Mikä siinä on, kun miehen kaverien vaimot on mulle niin v-mäisiä?!?!
En taatusti ole koskaan sanonut heille mitään ikävää. Pahimpia ovat illanvietot, kun miehet ovat saunassa ja naiset istuskelevat keskenään. Silloin tuntuu, että minua pelataan joukon ulkopuolelle tarkoituksella tai sitten v*ttuillaan. Mieheni läsnäollessa ei näin tapahdu.
Mitä heillä on minua vastaan? Olen kyllä heitä nuorempi ja korkeammin koulutettu, mutta niistä asioista en ole koskaan maininnut heille mitään enkä tiedä ovatko edes selvillä, joten tuskinpa nuo voivat olla syynä. Yleensä tulen toimeen ihmisten kuin ihmisten kanssa, mutta tämä porukka näyttää olevan aivan oma lajinsa. Yksikin oli kysynyt miehen veljen vaimolta, että mitä ihmettä mieheni oikein näkee minussa. Itselleni ei tulisi mieleenkään alkaa kysellä joltain tuollaista!
Kommentit (9)
Oletteko miten usein viettäneet iltaa yhdessä? Monesti jos vanhojen tuttujen sekaan tupsahtaa uusi ihminen, saattaa uudesta helposti tuntua siltä, että hänet jätetään tahallaan porukan ulkopuolelle etenkin jos "uusi" ei ole itse aktiivisesti osallistumassa keskusteluun, vaikka tämä ei välttämättä ole tarkoitus. Vanhalla porukalla saattaa olla ihan omat jutut ja vitsit, joihin on hankala uuden päästä heti sisälle.
Toisaalta syynä saattaa olla myös naisten "omistavuus" porukan miehiä kohtaan. Eli tavallaan porukkaan kuuluvat sinkkumiehet koetaan yhteiseksi "omaisuudeksi" ja heidän tuoreehkot tyttöystävät vähintäänkin epämääräisiksi kilpailijoiksi.
Sitten syynä voi olla myös se klassinen, että kemiat eivät vaan yksinkertaisesi kohtaa.
ja tosiaan: nuo kaverien vaimot puhuvat miehestä usein "meidän XX", ehkä he sitten kokevat, että minä tulin jotenkin väliin. Mutta sehän aivan älytöntä! Onhan heillä omatkin miehet! Toisaalta voin ymmärtää tässä valossa asiaa hiukan paremmin ja että se ei ehkä olekaan henkilökohtaista, mutta on se minusta silti hiukan lapsellista, kun kyse on sentään 4-kymppisistä ihmisistä!
ap
Eli tavallaan porukkaan kuuluvat sinkkumiehet koetaan yhteiseksi "omaisuudeksi" ja heidän tuoreehkot tyttöystävät vähintäänkin epämääräisiksi kilpailijoiksi.
.
Näissä tapauksissa on ollutn kyse ihan puhtaasta olettamuksesta. Olen erittäin ujo ja tuppisuu tuntemattomille kun taas tuttejen kanssa erittäin kova puhumaan. Kun porukkaan on tullut uusi ihminen ja minä en ole hänelle jutellut, mutta muille lörpötellyt normaaliin tapaan on moni saanut sen kuvan kuin haluaisin uuden ''eristää'' porukasta. Monen kohdalla on käynyt niin, että kun on sitten päästä tutustumaan ja voin olla oma itseni ihmisen seurassa niin on tullut kysymyksiä, että miksi suhtauduin niin nuivasti aluksi kun tästä ei todellakaan ole oikeasti ollut kyse.
Se on sun mies, eikä kenekään muun:) Anna kanojen kaakattaa ja vähät välität niistä:) Jos joku on niin tyhmä, että luulee omistavansa toisia ihmisiä niin ei ole sitten kyllä suotu kovin loistavia älynlahjoja;)
Ootako ollu pitkään yhes? Ensinnäki itse koin hieman samanlaista "syrjintää" tietyltä taholta. Tulin miehen kaveriporukkaan yhtäkkiä. Mut vuosia ku kului ja alettiin juttelemaan naisten kaa tuo "syrjintä" hävis.
Varmasti tuollaiset "haahkojen" sanomiset loukkaa, mut itse olisin varmasti kysäissyt kyseiseltä: mitä hänen miehensä hänessä näkee.
Jos ystävyys ei synny anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tai vittuile takaisin. Selviytymiseen tarvitaan yleensä melkoisia keinoja. Onko siellä porukassa yksi ylitse muiden vittuilija?
nämä veemäiset ihmiset voisivat itse kertoa. Tälläkin palstalla liikkuu varmasti niin paljon ihmisiä, että joukkoon mahtuu yksi tai useampi sellainen jolla on ollut vastaavanlainen tilanne ja joka on itse ollut se veemäinen. Joten kertokaapa miksi?
Mieheni sen sijaan on otettu heti alusta alkaen hyvin mukaan minun ystäväpiiriini, vaikka on siellä ihan yhtä "uusi".
ap
tilanteessa jossa eräs nainen yritti olla veemäinen minulle. En tiedä tajusiko hän sitä edes, todennäköisesti hän oli omasta mielestään ihan aidosti ja oikeasti minua niin paljon parempi ihminen, että kaikkeen, mitä tein tai hankin tai sanoin tai olin mieltä, sai vapaasti kommentoida jotain dissaavaa ja kielteistä. Parhaimmillaan ja kohteliaimmillaan sen naisen lausunnot esim meidän rakenteilla olevasta kotitalosta olivat "varmaan ihan kiva jos tykkää tuommoisesta". Ja yleensä siis jotain paljon törkeämpää.
Minä siis lähinnä totesin, etten halua puhua hänelle enää mitään, koska en halua tuommoista jtakuvaa arvostelua. Joskus itseltäni pääsee veemäinen kommentti kun hän oma-aloitteisesti taivastelee muitten ratkaisuja tai narisee lastensa allergioista (jotka on siis hanskassa ja aika lieviä, kun taas porukassa on monta joilla on pahoja allergioita ja yhdellä oikeasti sairas lapsi).
En ole ainoa joka suhtautuu näin.
Minusta se on ihan hänen omaa syytään, Mutta hän on tietysti sitä mieltä, että minä olen masinoinut koko jutun ja hän on vaan niin paljon parempi ihminen, että minä varmaan ole kateellinen. Hän ei ihan oikeasti tajua, miten tökerösti käyttäytyy. Mutta joka kerran, jos siitä vähänkään puolustautuu, hän loukkaantuu verisesti ja kieltää miestään olemasta yhteydessä meidän muiden kanssa.
Jos on pitkään koossa ollut porukka, niin aikuisenakin on vaikea tulla siihen sekaan tai hyväksyä siihen uusia
Itsekin juuri mietin, miten ihmeessä osaan/pystyn ottamaan ilolla vastaan lapsemme kummisedän uuden naisen... Lapsen kummit erosivat ja kummitäti on parhaimpia ystäviäni, kuten kummisetäkin. Asiaan liittyy niin paljon muutakin, että tämän uuden naisen ottaminen osaksi meidänkin elämää tuntuu aivan liian vieraalta ajatukselta juuri nyt. Saattaisin olla hänelle tyly tahtomattanikin, jos nyt esim. illanviettoon he tulisivat. Tuntisin olevani epälojaali ystävälleni. Tällä hetkellä ei juuri kiinnosta tavata edes tätä uutta naista. Varsinkin kun en itse häntä tunne, mutta esim. mieheni hänet tuntee, joten minulla on ennakkokäsityksiä tästä naisesta ihan riittämiin.