Kehu, kannusta jne. lasta muoti-ilmiö

Kehu lasta yrittämisestä, älä vain onnistumisista tai hienoista tuotoksista. T. Lto

Lasten parissa työskentelevänä psykologina voin kyllä olla ap:n kanssa samaa mieltä siitä, ettei ne lässynlää-kehut auta yhtään missään, päinvastoin. Hyvästä käytöksestä voi ja pitää kehua, samoin lapselle pitää kertoa -ja etenkin osoittaa käytännössä!- että tämä on rakas ja arvokas. Mutta se on eri asia kuin ylitiöpäinen kehuminen. Lapsella pitää olla tunne, että hän on arvokas ja rakas sellaisena kuin hän on ja sitä tunnetta ei auta "ooooh kun oot niiin lahjakas" tai "aaaahh kun jessica-petteri on luokkansa älykkäin" -tyyppiset kehut, joista ap käsittääkseni kirjoitti. Päinvastoin, tollaisissa kehuissa lapsi nostetaan katteettomalle jalustalle ja se lopulta laiskistaa eikä auta lapsen menestymisessä. Jos haluaa kasvattaa menestyvän lapsen, kannattaa palkita ja kehua yrittämisestä ja sitkeydestä. Samoin kannattaa kertoa lapselle, että uskoo tämän voivan oppia jonkun taidon kovalla työllä ja tukee tämän taidon oppimisessa. "Ooot tosi hyvä, oot niin lahjakas"-tyyppisest kehut ei tee menestyjää eikä aidosti hyvää itsetuntoa.

Up

Menisikö tässä kehumiskeskustelussa puurot ja vellit sekaisin?

Eiköhän jokainen normaali vanhempi ymmärrä mistä kehutaan ja minkä ikäistä. Vauvaa nyt ihastellaan ja kehutaan tyyliin pieraisustakin, eikä siitä haittaa ole. Taaperoa kehutaan monestakin triviaalista taidosta, mutta tuskinpa kukaan kehuen kasvattajakaan kouluikäistä enää kehuu kengännauhojen sitomisesta tai itse syömisestä. Kyllä ne kehuen ja kannustaen kasvattajatkin iän mukaisuuden ymmärtävät.

On toki poikkeuksiakin. Jotkut ovat oikeasti kadottaneet otteen siitä, mitä on tai ei ole realistista vaatia. Lasten parissa toimiessani olen tavannut vanhempia, jotka pitävät lapsiaan erilaisilta taidoiltaan erityislahjakkaina, mutta lapset ovat tosiasiassa hädin tuskin keskiarvon alle. Ja vastaavasti olen tavannut huippulahjakkaita lapsia, joiden vanhemmat luulevat, että kaikkihan tuohon pystyvät. Surullista lapsen kannalta on se jos häneen on iskostettu käsitys siitä, että on poikkeuksellisen hyvä jossain, missä itseasiassa on huono. Siitä tulee lapsirukalla noloja tilanteita ja isku vasten kasvoja.

Vierailija kirjoitti:

Lasten parissa työskentelevänä psykologina voin kyllä olla ap:n kanssa samaa mieltä siitä, ettei ne lässynlää-kehut auta yhtään missään, päinvastoin. Hyvästä käytöksestä voi ja pitää kehua, samoin lapselle pitää kertoa -ja etenkin osoittaa käytännössä!- että tämä on rakas ja arvokas. Mutta se on eri asia kuin ylitiöpäinen kehuminen. Lapsella pitää olla tunne, että hän on arvokas ja rakas sellaisena kuin hän on ja sitä tunnetta ei auta "ooooh kun oot niiin lahjakas" tai "aaaahh kun jessica-petteri on luokkansa älykkäin" -tyyppiset kehut, joista ap käsittääkseni kirjoitti. Päinvastoin, tollaisissa kehuissa lapsi nostetaan katteettomalle jalustalle ja se lopulta laiskistaa eikä auta lapsen menestymisessä. Jos haluaa kasvattaa menestyvän lapsen, kannattaa palkita ja kehua yrittämisestä ja sitkeydestä. Samoin kannattaa kertoa lapselle, että uskoo tämän voivan oppia jonkun taidon kovalla työllä ja tukee tämän taidon oppimisessa. "Ooot tosi hyvä, oot niin lahjakas"-tyyppisest kehut ei tee menestyjää eikä aidosti hyvää itsetuntoa.

Samaa mieltä. Lisäisin tähän vielä sen, että lapsen pitää myös pystyä muodostamaan positiivinen, mutta realistinen kuva itsestään. Jos lapsen itse kokema arvo itsestään pohjautuu vaan epätoteen käsitykseen omasta paremmuudesta suhteessa muihin niin kuinka vakaalla pihjalla se sitten on..?

Ainakin jollain menetelmällä ap:sta on kasvanut aivoton vai syntyikö sellaisena. 

Vierailija kirjoitti:

Psykologi Keijo Tahkokallio on tästä turhan kehumisen järjettömyydestä hyvin kirjoittanut. Ettei positiivinen palaute sinänsä kehitä, vaan realistinen. Pahimmillaan positiivinen palaute (esim. olet niin hyvä asiassa x) saa aikaan sen, ettei lapsi jaksa vaivautua enää harjoittamaan tätä taitoa x ja sitten teini-iässä ei enää olekaan niin hyvä. Ts. turhat ja liialliset positiiviset palautteet tekevät laiskaksi, eikä lapsi opi elämässä supertärkeää pitkäjännitteisen ponnistelun ja vaivannäkemisen taitoa. Positiivinen palaute ei tulisi tulla ulkokultaisista kehuista, vaan siitä että lapsi tajuaa vaivannäön seurauksena oppineensa jotain uutta, mikä ennen tuntui vaikealta. Esim. kertolaskut, tanssiesityksen koreografia, uimahyppy. Sitä kautta tulee innostusta ja hyvää itsetuntoa.

Ylipositiivisten kehujen sijaan aikuiset voivat luoda kotona hyvää ilmapiiria yksinkertaisesti olemalla läsnä lasten arjessa, olemalla kiinnostuneita lapsen asioista, ja ottamalla oman nenän pois ruudusta.

Tämä oli hyvä kirjoitus, mutta pitää muistaa että esim. vauvat tarvitsevat kehumista ihan vain puhtaan olemassaolonsa vuoksi. Tämän Tahkokallio myös mainitsee.

Ja kehumatta jättäminen ei tarkoita toki sitä, että jätetään näyttämättä arvostaminen, rakastaminen ja hyväksyminen.