Oletko joskus joutunut puolison sukulaisen vihan kohteeksi?

En ole kokenut tuollaista. Toisaalta olen ystävällinen, hyväkäytöksinen ja asiallinen aikuinen nainen, miehen suvulla ei ole mitään minua vastaan, koska en esimerkiksi ole julkisesti haukkunut anoppia tai kutsunut kälyä huo--ksi. Outo juttu, mutta saadakseen miehen suvun vihat päälleen joutuu yleensä ensin tekemään jotain typerää.

Viha on ehkä liian vahva sana, mutta sanotaanko, että heidän on vaikeata hyväksyä minut.. 

Minuun on alusta asti suhtauduttu kuin olisin tartuttamassa jotakin, joten annoin samalla mitalla ja uskottelin olevani kunnon lompakkoloinen. Tosiasiassa tulen ihan hyvin toimeen ja maksan lasteni menot kyllä ihan itse. Mutta miehen suku pelkää nyt oikeasti, että kuppaan hänet puille paljaille. Oikeastaan en edes viitsi oikaista tuota käsitystä, siinähän murehtivat ja yrittävät saada miehen tajuamaan oma etunsa.

Vain anopin. Levitti minusta perättömiä juttuja sukulaisilleen. Siinä oli sitten suku ihmeissään sukujuhlissa, kun eivät anopin kuvaukset minusta pitäneet lainkaan paikkaansa. Anoppi tykkäsi kirjoittaa mulle vihakirjeitäkin, joissa haukkui mut milloin mistäkin syystä. Anopin mielenterveysongelmat kaatuivat mun niskaan. Ei tullut ikävä, kun anopista aika jätti.

Mun miehen isä tuntuu inhoavan minua, en tiedä miksi. On ihmisenä vähän hankala yleisestikin, siis muillekin kuin minulle. Mutta on minulle erityisen ilkeä ja haukkuu mun tekemisiä jne. Yritän olla kohtelias ja neutraali ja vietän hänen kanssaan samoissa tiloissa mahdollisimman vähän aikaa. Ja siis aina olen ollut kohtelias ja ystävällinen, anopin kanssa tulen todella hyvin toimeen, anoppi on ihana ihminen, joka yrittää välillä tasoitella miehensä sanomisia.

Mutta ei siis tosiaan tarvii itse tehdä mitään ikävää tullakseen inhotuksi..

Puolisoni vihaa minuaa ja haluaa tappaa mut koska kairasin sen siskoa

Luottamuksen pettäminen on yksi suurimpia asioita, jota en voi hyväksyä. Jos ei sovituista asioista pidetä kiinni ja siellä yksipuolisesti muuteetaan sääntojä, ei hyvä heilu. Näin kävi. Siksi en pidä yhteyttä muutamiin sukulaisiini ja olen sulkenut heidät ulkopuolelle. Tämä tietysti ruokkii sukulaisissa vihantunteita. En anna sen häiritä omaa elämääni. Itse en jakele tuulesta temmattuja tekosyitä, enkä niitä myöskään muilta hyväksy.

Asiat on puhuttu rehellisesti, suoraan ja halki, jos se ei miellytä, saa mennä. Luottamustani eivät saa takaisin.

Miehen siskon. On aika tapaus. Sekaantuu kaikkeen mikä ei hänelle edes kuulu. Jos meillä mieheni kanssa ollut erimielisyyksiä niin hänen siskohan se heti on haukkunut minut oikein törkeästi. Mistä lie edes kuullut meidän asioista, varmaan anopilta. Mieskin on kummaksunut hänen käytöstä. Anoppi taas pitää puoliani vaikka olisin joskus väärässäkin.

Edesmennyt anoppini ei pitänyt minusta. Hänen mielestään varastin häneltä pojan (tavattiin kun mies oli 32v.). Hän kohteli kyllä perusasiallisesti minua, mutta rivien välistä pystyi lukemaan asioita ja miehelleni hän yritti mustamaalata minua, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kun kävimme anopin jäämistöä läpi, niin silmiini osui päiväkirjasta muutamia kohtia, joissa hän purkaa minun huonoja puolia paperille ja analysoi niitä. Jätin tarkemman lukemisen, kun en halunnut pilata niitä hyviä muistoja anopista. En myöskään kertonut löydöstä miehelle, katsotaan innostuuko hän joskus lukemaan noita...

Vierailija kirjoitti:

En ole kokenut tuollaista. Toisaalta olen ystävällinen, hyväkäytöksinen ja asiallinen aikuinen nainen, miehen suvulla ei ole mitään minua vastaan, koska en esimerkiksi ole julkisesti haukkunut anoppia tai kutsunut kälyä huo--ksi. Outo juttu, mutta saadakseen miehen suvun vihat päälleen joutuu yleensä ensin tekemään jotain typerää.

ei välttämättä tarvitse tehdä mitään absoluuttisen typerää, sekin voi riittää, että toimii toisin kuin sukulaiset odottavat tai itse toimisivat. Meillä miehen siskon vihanpitoon minua kohtaan riitti se, että kun toinen lapsemme oli syntynyt, hän soitti onnittelupuhelun ja sanoi olevansa todella kovassa flunssassa. Sanoin siihen, että sitten on varmaan paras jos tulet katsomaan vauvaa sitten meille kotiin parin päivän päästä etkä tänne synnärille. Minulle ei sen jälkeen puhuttu pitkään aikaan. Kävivät katsomassa vauvaa sitten kotona kohdellen minua kuin ilmaa, miehelle vaan puhuivat ja tähän tyyliin jatkui sitten pitempi aika.

Miehen miltei koko suku inhosi minua. Mieheni erosi pitkästä liitosta ja meni naimisiin puolet itseään nuoremman naisen eli minun kanssani. En ollut eron syy, minut hän löysi vasta kolme vuotta eron jälkeen.

Saimme pari lasta, jotka hekin ovat jo aikuisia.

Minulla ei ole ollut mitään asiaa mieheni sukulaisten juhliin. Heidän mielestään se miehen ensimmäinen vaimo on ainoa oikea vaimo.

Hah! Kysy vaan kuinka monta kertaa. Ihan ensitapaamisesta asti on kyllä tehty selväksi, mitä minusta ollaan mieltä. Anoppi yritti viimeiseen asti puhua miestä ympäri ettei mene naimisiin kanssani, miehen sisko on alusta asti myös näyttänyt vastemielisyytensä. Monta vuotta koitin olla mieliksi, sitten annoin yksinkertaisesti periksi.

Mies käy lapsen kanssa äitinsä luona kyläilemässä. Minä jään aina kotiin. Käy minulle erittäin hyvin, en viitsi änkeytyä paikkaan jossa minua ei kaivata. Suunnittelen aina sille ajalle jotain kivaa tekemistä.

Mutta silti homman nimi on se, että jos tulevaisuudessa lapselle vähäänkään puhutaan minusta paskaa tai muuta vastaavaa, se on saletti ettei nuo kumpikaan tule lasta näkemään ilman minun valvoltaani. Sitä kun on kaikenlaista kuullut itsestään tuolta muilta miehen sukulaisista... Muutenkin olen jo joutunut miettimään mitä tässä pitäisi tehdä, kun lapsi on suunnilleen kerran puolessa vuodessa mummillaan hoidossa, (pitkän matkan takia) ja jos minä soitan tai tekstaan omasta puhelimestani kysyäkseni lapsen kuulumisia, niihin ei vastata millään lailla. Joten joudun aina soittamaan miehen puhelimesta saadakseni anopin kiinni, että saan edes jotain tietoa lapsestani.

Ja kyllä, mies on tietoinen asiasta, ja on puhunut anopin ja siskonsa kanssa heidän käytöksestään. Mutta käytös on vaan muuttunut kylmäksi halveksunnaksi tälvimisen sijaan. Itse en lähde samalle linjalle käytöksen kanssa, en viitsi alentua.

Meillä ei kamalia ongelmia ole. Kulttuurit kolahtaa aika kiivaasti tosin kun  miehen suku vanholisia kristittyjä ja minä tiedettä rakastava ateisti. Heidän maassaan lasten piiskaus ja fyysinen kuritus hyväksyttävää. Ja sanoipas mieheni sisko toivovansa ettei meille koskaan synny lapsia. Siksi koska kiletäydyin hyväksymästä lasten piiskausta kasvatusmallina. Nyt esikoinen tuloillaan ja meidän penskaa ei sitten piiskaa kukaan. :) olen nähnyt mieheni vanhempien puuttuvan lasten kuritukseen liian helposti. Mulle helppo katkoa välit ku toisesta maasta kyse eli oletan heidän olevan nätisti. Mieheni tietää sen myös. Lentää ulos kuin leppäkeihäs jos yrittää "kasvattaa" tuohon malliin.

Tosin eipä tuo ole ainoa asia. Miehen veljet tuntuvat vähättelevän minun älykkyyttäni juuri sen takia että olen kaikkia paljon nuorempi. Vitun paskat minä en kyllä kunnioita ketään vain sillä verukkeella että ovat vanhempia. Yksi veljistä kyrpääntyi todella kun närkästyin miehelleni tämän ajaessa opossumin päälle vahingossa ilman että pysähtyi lopettamaan eläintä. "vain eläin" heille. Silläkin on oikeus kuolla mahdollisimman nopeasti. Heille olen siis yksi näistä eläin aktivisti hipeistä....

 

Olen kyllä todella kiltti ja hiljainen. En ole rääväsuu yms. Kunnioitan mieheni vanhempia ja heidän elämänkokemuksiaan...mutta mieheni työtön veli (lopettaa töissä viikon jälkeen koska ei ota vastaan käskyjä) joka asuu vanhemmillaan yli 25 vuotiaana saakoon olla hiljaa.