Kehu, kannusta jne. lasta muoti-ilmiö

Up

Ei kai sitä alvariinsa äänessä olla.

Kehun hyvästä käytöksestä useinkin. Ja ihme kyllä minulla on lapsi jonka hyvään käytökseen voi luottaa myös pitkästyttävissä tilanteissa.

Joo ihan naurettavaa että ennen niin normaaleista ja itsestäänselvistä asioista pitää nykyään kehua lasta. Potalla käymisestä, tutista luopumisesta, hyvästä käytöksestä jne.

Tajuun kyllä, että hyvästä käytöksestä kehutaan tms. Mutta, joka asian kehumisesta en ymmärrä. Ei ehkä tarvitsekkaan ymmärtää. Ap

Kehun ainakin siitä, kun saa palapelin tehtyä, rakennettua jotain hienoa, osaa kirjoittaa jotain jne. Mutta ei ole oma muksu vaan sukulaisen. Tutkimusten mukaan siitä on hyötyä.

Minä kehun useinkin esikoista hyvästä käytöksestä esim. Kaupassa. Koen sillä positiivisella huomiolla olevan pidemmän menestyksen kun (kyllä, testatulla...) jatkuvalla eillä ja komentelulla. Kyseessä kolmevuotias poika, jossa energiaa enemmän kuun pienessä kylässä.

Minuakin vituttaa tämä jatkuva urheiluselostus, mitä äidiltä vaaditaan... "nyt äiti sitä ja tätä... läpäläpä... älä tee sitä... tee tätä... hiphei huraa... no nyt ei menny ihan putkeen... nyt kun teet tämän jutun niin sitten tapahtuu sitä sun tätä... paitsi jos alat taas inttää vastaan läpäläpä... vuoroa odotas kulta... ennen kun hermo menee multa... hiljaa olen, en muka välitä tosta sun typerästä ärsytyksestä... mutta kyllähän sä... kulta pieni tiedät että nyt iski ärsytyshermoon... kengän naamaani uhkaat heittää ja niinhän teitkin... ihanaa tulla kotiin työpäivän jälkeen... minullakin ollut ihan... hirveä... ikävä... kodin rauhaan... ja voitais kohta syödä... jos viitsisit laittaa nuo vaatteesi paikoilleen... pakkohan ei ole syödä... niin et haluakaan syödä vai? No ei syödä sitten. Kuten sanoin ei ole pakko syödä... ai sä haluut syödä? Jos nyt ensin rauhoittuisit ja kilarit seis? Älä lyö äitiäs! Äläkä potki mahaan... en anna nyt lastenohjelmia. Ensin syödään... jos kilarit loppuu... ja tuo hakkaaminen... ja tavaroiden heittely... ai on kova ikävä ollut... no tuota... niin minullakin... ruoka-aika meni jo... pitäis tiskatakin ja pyykätä... saisinko luvan... vai huudatko koko ajan huomiota ja jos en vastaa... heti just nyt niin... nyrkki osuu mihin vaan... kuuntele äiti... tumps... mäiskis... rauhoitu kulta pieni. Minä ymmärrän että sinulla on nyt paha olo jostain... ei saa lyödä... ei...

Mä oon kasvattanut 4 lastani kehumalla ja kannustamalla. Fiksuja niistä tuli.

Miten sitten lapsi isompana pärjää, jos on kehuja saanut joka asiassa? Pettyy, kiusaa tekee, yms. kun ei enää saakaan huomiota ja kehuja entiseen tapaan.. Ap

Psykologi Keijo Tahkokallio on tästä turhan kehumisen järjettömyydestä hyvin kirjoittanut. Ettei positiivinen palaute sinänsä kehitä, vaan realistinen. Pahimmillaan positiivinen palaute (esim. olet niin hyvä asiassa x) saa aikaan sen, ettei lapsi jaksa vaivautua enää harjoittamaan tätä taitoa x ja sitten teini-iässä ei enää olekaan niin hyvä. Ts. turhat ja liialliset positiiviset palautteet tekevät laiskaksi, eikä lapsi opi elämässä supertärkeää pitkäjännitteisen ponnistelun ja vaivannäkemisen taitoa. Positiivinen palaute ei tulisi tulla ulkokultaisista kehuista, vaan siitä että lapsi tajuaa vaivannäön seurauksena oppineensa jotain uutta, mikä ennen tuntui vaikealta. Esim. kertolaskut, tanssiesityksen koreografia, uimahyppy. Sitä kautta tulee innostusta ja hyvää itsetuntoa.

Ylipositiivisten kehujen sijaan aikuiset voivat luoda kotona hyvää ilmapiiria yksinkertaisesti olemalla läsnä lasten arjessa, olemalla kiinnostuneita lapsen asioista, ja ottamalla oman nenän pois ruudusta.

Kehua kannattaa kyllä, kun lapsi onnistuu jossain. Kehujen ja ylistyksen määrä kannattaa kuitenkin suhteuttaa lapsen taitoihin, ei kannata vetää överiksi tai valehdella. On karhunpalvelus esim. uskotella kasin oppilaalle, että tämä on ikätoveriensa älymystöä. Lapselle kehittyy tällöin epärealistinen kuva omista kyvyistään, jolloin pettymykset tulevat olemaan karvaita. Ja toisaalta vanhemmiten kaikki kehut voivat menettää merkityksensä, kun nuori tajuaa, etteivät ne merkitse mitään, ja vanhempi puhuu hyväntahtoisuuttaan silkkaa paskaa. Kehuja ei tarvitse siis säästellä, kunhan niillä on jonkinlainen totuuspohja.

Vierailija kirjoitti:

Miten sitten lapsi isompana pärjää, jos on kehuja saanut joka asiassa? Pettyy, kiusaa tekee, yms. kun ei enää saakaan huomiota ja kehuja entiseen tapaan.. Ap

Mä luulen että negatiiviset ja kyräilevät ihmiset on niitä, jotka ei ole saaneet koskaan kehuja

Idea on siinä, että autat lasta huomaamaan omat vahvuutensa ja ohjaat käyttämään niitä. Kiität sinnikkyydestä, kehut lapsen kiitollista asennetta elämään jne.

Se 'osallistumisesta mitali' -tyyppinen yliarvostus menee ihan suohon.

Kehua toki saa, kun siihen on syytä, mutta jatkuva lässytys vie kaikelta vertailulta pohjan.

Nurisijat vois lukea kehityspsykologiaa, mikä merkitys on positiivisella kehulla vs. ei kehumisella ollenkaan. Lisäksi se, joka valitti urheiluselostuksesta: mitä enemmän lapselle puhut, sitä nopeammin hän oppii kielen, ja mitä nopeammin lapsi oppii kielen, hän oppii ajattelemaan laajemmin. Lisäksi lapsella vapautuu kapasiteettia opetella jotain muuta :P

Kehuin meidän tyttöä aina innoissani juurikin kaikista pikkujutuista ja jos joku meni vähän sinnepäin, niin en ikinä käyttänyt sanoja "väärin tai ei", vaan aina tyyliin "joooooo, hyvä, hyvä, pääsit ihan lähelle..."

Tyttö oli aina tosi innokas oppimaan kaikkea ja varmaankin tuo kehuminen teki kaikesta vielä ihanampaa.

Tyttö on nyt yläasteella ja koulukin menee todella hyvin sekä luku- että taitoaineissa ja tytöllä on hyvä itsetunto ja hyvä mieli enimmän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin vituttaa tämä jatkuva urheiluselostus, mitä äidiltä vaaditaan... "nyt äiti sitä ja tätä... läpäläpä... älä tee sitä... tee tätä... hiphei huraa... no nyt ei menny ihan putkeen... nyt kun teet tämän jutun niin sitten tapahtuu sitä sun tätä... paitsi jos alat taas inttää vastaan läpäläpä... vuoroa odotas kulta... ennen kun hermo menee multa... hiljaa olen, en muka välitä tosta sun typerästä ärsytyksestä... mutta kyllähän sä... kulta pieni tiedät että nyt iski ärsytyshermoon... kengän naamaani uhkaat heittää ja niinhän teitkin... ihanaa tulla kotiin työpäivän jälkeen... minullakin ollut ihan... hirveä... ikävä... kodin rauhaan... ja voitais kohta syödä... jos viitsisit laittaa nuo vaatteesi paikoilleen... pakkohan ei ole syödä... niin et haluakaan syödä vai? No ei syödä sitten. Kuten sanoin ei ole pakko syödä... ai sä haluut syödä? Jos nyt ensin rauhoittuisit ja kilarit seis? Älä lyö äitiäs! Äläkä potki mahaan... en anna nyt lastenohjelmia. Ensin syödään... jos kilarit loppuu... ja tuo hakkaaminen... ja tavaroiden heittely... ai on kova ikävä ollut... no tuota... niin minullakin... ruoka-aika meni jo... pitäis tiskatakin ja pyykätä... saisinko luvan... vai huudatko koko ajan huomiota ja jos en vastaa... heti just nyt niin... nyrkki osuu mihin vaan... kuuntele äiti... tumps... mäiskis... rauhoitu kulta pieni. Minä ymmärrän että sinulla on nyt paha olo jostain... ei saa lyödä... ei...

Ei helvetti...

Katsokaas, kun se ns. Lässynlää kehut vie tehon pois tarkoituksen mukaiselta kehulta... Ap

Itse olen kehunut lasta kaupassa hyvästä käytöksestä. Joo, itsestäänselvä asia on, että pitäisi käyttäytyä hyvin kaupassa. Tietyssä ikävaiheessa lapset nyt vaan ovat usein sellaisia kuumakalleja ja raivottaria, että saa olla sydämensä pohjasta kiitollinen, jos kauppareissu sujuu ilman välikohtauksia. Minun on vaikea sietää lasten raivoamista julkisilla paikoilla, oli kyseessä sitten vieraat piltit tai omat lapseni. Mielestäni vanhemman on tehtävä kaikkensa, jotta lapsi ei häiriköisi julkisella paikalla, sillä muiden ei pitäisi joutua toisten lapsista turhaan kärsimään. Jos lapsi sattuu olemaan raivokasta tyyppiä ja tietyssä kehitysvaiheessa, on lapsen rauhallisena pitäminen koko kauppareissun ajan aika vaikeaa. Minusta on helpompaa koittaa ennaltaehkäistä myrsky, kuin yrittää rauhoitella malttinsa menettänyttä lasta, jolla ei vielä järki päässä paina. Sanovat psykologit mitä tahansa, minä haluan pitää lapseni kaupassa hiljaisina. Aloitan hyvästä käytöksestä kiittelyn jo kaupassa, kun lapset ovat kiltisti kävelleet rinnallani ensimmäisten hyllyjen ohi. Koitan saada heille muuta ajateltavaa, kuin kiukutteluaiheiden keksimisen, antamalla heille pieniä askareita ja kehumalla niiden suorittamisesta (esim. hae maito, hienosti toit oikean maidon, hyvä kun kävelit rauhallisesti etkä juossut takaisin äidin luo). Kotona kestän kyllä perseilyä paremmin, mutta julkisilla paikoilla käyttäytyminen on minulle tärkeä sydämen asia, ja siksi lapseni saavat erityistä huomiota sen onnistuessa. Jos lapsi ajautuu raivokohtausvaiheeseen, siinä ei auta kuin nostaa rimpuileva lapsi kainaloon ja lähteä ulos kaupasta toivoen, että voisi pian palata kauppaan kärryjen luo poimimaan muut tavarat ja maksamaan ostokset.

Vierailija kirjoitti:

Miten sitten lapsi isompana pärjää, jos on kehuja saanut joka asiassa? Pettyy, kiusaa tekee, yms. kun ei enää saakaan huomiota ja kehuja entiseen tapaan.. Ap

Lapselle tulee hyvä itsetunto ja pärjää elämässä, kun tietää tekevänsä asiat oikein. Itseäni ei koskaan kehuttu lapsena ja voin rehellisesti sanoa, että olin hyvin epävarma kaikesta ja itsetunto oli pohjalukemissa. Ei varmaan tarvitse sanoa, kehunko omia lapsiani vai ei.