Lue keskustelun säännöt.
En halua lasta, mutta täysin päinvastaisesta syystä kuin luulette...
02.02.2017 |
Eli en halua koskaan lapsia, mutta syy ei ole se, että en lapsista pitäisi. Päinvastoin, tykkään lapsista todella paljon, mutta koska olen todella herkkä pelkäämään, niin elämästäni ei tulisi yhtään mitään kun pelkäisin joka ikinen sekunti kaikkea mitä voisi tapahtua. Mulla on hypokondria, jossa pelkään, että mulla itselläni on kaikki mahdolliset sairaudet ja pelkään kuolemaa ihan tajuttoman paljon ja ajattelen sitä päivittäin, joten pelkkä ajatuskin lapsen lisäämisestä tähän yhtälöön aiheuttaisi mulle varmaan jonkun psykoosin... Harmittaa vaan, että oman mielenterveysvammaisuuden takia en voi koskaan saada lasta. Mutta toisaalta, mulla on mun sisarusten lapset, joiden kasvua seurata. Mutta en voi ikinä ottaa heitä yksin mun luo kylään, koska jo pelkästään reissussa oleminen sisarusteni kanssa ajaa mut hulluuden partaalle, kun kuvittelen kaikki kauhukuvat päässäni, että kuinka siskonpoikani voi vaikka jäädä junan alle jos sen hihasta ei pidä laiturilla koko ajan kiinni.... oikeasti, tuon ajatuksen kuvitteleminenkin saa mut voimaan fyysisesti pahoin.. onko täällä kohtalotovereita?
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Juu, kuulostaa tutulta, paitsi sillä erotuksella että minä sain lapsen. Lapsen myötä olen kasvanut ihmisenä aika paljon, koska ymmärsin viimein hakea apua hypokondriaani ja muuhun oireiluun. Ensimmäisen vuoden kyttäsin kärppänä, että hengittääkö lapsi, kunnes tajusin että tämä ei voi jatkua näin. Edelleen olen murehtija ja suojelevainen, mutta tunnistan kyllä koska alkaa mennä överiksi ja olen oppinut käsittelemään tunteitani.
Ei kyllä silti tehdä enempää lapsia ;)
Lohdullista, että olet kuitenkin uskaltanut hankkia lapsen (siis vaikkei niitä nyt noin vaan hankitakaan). Itselleni se olisi vain jotenkin mahdoton ajatus tällä hetkellä.. no mutta toisaalta on mulla ehkä semmoiset kymmenisen vuotta lapsentekoikää jäljellä, joten voihan se mieli muuttua.. mutta eipä mulla ole miestäkään, olen vissiin sen verran hullu että miehet vaistoaa sen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sama tilanne. Ainoa ero, että en ole ikinä halunnut lapsia, ja sairauteni takia se olisi vaikeaakin, eikä mulla ole sisaruksia. Kyllä kavereiden lapset silti on kivoja, ja ihmettelen miten he sen kaiken vastuun ovat tosta noin vaan voineet ottaa. Ymmärrän siis miltä susta tuntuu, eipä musta muuta apua kai tähän kysymykseesi.
Hyvä vain jos on huolehtivainen. Moni vanhempi on liian huoleton ja sitten lapset saavat kärsiä siitä. Toki sairaanloisen puolelle menevä huolehtivaisuuskaan ei ole hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vain jos on huolehtivainen. Moni vanhempi on liian huoleton ja sitten lapset saavat kärsiä siitä. Toki sairaanloisen puolelle menevä huolehtivaisuuskaan ei ole hyväksi.
No kun tää mun huolehtivaisuus on just sairaalloista. Mä käyn jatkuvasti ylikierroksilla ja sydän pamppaa kun vaan ajattelenkin kaikkea mitä kamalaa voi tapahtua ja miten en voi kontrolloida maailman tapahtumia..
ap
Mulla oireita tuosta ja neljä lasta. Joskus tuntuu, että maailmankaikkeus rusentaa mut allensa. Ei parane päästää itseään miettimään liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, täällä kohtalotoveri! Aloituksesi voisi olla minun kirjoittamani (miinus siskonlapset, niitä ei minulla ole)!
Olen jo 34 v. ja alkaa kohta olla lapsentekoikä ohi. Välillä mietin, olisiko sittenkin pitänyt. Ja vähän surettaa. Mutta ehkä paras näin.
Juu, kuulostaa tutulta, paitsi sillä erotuksella että minä sain lapsen. Lapsen myötä olen kasvanut ihmisenä aika paljon, koska ymmärsin viimein hakea apua hypokondriaani ja muuhun oireiluun. Ensimmäisen vuoden kyttäsin kärppänä, että hengittääkö lapsi, kunnes tajusin että tämä ei voi jatkua näin. Edelleen olen murehtija ja suojelevainen, mutta tunnistan kyllä koska alkaa mennä överiksi ja olen oppinut käsittelemään tunteitani.
Ei kyllä silti tehdä enempää lapsia ;)