Olen parempi ihminen silloin kun pääsen liikkumaan säännöllisesti

Ihan höpöpuhetta, että liikunta ei vaikuttaisi mielialaan. Olin ikävä, kiukkuinen ihminen ekaa lasta odottaessani. Osansa hormoneilla mutta isoimmat syyt varmasti huoli lapsesta ja liikunnan vähäisyys (selkään tuli välilevytyrä raskausviikolla 18, minkä takia en pystynyt tekemään oikein mitään puoleen vuoteen). Paha mieli, kipu ja oireet väistyivät synnytyksen jälkeen. Nyt kun lapset on jo eskarissa koulussa, välilevytyrä palasi taas. Seurasi puolen vuoden taistelu kivun ja tylsyyden kanssa ja todella mieliala laski jälleen niin, että kiukuttelin jatkuvasti tajuamatta itsekään, miksi olin niin vihainen. Kilometrin kävely yhteen menoon teki tiukkaa, kenkiä en meinannut saada jalkaan enkä kyennyt imuroimaankaan. Selkä operoitiin, ja 3 kuukauden päästä kun pääsin taas liikkumaan, aloin muuttua omaksi itsekseni. Terveys ja liikkuminen ovat ihan listalla ykkösenä. En käsitä ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti valitsevat viettää vapaa-aikansa sohvalla ja tietokoneella. Jos pääsee liikkeelle, miksi ei lähde? Lähipiirissäni on ihminen, jonka ainoa liikunta on postilaatikolle ja takaisin kotiin, ehkä kävelyä kaupassa (mutta kaupan pihaankin pitää ajaa autolla). Miten voi valita sellaisen tavan elää, kun voisi liikkua vapaasti, eikä ole vielä sairauksiakaan estämässä?