En pääse ikinä opiskelemaan tai töihin :'( Pelottaa
Olen syrjäytynyt nuori, masentunut ja itken melkein joka päivä tämän takia. Sääliä en tällä hae, mutta pakko nyt avautua näin kirjallisesti. Suosittelen skippaamaan tämän, jos sinua ahdistaa lukea näitä "masentavia avautumisia". En halua pahoittaa tai masentaa kenenkään muun mieltä. :)
Katselin juuri Instagramissa entisen luokkalaiseni kuvia siitä miten hän valmistautuu jo nyt kandiksi (2,5 vuotta!)ja viettää juuri sellaista elämää mitä itse aina halusin. Työtä, matkustelua ulkomailla ja oman elämän rakentamista. Tiedän ettei minun pitäisi vertailla itseäni muihin, mutta... Onhan tämä luokkalaiseni tehnyt paljon työtä menestyksen eteen ja olen todella ylpeä siitä!
Tällä luokkalaisella on ollut todella hyvä lapsuus, sosiaaliset suhteet, harrastukset ja suhteellisen varakkaat sukulaiset yms. mitä vain lapsi/nuori tarvitsee. Inhottaa myöntää, mutta olen hieman kateellinen siitä miten hän on päässyt rakentamaan elämäänsä näin vaivattomasti. Toki varmasti töitä tehnyt senkin eteen! En mainitse tätä sen takia ettei hän olisi ansainnut tätä.
Itsehän olen jäin ilman minkäänlaista vanhempien tukea, jätetty lapsena sossun tätien ja sukulaisten turviin ja enkä muutenkaan ole saanut tarvittavaa kunnolla apua ongelmiini. Sosiaalisia yhteyksiä tulevaisuuden ja töiden kannalta minulla ei ole minkäänlaisia asuinpaikkani takia, mikä masentaa ja pelottaa. Pahin pelkoni on jäädäkin koko iäkseni tänne työttömäksi sossupummiksi, joka ei ole saanut mitään aikaiseksi elämässään. Tunnen jo nyt itseni loiseksi, jolla ei ole mitään hyötyä yhteiskunnalle. Muutenkin saa olla koko ajan lukemassa/kuulemassa miten työttömät rasittavat muuta yhteiskuntaa rahaa sosiaaliavuilla imemällä, mikä entisestään ahdistaa.
Kommentit (27)
Jatkoa edelliselle
Olen itse nyt kolmannella välivuodella lukion jälkeen. Tuntuu etten ole saanut mitään aikaiseksi tällä ajalla. Joka vuosi olen ahkerasti hakenut opiskelemaan korkeakouluihin, mutten ole vieläkään saanut paikkaa mistään. Olen aina ollut hyvä opiskelija (se ns. "10 oppilas"), mutta lukion lopussa kirjoitukset menivät pieleen masennukseni ja uni sairauteni vuoksi. Avoimessa yliopistossa olen suorittanut jonkin verran opintoja, mutta rajallisesti niiden kalleuden ja TE-toimiston opiskelu kiellon takia. TE-toimisto antaa opiskella vain tietyn määrän, koska muuten minut luokiteltaisiin koko päiväiseksi opiskelijaksi ja menettäisin työttömyysturvan. (Silti vaikka luulisi tämän auttavan työllistymistä!)
Hankalaa tässä työttömyydessä on myös se, etten saa työpaikkaa asuinpaikkani takia. Pieni kunta, eikä täällä ole töitä kenellekkään. Ainoata työtä mihin on mahdollista päästä on juuri ne TE-toimiston tukemat työkokeilut. :D Ja sitäkin tehnyt jo pariin kertaan. Harmi vaan ettei siitä oikeastaan mitään palkkaa saa, eikä se ole oikea työsuhde.Ymmärrän toki sen idean ja hyvä että saa kuitenkin CV:n jotain merkintöjä.
Paikkakunnallani on paljon työttömyyttä ja muuttaminen miltein mahdotonta ellei ole valmiiksi tiedossa opiskelu tai työpaikkaa. Liikkuminen julkisilla muutenkin hankalaa, sillä ainut lähtevä bussi lähimpään isompaan kaupunkiin lähtee arkisin kuudelta aamulla ja se tulee takaisin viideltä. Joten työskentely toisilla paikkakunnilla on pitkän välimatkan takia automaattisesti pois. Autokortin ajamiseen, puhumattakaan autosta ja bensoista ei minulla ole varaa. Olisin halunnut ajaa sen jo silloin kun kaverit aloittelivat niiden ajoa vanhempien kustantamina. mutta ei sille oikein voi mitään, kun muutenkin kaikki vähät kesätyö rahat meni silloin elämään ja perheen taloudelliseen auttamiseen. Omilla säästöillä en olisi voinut kustantaa sitä.
Iltalukio, tai jos olet jo lukion käynyt niin avoimen yliopiston kursseja pikkuhiljaa yksi kerrallaan.. Riittävästi kursseja saatuasi joko olet jo ehtinyt sivussa hakea koulua/töitä ja johonkin päässyt, jos et niin sitten riittävillä aoimen yliopiston kurssien suorituksilla (=väyläopinnoilla) yliopistoon sisään!
Toki olen kovasti yrittänyt rakentaa elämääni muualla. Säästin niukasti rahaa takuu vuokraan ja muuhun elämiseen työttömyysturvasta. Asuin jonkin aikaa yksin Helsingissä ja tein todella pienipalkkaista osa-aikaista työtä. Ajattelin pystyväni rakentamaan elämäni siellä aloittaen tuosta työstä. Mutta muuta työtä en sitten sieltä kovista hauista huolimatta saanut. Toimeentulo oli todella niukilla ja sossusta sain koko ajan olla hakemassa apua. Menojen, vuokran ja laskujen takia olen edelleen miinuksen puolella ja velkoja aivan liikaa. :( Ulosotossakin yksi lasku nyt menossa. Siihenkään en saa sosiaalitoimistolta tai muiltakaan apua. Eli luottotiedoista löytyy merkintä, mikä entisestään vaikeuttaa elämääni.
Jouduin sitten muuttamaan vähän aikaa sitten takaisin kotiin tälle pienelle paikkakunnalle, etten velkaantuisi yhtään enempää ja jäisi kadulle tms. Elämä muutenkin tuntuu järjettömältä oravan pyörältä, missä raha määrittää kaiken. Sosiaalista elämää ei millään pystynyt sielläkään viettämään, sillä rahaa ei matkustamiseen, bussilippuihin tai muihinkaan menoihin ollut. Toisaalta sen ylläpito asuinpaikkakunnallani oli jo ennenkin vaikeaa syrjäisyytensä takia. Yksinäisyys ja sosiaalisten suhteiden kaipuu kalvaa kaikki alla, sillä sillä "rahaa sen ylläpitoon"ei ole.
Olisin näinä välivuosina matkustella maailmalla ja kokea se "vaihe" nuoruudestani. En kuitenkaan sinne ole koskaan päässyt rahan puutteen takia. Työttömänä työnhakijana en TE-toimiston mukaan saa näin noin vaan lähteä "lomalle", vaikka ei mitään töitäkään ole ollut tiedossa. (Toisaalta ei ole rahaakaan :D) Vapaaehtoistyötkin kävivät mielessä, mutta nekin maksavat maltaita. Ja TE-toimisto ei sitä katsele hyvällä, sillä katsoo sen niin etten ole valmis ottamaan töitä vastaan.
Haen taas nyt keväällä opiskelupaikkoja ja aivan hirveä pelko päällä. Välillä tuntuu, etten pysty tekemään mitään muuta kuin itkemään ja öitä on tullut valvottua paniikkikohtauksien takia. Tätä on jatkunut jo monia kuukausia ja olen hakenut apua lääkäristä unilääkkeiden/psykologian perässä, joka vain neuvoo liikkumaan ja opettelemalla nukkumisrytmi uudelleen menemällä nukkumaan tunti joka yö aiemmin. Nuo "paniikkikohtaukset" tuntuvat alkavan aina yöllä, kun yritän aloittaa nukkumisen ja jolloin muutenkin kelaa ns. päivän tapahtumia. Sydän alkaa pamppailemaan älyttömästi, päätä särkee ja huonovointisuutta. Välillä saan ajatuksia, että olisi parempi vain kuolla ja kadota maan pinnalta. (En kuitenkaan toivo oikeasti tätä, saan noita ajatuksia kohtauksien aikana. ) Tulevaisuus pelottaa, sillä tuntuu että se tulee olemaan yhtä kamalaa tai kamalempaa mitä tällä hetkelläkin se on. Nuoruus tuntuu vaan menevän hukkaan tässä, kun en pääse liikkumaan minnekkään eteenpäin. :'(
Noh toivotan onnea. Mutta vaikuttaa että syytät ympäristöäsi epäonnestasi.
Ei sinun tulevaisuutesi loju sukusi tai verkostosi tai ympäristösi hartioilla.
Ei minullakaan ollut ketään. Ei kukaan antanut rahaa. Maksanut vuokria. Ei maksanut junalipuja. Ei mitään. Ei kukaan juurikaan edes kannustanut. En pidä noita minään syinä sille etteikö voisi menestyä tai elää hyvää elämää ja matkustella.
Elämä ei ole helppoa. Joskus pitää muuttaa tai muuttua. Sellaista se on. Sori.
Nuo paniikkikohtaukset on tuttua kauraa. Ei saa liikaa miettiä noita ikä juttuja. Elämä tosiaan on tässä ja nyt, jos miettii liikaa eilistä ja huomista, ja vertaa itseään muihin, niin totta kai sitä paniikkia pukkaa.
Tärkeintä on tehdä konkreettisia merkityksellisiä asioita. Yksi viisaus on hyväksyä se, että elämä on lähtökohtaisestikin rankaa ja täynä haasteita. Parhaalta elämä tuntuu, kun koko ajan tekee asioita.
Muutama vinkki vielä, jos on jumissa, kannattaa alkaa kirjoittamaan tavoitteittaan paperille. On hyvä selvittää itselleen, mitä oikeasti haluaa. Siis ihan juurta jaksain miettiä mitä haluaa ja miksi haluaa, aina parisuhteita, elintasoa, koulutusta myöden. Ja sitä kautta alkaa pikku hiljaa hahmottamaan, mitä haluaa tehdä. Ja tähän touhuun kannattaa käyttää aikaa. Tieteellisessä mielessä, tällä pikku askareella voit järjestää omat neuronisi sellaiseen järjestykseen, että sinulla on sekä halu, että kyky tehdä ne asiat, joita sinun pitää tehdä.
Aivot ovat vähän sellaiset, että ne tahtoisivat tehdä sitä mihin ne ovat tottuneet. Eli joudut tekemään jonkin verran työtä, eli manipuloimaan itsesi irti niistä huonoista rutiineista, jotka nyt estävät sinua saavuttamasta tavoitteita.
Minullakin on ollut hieman samanlaisia tuntemuksia ja kokemuksia, lukion jälkeen tuli pari välivuotta (intti lisäsyynä), ja pari vuotta sitten sain opiskelupaikan, mutta melko pian tajusin, ettei se ollut minua varten. Olin kuitenkin kyseisessä opinahjossa kirjoilla pari vuotta ja opinnot etenivät hitaasti. Minua en ole koskaan diagnosoitu, mutta epäilisin saaneeni muutaman paniikkikohtauksen näiden opintojen aikana. Tuli päiviä, jolloin en vain yksinkertaisesti päässyt ylös sängystä, vaikka ennen en ymmärtänyt, että miten niin joku "ei voi päästä sängystä ylös". Toisinaan aamuisin en voinut välttyä oksentamiselta.
Nyt kadun sitä, etten heti hakenut opiskelemaan muualle, vaan tuhlasin aikaani nämä pari viime vuotta. Aion nyt hakea opiskelemaan sinne, mihin heti lukion jälkeen hain, tuolloin en vain valmistautunut laisinkaan riittävästi. Minua kaduttaa myös ihan vietävästi, etten silloin panostanut asiaan, sillä muutoin voisin olla jo valmistumassa tämän tai ensi vuoden aikana. Olin kai lukion jälkeen liian epävarma, mutta ainakin nyt tiedän, mitä haluan. Minulla on aivan mielettömästi motivaatiota pääsykokeisiin, ja minua ei haittaa laisinkaan vaikka joutuisin muuttamaan pienempään kaupunkiin (kaikkihan ne pieniä Suomessa ovat), tärkeintä on, että saan sen opiskelupaikan.
Tätä asiaa toisaalta valtiovaltamme äärettömän fiksusti on päättänyt hankaloittaa, sillä en ole enää ensisijaisten hakijoiden joukossa tämän edellisen opiskelupaikan vuoksi. Eli pitää vain vetää pääsykokeista astetta kovemmat pisteet.
Oletko itse valmistautunut aiempiin pääsykokeisiin varmasti riittävästi? Nyt kun sanoit hakevasi tänä keväänä jonnekin, niin kai sinulla on jo pääsykoekirjat hommattuna ja lukusuunnitelma tehtynä? Valmistautuminen pitää aloittaa nyt helmikuun aikana, eikä vasta huhti- tai toukokuussa. Mikäli olet hakenut lähinnä suurimpiin yliopistoihin joihin on vaikein päästä, niin hae nyt ihmeessä pienempään yliopistoon, jos niistä löytyy kyseisen alan opintoja. Loppujen lopuksi se 3-5 vuotta pienemmällä paikkakunnalla on elämästäsi erittäin lyhyt aika. Suomen yliopistojen välillä ei ole sen suurempia eroja, joten sillä ei ole isostikaan väliä, mistä paperisi saat. Kunhan sinulla on motivaatiota ja menestyt opiskeluissa, valitset opinnäytetöiden ja gradujen aiheet fiksusti, sekä pääset kunnollisiin harjoittelupaikkoihin, niin kaikki on sinulle vielä avoinna, vaikka olisit valmistuessasi hieman keskimääräistä vanhempi.
Tuli ensin mieleen että joo on varmasti aika toivottoman tuntuinen tilanne.
Jos ja kun sulla on aikaa niin ehkä voit sitten katsella netistä että jos jostain ulkomailta loytyy sellasta halpaa paikkaa jonne pääsee opiskelemaan ilman pääsykokeita ja ilman merkittäviä lukukausimaksuja. Kelan opintotuki voi nimittäin joissain halvoissa maissa tuntua tosi ruhtinaalliselta. Opintolainakin on tosi halpaa pääomaa jos sitä tarvii. Ite tosin sain opiskella 5 vuotta "kalliissa maassa" yliopistossa (ja alotin vasta 22v), mutta voi olla että jostain Baltian maista, itäisestä tai eteläläisestä Euroopasta mahiksia loytyy opiskella englanniksikin. Jos nyt joutuisin tyottomäksi niin oikeasti haluaisin opiskella rakentamista ja kaikkea siihen liittyvää eli mikset mene ammattiopistoon nuorten tai aikuisten linjalle?
Käyttäjä3934 kirjoitti:
Tuli ensin mieleen että joo on varmasti aika toivottoman tuntuinen tilanne.
Jos ja kun sulla on aikaa niin ehkä voit sitten katsella netistä että jos jostain ulkomailta loytyy sellasta halpaa paikkaa jonne pääsee opiskelemaan ilman pääsykokeita ja ilman merkittäviä lukukausimaksuja. Kelan opintotuki voi nimittäin joissain halvoissa maissa tuntua tosi ruhtinaalliselta. Opintolainakin on tosi halpaa pääomaa jos sitä tarvii. Ite tosin sain opiskella 5 vuotta "kalliissa maassa" yliopistossa (ja alotin vasta 22v), mutta voi olla että jostain Baltian maista, itäisestä tai eteläläisestä Euroopasta mahiksia loytyy opiskella englanniksikin. Jos nyt joutuisin tyottomäksi niin oikeasti haluaisin opiskella rakentamista ja kaikkea siihen liittyvää eli mikset mene ammattiopistoon nuorten tai aikuisten linjalle?
Sitä opintolainaa vaan ei saa silloin kun on luottotiedot menneet.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3934 kirjoitti:
Tuli ensin mieleen että joo on varmasti aika toivottoman tuntuinen tilanine.
Jos ja kun sulla on aikaa niin ehkä voit sitten katsella netistä että jos jostain ulkomailta loytyy sellasta halpaa paikkaa jonne pääsee opiskelemaan ilman pääsykokeita ja ilman merkittäviä lukukausimaksuja. Kelan opintotuki voi nimittäin joissain halvoissa maissa tuntua tosi ruhtinaalliselta. Opintolainakin on tosi halpaa pääomaa jos sitä tarvii. Ite tosin sain opiskella 5 vuotta "kalliissa maassa" yliopistossa (ja alotin vasta 22v), mutta voi olla että jostain Baltian maista, itäisestä tai eteläläisestä Euroopasta mahiksia loytyy opiskella englanniksikin. Jos nyt joutuisin tyottomäksi niin oikeasti haluaisin opiskella rakentamista ja kaikkea siihen liittyvää eli mikset mene ammattiopistoon nuorten tai aikuisten linjalle?
Sitä opintolainaa vaan ei saa silloin kun on luottotiedot menneet.
Sit saa toimeentulotukea alijäämän näärän.
Oot ilmeisesti nuori. Nykyään ei oo mikään kiire. Pyrit opiskelemaan jos vointi sallii. Ammattikoulu ei oo yhtään paha vaihtoehto, aikuispuolella pääset parissa vuodessa työelämään ja pois te-toimiston työkokeiluista. Ei sun tarvitse olla yliopiston kansi vaikka vanha tuttu onkin.
Finderella kirjoitti:
Noh toivotan onnea. Mutta vaikuttaa että syytät ympäristöäsi epäonnestasi.
Ei sinun tulevaisuutesi loju sukusi tai verkostosi tai ympäristösi hartioilla.
Ei minullakaan ollut ketään. Ei kukaan antanut rahaa. Maksanut vuokria. Ei maksanut junalipuja. Ei mitään. Ei kukaan juurikaan edes kannustanut. En pidä noita minään syinä sille etteikö voisi menestyä tai elää hyvää elämää ja matkustella.
Elämä ei ole helppoa. Joskus pitää muuttaa tai muuttua. Sellaista se on. Sori.
Sä et varmaan ollut mikään kympin oppilas eli älykäs, joten jos sä pääset siivoamaan pikkupaikkakunnalle, niin sun elämälle se varmaan riittääkin. Yhdistelmä älykäs mutta tueton, joka tarvitsisi apua saadakseen käyttää aivojaan eikä joutua taistelemaan paikastaan aivojenkäytön eteen röyhkeämpien (lue niidn tuettujen ja rahaa omaavien) kanssa on kaikkein haastavin.
Ehkä ensin kannattaa käydä juttelemassa jossakin (?), että miten pääset alkuun. Millainen koulutus sinulla nyt on, pelkkä peruskoulu?
Ja mitä haluat opiskella?
Aikuislukio voisi olla hyvä vaihtoehto ja käyt sen omaan tahtiin. Voit myös nostaa opintolainaa ja ehkä jossakin kohtaa sulla on varaa lähteä reissuun.
Käy säännöllisesti juttelemassa jossain nuorten palvelussa. ota selvää paikkaukuntasi tai lähipaikkakunnan paikoista, saisit purettua nyt tuota ahdistusta alkuun.
Ensinnäkin, älä anna lapsuuden määrittää sinua. Huonosta lapsuudesta huolimatta moni saa hyvän aikuiselämän.
Toiseksi, pääset kyllä kouluun tavalla tai toisella. Mieti ensin, mikä kiinnostaa. Yliopistot, kandit ja maisterit voivat kuulostaa hienoilta, mutta minkätyyppinen ammatti sinua kiinnostaa, se on se joka ratkaisee.
Onko sinua ohjattu mihinkään matalan kynnyksen nuorisotyöhön?
Vierailija kirjoitti:
Finderella kirjoitti:
Noh toivotan onnea. Mutta vaikuttaa että syytät ympäristöäsi epäonnestasi.
Ei sinun tulevaisuutesi loju sukusi tai verkostosi tai ympäristösi hartioilla.
Ei minullakaan ollut ketään. Ei kukaan antanut rahaa. Maksanut vuokria. Ei maksanut junalipuja. Ei mitään. Ei kukaan juurikaan edes kannustanut. En pidä noita minään syinä sille etteikö voisi menestyä tai elää hyvää elämää ja matkustella.
Elämä ei ole helppoa. Joskus pitää muuttaa tai muuttua. Sellaista se on. Sori.
Sä et varmaan ollut mikään kympin oppilas eli älykäs, joten jos sä pääset siivoamaan pikkupaikkakunnalle, niin sun elämälle se varmaan riittääkin. Yhdistelmä älykäs mutta tueton, joka tarvitsisi apua saadakseen käyttää aivojaan eikä joutua taistelemaan paikastaan aivojenkäytön eteen röyhkeämpien (lue niidn tuettujen ja rahaa omaavien) kanssa on kaikkein haastavin.
En ole tuo jolle vastasit, mutta aika karu asenne sinulla.
Eli sinun mielestäsi jos saa huonosta lapsuudesta ja olemattomista tukiverkoista huolimatta hyvän elämän, niin on tyhmä jolle riittää vessojen siivoaminen?
Mihin ajattelit pyrkiä tuollaisella asenteella?
Minulla oli lapsuus täynnä alkoholia ja perheväkivaltaa. Itsetunto muserrettiin, ennen kuin se pääsi edes kehittymään.
Kun muutin omilleni, olin käynyt vain peruskoulun juuri ja juuri läpipäästen. Olin onneksi saanut töitä kaupan kassalla (juuri sieltä, mihin ei niitä aivoja niin paljoa tarvita).
Oman elämän hoitaminen ja omassa rauhassa asuminen nosti itsetuntoa, joten uskalsin lähteä ammattikouluun kaksikymppisenä. Tukiverkkoja ei edelleenkään ollut, ainoastaan alkoholistivanhempani soitti silloin tällöin ruinatakseen rahaa viinaan, ja kun ei saanut, löi minulle luurin korvaan.
Olin siis yksin, ei ollut ketään tsemppaamassa, eikä kehumassa kun amiksessa pärjäsin loistavasti.
Valmistuin, jatkoin töissä, hain empien ammattikorkeaan linjalle, jonne vaadittiin hyvä todistus toiselta asteelta, ja jonne oli pieni sisäänpääsyprosentti.
Ja minä olin yksi niistä muutamista liki tuhannesta hakijasta, joka pääsi sisään.
Nyt ollaan jo puolivälin paremmalla puolella opinnoissa.
Tukea ei edelleenkään ole, mutta minä pärjään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Finderella kirjoitti:
Noh toivotan onnea. Mutta vaikuttaa että syytät ympäristöäsi epäonnestasi.
Ei sinun tulevaisuutesi loju sukusi tai verkostosi tai ympäristösi hartioilla.
Ei minullakaan ollut ketään. Ei kukaan antanut rahaa. Maksanut vuokria. Ei maksanut junalipuja. Ei mitään. Ei kukaan juurikaan edes kannustanut. En pidä noita minään syinä sille etteikö voisi menestyä tai elää hyvää elämää ja matkustella.
Elämä ei ole helppoa. Joskus pitää muuttaa tai muuttua. Sellaista se on. Sori.
Sä et varmaan ollut mikään kympin oppilas eli älykäs, joten jos sä pääset siivoamaan pikkupaikkakunnalle, niin sun elämälle se varmaan riittääkin. Yhdistelmä älykäs mutta tueton, joka tarvitsisi apua saadakseen käyttää aivojaan eikä joutua taistelemaan paikastaan aivojenkäytön eteen röyhkeämpien (lue niidn tuettujen ja rahaa omaavien) kanssa on kaikkein haastavin.
En ole tuo jolle vastasit, mutta aika karu asenne sinulla.
Eli sinun mielestäsi jos saa huonosta lapsuudesta ja olemattomista tukiverkoista huolimatta hyvän elämän, niin on tyhmä jolle riittää vessojen siivoaminen?
Mihin ajattelit pyrkiä tuollaisella asenteella?Minulla oli lapsuus täynnä alkoholia ja perheväkivaltaa. Itsetunto muserrettiin, ennen kuin se pääsi edes kehittymään.
Kun muutin omilleni, olin käynyt vain peruskoulun juuri ja juuri läpipäästen. Olin onneksi saanut töitä kaupan kassalla (juuri sieltä, mihin ei niitä aivoja niin paljoa tarvita).Oman elämän hoitaminen ja omassa rauhassa asuminen nosti itsetuntoa, joten uskalsin lähteä ammattikouluun kaksikymppisenä. Tukiverkkoja ei edelleenkään ollut, ainoastaan alkoholistivanhempani soitti silloin tällöin ruinatakseen rahaa viinaan, ja kun ei saanut, löi minulle luurin korvaan.
Olin siis yksin, ei ollut ketään tsemppaamassa, eikä kehumassa kun amiksessa pärjäsin loistavasti.Valmistuin, jatkoin töissä, hain empien ammattikorkeaan linjalle, jonne vaadittiin hyvä todistus toiselta asteelta, ja jonne oli pieni sisäänpääsyprosentti.
Ja minä olin yksi niistä muutamista liki tuhannesta hakijasta, joka pääsi sisään.Nyt ollaan jo puolivälin paremmalla puolella opinnoissa.
Tukea ei edelleenkään ole, mutta minä pärjään.
Vau, todella ihailtavaa! Toivottavasti saat jatkossakin elämässä sen mistä haaveilet ja minkä eteen teet töitä!
MiäsHenkilö kirjoitti:
Nuo paniikkikohtaukset on tuttua kauraa. Ei saa liikaa miettiä noita ikä juttuja. Elämä tosiaan on tässä ja nyt, jos miettii liikaa eilistä ja huomista, ja vertaa itseään muihin, niin totta kai sitä paniikkia pukkaa.
Tärkeintä on tehdä konkreettisia merkityksellisiä asioita. Yksi viisaus on hyväksyä se, että elämä on lähtökohtaisestikin rankaa ja täynä haasteita. Parhaalta elämä tuntuu, kun koko ajan tekee asioita.
Muutama vinkki vielä, jos on jumissa, kannattaa alkaa kirjoittamaan tavoitteittaan paperille. On hyvä selvittää itselleen, mitä oikeasti haluaa. Siis ihan juurta jaksain miettiä mitä haluaa ja miksi haluaa, aina parisuhteita, elintasoa, koulutusta myöden. Ja sitä kautta alkaa pikku hiljaa hahmottamaan, mitä haluaa tehdä. Ja tähän touhuun kannattaa käyttää aikaa. Tieteellisessä mielessä, tällä pikku askareella voit järjestää omat neuronisi sellaiseen järjestykseen, että sinulla on sekä halu, että kyky tehdä ne asiat, joita sinun pitää tehdä.
Aivot ovat vähän sellaiset, että ne tahtoisivat tehdä sitä mihin ne ovat tottuneet. Eli joudut tekemään jonkin verran työtä, eli manipuloimaan itsesi irti niistä huonoista rutiineista, jotka nyt estävät sinua saavuttamasta tavoitteita.
Olipa yllättävästi, fiksusti kirjoitettu, ajateltu. Sinusta tulisi hyvä tukihenkilö jollekin.
t. 50+ täti
Elämässä ei mene tasan nallekarkit niin sanotusti eli toiselle annetaan ja toiselle ei.Oma valinta on uhriutuuko kadehtimaan niitä parempikarkkisia vai tekeekö töitä asioiden eteen.
Minullakin oli kaltoinkohteleva, hyvin köyhä koti- nyt olen viisikymppinen korkeasti koulutettu erityisasiantuntija, palkka sen mukaan.
Apua saa jos hakee, Suomen köyhät ei tiedä köyhyydestä mitään. Asun toisella mantereella joten vertailupohjaakin kertynyt.
Vierailija kirjoitti:
Elämässä ei mene tasan nallekarkit niin sanotusti eli toiselle annetaan ja toiselle ei.Oma valinta on uhriutuuko kadehtimaan niitä parempikarkkisia vai tekeekö töitä asioiden eteen.
Minullakin oli kaltoinkohteleva, hyvin köyhä koti- nyt olen viisikymppinen korkeasti koulutettu erityisasiantuntija, palkka sen mukaan.
Apua saa jos hakee, Suomen köyhät ei tiedä köyhyydestä mitään. Asun toisella mantereella joten vertailupohjaakin kertynyt.
Kaikki ihmiset eivät ole yhtä vahvoja, eikä pidäkään olla. Eihän meillä kellään olisi mitään työhön tai koulutukseen liittyvää probleemaa, jos olisimme kaikki kuten sinä.
Mitä jos menisit armeijaan? Siinä saisit ilmaisen ylöspidon vähintään puoli vuotta ja miettimisaikaa.
Iltalukioon ja taivas on taas auki. Tämä on oikeasti hyvä reitti, mutta opiskelu ei heti joutenolon jälkeen ole niin helppoa. Kuitenkin Iltalukio on suht helppo tie takaisin elämään. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta turha sitäkään on liikaa miettiä, elämä tapahtuu tässä ja nyt.
Eli mitäs jos menisit heti ens maanantaina juttelemaan Iltalukion ihmisten kanssa. Saat sieltä todennäköisesti mukaan kurssitarjottimia ja muuta rohkaisevaa konkreettista.