et jäisi aivan yksin lapsen kanssa. En tiedä onko olemassa mitään täydellistä hetkeä tehdä lapsi. Toki se että isä haluaa kantaa osan vastuusta, olisi hyvä asia. Minä olen saamassa 34-vuotiaana työttömänä lapsen, ja myöhään aloittamisessakin on huonot puolensa. Nykyään ei myöhemmässäkään iässä välttämättä ole varmaa työpaikkaa tarjolla.
Itse en olisi ollut alle 30 v henkisesti valmis äidiksi, mutta monet ovat sitä jo nuorena. Eli itse olisin varmaan nuorempana tuossa tilanteessa abortin, onneksi ei ole tarvinnut tehdä kun ei ole tullut ehkäisyssä vahinkoja. Alkuvaiheen abortti ei mielestäni ole kovinkaan "väärin" jos se on oikea ratkaisu äidin kannalta. Mutta en olekaan uskovainen, vaan mietin siltä kantilta että miten minimoidaan inhimillinen kärsimys.
Lapsella on myös mielestäni oikeus syntyä kotiin, jossa hänestä aidosti pystytään huolehtimaan, ja jossa häneen sitoudutaan loppuelämäksi. Jos ei sitä pysty tarjoamaan, parempi ehkä ettei lapsi synny tähän maailmaan lainkaan. Esim. äidillä ja isällä ei saisi olla päihde- tai huumeriippuvaisuutta tai rikollisuutta elämässään.
Mutta olen myös nähnyt että tuommoisestakin tilanteesta mikä sinulla on, on ystävälleni syntynyt ihan toimiva hyvä perhe, joskin se on vaatinut hirmuisesti sopeutumista ja sitoutumista ja uhrauksia sekä äidiltä että isältä. Ja jos isä ei ole valmis, niin sitten tarvitset tukea muista läheisistä, jotka ovat valmiita sitoutumaan lapseen.
Tässä vain yksi mielipide miljoonista. Kyllä se oikea ratkaisu löytynee kun keskustelet elämäsi ihmisten kanssa, ja lopulta vain sinä todella voit tehdä päätöksen tässä asiassa, koska kyse on sinun kropasta ja olisit se lapsen elämän tärkein ihminen mitä todennäköisimmin.