musta alkaa tuntumaan päivä päivältä enemmän että olen syntynyt väärään aikaan!!
Kulkutautien puute on hyvä juttu. Muuten menee vain päivä päivältä masentavammaksi tämä maailma.
Maalla synnyin, siellä oli vielä jotain aitoa ja hyvää.
En tiiä mitä tekisi, jos muuttaisi johonkin erämaahan..
N24
Kommentit (6)
Sama. Olen syntynyt kahdeksan jälkeen illalla, mutta aina on ollut sellainen olo että minun olisi kuulunut syntyä kolmelta iltapäivällä.
Milläköhän ajalla luulet, että asiat olisi naisena paremmin? Silloin kun naiset ei saanut käydä töissä ja aviomiehet sai lyödä ja väkisinmaata (eli raiskata)? Silloin kun naisena elämä pyöri lasten tekemisen ja sosiaalisten tapaamisten ja sääntöjen ympärillä?
Huomaa että tietämättömyys paistaa. Erämaassa tuskin pärjäisit. Kyllä nykyäänkin on mahdollista elää kuin ennen siitä vain kimppaan jonkun alistavan miehen kanssa ja luovut kaikista tuista ja moderneista keksinnöistä. Erämaahankin voit lähteä siitä vaan on sitä muutkin.
Minua taas vituttaa tämä nykyinen pinnallinen selfiebelfiesomekulttuuri. Haluaisin elää 60-ja 70-luvuilla.
Musakin on nykyään ihan paskaa.
N26
Ihanaa, en ole siis yksin!
Suren lähes päivittäin nykyaikaa ja sitä tunnetta ja kaipuutani johonkin toiseen aikaan!
Pakenen tätä aikaa elokuvien ja kirjallisuuden (ja unien) avulla. :)
N26
Tämäkin N26 haaveilee ajasta, jolloin luonto oli vielä raiskaamaton ja ihmiset elivät sitä kunnioittaen. Nykymaailma saasteineen, älyttömyyksillä kilpaileminen ja luonnon riistäminen on hirvittävää.
"Milläköhän ajalla luulet, että asiat olisi naisena paremmin? Silloin kun naiset ei saanut käydä töissä ja aviomiehet sai lyödä ja väkisinmaata (eli raiskata)? Silloin kun naisena elämä pyöri lasten tekemisen ja sosiaalisten tapaamisten ja sääntöjen ympärillä?
Huomaa että tietämättömyys paistaa. Erämaassa tuskin pärjäisit. Kyllä nykyäänkin on mahdollista elää kuin ennen siitä vain kimppaan jonkun alistavan miehen kanssa ja luovut kaikista tuista ja moderneista keksinnöistä. Erämaahankin voit lähteä siitä vaan on sitä muutkin."
Lisäksi tämä joidenkin ihmisten ylimielisyys ja kiusanhenkisyys vituttaa. Mitenhän se tältäkin on pois, että joku toinen haikailee johonkin muinaisuuteen... Kaikki vaan ei viihdy tässä nykymenossa, eikä sen sanominen ääneen tarkoita, että haluaisi olla hakattavana lapsikoneena tuberkuloosin kourissa.
Mihin kellonaikaan olisit halunnut syntyä? Mieluummin yöllä vai päivällä?