Elääkö aspergerin oireyhtymästä kärsivät muita lyhyempää? Tietääkö kukaan?
Netissä oli parikin juttua jossa oli, että autismia ja autismin kirjoon kuuluvat (asperger mm kuuluu) eläisivät muita lyhyempää.
Voin etsiä kohta linkit.
Siinä kuitenkin sanottiin, että vaikeat tapaukset saattaisivat menehtyä jo 30 vuotiaina ja lievempienkin keski elinikä olisi 58 v.
Kauheeta! D: ei mulle kukaan ole puhunut ikinä mitään.
T. 30v jolla on todettu lievä asperger
Kommentit (20)
Melkein kaikki niistä on miehiä ja diagnoosin saaneilla työllisyysaste selvästi alhaisempi kuin väestöllä keskimäärin. Miehen työttömyys on haitta parisuhdemarkkinoilla ja miehen sinkkuus yhteydessä lyhyempään elämään.
Epäilen, että jutussa liioitellaan ap!
On totta, että vaikeasti kehitysvammaiset saattavat elää lyhyemmän elämän, mutta tuskin lievä asperger elämääsi lyhentää.
Me assit tehdään keskimääräistä useammin itsemurha, siitä eliniän lyheneminen.
Ei asperger itsessään elinikää lyhennä. Vaan elintavat yms. Esimerkiksi veljeni on tuskin kauhean pitkäikäinen ruokavaliollaan, syö vain muutamaa ruoka-ainetta eikä yhtään kasvikunnan tuotetta kuulu niihin. On elänyt tuolla ruokavaliolla myös koko aikuisikänsä, ei rajoittunut vain lapsuuteen... Veljeni on myös hyvin addiktioherkkä, mutta onneksi tiedostaa tämän puolen itsekin.
Asperger lyhentää elinikää siksi, koska itsemurhariski on keskimäärin 10-kertainen tavallisiin, neurologisesti tyypillisiin ihmisiin verrattuna. Se on suurempi kuin skitsofreenikoilla. Minulla on vaikea asperger, ja elämä on välillä suoraansanottuna yhtä helvettiä aistiyliherkkyyksien ym. kanssa. En ollenkaan ihmettele suurta itsemurhien määrää autismikirjon sisällä.
Olisi mielenkiintoista keskustella kanssasi millaisena näet maailman, millainen maailma on.
Ai minä vai? Siis ap?
No olen kuitenkin ap.
Kysymykseesi millaisena näen maailman on aika vaikea vastata näin äkkiseltään.
Näen maailmam mielestäni ihan normisti.
Elämä muiden kanssa ei vain oikein aina suju.
Siis tavallaan tajuan mitä teen väärin, mutta en silti oikein osaa korjata sitä.
Saan pidettyä itseni suht normaalin oloisena jos ihmissihde pysyy "vieraampana" mutta usein, kun tutustuu enemmän niin ihmiset kyllästyvät minuun olen joko liian tylsä, kun yritän olla mahd neutraali. Samalla tuntuu, että juttuni ovat muita lapsellisempia ja muut ärsyyntyvät minuun.
Muiden kanssa olo tuntuu vaikealta.
Siis tuttujen ja läheisten kanssa menee ihan suht hyvin ja voin olla omaitseni.
Pelkään vieraampien ihmisten kanssa oloa, koska minusta tuntuu, että olen jotenkin tyhmempi, kuin muut enkä keksi mitään puhumista vastaukseni ovat lyhyitä, kun en oikein osaa sanoa mitään, mutta samaan aikaan häpeän itseäni.
Häpeän sitä, että silmin katsominen vaivaanuttaa minua, minua hävettää outo puhetyylini (mistä olen saanut kuulla), häpeän olemistani, koska saan itseni vaikuttamaan oudolta/tyhmältä.
Kamalinta tässä on se, että tunnen olevani oikeasti sisäisesti paljon järkevämpi.
Kaikki tuntuu selkeältä enkä koe olevani mitenkään tyhmä, vaikka itse sanonkin.
Siksi kärsin tuosta sillä onnistun ulkoisesti näyttämään tyhmemmältä.
Tuossa vähän ajatuksiani jos joku niistä jtn selvää saa.
T. Ap
Täällä mainittiinkin jo itsemurhien olevan yleisempiä aspergerien keskuudessa. Kuten monissa muissakin neurologisissa häiriöissä masennus on aika yleinen liitännäisoire aspergerissa. Eli josset tunne itseäsi kovin itsetuhoiseksi, niin turhaan pelkäät eliniän lyhenemistä aspergerin takia.
Vierailija kirjoitti:
Ai minä vai? Siis ap?
No olen kuitenkin ap.
Kysymykseesi millaisena näen maailman on aika vaikea vastata näin äkkiseltään.
Näen maailmam mielestäni ihan normisti.
Elämä muiden kanssa ei vain oikein aina suju.
Siis tavallaan tajuan mitä teen väärin, mutta en silti oikein osaa korjata sitä.
Saan pidettyä itseni suht normaalin oloisena jos ihmissihde pysyy "vieraampana" mutta usein, kun tutustuu enemmän niin ihmiset kyllästyvät minuun olen joko liian tylsä, kun yritän olla mahd neutraali. Samalla tuntuu, että juttuni ovat muita lapsellisempia ja muut ärsyyntyvät minuun.
Muiden kanssa olo tuntuu vaikealta.
Siis tuttujen ja läheisten kanssa menee ihan suht hyvin ja voin olla omaitseni.
Pelkään vieraampien ihmisten kanssa oloa, koska minusta tuntuu, että olen jotenkin tyhmempi, kuin muut enkä keksi mitään puhumista vastaukseni ovat lyhyitä, kun en oikein osaa sanoa mitään, mutta samaan aikaan häpeän itseäni.
Häpeän sitä, että silmin katsominen vaivaanuttaa minua, minua hävettää outo puhetyylini (mistä olen saanut kuulla), häpeän olemistani, koska saan itseni vaikuttamaan oudolta/tyhmältä.
Kamalinta tässä on se, että tunnen olevani oikeasti sisäisesti paljon järkevämpi.
Kaikki tuntuu selkeältä enkä koe olevani mitenkään tyhmä, vaikka itse sanonkin.
Siksi kärsin tuosta sillä onnistun ulkoisesti näyttämään tyhmemmältä.
Tuossa vähän ajatuksiani jos joku niistä jtn selvää saa.
T. Ap
Tiedätkö, sisäisesti viisaita ihmisiä saa monesti ihan etsimällä etsiä. Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia, eikä ulospäinsuuntautuneita. Kuulostat ihan yhdeltä läheiseltäni, josta välitän ihan hirveän paljon, ja joka on tosi tärkeä ja rakas minulle. Älä häpeä itseäsi, olet arvokas. <3
Itseaiheutetut yksipuolisella ruokavaliolla ja ehkä tapaturmat puutteellisen toimimintakyvyn takia mutta en usko sinänsä elinikää lyhentävän.
Aspergerit ovat hienoja ja tarpeellisia ihmisiä.
Olisi hyvä jos yhteiskunta kykenisi paremmin hyödyntämään heidän lahjakkuuksiaan ja muutenkin löytämään kaikille hiukan epästandardeille heille parhaiten sopivan paikan.
Itsekin kaipaisin jotain paikkaa, vaikka oma juttuni onkin ihan muu (ADD+korkea älykkyys).
Vierailija kirjoitti:
Ai minä vai? Siis ap?
No olen kuitenkin ap.
Kysymykseesi millaisena näen maailman on aika vaikea vastata näin äkkiseltään.
Näen maailmam mielestäni ihan normisti.
Elämä muiden kanssa ei vain oikein aina suju.
Siis tavallaan tajuan mitä teen väärin, mutta en silti oikein osaa korjata sitä.
Saan pidettyä itseni suht normaalin oloisena jos ihmissihde pysyy "vieraampana" mutta usein, kun tutustuu enemmän niin ihmiset kyllästyvät minuun olen joko liian tylsä, kun yritän olla mahd neutraali. Samalla tuntuu, että juttuni ovat muita lapsellisempia ja muut ärsyyntyvät minuun.
Muiden kanssa olo tuntuu vaikealta.
Siis tuttujen ja läheisten kanssa menee ihan suht hyvin ja voin olla omaitseni.
Pelkään vieraampien ihmisten kanssa oloa, koska minusta tuntuu, että olen jotenkin tyhmempi, kuin muut enkä keksi mitään puhumista vastaukseni ovat lyhyitä, kun en oikein osaa sanoa mitään, mutta samaan aikaan häpeän itseäni.
Häpeän sitä, että silmin katsominen vaivaanuttaa minua, minua hävettää outo puhetyylini (mistä olen saanut kuulla), häpeän olemistani, koska saan itseni vaikuttamaan oudolta/tyhmältä.
Kamalinta tässä on se, että tunnen olevani oikeasti sisäisesti paljon järkevämpi.
Kaikki tuntuu selkeältä enkä koe olevani mitenkään tyhmä, vaikka itse sanonkin.
Siksi kärsin tuosta sillä onnistun ulkoisesti näyttämään tyhmemmältä.
Tuossa vähän ajatuksiani jos joku niistä jtn selvää saa.
T. Ap
Minua aina melkein järkyttää lukea muiden aspergerien kuvauksia itsestään, kun ne ovat aivan samoja ajatuksia ja kokemuksia kuin miten itse koen. En tunne yhtään toista assia itse, niin jotenkin sitä kuvittelee, ettei meitä ole muita ja on ihan yksin maailmassa näiden ongelmien kanssa. Ihanaa tietää, että muitakin on. Kunpa joskus löytäisin asperger-ystävän, olisi tosi hienoa tuntea joku toinen samanlainen. Ap, tsemppiä sinulle! Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat, kun omaa sisäistä minäänsä ei saa ulospäin ilmaistua oikein. Se on hirveän raskasta. Ahdistaa, kun muut luulee tyhmäksi, vaikka oikeasti on älykäs ja oma sisäinen maailma runsas. T: se aiempi, joka kertoi vaikeasta aspergerista
Ei kannata uskoa kaikkea mitä netissä lukee. Oikeasti.