Lue keskustelun säännöt.
Oliko lapsuudessasi jokin asia, mitä kadehdit kaverilla/perheellään olevan?
06.01.2017 |
Mulla (kuopuksella) ei ollut koskaan omia vaatteita vaan perin kaiken isosisaruksiltani. Vaatteet oli nuhjuisia eivätkä useimmiten ollenkaan sellaisia joista olisin pitänyt. Ehjän sukkaparin näin vasta kun muutin ja ostin itselleni. Nykyään niitä onkin sitten jo liian kanssa. Olin tästä niin kateellinen parhaalle ystävälleni joka oli ainoa lapsi ja sai kaiken uutena.
Kommentit (22)
Tavallinen kaksilapsinen perhe pikkukaupungissa ja lyhyet koulumatkat. Mulla oli horveät koulumatkat, iso uusioperhe kun se oli tosi epätavallista ja kummalliset vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Matkailu
Olin itse köyhästä perheestä eikä puhettakaan että koskaan olisi käyty missään paitsi sukulaisilla.
Mistä mä en olisi ollut kateellinen? Mun vanhemmat kävi molemmat töissä. Ihan normaaleja ihmisiä siis.
Mutta meillä lapsilla ei ollut omia huoneita.
Ei käyty ulkomailla matkoilla.
Ei ollut niin hienoja leluja kuin muilla lapsilla.
Keksin niin monta syytä miksi olen olen huonompi kuin muut, vielä aikuisenakin. Mielestäni vanhempani aiheuttivat toimillaan sen, että mut aina lyötiin.
Miksiköhän Suomi on täynnä yksinäisiä vanhuksia?
Mulle oli ihan kauhistus kun kuviksen ope määräsi, että kaikkien pitää tuoda kouluun pestyt jogurtti- ja viilipurkit. Meille ei koskaan ostettu sellaisia herkkuja, niinpä kävin kaivamassa niitä naapurien roskiksista. Eli olin kade kun muilla oli vaikka minkäväristä tyhjää kippoa 😁.
Mun vanhemmat oli työttömiä pitkän aikaa, toinen sairasteli kylläkin, ja mä oisin halunnut että oltaisiin oltu normaali perhe jossa vanhemmat käy töissä. Kun kaverienkin vanhemmat kävi. Hävetti kun oltiin vähävaraisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverilla oli, on edelleen, ihanat vanhemmat. Omani ovat alkoholisteja. Kaverin kotona oli turvallinen, iloinen ja rauhallinen tunnelma. Kotona pelkäsin usein. Usein olinkin kaverillani yötä, kai heillä kävi minua sääliksi kun kutsuivat usein mukaan perheen juttuihin. Molemmat olimme kaverini kanssa ainoita lapsia.
-sisävessa
-suihku
-alapääsuihku olisi ollut menkkojen aikaan luxusta
-pyykinpesukone kotona ( me pestiin lauantaisin pyykki pulsaattorikoneella ulkosaunassa, viikolla nyrkkipyykkiä )
Tässä jotakin.Eli tollaiset perusjutut puuttui 1980- luvulla. Toki oli vielä kavereita joilla samat puutteet kotona.
Äiti oli leski, tulit niukat joten myös esim appelsiinimehusta tai jogurtista aamupalalla saattoi vain haaveilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin rikkinäinen lapsuus, isä joka kännäsi ja pahoinpiteli äitiä ja vanhempia sisaruksia. Onneksi oli parhaalla ystävällä hyvä koti, johon monesti pakenin. Siellä sai olla lapsi. Siellä pystyi leikkimään ilman että oli kokoajan tuntosarvet kohollaan. Sitä olisin halunnut.
Eipä oikeastaan. Olin varmaan jotain 16 vuotias, ennen kuin ymmärsin että kaverin mielestä meidän Lada on vähän nolo auto, en ymmärtänyt yhtään kadehtia heidän Volvoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut koskaan uusia vaatteita tai leluja, kaikki haalittu käytettyinä tai kaatopaikalta. Luulin että ollaan niin köyhiä, mutta isompana tajusin että oli kyllä omakotitalo, mökki, autoja ja yritys. Lapsi ei vaan siinä ollut kauhean tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Matkailu
Olin itse köyhästä perheestä eikä puhettakaan että koskaan olisi käyty missään paitsi sukulaisilla.
Tämä oli mullakin se pahin kateuden kohde ja on oikeastaan vieläkin, kun pienituloisena pätkätyöläisenä sinnittelen. Ruotsinristeilyillä käytiin lapsuudessa tiuhaan, mutta ei muuten ulkomailla.
Teini-iässä kadehdin myös muiden merkkivaatteita.
Paljonhan sitä ehkä ei niinkään kadehtinut mutta hetkittäin haikeana ajatteli että olisi ihana saada uusia vaatteita tai kenkiä. Kirpparit eivät tuolloin todellakaan olleet muotia vaan hävettävä asia :(
Ei risteilyjä , ei ulkomaanmatkoja.
Mustavalkotelkkari oli 1990-luvulle saakka. VHS- videonauhurista haaveilin. Sain katsoa VHS-videoita isosiskon kotona. Se oli juhlaa !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en paljon kadehtinut mitään, paitsi yks asia sai mut suorastaan vihreäksi kateudesta. Paras kaverini sai synttärilahjaksi Suzuki R katetun mopon. Se oli jotain niin siistiä ja hienoa siihen aikaan että se käänsi kaikkien päät. Luoja miten himoitsin samanlaista. Näin unia että ajelin sillä ja kaikki pojat tykkäs musta :DD
Kaverin kotona oli uima-allas
Olisin meillekin tahtonut
Todin tuli niille sit vesivahinko
Kadehdin kavereiden hyviä, siistejä vaatteita joita oli riittävästi. Yhden kaverin kotona oli takapihalla uima-allas - se oli jotain ihan käsittämättömän hienoa! Kai minä sitäkin joskus kadehdin. Toisaalta taas muistan kadehtineeni myös sitä että serkut asuivat kerrostalossa kaupungissa; me asuttiin omakotitalossa taajamassa. Kavereiden lemmikkejä kadehdin myös, ja soittimia & soittotunteja.
Olin lapsena kateellinen naapurissa asuvalle kaverilleni hänen perheestään, (lapsia oli yhteensä kuusi) ja siitä että heillä asu serkkujakin samalla kylällä, itsellä oli kaksi sisarusta jotka sen verran vanhempia ettei heistä mulle seuraa ollut ja serkkujenkaan kanssa ei oltu läheisiä.
Joululahojakin saivat juuri sellaisia mitä itsekkin olin toivonut mutta en saanut.
En ollut ikinä kateellinen kavereitten ulkomaanmatkoista tms.
Olin ainut lapsi, joten mitään muuta en niin paljon kadehtinut, kuin sitä, että kavereilla oli sisaruksia ja minulla ei. Aina kun piti lähteä ulkoleikkien jälkeen kotiin, mietin, kuinka ne kaverit voi jatkaa leikkejään siellä kotonaan sisarustensa kanssa. Ja minä jouduin olemaan yksin. Olihan tietty vanhemmat, muttei ollut sama asia !
En varsinaisesti kadehtinut, koska tiesin sen olevan turhaa. Äitini oli pienituloinen yh ja tiesin jo varhaisessa vaiheessa, että ei vain ole varaa. Ei silloin kansanedustajataholta ulistu lehdissä, että miten ei ole pienituloisilla perheillä varaa käydä huvipuistoissa. No, meillä kyllä äiti säästi sen verran rahaa, että kerran kesässä päästiin Lintsille ja Korkeasaareen.