Voiko ikinä tulla normaalisti raskaaksi jos kierto on jotain 50 päivää?
Jep, viimeisin oli tosiaan 51 päivää, sitä ennen 33 päivää, joka on minulle siis ihan todella lyhyt, sillä useimmiten se on varmaan noin 40. Kysyin syksyllä tätä asiaa kun kävin terveydenhoitajan juttusilla. Hän sanoi, ettei kannata huolestua ennen kuin ei sitten lasta kuulu. Outoa, sillä tuo tuntuu ihan sairaalta, että kierto on noin pitkä. Aina se on ollut pitkähkö (ei kyllä näin pitkä?), mutta vasta kesän alusta olen varsinaisesti laskenut. Ollaan nyt vasta aloittamassa vauvan yritystä, mutta askarruttaa silti. Tässä ei mitään ylimääräistä aikaa nimittäin kamalan paljoa ole. Onko joku tullut pitkästä kierrosta normaalisti raskaaksi?
Kommentit (19)
Mitä tarkoitit ettei ole ylimääräistä aikaa ? Ikääsi vai viikottaista seksiä ?
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitit ettei ole ylimääräistä aikaa ? Ikääsi vai viikottaista seksiä ?
Olen päättänyt tehdä lapsen ennen kuin täytän 30, enkä aio joustaa tässä asiassa. Eli sen puolesta ei mitenkään liikaa aikaa ole.
Ajattelisi, että jos siemeniä on säännöllisesti putkistoissa, niin mahdollisuuksia on. Puoli vuotta kunnollista yritystä ja sen jälkeen tutkimuksiin. Mittaile lämpöjäkin ja tee ovis testejä.
Kuiva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitit ettei ole ylimääräistä aikaa ? Ikääsi vai viikottaista seksiä ?
Olen päättänyt tehdä lapsen ennen kuin täytän 30, enkä aio joustaa tässä asiassa. Eli sen puolesta ei mitenkään liikaa aikaa ole.
Ei niitä lapsia tehdä, niitä saadaan
Itse tulin "helposti" raskaaksi pitkästä kierrosta, mutta olimmekin kuin kaneja.
Vierailija kirjoitti:
Kuiva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitit ettei ole ylimääräistä aikaa ? Ikääsi vai viikottaista seksiä ?
Olen päättänyt tehdä lapsen ennen kuin täytän 30, enkä aio joustaa tässä asiassa. Eli sen puolesta ei mitenkään liikaa aikaa ole.
Ei niitä lapsia tehdä, niitä saadaan
Itse ainakin aion tehdä asian eteen jotain. Miks joka kerta kun puhuu lapsen tekemisestä, niin joku pätevämpi henkilö tulee kertomaan, ettei niitä tehdä vaan saadaan?
Mulla oli vastaavaa, pahimmillaan yli 70 päivää. Gyne totesi ultralla monirakkulaiset munasarjat, mikä voi tarkoittaa sitä että raskautuminenkin vaikeampaa. Nyt kierto on n. 30 päivää ja lähitulevaisuudessa perheenlisäys on toivottavasti mahdollista.
Mulla myös monirakkulaiset munasarjat aiheutti pitkän kierron. Ekalla kerralla Terolutia söin 3 kiertoa ja tulin raskaaksi, tätä ennen yritystä oli 1v3kk. Toisella kerralla söin terolutia 2 kiertoa ja olin raskaana, yritystä ensin 1v8kk.
Ainakin todennäköisemmin kuin minä, viimeksi kuukautiset olleet elokuussa.
Käy tutkimuksissa, loppukierron hormoneista näkee oletko ollenkaan ovuloinut. Pitkä kierto viittaa usein PCO tms anovulatoriseen. Sitäpaitsi sulla on vuodessa aika vähän tsänssejä, kun se hedelmöitys on vaan about ovulaation aikana. Otollisia sit osuu aika harvoin kohdalle. Toki voit tulla raskaaksi, mutta aika turhauttavaa jos et tiedä ovuloitko ja aika kuluu.
Minulla on luomuna ollut epäsäännölliset kuukautiset, kierto on ollut 3 vko - 3 kk. Muistaaksen 28 vrk on ollut vain parina kertana, muuten suurimmilta osin 40 vrk:n kieppeillä. Minulla on kaksi lasta, ekalla raskauduin toisen kierron aikana ja toisella tärppäsi ekalla. Hyvä, että näin, itse luulin siinä menevän pitkään.
Mun kierto on ollut aina pitkä, 35-45vrk. Kolme lasta luomuna, alkaneet 0-3 kiertoa ehkäisyn poisjättämisestä.
Siskolla on tyypillisesti ollut menkat neljästi vuodessa, ja hänkin on tullut ongelmitta raskaaksi kolme kertaa. Kyllähän tilastollisesti pitkä kierto heikentää raskaaksitulomahdollisuutta, mutta esimerkkejä siitä, että se ei välttämättä tarkoita lapsettomuutta tai raskaita hoitoja, on silti paljon. En silti odottelis kovin pitkään varsinkaan jos olet yli 35v, vähintään ultrassa gynellä kannattaa käydä aika nopeasti jos ei ala tärpätä.
Kuiva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuiva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitit ettei ole ylimääräistä aikaa ? Ikääsi vai viikottaista seksiä ?
Olen päättänyt tehdä lapsen ennen kuin täytän 30, enkä aio joustaa tässä asiassa. Eli sen puolesta ei mitenkään liikaa aikaa ole.
Ei niitä lapsia tehdä, niitä saadaan
Itse ainakin aion tehdä asian eteen jotain. Miks joka kerta kun puhuu lapsen tekemisestä, niin joku pätevämpi henkilö tulee kertomaan, ettei niitä tehdä vaan saadaan?
Vaikka niitä lapsia tekemällä tekisi ja kaikki kommervenkit kokeilisi, niitä lapsia tulee kuitenkin vain, jos luonto suo. Ihminen ei lopultakaan voi omilla teoillaan juurikaan vaikuttaa luomuraskautumiseen muutoin kuin olemalla yhdynnässä, ja raskauden jatkuminen ja elävän/elinkelpoisen lapsen synnyttäminen ovat myös oma lukunsa.
Ihan kiva kun jollain onnistuu raskaaksi tuleminen niin helposti, että voi suunnitella lapsentulon täsmällisesti esim. lomien yhteyteen. Minäkin suunnittelin sellaista. Viisi vuotta. Lopulta olin kiitollinen siitä, että ylipäänsä tulin raskaaksi, vaikka ajoitus oli aivan jotain muuta kuin olin alkujaan suunnitellut.
Mulla epäsäännöllinen kierto ja välillä kuukautiset jää välistä pois. Synnytyksen jälkeen kuukautiset pysyneet poissa 9-18 kk.
Neljä lasta seitsemässä vuodessa ja pisin "odotusaika" raskaaksi tulemiselle oli 6 kk.
Tsemppiä ja toivottavasti saat vauvan pian!
Minulla oli tuollainen kierto. Kävi ilmi, että toinen munasarjani ei toiminut. Vain toinen toimi. Tavallisesti munasarjoista puhkeaa munasolu vuorotellen, joten minun tapauksessani vain joka toinen kuukausi puhkesi siltä toimivalta puolelta munasolu eli 50-60 päivän välein. Välillä saattoi puhjeta pari kertaa peräkkäinkin samalta puolelta, jolloin kierto oli noin 30 päivää. Onnistuin tulemaan raskaaksi reilun vuoden päästä yrittämisen aloittamisesta, juuri ennen kuin olin hakeutumassa hoitoihin.
Turha asettaa itselleen mitään takarajoja lapsensaannin suhteen. Lapsi tulee jos on tullakseen ja vain silloin kun olosuhteet ovat suotuisat. Olit sinä sitten 25, 30, 35 tai 40.
Riippuu ihan siitä ovuloitko..ovulaatiotikkujahan saa apteekista (ja netistäkin kai) niin voit testailla ja tähtäillä yrittämisiäkin sitten suotuisalla päiville (toki säännöllinen seksi noin 3x/vko riittää myös ilman mitään tikutteluita). Niinkuin moni on jo sanonutkin, että raskaus alkoi ongelmitta pitkälläkin kierrolla, ja toisaalta monilla on ongelmia (/menee kauan) vaikka kierto olisi kuinka säännöllinen. Pelkkä vuoto ei kerro, olennaista on tietenkin ovulaatio.
Voi tulla. Itselläni kierto on jotain 40-50 päivää vähintään. Olen saanut kolme lasta melko helposti.
Ovulaatiotikku ei kerro ovuloitko, ainoastaan että keho yrittää irrottaa munasolua. Ultraus ja hormonikokeet näyttävät, tarvitko mahd jeesiä ovuloimiseen. Se voi olla helpostikin järjestettävissä. Minulla tepsi kolmas lääke, mutta monilla esim jo clomit oikealla annostuksella jo auttaa. Gynelle vaan, jos kierto askarruttaa. Turha ainakaan venata pitkään, sekin stressaa.
Mulla oli myös nuorena pitkä kierto, juurikin tuo 33-60 pvää.Gyne sanoi, että mahdollisesti en tulisi raskaaksi kovin helposti.No 3kk ja olin raskaana ja toinenkin lapsi sai alkunsa 1kk.ssa. Joten on mahdollista vaikka on pitkä kierto. Ei muuta kuin hommiin ;)