Onko teiltä koskaan varastettu mitään? Jos on niin saitteko takaisin?
Kommentit (9)
En saanu takas ja mitähän se varas ajatteli tehdä mun hlökohtaisella kalenterilla. Tein rikosilmoituksen.
mutta sain sen takaisin, kun baarissa oli vähänlaisesti asiakkaita ja tuttu henkilökunta. Voro kai tajusi, ettei pääse laukun kanssa ulos tai voi käyttää kortteja tai muuta, kun poket ja baarimikot ryhtyivät rivakasti toimeen.
Kerran vietiin myös pyykkituvasta pyykkejä: pussilakanat, alusvaatteita, kulahtanut mutta ihana toppi... Harmitti todella, kun olin vielä vähissä varoissa oleva opiskelija ja tyyppi vei lempivaatteitani. Vielä vuotta myöhemminkin asia nousi esille, kun etsin jotain vähemmän käyttämääni vaatetta (esim. yhtä maripaitaa) ja tajusin senkin olleen kuivumassa tuolloin.
- yht 3 ulko-ovea, kahdella eri kerralla
- rälläkkä
- jiirisaha
- ruuvinväännin
- jatkoroikka
- 3 paineilmanaulainta (kaikki tutuilta lainattuja, gaad dämit)
- 2 suihkusekoittajaa, olivat asennettu jo
En edes vakuutuksesta, koska en jaksanut tehdä ilmoitusta. Ei mitään arvokasta siis.
Lompakko jäi kerran taksin takapenkille. Sitä en saanut koskaan takaisin. Käteistä ei paljon pussissa ollut, mutta ne kortit! sinne meni kaikki.
Olen saanut takaisin. Molemmat autot löytyi vuosaaresta kaivokatsojantieltä? tai joku tälläinen, ja toisen auton varastanut jäi jopa kiinni.
Onneksi sain, toisella kertaa oli jo ajokortit ja pankkikortit sun muut. Eka kerralla olin niin nuori, ettei menny ku muistoja ja 25mk.
Auton oven lukot aukesivat keikella, mikä etäisestikin muistutti avainta, joten helppo oli varkaan sisään mennä. Käynnistäminenkin näytti onnistuneen pari kertaa paikkoja rikkomatta, mutta viimeisellä kerralla oli kohelo varas hajottanut kaikki ratinalusmuovit.
Auto löytyi milloin lähitienoolta (poliisi oli ajanut takaa epäilyttävännäköistä juoppukuskia), milloin Toppilasta (autovarkaiden paratiisi).
Autosta oli viety c-kasetteja, surkeat subbarit, ajastimella varustettu p-kiekko (törkeää!!!) sekä oranssit aurinkolasit. Niin ja joskus oli hukattu tanki korkki, kun bensat oli letkutettu pois. Takakontin lukko oli leikattu irti, kun sieltä oli etsitty aarteita.
Ja kerran meni puolikaljut kesäkumit valkoisilla rallivanteilla. Alle oli kuitenkin huomaavaisesti väännetty vielä kaljummat talvikumit peltivanteilla...
Että tällaista Oulussa....
- vanha auto (löytyi myöhemmin kolaroituna, meni lunastukseen ja saatiin enemmän vakuutuksesta kuin olis saanut myymällä, joten kiitti vaan :)
- pyörä (vanha romu, säästyttiin kaatopaikkamaksulta, kun joku otti käyttöön)
- uudehkot lenkkarit kuntosalilta (ulkomailla) (tää kyllä kyrsi)
2 fillaria, eipä oo näkyny sen koommin.