Lue keskustelun säännöt.
Muita joilla on ollut vaikea lapsuus?
30.12.2016 |
En tiedä johtuvatko tämän hetkiset ongelmani lapsuudestani.
Kerron siitä ensin.
Muistan, että ensinnäkin olen aina ollut herkkä jo pienestä asti.
Vanhempani riitelivät paljon etenkin koko lapsuuteni eli tilanne alkoi rauhoittua, kun mulle tuli ikää lisää.
; Vanhemillani oli molemmilla mielenterveysongelmia.
; Isä kontrolloi äitiä monissa asioissa. Mitä äiti sai tehdä ja mitä ei. Klo 22 sammui valot, kun isä päätti.
Jos joku sanoi vastaan niin alkoi järkyttävä meteli. Pahimmillaan tilanne meni siihen, että isä alkoi ryntäillä tömistellen aggressiivisesti kohti ja saattoi ajoi äidin pois nukkumaan muualle.
Pakotti kiristäen pyytelemään häneltä anteeksi tilanteita hyvinkin usein. Hän ei itse pyytänyt, koskaan anteeksi.
Mun varhaisimmat muistikuvat riidoista ovat, kun olin joku 3-5v .
Tulin keittiöön jossa oli kauhea meteli ja isä makasi äidin päällä lattialla ja tappelivat jostain esineestä vissiinkin /voi myös oli raivopäissään hyökännyt kimppuun.
Mulla jotenkin sellainen outo mielikuva, että en oikein osannut siinä kohtaa hirveästi pelätä enemänkin ihmettelin, että mitä oikein tekevät.
Sen jälkeen lyö taas näissä jutuissa tyhjää enkä oikein muista mikä tapahtuikin milloin, mutta yksittäisiä riitoja on kyllä mielessä paljon.
Pienenä pelkäsin tosi paljon näitä. Pelkäsin isän käytöstä, että jonain kertana suutuspäissään tekee jtn todella pahaa ja äiti joutuu sairaalaan tai kuolee siksi.
Oikeasti nuo tilanteet eivät ehkä kuitenkaan olleet niin pahoja tai ei mitään niin vakava väkivaltaa ollutkaan.
Siis enemmänkin noissa ehkä pahinta oli se, että pienen lapsen silmissä ne näyttivät tosi pelottavilta.
; Riidat alkoivat aina huutamisella.; Tilannetta pahensi se, että äiti huusi kovasti vastaan eikä pelännyt isää (mikä toisaaltaan ihan hyvä merkki ja kielii siitäkin, ettei niin vakavaa väkivaltaa ole ollut) mutta toisaaltaan tuo oli juttu nimittäin äidin vastaan sanominen pahensi tilanteita.
Vanhempani eivät juoneet paljoa.
; Mutta näitä riitatilanteita oli paljon, mutta sanoisin, että väkivaltaa esiintyi ehkä 3-8 kertaa vuodessa.
Tilanteet olivat siis sellaisia, että isä alkoi aggressiiviseesti ryntäillä äitiä kohti.
Välillä kävi käsiksi asti. Oli tönimistä, riuhtomista ja kaikenlaista tuollaista kahinaa, mutta meidän nähden ei tainut ikinä lyödä, mutta ilmeisesti sitäkin on tehnyt.
Tilanteita pahensi se, että äiti meidän kuullen tramatisoi tilanteita lisää ja huusi kuinka olisi voinut käydä, vaikka mitä. Kerran tappelivat yläkerran ikkunan edessä ja isä tönäisi äitiä niin, että kaatusi ja äiti huusi miten melkein lensi ikkunan läpi ja kuoli vaikka tosi asia se ei nyt niin lähellä ollut, mutta minä uskoin sen oikeasti ja aloin lapsen päässä luoda kaikkia kauhukuvia siitä.
; Näiden lisäksi näitä tilanteita oli paljon. Kerran isä piteli käsiä äidin kaulan ympärillä ja uhkaili myös laseja särjettiin jne...
; Ala-aste ajoilla näitä kävi eniten...
En oikein muista oireilinko silloin vielä, mutta minusta en.
Otin silloin jo kyllä kaikenlaisista asioista painetta ja stressiä. Hyvä esim tuli mieleen, kun oltiin luokkaretkellä nelosella ja meillä oli jtn vapaa-aikaa ja joku tietty aika jolloin piti kokoontua johonkin. Itse stressasin kokoajan kelkosta ja kyttäsin, että mitäs se kello taas on. Muut ihmettelivät miksi olen noin huolehtivainen kaikesta. En tarkkaan muista mitä pelkäsin, että jos emme kerkeä ajoissa, mutta siis monet tällaiset pikku asiat aiheuttivat stressiä.
En tiedä oliko tuo jo jtn oireilua silloin.
Jatkan kertomista alemmas...
Kommentit (18)
Ap jatkaa:
Yläasteelle siirtyminen aiheutti suurta stressiä.
Olin tottunut pieneen ala-asteeseemme jossa oli helppoa.
Kaikki jännitti. Koulun vaihdos, kiusataanko minua jne...
Olin myös todella tunnollinen en oikein tiedä siihenkään syytä.
Kärsin siitä myös itse. Minua stressasi hirveästi muutos ja miten pärjään.
Kaiken päälle kaupungissamme liikkui noina aikoina pedofiili autolla joka houkutteli lapsia kyytiin.
Kohtasimme tuon tyypin kaverini kanssa ja oli todella läheltä piti tilanne ja ihan oikeasti helvetin vaarallinen.
Sen jälkeen sain traumoja tuostakin ja aloin pelätä koulumatkoja. Näin samanlaisen auton kytiksellä koulujen lähettyvillä aloi kuvitelka kaikkea sekä pelätä yksin liikkumista.
Lopulta asiat joulun jälkeen alkoivat parantua ja stressi väheni.
KUITENKIN sitä seuraavana keväänä pamahti sitten aivan yllättäin uudet huolet.
Aloin tarkkailla terveyttäni. Aloin pelätä syöpiä.
Aluksi on ymmärtänyt asiaa ja luulin olevani oikeasti sairas. Jossain kohtaa ymmärsin luulotautini, mutta en mahtanut sille mitään olen siitä asti ollut enemmän stressaantunut kuin koskaan.
Tilanne kotonoa alkoi rauhoittua ja väkivallat vähentyä.
Kuitenkin nyt minua siitä asti kiusannut sairauden pelot ja sitä myötä ahdistuneisuus.
Mulla todettiinkin ahdistuneisuushäiriö.
Nyt ikävintä on se, että jostain syystä mulla on nyt vuoden jatkunut epätodellinen olo!! Pelkään, että sekoan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa lapsuuttani. Sielä oli myös mukana isän toiset naiset joiden matkaan lähti milloinkin ja hyläsi. Meidät äiti taas tosi huonossa kunnossa siksi.
Olin hyvin huolissani hänestä.
Ovatkohan nämä kaikki nykyisten pelkojeni takana?
Ap
Ihan normaali lapsuus! Taidat olla vain herkkä ap!
Voi rakas ihminen. Tuossa on niin paljon tuttua. Omasta lapsuudestani ja siitä, millainen on ollut minun lasteni lapsuus.
Minä sain paljon apua kognitiivisesta psykoterapiasta. Yritä sinäkin hakeutua terapiaan. <3 <3
No ei tosiaan ole ollut normaali lapsuus. Jos tuollaisia huolia on joutunut kantamaan yksinään ja kokoajan kotana turvattomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, varmastikin nuo lapsuuden kokemukset ovat nykyisten pelkojesi taustalla.
Nyt eniten tällä hetkellä ovat vaivanneet huoket terveydestä ja niitä on nykyään kokoajan.
Niiden takia tuntuu, että suorituskykyni on laskenut.
Olo tosi epätodellinen jatkuvasti. Kaikki on sumeaa enkä muistaa mitään hirveää pelkään sekoavani!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ja kohta sä taas kyselet että onko sulla syöpä kun poltit pari natsaa toissa vuonna... huoh.
No, varmasti nuo ovat jättäneet sinuun syviä traumoja, todennäköistähän on, että jokainen joka elää ihan tavallisessakin perheessä ilman väkivaltaa tai moista uhkaavaa ilmapiiriä saa aikuisiälle kannettavakseen taakkoja, joita lapsen mieli on rakentanut. Toisin sanoen, lapsi on herkkä ja kerää kyllä mieleensä kaikki turvattomuuden ja vaillejäämisen tunteet, toiset ei niitä välttämättä löydä itsestään aikuisenakaan, jos eivät ole noin ilmeisiä kuin sinä omasta lapsuudestasi kerrot.
Se, mikä noiden työstämisessä on tärkeää, että löytää sen pelon ja huolen ja surun jota on lapsena kokenut, ja antaa sen turvallisessa ympäristössä, kuten terapiassa nousta pintaan, sekä samalla tiedostaa ja tunnistaa, miten voi yrittää uudella tavalla rakentaa uudenlaista minäkuvaa. Huolet ja pelot siis on sinänsä aivan ymmärrettäivä oireita tuosta, niitä ei kannata säikähtää, voi yrittää hyväksyä itseään nyt sellaisena niiden kanssa jalähteä terapiaan hakemaan tukea sille, että saa käsiteltyä ja työstettyä ne läpi.
Nuo vaikuttavat niin kokonaisvaltaisesti tunne-elämään ja käyttäytyimiseen, että sitä on vaikeaa huomatakaan. Voi olla esim. liiallista kiltteyttä, koska pelkää toisen ihmisen (isän) reaktiota, voi olla vetäytymistä hankalista tilanteista, jos kokee ettei voi vaikuttaa, voi olla äärimmäistä kontrollointia, jos kokee pohjimiltaan että kotona täytyy itse pitää "lankoja" käsissä, voi olla ali- tai ylisuoritumista, jos kokee että vanhemmat on siitä palkinneet/antaneet hyväksyntää, voi olla liiallista vihantunnetta, jolla pyrkii piilottamaan suruaan ja pelkoaan.. tapoja reagoida on lukemattomia, siksi on tärkeää tutustua itseensä, ja hiljalleen löytä usko siihen, että ne pahuudet ei enää nykyajassa seuraa mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kohta sä taas kyselet että onko sulla syöpä kun poltit pari natsaa toissa vuonna... huoh.
Ei, kun poltin vuonna 2015 välillä heinä - joulukuu jonka välillä polttelin paljon muiden jämiä ja sitten jtn todella typerää. Ei niitä natsoja tullut paria poltettua vaan aika paljonkin tuon puolen vuoden aikana. Välillä enempi ja välillä vähemmin.
Nyt siis huolettaa se, että onko noista voinnut tulla syöpä?
Luin netistå, ettå nuo voivat olla vielä vaarallisempi kuin tupakka yleensä sillä natsoihin muodostuu vielä enemmän kemikaaleja sammumisreaktion takia ja niiden filtterit voivat olla heikentyneet?
Lopetin siis 2015 joulukuussa, mutta aloin taas uudelleen 2016 kesäkuussa. En kyllä polttanut natsoja vaan ihan pari kokonaista päivässä.
Nyt oon ollu viikon ilman!!
En kehtaa puhua tästä kenellekkään!!
Tiiän, et oon kysynny tätä monta kertaa; mutta se autta huoleen.
Eli onko mulla suuri riski saada tuon takia syöpä?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
0/5 eikai kenenkään lapsuus nyt noin kauhea ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae apua, tarvitset oikeasti pitkäkestoista terapiaa, että saat käsiteltyä traumasi ja pystyt joskus elämään parempaa elämää. Apua on saatavilla, mutta sitä täytyy hakea. Varaa heti maanantaina lääkäriaika.
Mainitsemastasi tupakointimäärästä syöpäriskisi ei ole merkittävästi kohonnut. Eikä keuhkosyöpä muutenkaan iske parin ekan tupakointivuoden aikana.
Minusta kyseessä ihan tavallinen lapsuus. Miksi ihmiset traumatisoituu nykyään kaikesta? Ajatelkaa vaikka meidän veteraanisukupolvea, on hiihdetty umpihangissa kouluun ja oltu sodissa ja silti luottamus tulevaan on säilynyt.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kyseessä ihan tavallinen lapsuus. Miksi ihmiset traumatisoituu nykyään kaikesta? Ajatelkaa vaikka meidän veteraanisukupolvea, on hiihdetty umpihangissa kouluun ja oltu sodissa ja silti luottamus tulevaan on säilynyt.
Veteraanit olivat/ovat syvästi traumatisoituneita. Hölmö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kyseessä ihan tavallinen lapsuus. Miksi ihmiset traumatisoituu nykyään kaikesta? Ajatelkaa vaikka meidän veteraanisukupolvea, on hiihdetty umpihangissa kouluun ja oltu sodissa ja silti luottamus tulevaan on säilynyt.
Veteraanit olivat/ovat syvästi traumatisoituneita. Hölmö.
Traumoja tai ei, mutta silti on selvitty ja jälleenrakennettu maa. Trauma taitaa olla joku nykyajan muotisana.
AP JATKAA :No tilannetta ei tosiaan helpottanut se, että olin kerran ulkona ja oli kääntymässä takaisin päin, kun näin tien reunaa tulevan miehen. Ensin katsoin, että mitä pitkää juttua se kantaa kunnes näin tarkemmin ja se näytti minusta ihan joltain aseelta (ilmakivääri, haulikko yms)
Säikähdin sitä ihan hirveästi ja lähdin karkuun.
Hetken päästä aloin kuulla hälytysajoneuvon ääniä.
Pahinta tilanteessa oli se, että karkuun lähtiessä lähdin pois päin kodista ja ajauduin alueelle josta ei oikein päässyt mihinkään.
Oli todella peloissani.
Lopulta pääsin kotiin, mutta en uskaltanut kertoa tästä kellekkään. En ole koskaan kertonut...
En tiedä edes, että näinkö oikein, mutta trauman tuosta sain. Näin paljon ammuskelupainajaisia ja näen niitä yhä välillä.
Tuota ei vain ole helppoa kertoa kenellekkään etenkin, kun siitä on jo aikaa.
Pian tuon jälkeen koiti yläasteella siirtyminen eikä sekään mikään helppojuttu ollut...
Jatkan taas alemmas kertomista.
Ap