jatkoaaaaaaa

Toki olen kovasti yrittänyt rakentaa elämääni muualla. Säästin niukasti rahaa takuu vuokraan ja muuhun elämiseen työttömyysturvasta. Asuin jonkin aikaa yksin Helsingissä ja tein todella pienipalkkaista osa-aikaista työtä. Ajattelin pystyväni rakentamaan elämäni siellä aloittaen tuosta työstä. Mutta muuta työtä en sitten sieltä kovista hauista huolimatta saanut. Toimeentulo oli todella niukilla ja sossusta sain koko ajan olla hakemassa apua. Menojen, vuokran ja laskujen takia olen edelleen miinuksen puolella ja velkoja aivan liikaa. :( Ulosotossakin yksi lasku  nyt menossa. Siihenkään en saa sosiaalitoimistolta tai muiltakaan apua. Eli luottotiedoista löytyy merkintä, mikä entisestään vaikeuttaa elämääni. 

Jouduin sitten muuttamaan vähän aikaa sitten takaisin kotiin tälle pienelle paikkakunnalle, etten velkaantuisi yhtään enempää ja jäisi kadulle tms. Elämä muutenkin tuntuu järjettömältä oravan pyörältä, missä raha määrittää kaiken. Sosiaalista elämää ei millään pystynyt sielläkään viettämään, sillä rahaa ei matkustamiseen, bussilippuihin tai muihinkaan menoihin ollut. Toisaalta sen ylläpito asuinpaikkakunnallani oli jo ennenkin vaikeaa syrjäisyytensä takia. Yksinäisyys ja sosiaalisten suhteiden kaipuu kalvaa kaikki alla, sillä sillä "rahaa sen ylläpitoon"ei ole. 

Olisin näinä välivuosina matkustella maailmalla ja kokea se "vaihe" nuoruudestani. En kuitenkaan sinne ole koskaan päässyt rahan puutteen takia. Työttömänä työnhakijana en TE-toimiston mukaan saa näin noin vaan lähteä "lomalle", vaikka ei mitään töitäkään ole ollut tiedossa. (Toisaalta ei ole rahaakaan :D) Vapaaehtoistyötkin kävivät mielessä, mutta nekin maksavat maltaita. Ja TE-toimisto ei sitä katsele hyvällä, sillä katsoo sen niin etten ole valmis ottamaan töitä vastaan. 

Haen taas nyt keväällä opiskelupaikkoja ja aivan hirveä pelko päällä. Välillä tuntuu, etten pysty tekemään mitään muuta kuin itkemään ja öitä on tullut valvottua paniikkikohtauksien takia. Tätä on jatkunut jo monia kuukausia ja olen hakenut apua lääkäristä unilääkkeiden/psykologian perässä, joka vain neuvoo liikkumaan ja opettelemalla nukkumisrytmi uudelleen menemällä nukkumaan tunti joka yö aiemmin. Nuo "paniikkikohtaukset" tuntuvat alkavan aina yöllä, kun yritän aloittaa nukkumisen ja jolloin muutenkin kelaa ns. päivän tapahtumia. Sydän alkaa pamppailemaan älyttömästi, päätä särkee ja huonovointisuutta. Välillä saan ajatuksia, että olisi parempi vain kuolla ja kadota maan pinnalta. (En kuitenkaan toivo oikeasti tätä, saan noita ajatuksia kohtauksien aikana. ) Tulevaisuus pelottaa, sillä tuntuu että se tulee olemaan yhtä kamalaa tai kamalempaa mitä tällä hetkelläkin se on. Nuoruus tuntuu vaan menevän hukkaan tässä, kun en pääse liikkumaan minnekkään eteenpäin. :'(

Jatkoa edelliselle

Olen itse nyt kolmannella välivuodella lukion jälkeen. Tuntuu etten ole saanut mitään aikaiseksi tällä ajalla. Joka vuosi olen ahkerasti hakenut opiskelemaan korkeakouluihin, mutten ole vieläkään saanut paikkaa mistään.  Olen aina ollut hyvä opiskelija (se ns. "10 oppilas"), mutta lukion lopussa kirjoitukset menivät pieleen masennukseni ja uni sairauteni vuoksi. Avoimessa yliopistossa olen suorittanut jonkin verran opintoja, mutta rajallisesti niiden kalleuden ja TE-toimiston opiskelu kiellon takia. TE-toimisto antaa opiskella vain tietyn määrän, koska muuten minut luokiteltaisiin koko päiväiseksi opiskelijaksi ja menettäisin työttömyysturvan. (Silti vaikka luulisi tämän auttavan työllistymistä!)

Hankalaa tässä työttömyydessä on myös se, etten saa työpaikkaa asuinpaikkani takia. Pieni kunta, eikä täällä ole töitä kenellekkään. Ainoata työtä mihin on mahdollista päästä on juuri ne TE-toimiston tukemat työkokeilut. :D Ja sitäkin tehnyt jo pariin kertaan. Harmi vaan ettei siitä oikeastaan mitään palkkaa saa, eikä se ole oikea työsuhde.Ymmärrän toki sen idean ja hyvä että saa kuitenkin CV:n jotain merkintöjä.

Paikkakunnallani on paljon työttömyyttä ja muuttaminen miltein mahdotonta ellei ole valmiiksi tiedossa opiskelu tai työpaikkaa. Liikkuminen julkisilla muutenkin hankalaa, sillä ainut lähtevä bussi lähimpään isompaan kaupunkiin lähtee arkisin kuudelta aamulla ja se tulee  takaisin viideltä. Joten työskentely toisilla paikkakunnilla on pitkän välimatkan takia automaattisesti pois. Autokortin ajamiseen, puhumattakaan autosta ja bensoista ei minulla ole varaa. Olisin halunnut ajaa sen jo silloin kun kaverit aloittelivat niiden ajoa vanhempien kustantamina. mutta ei sille oikein voi mitään, kun muutenkin kaikki vähät kesätyö rahat meni silloin elämään ja perheen taloudelliseen auttamiseen. Omilla säästöillä en olisi voinut kustantaa sitä.