Parisuhteessa olevat, kuinka usein
teillä on seksiä? Etenkin kiinnostaa kuulla teiltä, joiden parisuhteen alkuhuuma on laantunut. Meillä on noin kerran viikossa. Ollaan vajaa kolmekymppisiä ja oltu yhdessä pari vuotta. Useammin saisi olla.
Kommentit (17)
Ollaan myös alta kolmekymppisiä ja seurustelua takana reilu vuosi. Seksiä on suunnilleen 3 kertaa viikossa ja se tuntuu ihan sopivalta.
2-3 kertaa viikossa, 18 v yhdessä.
Kerta pari viikossa 15-20 vuoden yhteiselon jälkeen ja noin kerta viikossa 25 vuoden jälkeen. Sopiva määrä.
Ei sillä ole merkitystä kuinka usein muilla. Laadulla on. Vai olisitko tyytyväinen, että seksiä on kolme kertaa viikossa mutta se on viiden minuutin sisään-ulos sessio? Keskity suhteenne dynamiikkaan, ja keskustelkaa miten saatta kumpaakin tyydyttävän ratkaisun aikaan. Halut vaihtelee, myös seksi, mikään elämässä ei ole stabiilia joten ei kannata ottaa paniikkia jos joskus on kausia että on kerran viikossa (tai ei edes sitäkään), toisinaan useammin. En ymmärrä miksi ihmiset yrittävät päättää seksin määrän, kuin se olisi parisuhteen mittari. Kuitenkin ymmärrämme, että samalla tavalla elämässä kiinnostaa tietyt jutut toisina aikoina enemmän kuin toisina.
Minulla on seksiä kaksi kertaa viikossa. Vaimosta en tiedä. Ei kerro.
Max kerran viikossa, kahdestaan lomilla kerran päivässä vähintään. Välissä oli kyllä vuosia että mentiin kerta kuussa meiningillä jos oli oikein vilkasta seksielämää, lapset oli sillon pieniä ja jatkuva väsymys vaivasi. 15 vuotta yhdessä, pari lasta.
1-3 kertaa viikossa. Välillä pidempiä taukoja, sitten taas kiihkeämpi kausi ja monena päivänä peräkkäin. Yhdessä 12 vuotta. Ei oteta paineita vaikka on taukoa välillä. Se on elämää.
Yhdessä vuodesta -90, 2-3 viikossa ja ikää reilu 40v.
2-3 krt vko, yleensä painottuu viikonloppuun. Lomilla useammin.
Yhdessä 4 v. Molemmat Liki 50 v.
Noin kerran kuussa tällä hetkellä.. ennen oli enemmän mutta viimeiset 6kk oltu niin kiinni töissä ettei kumpaakaan ole seksi hirveästi kiinnostanut.. mua ehkä kuitenkin enemmän kuin miestä. Yhdessä 3 vuotta vasta.
OT, mutta miksi tästä aiheesta pitää tehdä joka viikko uusi aloitus?
5v yhdessä, 1,5v taapero kotihoidossa ja toinen raskaus jo loppupuolella. Seksiä suunnilleen kerran viikossa ja vaikka vähyys sinänsä harmittaa vähän kumpaakin, niin iltaisin yleensä nukkuminen vie voiton. Elämme vähän siinä toivossa, että kun vauvavuosien unettomuus on selätetty niin parisuhdettakin jaksaa taas paremmin hoitaa ja vaalia. Nyt tämä on vähän tällaista päivästä toiseen selviytymistä mutta ei tämä minään yllätyksenä tullut vaan lapset pienellä ikäerolla oli tietoinen ja yhteinen toive.
Meillä päivittäin, joskus voi olla päivä välissä. Yhdessä ollaan oltu 2,5 vuotta. Minä vähän alle 30v ja mies vähän päälle 40v :)
Joskus sanon miehelle että eikö voitais vaan kuvitella että meillä on ollut tosi huippua seksiä :D Kun väsyttää ja arki painaa päälle. Huumoria olla pittää.
1-2 krt viikossa ehkä meillä.
Pari kertaa viikossa, lomilla enemmän. Viisikymppiset.
N kerran viikossa, sopiva määrä. Lomilla sitten useammin jos ollaan kahdestaan liikenteessä, mielellään kerran päivässä.
Yhdessä 21v
Noin kerran viikossa. Välillä on parin viikon taukoja. Lomilla saatetaan innostua ja seksiä on 2-3 kertaa viikossa. Olemme kolmekymppisiä ja yhdessä olemme olleet viisi vuotta.