Lue keskustelun säännöt.
Muita fyysisen kurituksen kokeneita?
27.12.2016 |
Viime aikoina rankat lapsuuden kokemukset ovat vallanneet ajatukseni useasti. Piiskattiin, tukistettiin, haukuttiin, luunapitettiin, uhattiin ja kaikkea siltä väliltä. Lapsuuttani varjosti oikeastaan koko ajan pelon ja turvattomuuden ilmapiiri. Vain työnteko oli hyväksi, josta myös kehuttiin. Voi jestas, jos olikin mennyt joskus kavereiden kanssa leikkimään, ennen kodin siivousta, seuraukset olivat sen mukaiset. Häpeä ja jatkuva itsensä arvosteleminen ja itsekunnioituksen puute ovat seuranneet aina tähän päivään asti. Epäonnistumiset oman elämän rakentamisessa. Jälleen olen siinä pisteessä, että katkeruus nostaa päätään, enkä tunnu pääsevän ylitse kokemistani vääryyksistä.
Onko muita vastaavan kokeneita? Oletteko puhuneet asioista vanhempienne kanssa myöhemmin aikuisiällä? Omat vanhempani eivät taida edes tajuta, kuinka pahasti asiat ovat elämääni vaikuttaneet. Koskaan eivät ole pyytäneet anteeksi tekojaan. Kuinka tästä kaikesta pääsisi yli? Ja ajatelkaa, tämä kaikki on tapahtunut vielä 90-luvulla, jopa 2000-luvulla osa. Mistään lastensuojelusta ei ole ollut tietoakaan, kukaan ei ole koskaan puuttunut. Kai on niin hyvin osattu peittää ja itse ei uskaltanut kertoa kenellekään.
Kommentit (5)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kuritettiin fyysisesti lapsena, mutta minä olin niin sisukas pikku kusipää, että minuun se ei tehonnut ollenkaan. Veljeeni tehosi hyvinkin, kun hän oli pehmeämpi ja perään antavampi luonne. Minä taas sisuunnuin lisää ja lisää, ja jo nelivuotiaana itsevarmasti julistin, että kuolen ennemmin kuin alistun. Aina kun kuritus alkoi, heittäydyin täysin elottomaksi, keskityin aiheuttamaan itselleni ruumiista poistumiskokemuksen kuvittelemalla olevani jossain ihan muualla, ja sen jälkeen en tasan varmaan tehnyt sitä mitä minulta odotettiin kurituksen seurauksena.
Kyllä ne ennen kouluikää sitten jo luovuttivatkin, kun huomasivat että homma ei tehoa ja sitä paitsi, koulussa alettaisiin varmasti ihmetellä esim. vyöremmillä läimimisestä tulleita mustelmia. Lisäksi olin toisinaan karannut metsään kun tiesin että kuritusta on tulossa niin että minua piti etsiä välillä poliisienkin kera.
Fyysinen kuritus johti mulla siihen, että opin vihaamaan ihmisiä ja maailmaa. Mulle tuli asenne minä vastaan kusipäinen muu maailma. Muistan kun kouluiässä jostani luin jonkun jenkkiarmeijan yksikön tunnuslaukseeksi väitetyn lauseen: "Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olisin vittumaisin kusipää koko helvetin laaksossa", ja minä ajattelin, että sellainen minäkin olen. Kukaan ei voi mulle mitään koska edes kipu tai kuolema ei pelota minua yhtään. Teini-iässä kapina johti sitten viina- huume, mies- ja karkailusekoiluihin. Mutta lopulta tajusin pilaavani vain omaa elämääni, ja sittemmin on kyllä tullut ilman ongelmia eleltyä.
Täällä yksi, joka on saanut sen ns 40-luvun kasvatuksen. Työtä, työtä, työtä, jos jotain "pahaa" teki. Siis tietenkin sitä ennen oli pyöritelty hiuksista ja huutoa siitä kuinka paha lapsi olin ollut. On todellakin vaikuttanut minun elämässäni itsetuntoon, epävarmuuteen omista kyvyistäni ja tapaani reagoida pettymyksiin. Katkeruuttani olen yrittänyt parantaa käsittelemällä tätä kaikkea, mutta selkäytimeen painettu "paha lapsi" on tahra joka ei niin vain katoa.
Muistan kuinka jouduin itse joskus metsästä hakemaan koivuniemenherran takanreunukselle muistuttamaan mitä olisi luvassa jos olisin taas "paha".
Ja olen -86 syntyny, eli ysärilapsi kans. Tiedän ap tasantarkkaan mitä tunteita käyt läpi.
Kiitos vastauksista! Niin samoja tunteita olen käynyt läpi. Minä myös noissa rankoissa tilanteissa hakeuduin ajatuksen tasolla pois, enkä halunnut näyttää kärsiväni, vaikka sisimpäni huusi apua. Yksikseni sitten itkin joskus asiat läpi.
Aika loppuu kesken pitää jatka myöhemmin kirjoittamista
Up